tiistai 17. kesäkuuta 2014

Syntymäpäivien parhaimmistoa

Einon ja Toukon yhteisiä synttäreitä vietettiin siis reilu viikko sitten. Sen jälkeen olen niinä aamuina, kun Eino on yön aikana mönkinyt viereen, herännyt joko pesäpallomaila, jousipyssy tai legoauto vieressä. Juhlista jäi erityisesti Einolle kivoja muistoja ja lasten synttäreiden merkeissä on mukavaa nähdä lähimpiä sukulaisia ja ystäviä. Ja tietenkin erilaisten herkkujen tekeminen on yksi järjestämisen hauskimmista puolista!

Näille synttäreille hoksasin laittaa poikien valokuva-albumit esille, niitä saivat vieraatkin katsella. Vähän hölmösti albumit jäävät usein hyllyyn ja niitä sitten vaan me itse muistetaan selata, vaikka albumit ovat täynnä kuvia, missä kummit, mummut, papat, sedät, tädit, enot ja muut läheiset ovat lasten kanssa. Ja aika nopeasti lasten vauva-aika unohtuu muiltakin kuin meiltä vanhemmilta. ;)

Joka kerta tarjottavia tehdessä olen varma, että teen kaikkea ihan liikaa, MUTTA tälläkin kertaa syötävää oli juuri sopivasti, lähestulkoon kaikki tuli syötyä viimeistä nakkipiiloa myöten. Näiden suosikkien lisäksi tehtiin pari suolaista piirakkaa (jauhelihapiirakan löysin Kinuskikissan sivulta, kasvispiirakkaan sotkin fetaa, kirsikkatomaattia, paprikaa ja sipulia) ja meidän juhlissa ja illanistujaisissa lähestulkoon aina tarjottavia cocktailpiirakoita ja munavoita. Lapsille tehtiin popcornien ja vaahtokarkkien lisäksi herkkuvartaita naposteltavaksi. Täytekakun (anoppi tekee ehkä maailman herkullisimpia kakkuja) lisäksi tein Rocky Road-suklaaherkkuja. Suklaan sekaan vaahtokarkkeja, suolapähkinöitä ja rusinoita, jestas oli muuten hyviä!  




Eino valitsi loppujen lopuksi kakun koristeeksi Salama McQueenin, muita vaihtoehtoja olivat Dusty Häphäpöö (Crophopper) ja Angry Bird. Lasten täti on mielettömän hyvä tekemään kuvia kakkujen päälle, kuva valitaan aina ennen kaikkea muuta! :)


Yritin houkutella Toukoakin puhaltamaan kynttilän, mutta häntä huvitti enemmän kermavaahdon maistelu. Eino on taas muuten tyypillisesti ilman paitaa kuvissa, kaikkea uutta piti heti kokeilla: peliasua, kummitädin ompelemaa omppu-paitaa ja meidän kummipojan äidin tekemää supermies-viittaa! Ei ole joka jätkällä tällaista, ei. Eino olikin hyvin valmis luopumaan vanhasta kukkaviitasta, hän ei kuulemma tarvinnut sitä enää. :D



Samana iltana Eino pyydysti ötököitä ötökkäpurkkiin, minkä sai selviytymispakkauksen mukana. Se sisälti lisäksi mm. haavin, laastareita, rantapallon ja saippuakuplia. Ihana idea, kyllä näillä kesän yli selvitään!


Touko poseerasi innoissaan uudessa t-paidassa (tämäkin oli itse ommeltu vartavasten yksivuotiaalle) ja äiskän aurinkolasit päässä mummulan terassilla pari päivää juhlien jälkeen. <3


Touko sai myös pöllöaiheisen naulakon, kellon ja kehyksen, niistä lisää sitten, kun saan laitettua ne seinälle. Siitä tuleekin varsinainen sisustus-postaus, meillä on täällä taas pari hionta-maalaus-projektia meneillään. ;)




2 kommenttia:

  1. Olitpas jaksanut nähä vaivaa synttäritarjoilujen eteen, herkullisen näköisiä ovat. Ja mukavan kuuloiset synttäritkin. Onnea vielä synttärisankarille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä niin tykkään laittaa kaikkea tällaista, mutta rehellisyyden nimissä täytyy sanoa, että onneksi näin isoja juhlia on vain pari kertaa vuodessa. ;)

      Poista