keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kaiken takana on nainen

Äärimmäisen kliseistä, mutta näin se on. Tältä päivältä pari hyvää esimerkkiä:

1.

Vaimo: Oletko muistanut palauttaa korjatun veroilmoituksen, sen palautus on huomenna?

Mies: Öööh, en. Teen sen heti.

Eikä menisi kuin jäätävän iso summa palautuksia ohi, jos "joku" ei olisi muistuttanut. Tämä toistuu joka vuosi.¨

2.

M: Tuli eilen viestillä kutsu viiskymppisiin, mennäänkö kaikki?

V: Tottakai.

Miehen vastaus viestiin: Me tullaan (+kaikkien nimet).

V: Siis täh, olisit nyt laittanut siihen, että kiitos kutsusta! Minä laitan vielä erikseen (nappasin kännykän ja kirjoitin).

Kohta tulee vastaus takaisin, vitsikkäästi (hehheh) "No onhan sulla käytöstapoja". 

Mies laittoi takaisin, että eikun se oli vaimo. Ja ihan omasta tahdostaan!

Juupajuu. Eilen iltatouhujen takana oli mies, minä nautin musikaali-matkasta Hämeenlinnaan. Jokseenkin ikimuistoinen matka, ja ihan mieletön esitys. Tällaisten reissujen jälkeen sitä aina ihmettelee, miksi ei tule lähdettyä useammin. Tekee hyvää sielulle, sydämelle, ajatuksille. Varsinkin, kun esitys on niin hyvä, että sitä katsoessa unohtuu ihan kaikki muu.


Tänään keskusteltiin Einon kanssa aika kauan siitä, miksi ulos ei voi lähteä vielä pelkät shortsit jalassa. Minä yritin kaikkeni, selitin, selitin ja selitin, sitten käskin, pyysin, maanittelin. Loppupeleissä se meni näin: Täytyy laittaa hou..EN HALUUUU! EN HALUUUU! EN HALUUUUU!. Sitten vetosin siihen, että ulkona tuulee, ja vaikka aurinko paistaakin, niin vielä ei ole kesä. Siihen se sitten rauhoittui, kun rupesi miettimään, miten sen tuulen saa pois. Siirretään, jos äiti vaikka ottaisi ja siirtäisi tuulen pois? Ei, ei se ollut hyvä idea. Viimein hän päätyi siihen, että tehdään maahan iso kuoppa ja kaadetaan puut siihen (tuuli tuntui olevan Einolle aika konkreettisesti puissa, koska ne heiluu tuulessa). Eikä sitten keritty ulos ollenkaan. Kaikki muut ehtivät ulkoilla sillä aikaa, kun me tapeltiin housujen laittamisesta sisällä.  

Sulo tunki eräänä päivänä vitamiinitabletin syvälle nenään. Siinä hetken aikaa tiirailin ja tähystin pieneen nenänreikään, siellä on ja pysyy. Olin jo lähdössä hakemaan pinsettejä (jotakin olisi pitänyt kuitenkin kokeilla) kun hän puhalsi itse tabletin ulos. Painoi toista sierainta sormella ja puhalsi nenän kautta ulos. Mistä ihmeestä Sulo sen oikein on oppinut? 

Samaa ällistelin äsken Toukoa katsellessa, kun hän löysi leikkihepan kopasta ja rupesi sillä "laukkaamaan" eli nosteli hepan etu-ja takapäätä vuorotellen ylös ja alas. Sillälailla koppoti-koppoti, toivottavasti joku ymmärtää mitä haen takaa.

Kun eilen kaivelin teatteri-reissulle vaatteita vaatehuoneesta, tuli sellainen olo, että olisi hyvä päästä kunnolla shoppailemaan. En edes muista, milloin viimeksi olisin kunnolla keskittynyt vaateostoksille. Vaikka ihan vihoviimeinen ajatus tällä hetkellä on se, että lähtisin hikoilemaan ja tuijottelemaan lörönahkaa niihin kirkkaisiin sovituskopin valoihin, hyvää se varmasti tekisi. Niin sielulle kuin vaatekaapillekin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti