torstai 12. kesäkuuta 2014

Lätäköitä

Vaikka tiedän, että tähän aikaan päivästä (klo 10) tässä talossa on erittäin riskialtista istahtaa hetkeksi tietokoneelle, istun silti. Olen oppinut kärsimään mahdolliset seuraukset.

Sillä tämä on pakko kirjoittaa nyt, kun se vielä on tuoreena mielessä. 

Tämä aamu ei olisi voinut hienommin lähteä käyntiin:

Heti herättyään lähestulkoon jokainen lapsista valittaa nälkäänsä, PUUOOO! huutaa Sulo. Vastahan te illalla söitte kaurapuuroa, ajattelen minä. No, siinä puuroa sekoitellessa Sulo raahaa tuolin lieden ääreen ja haluaa osallistua hämmentämiseen. Muutamaan otteeseen litkua lentää kattilan reunan yli, ei haittaa, pyyhitään pois.

Puuro saadaan onnistuneesti jäähtymään. Tästä alkaa kymmenen minuutin tapahtumaketju, joka näin jälkeenpäin vähän jo naurattaa, mutta voin vannoa, että juuri sillä hetkellä ei naurattanut yhtään.

Litran maitotölkki jäi puuronkeiton jäljiltä lieden viereen. Muki myös. Sulo huutaa LISÄÄ AITOO samalla, kun Eino etsii pakastimesta mustikoita. Minä huikkaan Sulolle, että odota ihan hetki, autan ensin Einoa. Eino haluaa laittaa mustikkarasian itse hetkeksi mikroon (hurraa, oma-aloitteisuutta!). Sillä sekunnilla, kun olen saanut neuvottua Einolle, että mistä nappulasta pitää painaa, kuulen lorinaa lieden suunnalta. Sulo on kyllästynyt odottamaan apua, ja kaataa vahingossa puoli litraa maitoa hellalle. Maitoa virtaa lattialle, tiskipöydälle, tuolille, Sulon vaatteille. Sulo harmistuu, eikä huomaa, että parin desin muki on täynnä maitoa, niinkuin pitikin.

Siivoan maitoa samalla, kun Einoa laittaa mikroon vielä muutaman minuttin lisää, jäisistä mustikoista pitäisi tulla sopivasti kohmeisia. Onko valmiita? Eino ottaa innoissaan mustikkarasia mikrosta, mutta pahaksi onneksi rasia on ihan tulikuuma, taisi tulla muutama puoliminuuttinen liikaa. Vaistomaisesti Eino irroittaa otteensa rasiasta ja se läsähtää kansi alaspäin pöydän reunalle. Kansi aukeaa ja kuumaa mustikkasoossia on pöydällä, laatikoiden vetimissä, laatikoissa, lattialla sekä Einon vaatteilla ja tuolilla. Einoa harmittaa, mustikat olivat kuumia.

Mustikkasekoilua siivotessa huomaan, että Toukolta putoaa märkä vaippa pois. Hän saa odottaa hetken, siivoan ensin tämän loppuun. Suunnilleen puolen minuutin kuluttua kuulen ihmeellistä läiskettä, Touko on kakannut lattialle ja minä huomaan sen vasta, kun hän tekee kakkapökäleillä iloisia taideteoksia terassin oveen. Touko kodinhoitohuoneeseen pesulle, samalla karjun, että kenenkään ei pidä mennä jatkamaan pikkuveikan aloittamaa työtä.

Kukaan ei mene. Onneksi.

Sille brittitutkijalle, joka jossain seminaarissa haukkui kotiäidit laiskoiksi, läskeiksi idiooteiksi, jotka päivät pitkät tuijottavat kotona telkkaria: saa tulla kokeilemaan. Veikkaan, että voisi tulla aika nopeasti ikävä teoreettisten tutkimusten pariin. Hemmetti.

P.s. Mainitsinko jo, että olen tottunut kestämään kaiken sen, mitä tapahtuu sillä aikaa, kun minä istun tässä? Toivottavasti, sillä nyt pääsen siivoamaan lattialle pudonnutta purjosalaattia ja muro-maitoseosta, mitkä Touko on kiskonut ruokapöydältä. Jonain päivänä vielä muistan sen, että Toukokin jo ylttyy ronkkimaan tavaroita pöydän reunalta.

Hyvää päivänjatkoa teille. Ja meille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti