keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Lapsilisistä ja suvivirrestä

Olen ihan todella surkea politiikassa, en tiedä hölkäsenpöläystä mistään kehysriihistä tai tulopoliittisista ratkaisuista saati siitä, miten Suomen kuralla oleva talous saataisi kohenemaan. Yriän ajatella, että asioilla on aina kaksi puolta. Useimmiten tiedä vain sen, minkä uutisista luen. Mutta joskus tuntuu siltä, että olisi parempi lopettaa uutisten lukeminen kokonaan.

Aina niihin törmää jotenkin. Eikä näinä aikoina uutisten lukeminen ole ollut perheelliselle kovin kivaa. Ahdistaa oikein, mutta en aio vaipua epätoivoon. Pikemminkin saan lisää tarmoa olla oikein super-punainen vaate Jutta Urpilaiselle: nainen, joka ei tee töitä. Aion edelleen laiskotella täällä kotona.

Meille tuo lapsilisien mahdollinen leikkaus tarkoittaisi käytännössä noin 400 euron menetystä vuositasolla. Lapsilisät ovat aika valtavan suuri osa meidän perheen tuloista, joten tottakai se ottaa päähän, että siitä vähästä, mitä nyt saadaan, otetaan vielä vähäsen pois. Käytännössä meiltä jää vuodesta pois yksi reissu HopLoppiin, yksi reissu Ti-Ti Nalle-taloon ja minulta malttia lasten pröystäilyvaatteiden hankinnoissa. Noita reissuja kun ei meidän perhe ihan viidelläkympillä tee ja, noh, jos kaikille neljälle jättää parinkympin paidan ostamatta, on siinä jo melkein neljäsosa tuosta neljästä sadasta. Ihan luksusjuttuja siis, pääasiahan on, että saadaan ruokaa pöytään ja lainat maksettua. Ehkä täytyy myös soveltaa vähän lisää ruokahankinnoissa, nytkin jo tehdään kyllä hyvää, mutta taloudellista ruokaa. 

Lapset tyytyvät onneksi hyvin vähään, ainakin vielä. Heille riittää, että pääsevät mummuloihin kerran viikossa ja kesällä markkinoille ja uimaan. MUTTA kyllähän nämä leikkaukset ottavat ihan hitosti päähän. Ei ole siltikään ikinä tullut mieleeni, että emme haluaisi (lisää) lapsia, koska siihen ei ole varaa. Eikä kyllä olla ajateltu niinkään, että tehdään lapsia siksi, että saadaan rahaa. Kamala ajatus. Pikemminkin ollaan ajateltu niin, että toivottavasti saadaan lapsia, ja jotenkin varmasti pärjätään. 

Ja tämä suvivirsi-juttu on minusta ihan naurettava. Eikö se ole ennemminkin perinne kun uskonnon julistus  tai tunnustus. Itse en ainakaan lapsena edes osaannut ajatella, että se liittyisi mitenkään uskontoon koko veisu, ennemminkin se tarkoitti sitä, että jes, kesäloma alkaa. Vanhempana saa minusta lapset sitten itse päättää, veisaako sitä ylistääkseen vai huvikseen. Vai veisaako ollenkaan.

Mutta hauska juttu iltapalalla (onneksi lapset pitävät ajatukset tässä elämässä, kaikista näistä älyttömyyksistä huolimatta). Eino pyysi paahtoleipää, päälle voita ja meetvurstia. Siihen heti perään tokaisi "Olen syöttöpossu!". Pikku Myy sanoo muistaakseni jossain Muumi-jaksossa Nipsua syöttöpossuksi, kun se syö paljon. Kai sekin ohjelma kohta kielletään, liian hirmuisia sanoja kun niistä oppivat. Minua se lähinnä nauratti. Ja lapsia myös.

Isommat jaksoivat tsempata hyvin kun tultiin melkein kolmen kilometrin matka koulun pihalta kotiin. Aino ja Eino pyörillä, pienemmät rattaissa. Retki oli pitkä ja tuskainen, mutta mahtava oli fiilis kun kotiin päästiin. Ollaan ennenkin kuljettu tuo matka, mutta tänään meinasivat voimat hiipua. Harmitti vähän, äiti taas keksi ihan hullun ajatuksen (ensin koulun pihalle leikkimään ja sitten fillareilla kotiin!) ja lapset joutuivat hiki hatussa puurtamaan, paha mielikin ehti jollekin tulla. Eipä tarvinnut kovin kauaa nukkumaan houkutella. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti