sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Elämää suurempaa

Miksi on mukavaa, että tulee kesä? On lämmin, pääsee uimaan, saa lomailla, puuhata pihalla, matkustella, syödä jätskiä, nauttia valosta. 

Eikä tarvitse pukea ulkovaatteita.

Lähestulkoon jokainen äiti ja isä ovat yhtä kaikki samaa mieltä: mahtavaa, kun ei tarvitse pukea. Aika säälittävää? Sitäkö me odotamme? Maailma on pullollaan kaikkea ihanaa ja mahtavaa, ja me liputetaan lämpimälle aikakaudelle, koska silloin voi unohtaa sukkahousut, villasukat, toppahaalarit, lukemattomat rukkaset, kypärämyssyt, pipot, kaulurit ja tympeän näköiset talvikengät. Ja ennen kaikkea pukemista vastaan pyristelevät lapsikuninkaat-ja kuningattaret.

Luin hiljattain jutun naisesta, joka oli suurimman osan elämästään matkannut ja purjehtinut ympäri maailmaa ja käynyt sellaisissa maissa, joista minä en ollut edes ikinä kuullut. Samalla pisti silmään uutinen suuresta löydöstä, dinosauruksen reisiluusta. Se luokiteltiin heti hyvin merkittäväksi löydöksi ja tutkijat ovat siitä innoissaan.

Ja me hurrataan, kun ei tarvitse pukea toppavaatteita ja kurahaalareita. 

Toiset tutkivat fossiileja, toiset painivat päivät pitkät uhmaikäisten ja nirsojen leikki-ikäisten kanssa. On meilläkin murheet. Jossain käydään sotia ja minä kehtaan valittaa siitä, että ikkunassa on aina sormenjälkiä ja sängyssä hiekkaa. Mutta niinhän se menee: lapsena murheista suurin oli se, kun piti lähteä uimarannalta pois tai ampiainen pisti jalkaan. Teininä kirosin, kun kännykän saldoraja täyttyi alta aikayksikön. Lukiossa otetaan jäätävä stressi kirjoituksista ja opiskellessa on katastrofi, kun rahat eivät riitä (taaskaan) ruokaan kosteiden opiskelijabileiden jälkeen tai kun tentti meni huonosti. Vanhemmilla elämä järkkyy, koska on liikaa univelkaa, liikaa kiloja, liikaa huonoa omaatuntoa ja toisaalta liian vähän rahaa, liian vähän parisuhdeaikaa ja liian vähän omaa aikaa. Ja aina vaan samaan aikaan joku muu näkee nälkää, menettää perheensä tai oman terveytensä. 

Itse mietin monesti sitä, että onko elämää kaiken tämän ulkopuolella? Kun kodista tulee linnani ja kaikki tiivistyy niihin hetkiin, kun pinna meinaa palaa sadannen kerran eikä kukaan usko mitään. Kai sitä on, jossain vaiheessa varmasti näkyy valoa tunnelin päässä. Ja kun joku kaunis päivä pääsee hetkeksi pois kotoa, tekemään jotain ihan muuta, kotona oleminen saa ihan uuden merkityksen: ei ehkä ota niin paljon päähän väärän värinen verho tai likaiset lattialistat.

Kaikessa on kuitenkin kyse elämästä. On kamalaa vähätellä sitä, että vanhemmat ottavat stressiä lapsiin liittyvistä asioista, sillä lapset ovat juuri sillä hetkellä se elämä. He voivat olla niitä, jotka tulevaisuudessa kaivavat fossiileja tai juoksevat maailmanennätyksiä. Minusta on hienoa, että vanhemmat jaksavat panostaa siihen, millaiset eväät lapset tähän maailmaan saavat. Tai kuinka väsyneet vanhemmat kanssa "joutuvat" päivänsä viettämään, silläkin on iso merkitys. Ja vaikka se jonkun mielestä saattaa kuulostaa säälittävältä, stressi pukemisesta ja kestovaippojen käytöstä on juurikin sen elämän ytimessä, missä me olemme silloin, kun lapset ovat pieniä. 

"Odotapas vaan, kun he ovat teini-ikäisiä", silloin sitä varmasti toivoo, että saisi pukea lapset itse, nukuttaa heidät itse ja päättää, mitä he syövät tai kenen kanssa hengailevat. Ja ennenkaikkea pitää kädestä kiinni. Silloin voin kuulla sanovani, että miksi ihmeessä ikinä kehtasin valittaa siitä univelasta, mikä silloin oli.  

Leikki-ikäisen elämän ydin saa olla meistä aikuisista pieniltä tuntuvia murheita täynnä ja teinille tärkeät asiat kalskahtavat vanhempien korvaan ruikutukselta. Mutta se on heille tärkeää juuri sillä hetkellä. 

Ja kun se valo siellä tunnelin päässä on saavutettu, menneet ongelmat saattavat tuntua yhtälailla hölmöiltä. Ei sitä enää jälkeenpäin muista, kuinka pahalta on saattanut tuntua. Uusien haasteiden edessä sitä kai peilaa olotilaa menneisyyteen: "Kyllä silloin oli helppoa" tai "onneksi ei tarvitse elää sitä enää ikinä uudestaan". Mutta tärkeää se on ollut ja kaikki se vaikuttaa siihen, millaisia me olemme ja millaisia meidän lapsistamme tulee. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti