maanantai 23. kesäkuuta 2014

Äideille

Vähän aikaa sitten ystäväni linkitti Facebookiin tämän: Kuusi asiaa, jotka jokaisen äidin pitäisi kuulla. Tästä innostuneena ajattelin kertoa, miksi ihailen omia äiti-ystäviäni. Liian harvoin tulee sanottua ääneen, kuinka hienoa työtä he lastensa kanssa tekevät.

Äitejä, joita ihailen tai joita voisin kehua, on kymmeniä, mutta tässä ylistän kolmea minulle läheisintä, koska tiedän, että he lukevat tämän.

Ida:

Ihailen sitkeyttäsi ja rohkeuttasi tehdä niitä asioita, mitkä ovat sinulle tärkeitä. Olet selvinnyt vastoinkäymisistä sekä vaikeasta rakennus-vuodesta ja olen varma, että olet nyt vahvempi kuin koskaan aikaisemmin. Lapsistasi tulee varmasti huomaavaisia, rehellisiä ja reippaita, joiden perusturva ei järky sinun huolehtivaisuutesi ansiosta. Lapsesi ovat aina lämpimästi puettu, he saavat monipuolista ja terveellistä ruokaa siistissä ja turvallisessa kodissa. Jaksat neuvoa ja selittää ja pitää lapsille tärkeitä rutiineja ihailtavasti yllä. Lapsistasi vanhempi osaa kiittää ja pyytää anteeksi, ja olen varma, että pienempikin osaa aikanaan, kun oppii puhumaan. Et ole kadottanut itseäsi vaan olet aina jaksanut huolehtia myös itsestäsi etkä yritä olla jotain muuta mitä oikeasti olet. 

Olet kaikkein paras äiti omille lapsillesi, eikä kukaan voisi lukea lastesi mielialoja paremmin kuin sinä. <3

Kati:

Ihailen rentouttasi ja mahtavaa huumorintajuasi. Osaat nauraa itsellesi ja sitä myöten sinun seurassasi on äärimmäisen viihdyttävää ja mukavaa olla, lähinnä siksi, että kaikki suorituspaineet katoavat, koska rentoutesi huokuu myös ulkopuolelle. Olet selvinnyt ihailtavasti todella herkistä ja hankalista koettelemuksista sekä katkonaisista öistä ja olet niistä avoimesti pystynyt puhumaan. Henkilökohtaisesti olet minulle kaikkein "vanhin" ystäväni, olemme kokeneet yhdessä yhtä sun toista ja on ollut hienoa nähdä, kuinka sinusta on tullut äiti. Lapsistasi tulee varmasti yhtä hulvattomia ja huomaavaisia kuin sinä. Kadehdin kädentaitojasi ja haluasi tehdä sitä, mitä osaat ja mikä on sinulle tärkeää. Otat ihanasti huomioon lastesi parhaat puolet ja herkkyyden etkä hätkähdä, jos joku on eri mieltä kanssasi. Olet rohkesti tehnyt omat valintasi ja seissyt niiden takana.

Olet mieletön, teet maailman tärkeintä työtä. <3

Marjo:

Haluaisin napata itselleni edes osan sitä tyyneyttä ja herkkyyttä, mikä sinussa on. Rauhallisempaa ihmistä en ole varmaan koskaan tuntenutkaan. Jaksat neuvoa, selittää ja kuunnella ja olet äärimmäisen ymmärtäväinen. Sinulla jos kellä on ollut koettavaa raskauksien ja yövalvomisien kanssa ja olet selvinnyt niistä paremmin kuin ikinä itse olisin selvinnyt. Lapsesi ovat huomaavaisia, herkkiä ja ajattelevaisia. Ihailen taloudellisuuttasi ja ahkeruuttasi, tunnollisuuttasi ja jaksamistasi niin kotona kuin työelämässäkin. Olet itsevarma ja avoin, sinun kanssasi voi puhua ihan kaikesta. Kadehdin kädentaitojasi, esteettisyyttäsi ja taitoasi jaksaa vilkkaiden poikien äitinä. Ihailen myös äärimmäisen kaunista pihaasi. ;)

Minulla on onni olla kaikkien teidän ystävä, kiitos siitä. Lapsistanne tulee varmasti huomaavaisia, suvaitsevaisia ja itsevarmoja tyyppejä, joilla on vahvat juuret. 

Täten haastan kaikki äidit kehumaan vähintään yhtä ystävää, sillä kehun muistaa pitkään. Sille työlle, minkä äidit (tasa-arvon nimissä: tai isät) kotona tekevät, annetaan liian vähän arvoa.

4 kommenttia:

  1. Jestas sentään, KIITOS <3 Juuri tällaisen päivän jälkeen (no nämä vilkkaat pojat...) ei paremmalta voisi tuntua lukea näin mielettömiä kehuja. Vastavuoroisesti muutama juttu: Ihailen suunnattomasti organisointikykyäsi ja taitoa ottaa lapset mukaan yhteisiin puuhiin ja keksiä heille kivaa tekemistä. Sitä jatkuvaa intoa tehdä ja suunnitella uutta, arjen pyörittämisen ohella. Sylisi on aina avoin ja rakastava, niin omille, kuin meidän muidenkin lapsille.

    Kiitos, että olet ystäväni.

    (Niin, ja tämä blogi! Sen arjen pyörittämisen ohella aikasi ja intosi riittää vielä tähänkin. Kirjoitat niin taitavasti ja osuvasti, ihailen!)

    VastaaPoista
  2. Ihailen (ja kadehdin) ehdottomasti eniten sinussa itsevarmuuttasi äitinä. Teet juuri niin kuin sinusta tuntuu oikealta etkä välitä muiden mielipiteistä tai tavoista toimia. Teillä tehdään tietyt asiat tietyllä tavalla ja sillä hyvä. Se on varmasti lapsistakin mukavaa, selkeää ja ennen kaikkea turvallisen tuntuista. Haluaisin myös edes hitusen sinun ihailtavaa kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä. Olet huolehtiva, lempeä ja rakastava äiti, minun silmissäni The Äiti-ihminen, jonka syliin halaamaan lapset tulevat varmasti vielä vanhemmallakin iällä. Saatat kertoa huonosti nukutuista öistä tai vaikeista uhma-ajoista, mutta et valita koskaan. Osaat olla stressaamatta ja otat asiat tyynesti. Näyttää siltä, kuin asiat vain rullaisivat eteenpäin, vaikka todellisuudessa olet selvinnyt monista vaikeista tilanteista ja stressaavista elämänvaiheista voittajana. Olet vahva! Lapsesi ovat jokainen erilaisia ihania persoonia ja osaat kohdata ja kasvattaa heitä yksilöinä, ottaen huomioon jokaisen erilaisuuden. Ajattelet aina ensin lapsiasi ja heidän etujaan, ne menevät kaiken edelle. Se tuntuu varmasti heistä hyvältä ja ennemmin tai myöhemmin he osaavat sitä arvostaa. Lapsesi saavat kasvaa ihanassa ja turvallisessa ympäristössä. Heistä tulee varmasti tasa-painoisia ja hyvät sosiaaliset taidot omaavia ihmisiä. Olet äiti, jota ihailen. <3

    VastaaPoista
  3. Niin ja kiitos. <3 Pillitän koko ensi yön.

    VastaaPoista
  4. Eikä, ääk mikä teksti täällä odottikaan!!! Kyllä nyt meinas itku tulla kun luki <3 enkä meinaa osata sanoa mitään... voin yhtyä jokaikiseen sanaan mitä Ida ja Marjo kirjoittivat. usein tuntuu ettei yllä millään samalle viivalle sun kanssa; aina on koti kunnossa, itsetehtyä ruokaa, lapsille annettu aikaa ja läheisyyttä leikkien ja touhuten ja vaikka mitä sen lisäksi! Eikä susta ikinä edes huomaa vaikka olisit väsynyt tai ärtynyt tai olisi ollut muuten vaan huono päivä. Olet nimenomaan sellainen äiti, jolla riittää rakkautta vaikka itsellä olisi 23 lasta ja toiset 14 olisi tulossa käymään samanaikaisesti :D sulta voi aina kysyä neuvoa ja apua, jos joku asia askarruttaa, en vois elää ilman sua <3
    Terveisin: se kolmas mutsi tolta sun listalta :)

    VastaaPoista