tiistai 10. kesäkuuta 2014

Yökirja, osa 2

Tiistai (maanantai-tiistai-välinen yö)

Emme laittaneet illalla Sulolle vaippaa yöksi ollenkaan, hänellä on jo viikon ollut aamuisin kuiva vaippa. On käsittämätöntä, miten erilaisia lapset voivatkaan olla, toisen tarvitsee käydä pissalla tunnin välein, toisella saattaa mennä heittämättä kuusi tuntia pissaamatta. Illalla olin tietenkin ihan varma, että sen kerran kun vaippaa ei laiteta, hätä tulee.

Yö sujui rauhallisesti, Toukoa vaivannut ikuisuusyskä vähän häiritsi alkuyön unia. Aamulla vieressä on Sulo ja Aino, Sulolla pysyi koko yön sänky ja housut kuivana. Heräämisestä menee ainakin vielä tunti, että Sulon tarvitsee käydä vessassa. 

Keskiviikko

Toukoa vaivaa ötököiden pistot, yskä ja jano. Alkuyöstä hän herää puolen minuttin välein itkemään. Yritän nukuttaa jopa syliin, mutta sama jatkuu siltikin ja uni on levotonta. Otan hänet viereen, mutta ei siitäkään tule mitään. Omaan sänkyyn hän rauhoittuu vihdoin ja viimein parin tunnin vääntämisen jälkeen. 

Möngin silmät ristissä sänkyyn, kunnes Aino herää ja köpöttelee meidän huoneeseen. Iskä vie Ainon takaisin omaan sänkyyn, mutta Ainoa ei huvita jäädä sinne. Iskä vie uudestaan, kunnes minä vuorostani alan neuvotella asiasta Ainon kanssa: pakottamalla häntä ei omaan sänkyyn saa, se on niin nähty, eikä minua todellakaan huvita nukuttaa poikia uudestaan, jos Ainon vastarinta saa heidät hereille. Aino yrittää nukkua sohvalla, oma sänky tuntuu olevan hänelle kahden aikaan yöllä varsinainen kirosana. "Tule laulamaan, tule viereen." Sekin on turhaa, vaikka menen hetkeksi viereen, Aino herää heti, kun lähden pois.

Einon vuoro: hän söi päivällä innoissaan mummon kanssa puoli pakettia vohvelikeksejä eikä hänelle maistunut illalla kaurapuuro. Tiesin heti, että tässä käy huonosti. Herkkä maha ei kestä ja Eino oksentaa keskellä yötä. Lakanoiden vaihdon jälkeen hän rauhoittuu onneksi nopeasti.

Tämän härdellin jälkeen Aino keksii, että häntäkin oksettaa. Kerta toisensa jälkeen hän menee vessaan, köhii, mutta ei. Kun ei ole mahatautia, ei ole mahatautia. Hän tietenkin toivoi, että kipeänä saisi luvan tulla viereen. Lopulta hän luovuttaa ja menee omaan sänkyyn, käy peittelemässä ja hän nukahtaa. Aamulla vieressä ei ole ketään. Ihmeellistä.

Sulon sänky pysyi kuivana.

Torstai

Aino hiissaa, vien hänet omaan sänkyyn pari kertaa enkä aamulla enää tiedä, mistä sängystä hän heräsi. Touko herää alkuyöstä vain pari kertaa, Sulo on aamulla meidän vieressä, mutta vahinkoja ei ole sattunut.

Perjantai

Yö on yllättävän rauhallinen, Touko herää juomaan kahden aikaan. Aino oli aamulla vieressä, toivotonta. Hän on taas ovelasti mennyt iskän viereen, kun tietää, että iskä ei herää hänen liikkeisiinsä yöllä. Sulolla sänky kuiva.

Lauantai

Touko valvoo kolmeen, en oikein edes tiedä mikä häntä vaivaa. Otan hänet viereen ja vaikka hän nukahtaa siihen jossain vaiheessa, mietin, olisiko sittenkin ollut järkevämpi yrittää häntä omaan sänkyyn nukkumaan: ensin hän mönkiessään potkaisee minua silmään (hetken aikaa näin tähtiä), sitten hän putoaa lattialle, pää edellä tietenkin. Harmituksen jälkeen hän istuu naamani päälle ja kierähtää siitä uudestaan lattialle. Loppuyön tapahtumista minulla ei ole selkeää muistikuvaa, jotenkin ihmeellisesti Touko viimein rauhoittui ja seuraavan kerran heräsin kahdeksalta Toukon virneeseen. Hänen hymynsä on niin valloittava, että vaikka kuinka yöllä otti päähän ja vielä herätessäkin tuntui siltä, että norsulauma olisi juossut yli, en voi olla hymyilemättä.

Jossain siinä kolmen ja kahdeksan välillä kaikki kolme isompaa ovat mönkineet meidän sänkyyn. Johonkin havahduinkin, oli aika ahdasta.

                               ***

Sulolta on jäänyt nyt vaippa kokonaan pois. On suoraansanottuna hieman koomista, että käytämme Einon vielä alkuyöstä pissalla, mutta Sulolla ei ole edes aamulla mikään kiire vessaan. Toisaalta, ihan loogistahan se on: Eino on luonteeltaan vauhdikas eikä pysy hetkeäkään paikallaan, kun taas Sulo on aina ollut hyvin rauhallinen eikä hänellä ole kiire minnekään.

Kun kirjoitin tätä, Eino oli hakenut terassilta lasten aurinkovarjon, avannut sen ja pian hän leikki jonkinlaista intiaanitanssia ruokapöydän ympärillä. Leikki loppui lyhyeen, kun varjo osui takan päällä olleisiin Kastehelmi-tuikkukippoihin. Siinä kerätessäni lasinsiruja mietin, että kuinkahan korkealle minun täytyisi tavarat nostaa, että ne säilysivät ehjinä. Ja oikeasti kaikki se, mikä kävi siinä vaiheessa mielessä kun kipot lensivät lattialle, ei ole edes painokelpoista. 

Tässä vuosien varrella olen tullut siihen jäätävän ärsyttävään johtopäätökseen, että se hetki, kun teen itsekseni jotain, on aina jostain muusta pois. Oli se sitten jotain ihan omaa tai jotain vähän "hyödyllisempää", kuten laskujen maksua, pihahommia tai vielä muutama kuukausi sitten töitä, sen aikana tapahtuu aina jotain. Tavallisimmin se on vaan harmitonta sekamelskaa, onneksi aika harvoin jotain hieman peruuttamattomampaa. Toisinaan mietin, että onko mitään järkeä lähteä lenkille, kun ensin joudun näkemään lähtemisen vaivan ja vielä sen jälkeen tuplaten vaivaa kaiken sen korjaamiseen, mitä sen tunnin aikana on huushollissa tapahtunut. Kaiken tämän lisäksi minulla ja iskällä on hieman eri näkemykset siisteydestä.

Kummasti siihenkin vaan sitten taipuu. Onneksi, kai. Loppujen lopuksi hyvänolontunne ja fiilis siitä, että on saanut jotain aikaan, voittaa ärsytyksen ja sitä huomaa, että ei se sekamelska karkaa minnekään. Ja ehkä sitä oppii hieman höllentämään omia täydellisyys-tavoitteitaan.




3 kommenttia:

  1. Oon niin löytänyt nyt sun blogin! Aivan ihastuttavaa luettavaa! Nää yökirjat on huiput! ;) Tsemppiä tuleviin öihin!

    -Maiju Hämäläinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onneksi ei ihan kaikki yöt ole tällaista hulinaa! ;)

      Poista
  2. Oon niin löytänyt nyt sun blogin! Aivan ihastuttavaa luettavaa! Nää yökirjat on huiput! ;) Tsemppiä tuleviin öihin!

    -Maiju Hämäläinen ;)

    VastaaPoista