tiistai 6. toukokuuta 2014

Sylissä

Muistan sen vieläkin hyvin elävästi. Pienenä tyttönä heräsin keskellä yötä, pahaan uneen. Unta en enää muista, mutta sen muistan, että lähdin kävelemään äidin ja isän huoneeseen, koska minua pelotti. Muistan kun katsoin levottomana ikkunoista ulos pimeään, vilkaisin ulko-ovea. Olikohan isä muistanut lukita sen? 

Jostain kumman syystä pelkäsin, että joku tulee ovesta meille sisälle, keskellä yötä. Meidän talo oli aina turvallinen, koti oli turvallinen, mutta kun mielikuvitukselle antaa vallan, on hankala saada unenpäästä kiinni uudestaan.

Äidin ja isän vieressä oli turvallista, vaivuin uneen uudestaan. "Ovi on lukossa, ei mitään hätää." isä mumisi puoliunissaan. Aamulla ajatus tuntui tietenkin ihan pöhköltä. Jos edes muistin koko asiaa. 

Muistan myös sen tuoksun ja lämmön. Äidin tai isän sylissä, harmia itkemässä tai ihan muuten vaan. Kuulen vieläkin sydämen sykkeen, kun painoin pääni äidin tai isän rintaa vasten. Tai mummun, jonkun tärkeän ja läheisen. Turvallisessa sylissä oli sellainen olo, että vaikka pommi putoaisi, se ei voisi vahingoittaa.

Syliin, sykkyyn, ittiin, ääää. Näin meillä lapset pyytävät syliin ja vaikka kuinka olisi kiire, siinä kohtaa yritän pysähtyä. Tietenkin tulee paljon tilanteita, että täytyy pyytää odottamaan tai syli on jo varattu, mutta minusta syli ja läheisyys ovat yksi tärkeimmistä asioista, mitä vanhemmat voivat lapselleen tarjota. Eikä se maksa mitään.  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti