keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Tunnustuksia

Teidän lapset/te olette niin kovin rauhallisia. Miten teillä voi aina olla näin siistiä? Miten voit jaksaa tuollaisen lauman kanssa? Onpa täällä hiljaista, missä kaikki ovat?

Mm. näitä asioita minulle tai meillä usein ihmetellään. Aina meinaa tulla jokin vastalause: No näkisitpä heidät kotona! Taitavat olla vieraskoreita. Siivosin juuri kolme tuntia. 

Vaikka jaksankin ilmeisesti poikkeuksellisen hyvin välillä todella stressaavia tilanteita ja jatkuvaa kaaosta, on minullakin heikot kohtani. Ja koska listojen tekeminen on ollut aina minulle rauhoittavaa touhua, rupesin kirjoittamaan asioita ylös. Kuten tavallista, lähti vähän lapasesta ja meinasi tulla asioita ihan aiheen vierestä, mutta otin sen sellaisena itsensätutkiskelu-projektina. 

Nämä asiat (ajatukset) nousivat päällimmäisenä mieleen.

Olen ollut aina ihan surkea vaipanvaihtaja. Tai ei siinä itse vaihtamisessa ole mitään ongelmaan, vaan ajoituksessa: edes vastasyntyneelle en jaksanut nousta vaihtamaan yöllä vaippaa, jos vauvaa ei itseään haitannut ylitäysi pissavaippa tai kakka. Isommille olen monesti huomannut vaihtaa vaipan vasta, kun vaippa roikkuu painavana niin alhaalla, että persvako paistaa.

Olen aina ollut supersurkea muistamaan päivittäisen d-vitamiinin. Isompien kanssa homma on jo hanskassa, varsinkin, kun he itse monesti muistuttavat asiasta, mutta vauva-ajan vitamiini-tippojen muistaminen on ollut aina jotenkin todella ylivoimasta. Neuvolassa sitten hävetti, kun mietti menneitä viikkoja ja sitä vieläkin melko täyttä vitamiini-purkkia.

Minusta on helpompi vastata kysymykseen "mitä kuuluu" että "hyvin menee" kun ruveta sepustamaan huonosti nukutuista öistä ja huutavista tenavista ja uhmaiän kriiseistä ja siitä, kuinka välillä v*tuttaa ihan armottomasti. Lähimmät saavat sitten kuulla ne toisenlaiset tarinat.

Joskus lapset syövät pelkkää makaronia ja ketsuppia, kun en jaksa aloittaa uuden ruoan tekemistä. Hyvin se heille kyllä kelpaa, minä taas tunnontuskissani ajattelen kaikkea sitä, mitä jääkaapissa olisi kun vaan jaksaisi valmistaa.

Meidän taaperot ovat syöneet myös purkkiruokaa, monestikin. Ainakin silloin kun isommat syövät pelkkää makaronia ja ketsuppia. Senkin purkkiruoan saatan lämmittää toistamiseen, vaikka eikös purkissa lue, että lämmitä vain kerran?

Joskus lapset katsovat ihan liikaa telkkaria tai pelaavat tietokoneella vain siksi, että minä haluan siivota. Jos minulla on joku juttu kesken ja joku vaatii jotain, saatan lykätä lakun käteen ja passittaa sohvalle sitä syömään.

Uloslähteminen tuntuu joskus ihan hirveältä ajatukselta ja on päiviä, jolloin ei käydä ulkona ollenkaan.

Joskus lapsen hampaat jäävät pesemättä illalla, jos hän on kovin äkäinen (eli väsynyt) tai vastahakoinen lähestulkoon kaikkea kohtaan: silloin on vaan parempi kantaa lapsi suoraan sänkyyn nukkumaan.

Kerran mäiskin lasten sateenvarjon hajalle, kun hermostuin heidän jatkuvaan riitelyyn. Mikään ei tuntunut menevät jakeluun, ei mikään. Siinähän hijenivät eikä kukaan kysynyt sen sateenvarjon perään. Tämän tunteenpurkauksen laitan kyllä täysin väsymyksen piikkiin: rakennusaika oli suunnillen puolessavälissä ja odotin viimeisillä viikoilla Suloa. 

Lahjon, kiristän, uhkailen, raivoan, häpeän ja harmistun. Huudan, että laittakaa sitä telkkaria pienemmälle (vaikka sitä ei paljon pienemmälle enää saa) kun joku juttu ärsyttää. TOSI kypsää.

Joskus huijaan, että maitoa ei ole tarpeeksi, kun lapset pyytävät kaakaota enkä jaksaisi millään siivota sitä sotkua. Kun Aino lähtee tarkistamaan asiaa, keksin, että seuraavan päivän ruokaan tarvitaan sata litraa maitoa. 

Olen surkea muistamaan korvien putsaamisen tai kynsien leikkaamisen. 

Olen kateellinen niille, jotka osaavat ja uskaltavat pyytää apua. Minulle se on edelleen ihan hirvittävän vaikeaa, vaikka olen yrittänyt kehittyä. En viitsi vaivata, ajattelen, että kyllä selviän tästä(kin) itsekseni. Sama koskee lasten hoitoonviemistä, miten se voikaan olla niin hankalaa?

Minua ärsyttää suunnattomasti lapsille yli-lässyttävät aikuiset. Kun minusta lapsille voi puhua ihan normaalisti. Tämä liittyy hyvin vanhasti siihen, että minusta aikuiset monesti aliarvioivat lapsia: lapset tajuavat ennemmän kuin osaamme arvatakaan. Ja ärsyttää minua suunnattomasti myös raskauden ja imetyksen aikana tupakoivat äidit enkä oikein koskaan ole saanut jäähypenkkiä meillä toimimaan. Tai itselläni se kyllä toimii, kerran lähdin ulos kököttämään kivelle, kaikki lopettivat riehumisen ja lähtivät minua etsimään. 

Seuraavaksi voisin yrittää tehdä listaa hyvistä puolista, se kun tuntuu olevan aina se hankalampi tehtävä. En ole eläessäni katsonut Iholla-sarjaa, mutta sen perusteella mitä siitä kuulin, voisi olla kohdallaan ihan jokaisen ihmisen kuvata omaa elämäänsä kaunistelematta vaikka viikon ajan. Siten voisi oppia omasta käytöksestään yhtä jos toista. Sekä hyviä että huonoja puolia.








2 kommenttia:

  1. Hah. Kuulostipa tutulta. Meillä myös unohtuu d-vitamiinit ja kynsien leikkuut. Ja INHOAN kun lapsille puhutaan alentuvasti tai lässytetään. Hyvää vappua teidän poppoolle!

    VastaaPoista