maanantai 31. maaliskuuta 2014

Suuri Kuninkaallinen Perhe EI

Tuure Kilpeläisen Kuningas EI osuu meillä ehdottomasti parhaiten tällä hetkellä Suloon. Mutta kyllä meillä asuu muuan Kuningatar ja kaksi muutakin Kunigas EI:tä.

Kuningattaren kanssa käydään keskustelua useimmiten siitä, että kaikki ei voi tapahtua heti ja vain häntä varten, kaikki ei menen niinkuin hän haluaisi ja pitää opetella syömään muutakin kun makaronilaatikkoa tai perunamuusia. Kuningatar hermostuu, jos joku muu yrittää ehdottaa televisiohjelmaa tai tekemistä tai vaihtoehtoisesti jos kukaan ei halua leikkiä hänen kanssaan. Ja hänellä tuntuu olevan pakonomainen tarve saada viimeinen sana, "vähäsen vaan", "pikku pätkä", "ihan kohta". Suurimmat taistelut käydään tietenkin Kuningattaren ja vanhimmat pikkuveljen kesken: tänään tuli tappelu mm. siitä, kuka saa tuoda Toukolle villasukat ja kumman puolen muumitalosta hän saa. Äitiltä erinomaisen huonoa tilannetajua tokaista jotain tähän tapaan: voisiko joku; kukahan tekisi; auttaisitko äitiä..Vastauksena saan joko EI! tai MINÄMINÄMINÄMINÄÄÄÄÄ ja hirveää rynnistyshuutoa avaaman ovi/pesemään kädet/etsimään jotain/pukemaan. Ja itkuhan siinä tulee jollekin, useimmiten pienemmille. Ja lopuksi suuri kolaus Kuningattaren egolle, kun järjestys vaihdetaan niin, että hän onkin viimeinen. 

Kuninkaallinen numero kaksi jaksoi hokea kymmenen minuttia villasukkaepisodin jälkeen, että "minä olisin halunnut antaa sukat". Narisevalla äänellä. Tämän kuninkaallisen kanssa käydään taisteluita useimmin vaatteista ja silloin, jos hän saa jonkin idean ja jääräpäisesti on päättänyt sen toteuttaa. Järkiselitykset eivät auta, suostuttelu ei auta, keskustelu ei auta, lahjominen/kiristys/uhkailu ei auta, päinvastoin ne vain pahentavat tilannetta. Tämä kuningas on hyvin epäileväinen eikä ikinä unohda mitään, mikä on luvattu.

Kaksivuotias kuningas on mielestäni harmittomin, "keskustelut" hänen kanssaan ovat ennemminkin huvittavia ja menee häneltä itseltäänkin useimmiten hassutteluksi. Hänhän ei laita pöllöpaitaa, hän laittaa Fröbelin Palikat-paidan ja kumisaappaat vaikka ulkona olisi sata astetta pakkasta. Naama punaisena hän huutaa, kun turvaistuin on väärä. Ja hänen kanssaan todellakin tehdään töitä pussit silmillä, kun yöllä olisi mukavampi leikkiä piipaa-autoilla kuin nukkua. EI. Kannattaa ehdottomasti kuunnella laulu, osu ja uppos.

Neljäs kuninkaallinen on hyvällä mallilla menossa kohti kaksivuotiaan Mä en tahdo tehdä mitään-vaihetta. Sanoja ei tarvita, parempiakin keinoja on, esimerkiksi mahalleen kääntyminen kun pitäisi vaihtaa vaippa (hyvästi teippivaipat), kaarelle vääntyminen kun pitäisi laittaa haalari, kypärämyssyn, pipon ja hanskojen kiskominen pois (haa, aloita alusta!); ruoan ja juoman heittäminen ja hierominen pitkin lattioita ja naamaa. 

Tietenkin tylsin ja typerin kuninkaallinen on Kuningatar Äiti. Se se vasta ärsyttävä onkin, aina vaan EI.

No joo, viikonloppu oli ja meni. Tänään ollut ihanan rauhallinen päivä, herättiin koko porukka (paitsi iskä) vasta kahdeksan jälkeen. Kaikilla lapsilla on enemmän tai vähemmän yskä, yöunia se ei onneksi häirinnyt alkuyön jälkeen. Touko ei ole kaivannut tuttia: Aino löysi pihalta tuttavaperheen vauvan tutin, toi sen sisälle ja jotenkin kummasti se löytyi jossain vaiheessa lattialta. Touko tutkaili sitä ja hetken ihmeteltyään hylkäsi sen ja lähti tekemään jotain muuta. Niin nopeasti se unohtuu. 

Eino on nukkunut ilman vaippaa jo pari viikkoa, muutama vahinko on saattunut, mutta ei luovuteta. 

Lauantaina oli tupa täynnä porukkaa, veljeni perheen tulevalla kodilla oli maalaustalkoot ja minä vahdin lapsia (meidän + serkkutytöt) ja laitoin talkooväelle pötyä pöytään. Seuraa meille piti lasten isomummu joka toi ruoan mukanaan. Oli myös kivaa nähdä Tampereella asuvaa Vili-veljeä ja Iidaa (Tiitaa) ja Orivedellä opiskelevaa Seeti-veljeä ja hänen Riinaansa. Ihanan rentouttavaa päästä akka-porukalla saunaan ja lörpötellä niitä näitä. Eemi-veli on tehnyt muuttoa Ikaalisista takaisin tänne Keuruulle ainakin kesän ajaksi. Lapset odottavat kovasti että Eemi ehtisi tällä viikolla meille yökylään. Sunnuntai meni rötväillessä, luin parjantaina aloittamani kirjan loppuun ja loppupäivä toivuttiin kesäaikaan siirtymisestä ja lasten kummallisen aikaisesta (5.45) heräämisestä.

Ipanapan Napakympit! levy lähti tilaukseen vasta nyt, en tiedä miksi oivalsin laulut näin myöhään. 

perjantai 28. maaliskuuta 2014

Ballerina ja supermies

Einolla koittaa illalla hiustenleikkaus, jumittui sen verran tiukkaan purkka kiinni. Ainolla on myös joskus jäänyt purkkaa hiuksiin niin kovaa, että leikkasin kokonaisen suortuvan pois. Onneksi vain niskasta, pidemmät hiuksen jäivät eteen eikä pieni tupsu mihinkään näkynyt. 

Löysin aamupäivällä Rautiasta ale-tapettirullia, saadaan meidän nukkekotiin uutta lattiaa ja kylpyhuoneen seinät!


Aamulla tein kohtalokkaan virheen ja aloitin uuden kirjan. Jos joskus meidän lapset joutuisivat soittamaan itselleen apua, kuuluisi selitys varmaankin jotenkin näin: Äiti uppoutui liikaa liian hyvään kirjaan ja unohti antaa meille ruokaa. Viimeisestä kirjasta on jokunen viikko, kirja oli niin jännittävä, että menetin muutaman yön unet. Vaikka kirjan nimi oli Nukkumatti. Tai ehkä juuri siksi. Luin viimeiset luvut keskiyöllä, tosi järkevää. Pari kirjaa on aina kopassa odottamassa.


Sulolla koitti onnenpäivät kun kuorma-auto toi säkin pellettiä. Hänestä ei ole mitään niin jännittävää, kun katsella isoja autoja ikkunasta.


Aino sai idean ihanasta, vaaleanpunaisesta baletti-puvusta. "Äiti ompelisitko minulle sellaisen?" No öh, Ainon kummitäti on todella taitava ompelemaan vaatteita, omille lapsilleen tekee aina kaikkia ihanuksia ja Ainokin sai viimeksi syntymäpäivälahjaksi ihanat kuteet, MUTTA mitenkäs minä nyt tähän hätään hänet tänne saisin..ei auttanut muuta kun kaivaa oma ompelukone esiin. Vanhasta vaaleanpunaisesta lakanasta leikkasin muutaman palasen ja tein häthätää Ainolle balettiasun. Jossain vaiheessa huokaisi sohvalla isoon ääneen: Äiti äkkiä, minun balettitunti alkaa ihan kohta!. Jahas. Kelpasi! Hametta ei onneksi tarvinnut tehdä, sellainen löytyi ennestään. 



Sitten katseltiin muutama esitys, Eino osallistui myös omassa supermies-viitassaan ja naamiolaseissaan, jotka nekin on tehty vanhasta kukkakuosisesta lakanasta. 

Touko on ottanut ihan asiakseen syödä kaiken ruoan ihan itse sormin. Sen siitä saa, kun antaa välipaloja syötäväksi suoraan pöydältä. Yritin lasagnea lusikalla, muutama yritys menikin läpi muttakun ei saanut lusikkaa omaan käteen, päätti hän ottaa ruoan suusta käteen tunnusteltavaksi ja tunkea sen sitten uudestaan suuhun. Kaurapuuroakin kokeili, mutta sen sain syöttää lusikalla loppuun. :)


Ja vastineeksi sille KATO ÄITI-hokemalle: lasten mielestä ärsyttävin hokema meidän talossa on varmasti "odota" tai "hetki". Ja joskus kun on monta asiaa yhtäaikaa jonossa, jonkun pyyntö unohtuu. Lapset ovatkin monesti huomauttaneet, että "äiti, sä unohdit". Niin unohdin, anteeksi.

Loppupäivä meneekin siivotessa (taas), kun erehtyy hetkeksi istumaan ja lukemaan kirjaa tai ompelee jollekin jotain, täytyy valmistautua siihen, että huushollikin näyttää juuri siltä, että äitillä on ollut välillä jotain muutakin tekemistä kun jatkuva järjestely.



torstai 27. maaliskuuta 2014

Nyt ottaa päähän

Lapsiperheitä ahdistetaan Tässä uutisessa on mielestäni Kimmo kiteyttänyt kivasti sen, mitä minäkin olen ihmetellyt jo pitkän aikaa: 

"Kimmo Tiilikainen (kesk.) ihmetteli vielä, miksi hallitus ajaa päätöksillään jopa 20 000 lasta kunnalliseen päivähoitoon niin, että se aiheuttaa jopa 200 miljoonan euron kulut. Tiilikainen totesi, että antamalla vanhempien päättää päivähoidostaan itse yhteiskunta päätyisi voitolle.
Katainen vastasi, ettei kyse ole leikkauksesta, vaan hallitus halusi kannustaa molempia vanhempia töihin, lisätä työhön osallistumista ja samalla tasa-arvoa, että naiset työllistyisivät.
- Nämä eivät ole kaikille tärkeitä asioita, mutta me päädyimme tähän, hän totesi kehuttuaan samalla Tiilikaisen logiikkaa."
Sen enempää kommentoimatta näitä tämänhetken leikkaussuunnitelmia, minusta on suoraansanottuna hirveää paskanjauhantaa turvautua tasa-arvoon ja naisten aseman parantamiseen. Ne naiset, jotka haluavat tehdä uraa, varmasti sen tekevät. Eikä minusta ole mitään vikaa siinä, että käydään töissä ja viedään lapset hoitoon, kunhan se tapahtuu lasten parasta ajatellen. Ottaa vaan päähän, että kotiäitiys/isyys ei tunnu olevan edes kunnollinen vaihtoehto. Siltikin, pienistä tuista ja epävarmoista ajoista huolimatta jotkut uskaltavat valita tämän "huonomman" vaihtoehdon. Kunpa perheet saisivat itse päättää! 

Jääkaapille

Touko söi aamupäivällä jääkaapilla "salaa" makaronilaatikkoa.




Hänellä on jokseenkin tarkka kuulo ainakin tiskikoneen ja jääkaapin oven suhteen. Muutama vuosi takaperin luin jonkun tutkimuksen tuloksia lapsista, jotka oppivat kävelemään aikaisin. En muista tarkemmin, mutta sellaiseen johtopäätökseen siinä tultiin, että ahneet lapset kävelevät ei-ahneita aikaisemmin. Meistä lopputulos oli lähinnä huvittava, naureskeltiin, että jääkaapin ovet pitää laittaa lukkoon. Touko kiiruhtaa jääkaapille vielä kontaten, vaikka ilmeisen ahne onkin.

Joku oli tehnyt eilen olohuoneen ikkunan ulkolasiin hienon taideteoksen. Mutaa varmaankin.



Iskä viritteli lasten kanssa trampoliinin ulos. Vastustin aikanaan jättitrampoliinin ostoa sillä perusteella, että se on ruma. Ylläriylläri se on kuitenkin osoittautunut todella mahtavaksi vempeleeksi. Niin sitä ihminen pehmenee. Ja eilen ostin kaupasta sellaista Palmoliven käsisaippuaa, missä on kalojen kuvia saippuan seassa. Oikeasti ne on minun mielestä ihan pönttöjä eikä ne oikein istu vessan sisustukseen, mutta ai että Sulo innostui, kun saippuan seassa ui kaloja! Hurraa.

Löytäisinköhän Ellokselta pyöreitä mattoja? Posti tuo lähestulkoon jatkuvasti houkutus-kirjeitä mahtavista superalennuksista. Katsotaan.

Kevään tietää varmasti tulleen, kun lapsille tulee tällaisia ja housut hajoavat polvien kohdalta.


keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Lapsilisistä ja suvivirrestä

Olen ihan todella surkea politiikassa, en tiedä hölkäsenpöläystä mistään kehysriihistä tai tulopoliittisista ratkaisuista saati siitä, miten Suomen kuralla oleva talous saataisi kohenemaan. Yriän ajatella, että asioilla on aina kaksi puolta. Useimmiten tiedä vain sen, minkä uutisista luen. Mutta joskus tuntuu siltä, että olisi parempi lopettaa uutisten lukeminen kokonaan.

Aina niihin törmää jotenkin. Eikä näinä aikoina uutisten lukeminen ole ollut perheelliselle kovin kivaa. Ahdistaa oikein, mutta en aio vaipua epätoivoon. Pikemminkin saan lisää tarmoa olla oikein super-punainen vaate Jutta Urpilaiselle: nainen, joka ei tee töitä. Aion edelleen laiskotella täällä kotona.

Meille tuo lapsilisien mahdollinen leikkaus tarkoittaisi käytännössä noin 400 euron menetystä vuositasolla. Lapsilisät ovat aika valtavan suuri osa meidän perheen tuloista, joten tottakai se ottaa päähän, että siitä vähästä, mitä nyt saadaan, otetaan vielä vähäsen pois. Käytännössä meiltä jää vuodesta pois yksi reissu HopLoppiin, yksi reissu Ti-Ti Nalle-taloon ja minulta malttia lasten pröystäilyvaatteiden hankinnoissa. Noita reissuja kun ei meidän perhe ihan viidelläkympillä tee ja, noh, jos kaikille neljälle jättää parinkympin paidan ostamatta, on siinä jo melkein neljäsosa tuosta neljästä sadasta. Ihan luksusjuttuja siis, pääasiahan on, että saadaan ruokaa pöytään ja lainat maksettua. Ehkä täytyy myös soveltaa vähän lisää ruokahankinnoissa, nytkin jo tehdään kyllä hyvää, mutta taloudellista ruokaa. 

Lapset tyytyvät onneksi hyvin vähään, ainakin vielä. Heille riittää, että pääsevät mummuloihin kerran viikossa ja kesällä markkinoille ja uimaan. MUTTA kyllähän nämä leikkaukset ottavat ihan hitosti päähän. Ei ole siltikään ikinä tullut mieleeni, että emme haluaisi (lisää) lapsia, koska siihen ei ole varaa. Eikä kyllä olla ajateltu niinkään, että tehdään lapsia siksi, että saadaan rahaa. Kamala ajatus. Pikemminkin ollaan ajateltu niin, että toivottavasti saadaan lapsia, ja jotenkin varmasti pärjätään. 

Ja tämä suvivirsi-juttu on minusta ihan naurettava. Eikö se ole ennemminkin perinne kun uskonnon julistus  tai tunnustus. Itse en ainakaan lapsena edes osaannut ajatella, että se liittyisi mitenkään uskontoon koko veisu, ennemminkin se tarkoitti sitä, että jes, kesäloma alkaa. Vanhempana saa minusta lapset sitten itse päättää, veisaako sitä ylistääkseen vai huvikseen. Vai veisaako ollenkaan.

Mutta hauska juttu iltapalalla (onneksi lapset pitävät ajatukset tässä elämässä, kaikista näistä älyttömyyksistä huolimatta). Eino pyysi paahtoleipää, päälle voita ja meetvurstia. Siihen heti perään tokaisi "Olen syöttöpossu!". Pikku Myy sanoo muistaakseni jossain Muumi-jaksossa Nipsua syöttöpossuksi, kun se syö paljon. Kai sekin ohjelma kohta kielletään, liian hirmuisia sanoja kun niistä oppivat. Minua se lähinnä nauratti. Ja lapsia myös.

Isommat jaksoivat tsempata hyvin kun tultiin melkein kolmen kilometrin matka koulun pihalta kotiin. Aino ja Eino pyörillä, pienemmät rattaissa. Retki oli pitkä ja tuskainen, mutta mahtava oli fiilis kun kotiin päästiin. Ollaan ennenkin kuljettu tuo matka, mutta tänään meinasivat voimat hiipua. Harmitti vähän, äiti taas keksi ihan hullun ajatuksen (ensin koulun pihalle leikkimään ja sitten fillareilla kotiin!) ja lapset joutuivat hiki hatussa puurtamaan, paha mielikin ehti jollekin tulla. Eipä tarvinnut kovin kauaa nukkumaan houkutella. 

Keväällä se valo

Näin keväällä tulee juuri sellainen olo, että otan painepesurin ja truuttaan sillä kaikki paikat puhtaaksi. Jokaikinen räkä, kakkatahra, pissatahra, rasvajälki, murunen, pölypallo, hiekanjyvä ja koirankarva näkyy. Kyllähän minä sen tiedän, että ne ovat täällä myös talvella. Aina näin valon tullen koittaa jokakeväinen kriisi tahroista ja kun niihin sitten taas pian tottuu, ne ei niin haittaa. Ja tietenkin meillä on lapsiperheelle vallan sopivat valkoiset, kiiltävät keittiönkaapit- ja ovet sekä jättisuuret ikkunat olkkarissa. Ja isot peiliovet aulassa ja pikkueteisessä! JES! Olenkin monesti sanonut, etten niinkään kaipaa robotti-imuria vaan sellaista kojetta, joka kiertää taloa ympäri ja pyyhkii seiniä, peilejä ja ovia puolentoistametrin korkeudelta.

Kerran erehdyin pyyhkimään jotain kynätarhaa seinästä ihmesienellä. Noh, sehän lähti ihan lapasesta: kun yhden pienen kohdan sain puhtaaksi, kaikki muu ympärillä näytti likaiselta. Tähän iskä sanoisi varmasti jotain sellaista, ettei siksi kannata hinkata ollenkaan. 

Aamulla lähdettiin keskustaan perhekerhoon kuvaukseen. Saatiin kaikki neljä samaan sisaruskuvaan, saas nähdä millainen siitä tulee. Sulosta ei saatu yksittäistä kuvaa ollenkaan, kaikkeen, mitä yritin ehdottaa, vastaus oli ei. Eikä puhettakaan, että olisi mennyt yksin istumaan siihen kameran eteen. Einon kanssa otettiin kunnon matsi ennen lähtöä siitä, mitä laitetaan päälle. Ei kelvannut Me&I:n raitainen merirosvopaita (minä kun NIIN tykkään näistä raidoista):


Valkoinen "vaarinpaita" oli Einon mielestä ihan kamala, sitä yritin viimeiseen asti. Ei, hän laittoi kaivuripaidan. Kun sisävaatteet oli päällä, alkoi taisto ulkovaatteista. Eino halusi toppahaalarin, minä ehdotin kevyttä ulkotakkia, toppahaalari kun oli pyykkinarulla. Poika istui jo autossa, kun lähdettiin vaihtamaan vielä kenkiä. KUMPPAARIIIIIIT. ÄH ja kerran kun olisi tilaisuus käyttää niitä vähän siistimpiä kenkiä. Ei, laitettiin kumpparit. Onneksi vartin itkuraivarin turvotus ehti laskea ennen kuvausta. Ja kyllä, hän sai tahtonsa läpi.

Nyt me lähdetään vielä nauttimaan pariksi tunniksi auringosta. Isommat pääsee pyöräilemään, äiti saa hikoilla paria liikakiloa pois tuplavaunuja lykkiessä. JES.

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Iskän tehtävä

Puhuttiin lasten kanssa eilen iltapalalla jostain lelusta, josta oli jokin osa rikki. Sanoin lapsille, että jos iskä korjaisi sen huomenna, äiti ei oikein osaa. Eino tokaisi siihen sitten vaan "Joo, se on iskän tehtävä.".

Tänään innostuin tietekin kysymään lisää. Mikä on iskän tehtävä, mitä iskä tekee?


  • korjaa
  • puuhommia
  • talojuttuja

Mikä on äitin tehtävä, mitä äiti tekee?


  • ruokaa
  • hoitaa pikkupoikia
  • ompelee
  • askartelee
  • leikkii
Ihmettelin suuresti, kun tuohon minun listaan ei tullut  siivoo-kohtaa. Itsestäni kun tuntuu, että siivoan kokoajan. Meillähän tämä menee juuri niin perinteisesti kun vaan mennä voi, kyllä näkisi joku tasa-arvotyyppi punaista. Kyllä meidän iskä tekee myös "äitin hommia", etenkin leikkii. Ja tekee se myös ruokaa, lomilla varsinkin. Mutta tottahan se on, näin se käy kätevästi, kun hoidan lapset kotona. En oikein osaa tehdä niinkään, että olen lasten kanssa kotona ja odotan iskää tekemään ruokaa. Ja todellakin se jossain vaiheessa menee toisin päin, jos iskälle tulee joskus mahdollisuus jäädä kotiin ja minä lähden töihin. Varmasti menee.

Sulokin tietää, että iskä on varsinainen puupää. Tästä serkkujen pikkuruisesta sorminukesta tokaisi tänään: IKKÄ!


Mylläsin myös vaatelaatikoita, kun etsin kevätkuteita kaapeista. Sain jopa järjesteltyä vähän vaatehuonetta! Meillä on ollut onni saada todella paljon todella hyviä ja laadukkaita käytettyjä vaatteita tutuilta ja tuttujen tutuilta, niin paljon, että olen joskus miettinyt mihin kaikki mahtuu (miten ne aina tuodaan meille? ;)). Aina kelien ja kokojen vaihtuessa on luksusta penkoa varastoja ja löytää lähestulkoon kaikille kamppeet, pipot, haalarit, takit, kengät. Onhan niissä aikamoinen järjesteleminen, mutta se maksaa vaivan. Hipluttelin ihan pienimpiä vauvojen vaatteita ja aina vaan jaksan ihmetellä, miten ne pienenpienet bodyt on mahtuneet meidän lapsille joskus päälle? Vauvakuume vaan kasvaa kun tuollaisiin törmää. ;) Sitä maagista "nyt on meidän lapsiluku täynnä"-hetkeä edelleen odotellessa.

Illemmalla tehtiin vielä sämpylöitä ja pullaa, Aino teki hienon sydän-sämpylän. <3 Meidän iso keittiön pöytä toimii monessa, sen äärellä leivotaan, piirretään, askarrellaan, muovaillaan, rakennetaan ja korjataan. Niin, ja syödään.





sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Äiti on reikä

Jatkoa seuraa sarjassa "äiti on": Eino juoksi innoissaan illalla mummulassa luokseni ja hoki "äiti, tule reiäksi, äiti tule reiäksi...". Siis täh, hetken siinä ihmettelin ja ajattelin jo, että olin kuullut väärin. Kohta kuitenkin kyykin lasten leikkipöydän ympärillä, kädet aseteltuina biljardipöydän pallopussiksi. Eino pelasi biljardia muovipallolla ja rumpukapulalla. 

Aino pääsee huomenna katsomaan Peppi Pitkätossu-näytelmän. Jos sitä ensiviikolla saisi vähän siivottua. Ja pestyä pyykkiä, mahtavaa kun ne voi viedä taas pitkästä aikaa ulos kuivumaan. Uskaltaisiko sitä jo pestä talvivaatteita?

Iskä menee ensiviikon iltavuoroon. Niin ja lasten täti tulee parin päivän päästä yökyläilemään, lapset innostuu! <3 


Retrosti pilkillä

Päästiin pilkille, vaikka vähän hermoilin heikkoja jäitä. Lapset malttoivat yllättävän kauan pilkkiä laiturilta. Lähinnä leikittiin kioskia ja paistettiin makkaraa. Kioskilla oli tarjolla lihapullia (pyöriteltiin siitä vähästä lumesta mitä löytyi), pikkupizzoja (jääpaloja ojasta), limsatölkkejä (pyöreitä halkoja), salaattia (ruohoja, varpuja ja kuusenoksia), jätskipalloja (lumipalloja), tikkareita (männynneulasia) ja karkkeja (pikkukiviä). Oli muuten varsinaista gurmee-ruokaa, jätskipallo maksoi kaksikymmentä euroa. Ei ole meidän tenavilla vielä kovinkaan tarkkaa käsitystä rahan arvosta. ;)

Kuvassa Sulo, serkkutyttö, Aino ja Eino. Taustalla vasemmalla Toukon kummitäti ja oikealla lasten mummu supermageet Espanjan-tuliaiset, vaaleanpunaiset kärpäsaurinkolasit päässä.




Touko veteli melkein koko ulkoilun ajan päiväunia vaunussa. Vaunut ja Toukon toppahaalari on oikeaa retrokamaa, isänsä käytti niitä 30 vuotta sitten. Vaunujen kangas alkaa olla pian aikansaelänyttä, muutamasta kohdasta rispaantunut ihan puhki. Kätevästi nuo varmasti päällystäisi. Jos sitten seuraavalle käyttäjälle? Toukohan noihin ei enää kauaa mahdu, kerran on lentänyt niistä maahankin, kun ei näihin ole asennettu minkäänlaisia turvavöitä. On meillä sellaiset modernitkin vaunut, itse tykkään näistä enemmän, vaikka vähän kulahtaneet onkin. <3 


Ja me muuten voitettiin!




lauantai 22. maaliskuuta 2014

Varokaa heikkoa jäätä

Valmistauduttiin lasten kanssa pilkkikisoihin tällä: Jäävaroitus.

Legendaarista!

Chileistä ja aamuvirkuista

Meidän chilit kasvaa! 


Eino meinasi innoissaan nyppästä vihreät pois, olisi halunnut katsoa niitä lähempää. Joka kerta, kun chileistä tulee puhe, he alkavat laulaa chili-laulua, joka tulee ilmeisesti Pikkukakkosesta. Se menee jotenkin näin: Lisää chiliä, chiliä, chiliä, kokki on aivan liekeissä..

Sulolla on näin keväisin aamuvirkkukausi. Muutkin lapset heräävät heille normaaliin aikaan nähden melko aikaisin. Sulon kanssa olen noussut jo monta päivää kuuden ja seitsemän välillä, normaalisti kun nukkuu vähintään kahdeksaan. Sama muilla lapsilla, yleensä kun vetelevät unta palloon kahdeksaan tai yhdeksään, nyt saattavat herätä jo seitsemältä. Eli ollaan herätty kaksi viikkoa niinkuin suomalaiset perheet tavallisesti, mahdollisuus ehtiä ajoissa juttuihin, mitkä alkaa yhdeksältä, on tietenkin huimasti paljon parempi! No joo, mieluummin heräisimme vähän myöhemmin, nyt lapsilla tuntuu jäävät yöuni vähän turhan lyhyeksi, kun heräävät aikaisemmin. Meillä lapset ovat nukkumassa arkena viimeistään yhdeksältä, kaikki neljä menevät yhtäaikaa sänkyyn. Ainoa lukuunottamatta kaikki nukkuvat kellon ympäri eli kaksitoista tuntia, se on aika luksusta. Touko sen lisäksi vielä monen tunnin päikkärit. Sulo on nukkunut nyt myös päiväunet, eilenkin kolme tuntia, ja meni silti normaaliaikaan nukkumaan. Jos kesäaikaan siirtyminen toisi meille totutun rytmin takaisin, niinkuin viimekeväänäkin. Vuosi sitten yritin saada jättimäisen mahan kanssa Suloa aamulla vielä nukkumaan, hyvä että mahtui viereeni! Se oli aika tuskaa, vauvamaha oli jo niin iso, että joka paikkaa särki ja kyljenkin kääntäminen sattui. Monina aamuina oli vaan parempi nuosta suosiolla ylös.

Nukahtaminen käy meillä nykyään lähes naurettavan helposti, ottaen huomioon olosuhteet. Voisi kuvitella, että illalla täällä olisi täysi hulabaloo menossa, yleisestikin ottaen moni ajattelee niin, että meidän arki on yhtä hullunmyllyä; kaikki huutavat yhtäaikaa, roikkuvat verhoissa, pissivät lattioille, hajottavat paikkoja..no ei, meilläkin on välillä hetkiä, että joudun tarkistamaan missä kaikki ovat kun on niin hiljaista. Tietenkin meteli ja meno on varmasti keskivertolapsiperheitä kovempi. Mutta mekin olemme kulkeneet nukahtamisen suhteen kivisen tien: joskus on nukutettu lapsia (Ainoa ja Einoa) toista tuntia ja hirveän taistelun ja hermoilun jälkeen saatu heidät nukkumaan. Kunnes sitten jossain vaiheessa tajuttiin jättää turhat päiväunet pois ja yrittää yöunille nukahtamista hieman aikaisemmin. Nyt kaikki nukahtavat vartissa. Joskus oikein harmittaa, kun isompien kanssa kaikki on tuntunut jotenkin kauhean hankalalta ja itsekin on hermonsa menettänyt monta kertaa, nyt pienempien kanssa osaa olla paljon viisaampi ja arki sujuu helpommin. Monenmonta kriisiä ja kasvunpaikkaa ollaan me vanhemmat käyty läpi.

Tänään lähdetään koko porukalla perinteisiin pilkkikisoihin. Isäni puolelta lähisuku on kokoontunut jo monta vuotta keväisin samalle jäälle ja perhekunnittain on kisattu. Saas nähdä, mennäänkö tänään jäälle ollenkaan, rohkeimmat varmasti uskaltavat. Ulkoiluun sää näyttäisi olevan mitä parhain, jees mikä kevätpäivä! :)

Tässä ollaan viimekevään kisoissa, lunta on nyt hieman vähemmän. Taustalla vanhin pikkuveljeni ja hänen vaimonsa.






perjantai 21. maaliskuuta 2014

Kevät - mikä ihana tekosyy

Jauu, kumisaappaat on jees. Mahtavaa kun aurinko paistaa, tuli ihan sellanen fiilis että punaiset housutkin on jees.



Lähdin Ainoa käyttämään kuoroharjoituksissa, nyt istua kökötän täällä ja odotan. Hetki omaa aikaa.

torstai 20. maaliskuuta 2014

Kato äti, kato äiti, KATO ÄITI

Äiti on palvelija, keittäjä, välienselvittelijä, askartelija, puvustaja, neuvonantaja, autonkuljettaja, kampaaja, siivooja, kuuntelija, halailija. Mitä vielä?

Tyhmä, epäreilu, ainakin joskus.

Katselija, suorastaan kokonainen yleisö. Ehkä rassaavin jokapäiväinen hokema meidän talossa on KATO ÄITI. Ei sillä, etten tykkäisi katsoa, kun joku tekee temppuja tai opettelee temppuja tai opettaa jollekin muulle temppuja, mutta kun välillä pitää katsoa kokoajan. Katson, katson ja katson uudestaan vasta katsomasta päästyäni. Ja useimmiten riittää, että sanon "hienosti" tai "hyvä", vähän tekopirteästi ehkä. Tänään yritin lukea sanomalehteä, katsoin tempun aina yhden sanan luettuani. Jossain vaiheessa sanoin, että luen ensin tämän loppuun ja katson sitten. No heti rupeaa harmittaa, miksen muka ehtisi katsoa, toinen siinä odottaa jonkun hienon jutun kanssa. ÄH. Yritä siinä sitten lukea.

Tänään otin riskin ja lähdin kuuden lapsen kanssa perhekerhoon. Lasten serkkutytöt lähtivät mukaan, äitinsä oli sijaistamassa musiikinopettajaa. Täytyy sanoa, että tällä meidän pikkukylällä asustaa hienoja ihmisiä; pienimmät napattiin heti eteisessä sylistä ja minä autoin isompia riisumaan. Siinä on jotain sellaista kunnon vanhanajan meininkiä; kaikki katsovat kaikkien perään eikä ketään jätetä yksin. Yhteisöllisyys on yksi hienoimpia juttuja mitä pienellä kylällä voi olla.

Eino on nukkunut jo kolme yötä ilman vaippaa eikä vahinkoja ole sattunut. Toukolla on ollut pari levottomampaa yötä, johtuisiko hampaista, en tiedä. Niin ja Eino keksi eilen, että vain kärpäset voivat syödä kärpässieniä, muut ei kun ne sienet on myrkyllisiä. Rupesinkin siinä miettimään, että mistä sienten nimi oikein tulee? 

Laitoin eilen myös Ainon eskarihakemuksen postiin, jännää.






tiistai 18. maaliskuuta 2014

Hallittu kaaos

Eilisten leikkien jälkeen lastenhuoneet näyttivät tältä:




Ainon ja Einon huone ei ollut niin paha. Kaikki lelut sieltä oli roudattu huoneiden ulkopuolelle mm. eteiseen siskonpediksi ja trampoliiniksi. Olohuoneessa oli piknik. On siis selvää, että jos meille yllättäen tulee joku käymään, koti ei todellakaan ole kuin suoraan sisustuslehdestä. Ennen jaksoin kulkea lasten perässä ja patistaa siivoamaan (eli minä siivosin), nyt siivoamme yhdessä yhdellä kertaa kaikki leikit. 

Pitkin päivää yritän pitää siistinä keittiön ja kodinhoitohuoneen. Erityisesti tiskipöydän päätyyn ja kodinhoitohuoneen pöydälle kasaantuu päivän aikana kasa tavaraa: työkaluja, valmiita ja keskeneräisiä taideteoksia, askarteluvälineitä, kaikkea mitä pienet eivät saa laittaa suuhun, tavaroista irronneita palasia ja osia, pattereita, pompuloita, hiuspinnejä, puoliksi syötyjä omenoita ja kännyköiden latureita. Kun saan tavarat pois, uutta alkaa kerääntyä.

Olen joskus iltaisin yrittänyt olla välittämättä lattialla lojuvista tavaroista tai viikkaamattomista pyykeistä. Ei onnistu. Laitan ne mieluummin illalla pois kun herään aamulla jo valmiiseen sekamelskaan. Se ei vie kuitenkaan kun puoli tuntia laittaa tavarat omille paikoilleen, ja niin meidän talon jäätävä tavaramäärä pysyy jotenkuten aisoissa. Vaikkakaan en ole lainkaan sellainen tavaraa keräävä tyyppi, jokaisen käyttövaatteet, kengät, lasten lelut ja kirjat vievät tarpeeksi tilaa. 

Eino nukkui yön ilman vaippaa. Käytimme hänet pissalla vielä ennen kuin menimme itse nukkumaan. Ainolla toimi aikanaan sama, tosin tajusimme sen vasta kun olin pessyt kaksi viikkoa lakanoita ja peittoja. Jos tällä kertaa pääsisin vähän helpommalla.

Tänään huomasin, että Eino osaa piirtää hienoja traktoreita ja niihin peräkärryjä sekä kuoria itse appelsiinin kokonaan. Touko on oppinut taputtamaan ja tervehtimään kättä nostamalla. Joskus tuntuu, että varsinkin pienimmät kasvavat ja oppivat uusia asioita ihan varkain. Joku kaunis päivä sitä vain havahtuu siihen, että hei, tuokin jo kävelee.

Toukon lempparipuuhaa on muuten tiskikoneen tyhjennys. Varsinkin silloin kun astiat ovat likaisia. Niin että jos sen hetken ehdin ajatella, että nyt on kaikki suunnilleen järjestyksessä, joku keksii uutta tekemistä; pissaa kaaressa pottaan vessanpöntöllä seisten, tekee sohvasta majan tai kaataa maidot lattialle. <3







maanantai 17. maaliskuuta 2014

Äidit, antakaa armoa

Äitimaailmassa, niinkuin monella muullakin elämänalueella, näyttää vallitsevan tiettyjä kirjoittamattomia sääntöjä, joista minusta aivan liian moni ottaa hirvittävän stressin ja käyttäytyy sen mukaan, monesti vasten omaa luontoaan. Itsensä vertailu muihin, varsinkin uudessa elämäntilanteessa, tuo lisää painetta monesti jo valmiiksi stressaavaan tilanteeseen:

Varmasti kaikki muut synnyttävät ilman kivunlievitystä, niin minäkin.

(Imetyksestä en viitsi edes kirjoittaa.) 

Pitäisikö meidänkin käydä vauvan kanssa muskarissa? Muutkin käy, jos emme mene teen varmasti lapselle hirvittävän karhunpalveluksen ja hän jää varmasti jälkeen kaikessa minkä elämä eteen tuo.

Meidän lapset riehuvat, toisten lapset eivät. Olen varmasti surkein vanhempi ikinä.

Miten he ovat saaneet lapsistaan niin kohteliaita ja sosiaalisia? Meidän tenava vaan leikkii yksin, omia juttujaan, ei varmaan sosiaalistu ikinä.

Tuo lapsi osaa jo ajaa pyörällä; niiden lapsi ei käytä enää vaippaa; sitä vauvaa täysimetettiin puolivuotta. APUA. Ja itse yritän ja yritän ja yritän ja aina vaan, kerta toisensa jälkeen mietin, mitä teen väärin.

Tosiasia on kuitenkin se, että vaikka kuinka yrittää parhaansa, muistuttaa lasta sanomaan kiitos, anteeksi, ole hyvä, kieltää, keskustelee, kehoittaa, neuvoo ja ohjaa, se ei välttämättä näy lapsen käytöksessä tai osaamisessa - varsinkaan aina tai kovin nopeasti. Lapset ovat erilaisia, heilläkin on hyviä ja huonoja päiviä. Aina ei jaksa olla kohtelias tai pyytää nätisti, aina ei jaksa pitää kynää oikein. En tietenkään ole sitä mieltä, etteikö lapsia kannattaisi kannustaa hyviin käytöstapoihin tai neuvoa, tottakai se kantaa hedelmää, kun jaksaa olla kärsivällinen. Mutta harvemmin lapset näistä asioista itseensä ottavat, minusta tuntuu että ensimmäisiä tuomitsijoita olemme me vanhemmat - "Millaisethan vanhemmat tuollakin lapsella on, kun ei kiitos voinut sanoa?; "Sinulle ei varmaan ole koskaan opetettu käytöstapoja, kun tuollalailla toisia tönit.". Kyllähän se hyvältä tuntuu, jos oma lapsi ihan omasta aloitteesta sanoo kiitos. Mutta yhtälailla ihan hirveältä, jos ei sano, katsoo vain, kiittämätön töykimys.

Ymmärrystä, ymmärrystä, ja armoa. Erityisesti äideiltä äideille. Itsekin olen joutunut miettimään omia ajatuksiani kohdattuani esimerkiksi hankalia riitatilanteita isossa porukassa. Olisinko itse osannut toimia yhtään paremmin, tuskimpa. Vanhemmuuden hankaluuden hoksaa vasta sitten, kun se on omalla kohdalla. Näitähän riittää "meillä ei ainakaan tehdä noin", "minä olen päättänyt, että meidän vauva tekee näin"..ööööh kuinka paljon sitä joutuukaan sanojaan (tai ajatuksiaan) syömään, kun hankala tilanne osuu omalle kohdalle. Liittyi se sitten mihin tahansa; synnytykseen, imetykseen, nukkumiseen, syömiseen. Tässä kohtaa voisi ottaa mallia isistä: he eivät ota läheskään niin isoa stressiä siitä, missä vauva nukkuu, mitä taapero syö, minkälaisia leikkejä isommat lapset leikkivät (pyssyleikkejä, jestassentään! muut varmaan ajattelevat, että me kotona ammumme toisiamme pyssyillä!) tai onko lapsilla puhtaat tai yhteensopivat vaatteet. Kun ei ne miehet keskenään niitä asioita vertaile. Ainakaan niin paljon kuin me äidit. 

Huvittuneena olen joskus kuunnellut, kun esimerkiksi esikoistaan odottavat vanhemmat (äiti) luettelevat tavoitteita (jotka usein ovat muilta napattuja ja opittuja vääristyneitä käsityksiä siitä, miten pitäisi toimia); samalla olen sydämestäni toivonut, että he onnistuvat niissä tai eivät ainakaan järkyty kovin pahoin, jos kaikki ei menekään niinkuin ovat suunnitelleet. Mutta, sehän onkin monesti kriisin paikka. Helppohan se on sanoa, kun toisilla on jo kasapäin kokemusta, ja itsekin on vannonut jonkin tietyn toimintatavan nimeen - ja pieleenhän se meni. Tai jos on sattunut saamaan vauvan, joka tekee kaiken niinkuin kirjoissa sanotaan. Itse olen etuoikeutettu, kun saan seurata neljän täysin erilaisen tyypin kasvua ja tapoja toimia. Kun ymmärsin, että yhden kohdalla ei toimi sama kuin toisella, kaikki muuttui helpommaksi. 

Muumipappa on (kerrankin!) näin viisaasti sanonut "Minun kokemukseni mukaan lapset vetävät pidemmän korren". Iso peukku minulta niille, jotka ovat pystyneet kaikki suunnitelmat ja ajatukset totetuttamaan sellaisenaan kun ne on alunperin kirjoittanut. Vielä isompi peukku heille, jotka ovat pystyneet tai uskaltaneet olla tekemättä suunnitelmia.

Maanantai

Project Chili jatkuu mallikkaasti, mitään ei vielä näy mutta kärsivällisesti odotellaan.

Touko on nukkunut jo kolme yötä ilman tuttia, tänään heitin ne pois. Kuten isänsä arvelikin, on nukkuminen ollut rauhallisempaa kun tutti ei ole ollut "häiritsemässä". Ja tästä selvitiin todella vähällä, yhtenä iltana Touko oli hieman levottomampi.

Seuraavaksi voidaankin ottaa työn alle Einon yövaipan poisjättäminen ja Ainon ikuisuusprojekti "Koko yö omassa sängyssä". Einolta otettiin muutama viikko sitten yövaippa pois hänen omasta tahdostaan, muutama yö menikin ihan nappiin mutta sitten tuli joku takapakki. En edes enää muista mikä. Taisi herätä yöllä siihen, että tuli vahinko ja halusi vaihtaa kuivat kamat tilalle ja sen jälkeen nukahtaminen oli hankalaa. Siihen se varmaan tyssäsi. Nyt kun pikkupojat nukkuu yönsä lähestulkoon heräämättä voisi keskittyä isompiin. :)

Meillä on varsinkin nukkumisen kanssa paljon erilaisia kausia. Toisinaan nukutaan todella hyvin, saatetaan selvitä yhdellä tai kahdella heräämisellä. Toisinaan taas herätään vähän väliä. Tai minä herään; kun yhden saa nukkumaan, toiselle tulee joku hätä. Aamulla sitä sitten silmät ristissä ihmetellään että joko se yö meni. Joskus niin kaipaan sitä synnytyksen jälkeistä hormonimyrskyä, jonka voimalla jaksoi valvoa eikä aamulla väsyttänyt. Eikä väsyttänyt muuten päivälläkään, vaikka olisi kannattanut nukkua vauvan kanssa päiväunia. Nyt sitten nukuttaa senkin edestä.

Tällä hetkellä on menossa hyvä kausi, tottakai se kannattaa pilata kaikenmaailman projekteilla.

Lasten serkkutytöt ovat meillä leikkimässä. Nyt talon toisessa päässä eli makuuhuoneissa on menossa jotkut supermahtavat leikit. Hyvä puoli näissä leikessä on se, että minä saan juoda kahvia rauhassa vauvojen (Touko 10kk ja neiti S. 8kk) kanssa. Vähän kurjempi puoli odottaa sitten ennen Pikkukakkosta, kun leikit pitäisi yksissä tuumin siivota pois ;).

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Lego-terapiaa

Veljilläni oli kasapäin legoja - ne ovat niitä harvoja leluja, mitä lapsuudenkodissani on säilytetty vuodesta toiseen. Nyt en oikein tiedä, kummat ovat innostuneet niistä enemmän, lapset vai me aikuiset. Legoilla rakentaminen on sekä rentouttavaa että erittäin koukuttavaa! Lisähaastetta tuo se, että yhtään legoa ei saa joutua lattialle, vauvat löytävät ne takuuvarmasti.

Osa legojen ohjeista on säilynyt hyvin, osa vähän huonommin, mutta niistäkin on ihan hyvin selvää saatu. Ohje käteen ja rakentamaan, varma keino unohtaa kaikki muu. Ja palkintona tietenkin mitä hienoimpia linnoja, autoja, taloja, laivoja ja ukkeleita. 


perjantai 14. maaliskuuta 2014

EEIIIIIIIIII

Touko meni ilman tuttia nukkumaan, ei raivaria, ei kummempaa vastarintaa. Jihaa. 

Hyvät oli pullat, ja pullataikina. Sulokin pyöritteli palloa, mutta pellille se ei ehtinyt. Sulolla on juuri nyt menossa mahtava EI-kausi: Otatko maitoa? EIII; Mennäänkö ulos? EIII; pissattaako? EIIII; Onko pulla valmis? EIII. Jahas. Ja kun Sulo on muuten luonteeltaan ihan super-rauhallinen, harvinaisen rauhallinen 2-vuotias, joka tykkää leikkiä pikkuruisilla Muumi-hahmoilla ja pötköttää lattialla päristellen pikkuautoilla ja junilla. Mutta sitten kun hän sen pään ottaa, niin sen todellakin huomaan. Tänään laitettiin takki päälle ihan kaarella. En tiedä, mikä takissa oli vikana, kaikki oli vaan suurta EIIIII:tä. Saatiin takki päälle ja lähti tyytyväisenä ulos. Nollasta sataan. Toisaalta olisihan se ennemmin vähän outoa, jos kaikki olisi aina "Joo".




Isommat leikkivät jokunen päivä sitten ilmeisestikin jonkin sortin koira-leikkiä, Aino taisi esittää koiraa jonka nimi oli Palli. Siinä sitten itsekseni hihittelin, kun kuuntelin niitä juttuja: "Istu Pallin päälle!" ÖÖH.

Aamulla unohdin meikata loppuun ja illalla siivosin vahingossa Herra Perunapään jalat metallinkeräyslaatikkoon. Ehkä on ihan hyvä päästä nukkumaan.

Ja niin, vihdoin saatiin laitettua keittiöstä puuttuva hylly maalauksen jälkeen paikoilleen.



Alla kuvassa vasen puoli seinästä maalattu kahteen kertaan, oikea vasta kerran. Nyt kun eron huomaa, ei meinaa malttaa odottaa että saa maalattua loputkin.



   




"Mitä jäbä duunaa?"

Touko heräsi aamulla hyväntuulisena, ei ollut eilisestä raivarista enää tietoakaan. Taputteli sängyssään käsiään yhteen ja pärisytti ärrää. Aino petasi innoissaan kaikkien sängyt, "ettei äitin tarvitse yksin" ja Eino kysäisi heti herättyään chileistä. Ei näy vielä vihreää (höh), todettiin sitten yhdessä kun niitä kasteltiin.

Eino leikki äsken perunakattilan äärellä kahdella kuorimattomalla perunalla, toinen kysyi toiselta "Mitä jäbä duunaa?". Ei tiennyt Eino itsekään, mitä toinen peruna vastasi.

Illalla saadaan serkkulikat ja niiden äiti saunakavereiksi. Leivotaan sen kunniaksi pullaa! Hyvä perjantai!

torstai 13. maaliskuuta 2014

Eroon tutista

Ajattelin aamulla, että tänään on hyvä päivä laittaa Touko yöunille ilman tuttia. Päivällä hän ei ole sitä kovin enää tarvinnutkaan. Noh, se meni plörinäksi heti kättelyssä: Touko sai illalla ihan jäätävän väsymys-raivarin, tai en oikeastaan edes tiedä mistä se raivari johtui, oli ainakin tosi väsynyt ja puhkeavat hampaatkin vaivaavat. Touko on yleensä todella tyytyväinen eikä valittele turhasta, mutta tietenkin juuri tänään tuli kauhean paha mieli pahimpaan iltapala-hammaspesu-kaikkisänkyyn-aikaan. Aino kiikutti tutin avuksi kun minä olin auttamassa poikia hampaiden pesussa. Tosin en tiedä oliko siitä tutistakaan oikeasti kauheasti lohtua, sylissä vain olisi viihtynyt koko illan. 

Loppujen lopuksi laitoin hänelle supon ja vein sänkyyn - tutti suussa. Jos paremmalla onnella viikonloppuna, kun iskän ei tarvitse mennä töihin.



Project Chili

Istutettiin tänään chiliä. En ole koskaan ollut mikään varsinainen viherpeukalo, joten sato saattaa jäädä niukaksi.


Tavoitteet ainakin ovat korkealla, Aino kävi hakemassa kirjan ja istahti ruukkujen viereen: "Minä luen sen aikaa kun ne kasvaa." Eino jaksoi hokea melkein tunnin ajan, että on nälkäinen ja haluaa jo chiliä. 

Aamupäivällä oli mahtava ilma. Itsekin viihtyy ulkona paljon paremmin, kun aurinko paistaa. Lapset laskivat pyllymäkeä puron jäällä ja Aino opetteli ajamaan polkupyörällä ilman apupyöriä. Siinä koeteltiin taas äitin hermoja: Eino raivostuu, kun hänen polkupyöränsä ei kulje kunnolla, Ainoa pitäisi auttaa pysymään pystyssä ja Sulo istuu polkuauton kyydissä ja huutaa äitiiiiiiiiiiiiiiii. Yksi kerrallaan.

Onneksi Touko sentään nukkui; nukahti vaunuun ja vetikin neljän tunnin päikkärit.



Iskä sai polttopuut tehtyä, näillä lämmittää saunan jo monta kertaa.


Aino on aina ollut kova askartelemaan ja piirtämään. Einokin jaksaa jo pipertää tarkkojen piirrustusten ja värityskuvien kanssa - Sulo lähinnä vaatii piirtämään traktoreita ja dinosauruksia ja odotellessaan päättää maistella laatikosta kyniä ja pensseleitä sekä "värittää" valmiita piirrustuksia.








keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Hurahduksia

Voiko olla ihanampaa kun 2-vuotias, joka asettelee tyynyn viereen lemppariautot, pistää pään tyynyyn ja silmät kiinni? Hetken lauloin Sulolle Nalle Luppakorvan tunnaria, sitten oli jo mentävä auttamaan isompia hampaiden pesussa. Niin kovasti kun sitä hiljaisuutta pitkän päivän jälkeen odottaakin, ikävä niitä aina tulee. Vaikka ovatkin ihan lähellä. 

Tässä porukassa "sisustaminen" on saanut ihan uuden merkityksen. Useimmiten se menee niin, että minä laitan, asettelen ja sitten seuraan, miten onnistuu. Ei, ei pysy, ei kestä, ei sovi. Silti olen hyvin iloinen siitä, että olen onnistunut pitämään kodin viihtyisänä. En saa mielenrauhaa, jos jokin ei ole tasapainossa. Juuri nyt olen hurahtanut valkoisen ja harmaan sävyihin ja pyöreisiin mattoihin. Että osaa isot, pyöreät matot olla muuten kalliita. Ja ne virkatut matot, voi vitsi. Sellaisen ison kun löytäisi olkkariin. Makkareihin käy hyvin vähän pienemmätkin, koiraperheelle armollisia ryijymattoja ainakin on hyvin tarjolla.





Hurahtelu on toisinaan erittäin rasittavaa. Kun tulee uusi hurahtaminen, tekisi mieli pistää kaikki uusiksi. Onneksi pienilläkin jutuilla saa paljon aikaan. Juuri nyt on hakusessa "täydellinen" verho keittiöön ja kodinhoitohuoneeseen. 

Lapset tuovat tietenkin omaa, persoonallista lisäväriä oikeastaan kaikkeen. Esimerkiksi näin:





Lipaston kyljessä on yksi Einon ensimmäisistä "pääjalkaisista", siksi en ole vieläkään raaskinut pyyhkiä sitä pois. Hän on näköjään lisännyt sille jälkikäteen kruunun. Ja on tuossa muuten se äitin tosi tärkeä lamppukin.

Tässä uusi hylly pikkupoikien huoneessa. Kuten näkyy, tarpeen on tullut, muuta siihen ei enää mahtuisikaan.


Hyllyllä kököttävä mörkö on yksi lasten suosikki-leluista. Eino kerran kertoi kummi-enolleen, että "mörkö häiritsee minua". Siinä sitten hetki ihmeteltiin, että miten häiritsee. Mörkö piti käydä laittamassa vauvan pinnasänkyyn "vankilaan" (tyyny vielä varmuuden vuoksi päälle), sitten Eino saattoi mennä takaisin huoneeseen leikkimään. Sen jälkeen mörkö ei ole niin kovasti häirinnyt.






Jokunen viikko sitten kävin äitini ja ystävien (miksikäs niitä veljien vaimokkeita sanotaan?) kanssa Ikeassa. Piti lähteä vain katselemaan, mutta ainahan sieltä jotain kivaa löytyy. 





Voi Hemuli-parkaa!

Tämä oli jo toinen Hemuli, jolle kävi näin: 



Joku varmaan yritti vähän turhan ronskilla otteella kääntää sen päätä.

Kävin lasten kanssa kaupassa sillä välin, kun iskä sahasi polttopuita. Se se vasta hienoa on, kun kaikki kolme isompaa haluaa oman kärryn. Onneksi kaupassa oli hiljaista. No ei vaan, ihan rauhallisesti se meni, mutta rehellisyyden nimissä: ihan hirveän usein en lähde koko köörin kanssa ostoksille. Tosin paineen alla ei tule tehtyä heräteostoksia. 

Törmäsin aamulla seuraavaan juttuun: Äidille tulee paha mieli. Tuskissani luin artikkelin faktoja syyllistämisestä. Itse olen melko useastikin sanonut osimoilleen näin: "Älä koske siihen lamppuun, se on äitin tärkeä ja äitille tulee paha mieli jos se menee rikki.". Uh. Jos se ei olisi niin paha? Varmuuden vuoksi: en sano niin enää ikinä. Tai näin. Tai noin. Oikein jos ajattelee, niin kokoajan tekee kuitenkin jotakin väärin.

Ja muuten uhkailukin tarttuu. Itse käytän ihan huomaamattakin uhkailua, kiristystä ja lahjontaa, en ehkä niin kärjistetysti mutta kuitenkin vähän: "Jos ei nyt onnistu, äitin täytyy ottaa se teiltä pois.". Tähän malliin. Ihan jokapäiväistä, "tekojensa seuraamuksia". Vai voisiko tuota sanoa kiristykseksi? Joo, varmasti. Lahjonta menee tähän tyyliin: "Kun nyt siivotaan nämä leikit, päästään saunaan.". 

Niin siitä tarttumisesta, Aino monesti hermostuessaan minulle tokaisee (lue: karjuu) "Jos et sinä anna sitä minulle, vien sinut yksin metsään!". Joskus olen mumissut takaisin jotain siitä, kuinka mukavaa olisikin mennä nyt yksin metsään, johon hän takaisin: "Menet sinne susien syötäväksi!". Hmm, aika hirveää. Mietin monesti, että mistä hän on tämän yksin metsään - ajatuksen napannut, me kun ei olla koskaan uhkailtu millään metsäreissuilla. Samaa mietin silloin, kun hän keksi purra ja nipistää pikkuveljeään, meillä kun ei ole tapana pureskella tai nipistellä toisiamme eikä muita lapsia silloin lähipiirissä vielä ollut. 

Jotakin siis teimme varmasti väärin. Taas (epätoivoista naurua).

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kriisejä

Elämä on välillä yhtä kriisiä.

Ensin, seurustelun alkuvaiheessa joudut välillä jakamaan sen oikean jonkun toisen kanssa; hänen vanhempiensa, kavereidensa, harrastustensa kanssa. Todellakin loukkaannut siitä, ettei hän huomaa sinua. Ikinä. Vaikka todellisuudessa viettää oman aikansa lähestulkoon kokonaan sinun kanssasi.

Sitten ehtii tulla muutamia pienempiä kriisejä. Asumisjärjestelykriisi (se laittaa tavarat jääkaappiin erilailla kuin minä), hääkriisi, häävieraskriisi, häälahjakriisi. 

Kun häät ovat onnellisesti ohi, tulee lapsikriisi. Raskauduttuasi olet todellakin vihainen sille toiselle, hän ei sentään joudu luopumaan raskauden takia juuri mistään, paitsi rakkaasta puolisostaan, jonka hormonit ovat vieneen mennessään; eikä hän taaskaan huomaa sitä. Eikä mitään, varsinkaan sinua. Kun lapsi syntyy, kriisi vaan pahenee; sinä roikut lapsessa 24/7, etkä pääse ikinä minnekään. Mutta se toinen pääsee. Itse sentään uhraat oman elämäsi tämän lapsen takia, luovut taas paljosta, eikä se toinen oikeastaan mistään. Toinen pääsee välillä sentään rentoutumaan töihin, sivistyneeseen seuraan. 

Juuri ennen toisen lapsen odotusta tilanne on päässyt rauhoittumaan. Sitten kaikki alkaa taas alusta. Sinä joudut kärsimään raskauden tuomista ikävyyksistä ja lisäksi vielä esikoisesta, joka kaikesta huolimatta vaatisi reipasta ulkoilua, terveellistä ruokaa, viihdytystä. Ja kun itse ei vaan jaksa. Yrität pysyä jättisuuren mahan ja liitoskipujen kanssa sellaisen perässä, jolla ei todellakaan ole korvia, ja vaikka olisikin, ne eivät ole kuulevinaankaan; sinne vaan autotielle, äiti pelastaa. Ja se toinen rentoutuu edelleenkin siellä töissä. Oikea paskiainen. 

Lisäksi koet vielä monenmonta kriisiä kasvavien lasten kanssa; se ei tottelekaan/nukukaan/syökään/piirräkään siten miten sinä etukäteen ajattelit. Se sotkee, ei osaa siivota jälkiään, herättää yöllä, puree, potkii, kiukuttelee, ei anna kauniiden koriste-esineiden tai kynttilöiden olla siinä, missä ne ovat aina ennen olleet. Ei se ole minun ollenkaan. Ei sen näin pitänyt mennä. 

Jossain (seuraavien) lasten syntymien välissä/jälkeen tulee talonrakennuskriisi. Ne, jotka ovat päättäneet ähertää asumuksensa itse, tuntevat sen nahoissaan. Tai ainakin sinä tunnet. Siitä, jonka kanssa on tehnyt yhteisen päätöksen unelmakodin rakentamisesta, tulee vihollinen numero yksi. Hän on se, jota syyttää, kun seinät tuntuvat kaatuvan päälle. Sitä ei todellakaan osannut kuvitellakaan, millaista on hoitaa yksin käytännössä koko muu rakennusprojektin ulkopuolella oleva arki. Eikä hän huomaa sitä, hän ei tee asialle mitään! Murjotat, suutut, uhraudut, murjotat lisää. Unohdat, että hän tekee ensin työpäivän ja lähtee puolen tunnin ruokatauon jälkeen tekemään toisen mokoman raksalle. Ja kotiin tullessaan, hyvin väsyneenä, kohtaa vihaisen ja unohdetun puolison. Ja unohdetut lapset, "et varmaan muista niiden nimiäkään enää!". 

Kunnes taivut. Helpottaa. Tajuat, että hei, me päätettiin tehdä tämä yhdessä. Minä itse olin se, joka oli ehdottomasti sitä mieltä, että näin tehdään. Kyllä minä jaksan. Ja, niinkuin monessa muussakin, kärsivällisyys palkitaan. Uhrautumisesi palkitaan. Kiität lopulta häntä, joka huonostikin nukutun yön jälkeen on jaksanut raahautua töihin, häntä, joka sen talon on rakentanut. Sinua ei enää niin haittaa se, että juuri pestyn maton päälle puklataan, lattialle kaatuu sadas maitolasillinen, kattila on taas tyhjä vaikka juuri kokkasit kaksi tuntia. 

Kiität häntä, joka kesti kaiken sen kauheuden, minkä päästit suustasi kun oikein väsytti ja itketti. Ja taisi hän oikeasti huomata sinut, mutta et vaan itse huomannut oikein mitään. 

Sanotaan, että jos avioliitto kestää talon rakentamisen, se kestää kaiken. Meillä ainakin on juuri näin; rankkaa rakennusvuotta on kiva muistella näin jälkeenpäin, mutta en haluaisi kokea sitä uudestaan. Luulen, että ihmisen kasvuprojekti ei lopu koskaan, ja itse saan olla todella onnellinen, kun olen löytänyt vierelleni ihmisen, jonka kanssa selviän kaikesta.    

maanantai 10. maaliskuuta 2014

Neuvolassa

Kymmenen kiloa oli kuin olikin mennyt rikki! Kaikenkaikkiaan Touko on kasvanut tasaisesti, ja pikkuhiljaa käyrät laskevat kohti sitä maagista nollakäyrää ;). Jäätävän kokoiset ruoka-annokset menevät siis tarpeeseen.

Osasi Touko näyttää hienosti myös pinsettiotteen sekä pippelinvenytys-temput.

Muuten päivällä temppuiltiin mm. märässä hiekassa ja mutalällissä. Autokin on just sen näköinen että keväiset kurakelit ovat täällä. Kun vaan joskus muistaisi ottaa tarpeeksi vararukkasia ulkoilureissulle, ihania jättisuuria vesilätäköitä ei tietenkään voi jättää testaamatta.

Illalla laitoin huushollia järjestykseen, asettelin pikkupoikien huoneeseen uuden valkoisen kirjahyllyn, sopii paremmin sisustukseen! Meillä saa siivota jatkuvasti, viikata, pestä ja lajitella pyykkiä. Kun saan yhden kasan käytyä läpi, alan pinoamaan uutta. Muutama viikko sitten pyykinpesukone oli puolitoista viikkoa poissa pelistä, voi vain kuvitella millainen määrä pyykkiä kertyi. Mutta, tein hyödyllisen havainnon: kahdelta isommalta ei pyykkiä kertynyt läheskään niin paljon kun kahdelta pienemmältä eli jonain päivänä koko porukka osaa syödä siististi/ehtii ajoissa vessaan/ei enää kuolaa niin paljon ja pyykkiä on toivottavasti hieman vähemmän! Toisaalta, tuusaan ennemmin kun makoilen ja olen aina sitkeästi pitänyt huolta siitä, että tavaroille on oma paikka. Se helpottaa kummasti, vaikka vaatiikin aluksi hieman vaivannäköä. Ja ehkä "vähän" järjestelmällisyyttä, varsinkin kun tavaraa on aika paljon enkä pidä siitä, että paikat rönsyilee. 

Joku päivä pitäisi jaksaa siivota vaatehuone. Siitä on selkeästi tullut minulle heikko kohta tässä talossa, muuten on selkeää ja suht siistiä, mutta vaatehuone, siellä ei ole selkeää ja siistiä: sinne kasaantuu kaikki muutosvaiheessa olevat kamppeet (eli joko uudelle paikalle tai kokonaan pois), pieneksi jääneet lastenvaatteet, tavarat, joille en tiedä mitä tehdä ja tavarat, joille pitäisi tehdä jotain.

Inspiraatiota odotellessa.

Ja käytiin päivän aikana muutama taistelu mm. siitä, kuka saa tulla majaan ja kuka ei. Vessanpönttöön tippui muutama hiuspinni; tästä Eino oli varsin innoissaan, oli ilmeisesti hauska jännätä lähtivätkö pinnit huuhteluveden mukaan, mutta oli samalla huolissaan siitä, jääkö äiskälle pinnejä tarpeeksi jäljelle. Aino lohdutti ja lupasi, että äiti saa lainata hänen pinnejään, mutta ei niitä kauneimpia, vain niitä mitkä eivät ole hänelle tärkeitä! Illalla jaksoivat vielä nukkumaanmennessä väitellä siitä, laitetaanko huoneen ovi kiinni vai ei. Öh, oli ihan mukavaa, että talo hiljeni ajoissa ja iskä tuli töistä kotiin.