keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Einon suusta

Lasten jutut ovat välillä ihan mahtavia. Meillä ehdottomasti parhaat tarinat ja kommentit tulevat Einon suusta. Hän on sitkeä kyselemään ("miks?"), ja parhaat keskustelut saakin aikaan, kun hänelle esittää vastakysymyksen. 

Tässä muutamia juttuja ja kommentteja, mitkä ovat jääneet vähän ajan sisällä erityisesti mieleen.

Muutama viikko sitten ajelin Einon kanssa kahdestaan kauppaan. Tein lievän äkkijarrutuksen meidän hiekkatiellä, kun näin edessämme lauman lintuja. Onkohan ne nyt sitten fasaaneja mitä tuossa meille tuovalla hiekkatiellä paljon pyörii; Eino kysyi tietenkin heti, että miksi jarrutin. Selitin, että odotin, että linnut menivät pois tieltä, etteivät jääneet auton alle. Siinä Eino vaipui ajatuksiinsa, ja hetken päästä kysyin, mikä hänellä oli mielessä. "Eikö niille linnuille voisi rakentaa sellaista suojatietä, etteivät ne jäisi auton alle?".

En muista, oliko samainen automatka, mutta kerran näin sivusilmällä Einon tuijottavan minua etupenkillä. Tietenkin utelin heti, että mitäs katselet: "Äiti, kasvaako sinulla parta?". Öööh no näytänkö minä siltä?

Siihen hän hörönaurun saattelemana vastasi, että et. 

Joskus, kun lähdetään mummulasta tai kylästä myöhään illalla, ajellaan niin kauan, että lapset nukahtavat autoon. Siitä heidät sitten saa kätevästi siirrettyä suoraan sänkyyn nukkumaan. Eräänä iltana Eino oli todella väsynyt, mutta levoton. Kaikki muut taisivat vetää jo sikeitä, mutta Eino vaikerteli ja valitti. Vihdoin hän sai unenpöpperöissään sanottua: "Täällä ei ole niitä yökiviä.". Me siinä iskän kanssa ihmeteltiin, että mitä ihmeen yökiviä? Ajeltiin hetki vielä isolla tiellä, kunnes tultiin soraiselle hiekkatielle. Eipä mennyt montaa sekuntia, kun Eino hiljeni ja nukahti. Sora renkaiden alla taisi olla niitä Einon kaipaamia yökiviä.

Kerran hän kysyi, että jos pää lähtee irti, niin kuoleeko sitten. Öh, no joo. Eipäs nyt mietitä sellaisia.

Ukkosmyrskyn aikaan hän kysyi ensin, että voiko iskä ajaa autolla, kun ukkostaa? Siihen perään sitten (vastasin, että voi ajaa) jatkoi "Voiko meidän auto räjähtää, jos ukkonen jyrähtää siihen?". En enää muista, mitä tarkalleen ottaen siihen vastasin ja nyt kun sitä oikein alkaa itsekin miettiä, niin voikohan? 

Tänään aamupalalla Eino söi piilokinkkuleipää ja pelikaania. Piilokinkkuleipä piti tehdä niin, että voi, kinkku, juusto ja kurkku piilotettiin toisen ruisleivän alle. Ihan perinteinen eväsleipä siitä siis tuli. Pelikaani oli persikkaa.

Tulee niitä hyviä juttuja tietenkin muidenkin suusta. Aino kerran kysyi isältään näin: "Iskä, pitäiskö meidän ostaa Muumi 1:nen, se missä Muumipappa ja Muumimamma tapaavat ja Muumipeikko tulee niiden luokse?". Iskä oli siihen aika hämmentyneenä vastannut, että ei sellaista jaksoa taida olla olemassakaan. :D

Ja loistokkaaksi lopuksi, Aino: "Onko Hanna-täti jo koulussa, kun se osaa käydä itse vessassa?".

tiistai 29. heinäkuuta 2014

Sadonkorjuuta

No ei ihan sanan varsinaisessa merkityksessä, mutta vähän kuitenkin. Eilen syötiin makaronilaatikon (huom. jaksoin ihan alusta asti vääntää niinkin haastavan ruoan, hiki tuli) kanssa oman kasvimaan salaattia. Ruokaan laitoin mausteeksi persiljaa, meiramia ja ruohosipulia - itse kasvatettua, jihuu! Kasvimaalta odotellaan vielä paljon lisää salaattia, porkkanoita ja herneitä ja osa yrteistä pitäisi varmaan kuivattaa, en ehdi käyttää kaikkia tuoreena. 




Iskä pakasti kanttarelleja. Itse en tiedä sienistä hölkäsen pöläystä, en edes osaisi etsiä niitä metsästä. Hyvä, että toinen tuo vähän sitäkin tietoutta tähän talouteen.



Chili on tehnyt nyt muutaman "kukan", niistä ilmeisesti kasvaa sitten varsinaiset syötävät. Eino ripotteli jokunen aika sitten kasvin juurelle chili-maustetta. Minä sitä ääneen ihmettelin, että miksi sinä sitä siihen laitoit. "Että ne kasvaisivat nopeammin.". Ahaa, aivan!



Keväällä istutetut pensaskrassitkin tekevät nyt kukkia, vaikka olin ihan varma, että ne kärsivät ensin kylmistä ilmoista ja sitten kuivuudesta liikaa. Lehdet ja osa kukista ovat kummallisen reikäisiä, onkohan niitä nakerrellut joku ötökkä?




Vielä olisi kiva saada pakastettua mustikoita ja vadelmia. Puolukoita pakastettiin viimesyksynä niin paljon, että niitä riittää vielä tulevaksi talveksi. Itse keitetty puolukkasurvos on ihan mielettömän hyvää!

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Kesäherkut

Mitenköhän tätä nyt oikein aloittaisi.. En keksi mitään. On syöty taas. Niin. Eilen haettiin 15 kg mansikoita, kaksi laatikollista laitoin suoraan pakastimeen, yhdestä syödään niin paljon kun napa vetää ja pakastetaan loput. Mansikoitahan pitää syödä tuoreena niin paljon, että ne tulee suorastaan jo korvista ulos. Talven aikana ei kuitenkaan saa mistään niin hyvää mansikkaa kuin kesällä Suomessa.



Tänään oltiin ensin lasten kaverisynttäreillä (myös äidit ja isät oli kutsuttu herkkupöytien ääreen) ja sen jälkeen kummipojan pikkuveljen yksivuotissyntymäpäivillä. Olipa herkkuja. Ähky.

Kesällä muutenkin tulee ruoanlaiton kanssa mentyä siitä, mistä aita on matalin. Grilliruoka, uudet perunat, kesälounaat ja possuillat on tehty meitä varten.

Ehkä se ruoanlaitto-innostus palaa, kun ilmat viilenevät. Toivottavasti, koska kohta räjähtää sekä lompakko että puntari.

Lapsille kaikkien aikojen herkku on tietenkin jäätelö.


Että on syöty. Namnam. 

torstai 24. heinäkuuta 2014

Touko osaa

Kiivetä pöydälle. Eih. Nyt se kiipeää pöydälle. Isoon ääneen huutaa sieltä HAAAAAAAA, nosta kädet ilmaan ja odottaa, että joku katsoo. Ja sitten kun joku katsoo, se ilme. Että katsokaa nyt, minä istun täällä ruokapöydällä!

Sen jälkeen, kun Touko oppi kävelemään, hän on ottanut ison harppauksen kaikessa liikkumiseen liittyvässä. Sellaiset harppaukset saavat minut aina ajattelemaan, että eipä olisi vielä tarvinnut tuotakaan osata. Tai että jos kerta osaa kiivetä sohvapöydälle, sieltä osattaisiin sitten tulla myös alas. 

Ihan hienosti hän kyllä hallitsee liikeensä. Ruokapöydältä hän kipuaa itse alas. Keinuhepan ja leikkimoponkin selkään hän könyää ihan itse. Eikä juurikaan satuta itseään, sen verran varovainen hän on.

Tänään Touko keinui ensimmäistä kertaa ihan itse "isompien lasten" keinussa. Rystyset valkoisena hän puristi keinunnaruja eikä ihan hirvittävän isoja vauhteja tarvinnut antaa, mutta hän keinui. Ja se ilme taas. Oi onnea!

Osaa Touko myös piirtää ja tanssia. Minä onneton laitoin jokin aika sitten askarteluvälineet yhteen keittiön laatikoista sille korkeudelle, että lapset saavat sieltä itse kätevästi tavaroita ottaa ja piirtää ja askarrella keittiön pöydän ääressä. Toukokin ottaa tavaroita, lähinnä kyniä. Ensin hän hetken koordinoi kynän ja tupen kanssa, laittaa tupen muutaman kerran paikalleen ja ottaa pois. Sitten hän piirtää: lattiaan, keittiön kaappeihin, takkaan, oviin, sohvaan. Jos joskus sattuu löytämään paperin, soheltaa siihenkin muutaman viivan. 

Tanssiessaan Touko näyttää ihan pieneltä ballerinalta. Musiikkia kuultuaan hän nostaa kädet ilmaan ja alkaa pyöriä. Ei voi olla suloisempaa. Sitten, kun häntä kovasti kehuu ja taputtaa, tanssi loppuu ja hän katsoo alaspäin hieman nolona, mutta pieni virne kasvoilla. <3

P.s. Touko päristelee taas ärrää. Joskus puoli vuotta sitten hän päristeli kovastikin, mutta sitten taito unohtui, niinkuin arvata saattaa. On aika hassun kuuloista, kun yksivuotias ei sano varsinaisesti vielä mitään, mutta mennessään hokee trrrr trrrr.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Tänään

- Yritin ajaa nurmikon, mutta ruohonleikkuri ei ollut yhteistyöhaluinen. Lopulta satutin sormeni, kun yritin riuhtoa sitä käyntiin. Luovutin. Ehkä huomenna.

- Touko jäi jumiin kuistilla olleisiin tupla-rattaisiin, kun ajoin nurmikkoa (ruohonleikkurin vielä toimiessa). Yhtäkkiä huomasin hänen roikkuvan pää alaspäin, nilkka jumittuneena jalkatuen ristikkoon. Jestas että jalka oli kummallisessa asennossa, hetken jo mietin terveyskeskukseen soittoa kun poika ei suostunut astumaan jalalla ollenkaan. Sattuihan se pirusti, tietenkin. Hetki tuumattiin, ja kävely alkoi taas sujua. Näin jälkeenpäin voi jo vähän huvittuneena sanoa, että jos oma jalka olisi vääntynyt sillä tavalla, se olisi hyvin todennäköisesti lähtenyt irti. Ihmeellisen joustavia nuo tenavat.

- Koiraa pisti käärme kuonoon. Tai erittäin tuju ja iso ampiainen. Hetkessä labradorinnoutaja oli kuin ilmetty bullterrieri. Turvotus ei ole laskenut vieläkään kokonaan.

- Hain Einon mummulasta yökyläreissulta. Eino oli ensimmäistä kertaa yksin yötä ja kaikki oli mennyt hienosti. Reipas rapunen. Yöunia hän oli vetänyt melkein viisitoista tuntia, yhdeksästä kahteentoista. 

- Aino meni vuorostaan mummulaan yöksi, saavat serkkutytön kanssa tehdä kuulemma "ihan mitä haluavat". <3

- Saunottiin ja grillattiin ystävien kanssa. Kiitos vieraanvaraisuudesta ja kaurapuurosta. ;)

- Yöksi kaikki mahdolliset ikkunat auki, ulkoa virtaa jo hieman viileämpää ilmaa. Pitäisi oikeastaan olla jo nukkumassa. Onkohan yhtään outoa, kun Aino ei ole yöllä mönkimässä viereen? Tuntuu, että minusta puuttuisi palanen aina, kun joku on poissa kotoa.

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Operaatio dvd-levyt

Äsken iski inspiraatio, joka on antanut odottaa itseään monta päivää. Meillä säilytetään elokuvia ja ohjelmia olohuoneen "pöydän" uumenissa, eli vanhassa armeijan varustelaatikossa, minkä olen joskus hionut ja maalannut. Se on yksi nerokkaimmista säilytystiloista, mikä meillä on. Ja mikä parasta, arkun saa myös lukkoon. Eli kun minulla menee hermo jatkuvaan tappeluun siitä, mitä katsotaan ja siitä, kuka saa laittaa levyn - ja lopulta, kun levyjä lentää pitkin lattioita ja naarmuuntuu ja menee pilalle, lukkotuomio iskee. 

Mutta asiaan, järjestelin tämän kyseisen arkun. Elokuvia kerääntyy päivien mittaan tiskipöydille ja hyllyille, joten inventaario on välillä enemmän kuin paikallaan.


Eniten meillä on näköjään Disney-elokuvia, mikä ei sinänsä yllätä yhtään. Fanaattisena Disney-fanina olen niitä meille pikkuhiljaa kerännyt. Muumit löytyy kaikki, samoin Babarit, mikä on juuri tällä hetkellä katsotuin sarja. Ti-TI Nalleja on yllättävän vähän ja Fröbelin Palikoitakin vain yksi! On niitä ollut, mutta ne on "kulutettu puhki" eli kun levy on tökkinyt niin pahasti, ettei se ole edennyt lainkaan, on se päätetty heittää pois. Täten tiedetään, mitä Sulo voi toivoa joulupukilta tai synttärilahjaksi.




Arkusta löytyy myös kirjoja (esimerkiksi kaikki Harry Potterit, ihan parhaita) ja joitain elokuvia ja keikkataltiointeja, mitä me olemme joskus ehtineet katsoa. ;)


Näin muutaman vuoden dvd vs. lapset-toimintaa seuranneena liputan sitkeästi niinkin vanhan keksinnön kuin vhs:n perään. Vhs-kasetti oli lähestulkoon pomminvarma, ei tullut naarmuja eikä sormenjälkiä. Teepä yksi naarmu dvd-levyyn niin se on pilalla. PYH.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Voivoi

Hyvät huomenet meidän aamupalapöydästä:


Näin Eino voiteli itse leipänsä, nam. Ihan kun isolla soppakauhalla olisi kaivanut voita rasiasta. ;)

Tänä aamuna oli kummallista herätä, vieressä oli ainoastaan Eino. Iskä meni nukkumaan vierashuoneeseen, saa nukkua nyt rauhassa univelkaa pois. Minä nukuin viimeyön siis makoisasti x-asennossa, ah!

perjantai 18. heinäkuuta 2014

Viikonloppua!

Minä vietän lasten kanssa elokuva-iltaa, iskä lähti markkinapubiin. Ensimmäistä kertaa annoin koko porukalle luvan valvoa pidempään, eivät oikein osanneet päättää, kumpi on kivempaa: karkit, sipsit, popcornit ja leffa vai lupa valvoa. Niiden yhdistelmä on siis ihan super! 

Oikein mukavaa viikonloppua!


torstai 17. heinäkuuta 2014

Yökirja, osa 3

Tiistai:

Talo on helteiden jäljiltä kuin pätsi, mittari näyttää pahimmillaan melkein kolmeakymmentä astetta. Illalla hieman viilenee, mutta yöllä on silti nihkeää ja hikisistä. 

Ensimmäisenä viereen mönkii Aino. Tulee entistä nihkeämpi ja hikisempi olo. Vaihdan päätyä. Aino tulee perässä. Hetken päästä herään, kun Eino laahustaa tyynynsä kanssa meidän sänkyyn ja haluaa vettä. Kylmää vettä. Lähden puoliunessa suunnistamaan keittiöön, Eino ähkäisee vielä perään ja painottaa, että KYLMÄÄ vettä. Palaan vesimukin kanssa takaisin ja Eino kysyy vielä, että onko se kylmää.

On, on kylmää, juo nyt vain. Hän juo koko mukillisen, yli kaksi desilitraa ja toivon, ettei hän pyydä enää lisää. En jaksaisi kävellä. Ei pyydä vaan syrjäyttää omalla tyynyllään minun tyynyni. Etsin itselleni Einon vierestä kolon, tyynyn laitan pystypäin myttyyn, niin se mahtuu paremmin.

Pian herään hikisenä ja huomaan, että myös Sulo on ilmestynyt viereen. Aino on vaihtanut päätyä ja minun on lähestulkoon mahdotonta yrittää mahtua kaikkien kolmen kanssa puolikkaalle sängylle. Kaikki tyynytkin on varattu ja lapset makaavat peiton päällä x-asennossa. Hapuilen lattialta koristetyynyn, myttään sen pääni alle ja nukahdan sekunnissa.

Keskiviikko:

Aino höpisee unissaan jotain, kun me vielä katsomme iskän kanssa telkkaria. "Söin jo kaikki." ja jotain muuta, ei saada selvää. 

Joskus suunnilleen yhden ja kolmen välillä herään, vaikka en ollut vielä edes kunnolla nukahtanutkaan, kun Eino tulee itkien sänkyyn ja sanoo, ettei löydä tyynyään. Pakotan itseni ylös tyynyä hakemaan. Siinähän se oli, samalla paikalla kuin aina ennenkin. Otan tyynyn mukaan Einolle ja yritän saada unen päästä kiinni. 

Ennen viittä huomaan tarkistavani minuutin välein, että joko iskä olisi noussut ja lähtenyt töihin, siihen asti yö on mennyt taas nihkeissä olosuhteissa: Aino ja Sulo olivat tulleet viereen jossain vaiheessa, minä vaihdoin paikkaa, sitten vaihdoin taas päätyä, myttäsin peitonreunan pään alle tyynyksi, en jaksanut etsiä koristetyynyä. Peittomytty tuntuu taivaalliselta ilman tyynyä nukkumisen jälkeen. Yritän saada omat jalkani mahtumaan kuuden pienemmän jalan sekaan, huonoin tuloksin. 

Kun huomaan toisen puolikkaan sängystä olevan tyhjillään, valtaan paikan itselleni. Jalkojen suoristaminen tuntuu mahtavalta. Aamulla nousemme vasta ennen yhdeksää, Touko-rukka on nukkunut taas yksin omassa sängyssään.

Torstai:

Toukolle paras nukkumapaikka on omassa sängyssä. Ei Touko-rukka, vaan äiti-rukka: Alkuyöstä Touko saa itku-kohtauksen. Odotan hetken, yleensä hän rauhoittuu nopeasti itsekseen. Mutta ei tänä yönä. Käyn silittelemässä ja hyräilemässä ja palaan takaisin sänkyyn. Virhe. Olisi ollut järkevämpää jäädä odottelemaan hetkeksi, ei tarvitsisi hiissata. Käyn Toukon luona uudestaan, hän rauhoittuu, jään odottamaan ovelle. Puoli minuuttia tuntuu ikuisuudelta ja itku alkaa uudestaan. Päätän ottaa hänet viereen ettei itkullaan herätä koko taloa. 

Vieressä Touko mönkii levottomasti, yrittää etsiä hyvää asentoa, mutta itku ei lakkaa. Hän työntää itseään jaloilla eteenpäin ja törmää kohta nukkuvaan iskään. Vaikka Touko huutaa kurkku suorana ihan iskän korvan juuressa, iskä korkeintaa liikahtaa levottomasti ja jatkaa kuorsaamista. Uskomattomat unenlahjat.

Silittelen Toukon selkää, hän rauhoittuu hetkeksi ja pieraisee kuuluvasti. Okei, mahaan sattuu, onkohan hän taas nielaissut jotain outoa? Vai syönyt jotain uutta? Olisiko se se puolukkahillo? No, oli mikä oli, olisi kiva jos se nyt helpottaisi. Touko kääntyy selälleen ja potkaisee minua otsaan. Sitten hän puristaa minua nenästä. Nice. Jos ei väsyttäisi niin armottomasti niin ehkä vähän jopa naurattaisi. 

Seuraavaksi herään Einon tuloon, Touko on jossain vaiheessa rauhoittunut meidän väliin ja vetää nyt sikeitä tyytyväisenä minun tyynyllä. Eino on hukannut osan unikaverista, onneksi hänkin on sen verran väsynyt, ettei minun tarvitse lähteä jotain hukkunutta osaa etsimään. Se jokin voisi olla nimittäin ihan missä tahansa: sängyn alla, patjan välissä, tyynyn sisällä, peiton seassa. 

Aamulla herään, kun Touko istuu naamani päälle ja käkättää. Sulo on nukkunut koko yön omassa sängyssä, muut ovat sikinsokin meidän sängyssä. 



keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Syksyä odotellessa

Ei, en todellakaan odota vielä syksyä, ärsytti oikein kun pari päivää sitten tipahti Elloksen kuvasto postilaatikkoon ja kannessa julistettiin "Tervetuloa syksy!". Yyyyh. Kun minusta kesä on juuri nyt parhaimmillaan. Ja vaikka suunnattomasti nautinkin syksystä, pimenevistä illoista, kynttilöistä, raikkaasta ilmasta, kauniista väreistä ja kaikesta muusta, on liian aikaista ajatella kaulaliinoja ja lasten talvikenkiä.

Mutta meidän pihavalot. Niitä on nyt mietitty ja kaivettu ja väännetty ja käännetty: Missä on sopiva paikka ja kuinka monta niitä pitää olla? Nyt tolppia on pystyssä muutama, loput odottavat vielä kaupassa ja vasta niiden asentamisen jälkeen toivotetaan sähkömies tervetulleeksi kytkemään piuhat ja nippelit. Vähän kauhunsekaisin tuntein odotan pimeneviä iltoja ja sitä, että oikeasti näemme lopputuloksen ja sen, miltä piha tässä valaistuksessa näyttää. Ja että kuinka mönkään olemme arvioineet valojen paikat. :D Tässä kuva yhdestä tolpasta ja Toukosta, joka on juuri käynyt tervehtimässä lampaita.



Meidän piha on täynnä kiviä. Siis ihan kirjaimellisesti. Tontilta on kaivettu ihan jäätävästi kiviä ja niitähän kaivetaan varmaan koko loppuelämä. Jatkuvasti nousee jostakin kivi ja pihan tasoittamisessa on ollut ihan jumalaton työ kivien takia. Eikä se vieläkään ole tasainen. Kivistä on sitten koottu jos jonkinlaista monumenttia, onnistunein on ehkä tämä "kivivalli" tai kiviaita, kivikasa, mikälie. Sen juurelle kaivettiin nyt kuopat johdolle ja maahan upotettaville kohdevalaisimille. Jos meidän visio toteutuu, syksyllä saamme ihastella tätä kivikasaa valaistuna. 


"Kömmelin" eli liiteri-varasto-pannuhuoneen sokkeli on valmis. Pohjamaalin jälkeen siihen laitettiin Yki Aitokivi-sokkelipinnoite.


Aiemmin kesällä kirjoitin meidän nuupahtaneista syyshortensioista, nyt ainakin toinen uudestaan istuttamistani kukkii! Toinenkin näyttää ihan eläväiseltä, mutta siihen ei ole ilmestynyt kukkia.


Tänään uhmattiin tihkusadetta ja käytiin koulun pihalla potkimassa palloa ja harjoittelemassa pesäpallon pelaamista. Tässä Touko elämänsä ensimmäisen kerran maalivahtina. Kukaan ei tosin uskaltanut potkaista palloa lähellekään maalia, mutta Toukolla oli hauskaa. 



tiistai 15. heinäkuuta 2014

Onnellista loppuelämää...

...yhdessä ikuisesti! (Ja vauvoja odottelemaan...:)). 

Näin kirjoittivat ystävämme Kati ja Miksu meidän polttarikansion viimeisille sivuille. Kaasot ja bestman kokosivat aikanaan minun ja mieheni polttareista muistoksi kuvakokoelman. Häissä vieraat saivat sitä selata ja raapustaa terveisensä viimeisille sivuille.

Tänään iskä kansiota sitten illalla selaili ja huomasi, että siellä oli myös aika tuoreita terveisiä, parille tyhjäksi jääneelle sivulle oli Aino käynyt "kirjoittamassa". 

Vauvoista ei ole häiden jälkeen ollut pulaa, ja tässä siis ihan konkreettinen todiste myös polttarikansioon meidän rakkauden hedelmistä. <3 :D



maanantai 14. heinäkuuta 2014

Puurolakko ja ukkosenpelkoa

Tästä päivästä

Juuri nyt Toukolla on jonkinsortin puurolakko. Muutamana iltana ja tänään aamulla ei ole kelvannut kaurapuuro. Ainolla ja Einollakin (Sulolla ei :D) on ollut aikanaan eripituisia puurolakkoja, joten en jaksa ottaa mitään stressiä siitä. Einolla lakko kesti jossain vaiheessa jopa puoli vuotta, kunnes jonain päivänä hän suostui taas syömään kaurapuuroa hyvällä ruokahalulla.

Sitkeästi Toukollekin meinaan puuroa tarjota, kaurapuuro on kuitenkin yksi ehdottomasti parhaista aamu-ja iltapaloista, koko porukalle. Terveellinen ja edullinen, namnam.

Sulo pelkää ukkosta. Juuri nyt meidän talon yllä jyrisee mukavasti (jee!), ja Sulo tunki päänsä sohvatyynyjen alle, ihan kuin joku strutsi. Vai emutko niin tekee? En muista, hiekkaan kuitenkin laittavat päänsä. Mikään ovi eikä ikkuna ei saa olla auki, ja välillä hän hokee "autoon, autoon", olisikohan hänellä siellä turvallisempi olo?

Köyhän kukka-asetelma: ostin aikanaan Living and room:ilta emännänalennuksella tällaisen ihmehäkkyrän, nyt raavin siihen pihalta jotain rikkaruohoa, mikä tekee pitkää, maanmyötäistä köynnöstä. Ihan kiva tuli, toivottavasti ei lakastu ihan heti.



En minä muuten mikään ihan toivoton viherpeukalo ole, Mustasilmäsusanna kasvaa ihan jees, vaikka Touko onkin yrittänyt syödä siitä jokaikisen kukan. Ja persiljaa, minttua, basilikaa ja meiramia ollaan saatu enemmän kuin ehitään syödä, Eino maistoi persiljaa suoraan laatikosta, ei ollut kuulemma hyvää. :D Hortensia on kukkinut hienosti koko kesän, nyt en tiedä, pitäisikö siitä ottaa vanhempia kukkia jo pois uusien tieltä (olin näkeväni siinä uusia nuppuja, onkohan se edes mahdollista?). 



Lomaltapaluukriisi?

Toivottavasti iskällä ei ole lomanloppumis-kriisiä. Välillä tässä neljän viikon sisällä mietin jo, että olisiko hänen jo parempi palata töihin, meininki kotona kun on välillä kaikkea muuta kuin rento ja leppoisa. Lampaitakin piti hätyytellä vähän väliä takaisin aitaukseen, toinen isommista osoittautui kunnon anarkisti-lampaaksi, se HYPPÄSI aidan yli! En olisi ikinä uskonut, että lammas voi hypätä niin korkealle.

Mutta onhan se mukavaa (minulle), kun on aamusta asti aikuista seuraa ja apua. Ja lapset kyselivät tänään heti herättyään, että missä iskä on. Niin nopeasti hekin tottuivat siihen, että iskäkin oli aamuisin kotona. 

Tämä loma meni lähinnä oikeasti lomaillessa, vaikka talon viimeistelyssä ja pihalla muutenkin riittäisi vaikka mitä tekemistä. Ulkovalojen johto ja sellaiset betonipömpelit on nyt asennettu. Varsinaisia valotolppia meillä on vasta neljä (mistä yksi ehti jo mennä poikki), loput viisi pitää käydä vielä tilaamassa. Olikin ihan hyvä, että valittiin lampuiksi edulliset perusmallit, maan alle kun kaivettiin taas monta sataa euroa. ÄH. Kyllä olen sitten onnellinen, kun kaikki nämä "pakolliset", ärsyttävät hankinnat on tehty, ei tarvitse jatkuvasti laskea, kuinka paljon siihen ja siihen ja siihen menee vielä rahaa. Mutta, niin rasittavan viisaasti kun sitä sanotaankaan "minkä taakseen jättää, sen edestään löytää", niinpä niin. Tupla-ÄH.

Tässä muutama otos kesähömpötyksistä.


Touko ihmetteli Ti-Ri Nallea, ei uskaltanut mennä syliin. Päällä Toukolla Name It:n t-paita ja farkkushortsit.
Sulo ja Touko joogaa mummulan terassilla.  ;)

Niitä ulkovaloja kuvaan heti, kun sade lakkaa ja vähän kuivuu.

Perjantaina kävin yläasteen luokkakokouksessa. Oli mahtavaa nähdä muutaman vuoden jälkeen ja kuulla, mitä kaikille kuului. Oli myös hauska huomata, että vaikka aikaa on kulunut, kukaan ei ole pohjimmiltaan muuttunut yhtään: samoille, hölmöille jutuille nauretaan edelleen. Seuraava kokous sovittiinkin kolmen vuoden päähän, suosittelen ehdottomasti kaikille vanhojen luokkakavereiden tapaamista, oli ihan mieletöntä. Harmi, ettei ihan kaikki päässeet paikalle, jos seuraavalla kerralla sitten.

Minä tönötän tuolla pöydän toisessa päässä. Hauskaa oli. :)




sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kummityttö 1-vuotias

Tänään juhlittiin toisen kummilapsemme 1-vuotissyntymäpäiviä. Aina sitä voisi paasata tätä samaa: kuinka nopeasti aika oikeasti kuluu. Kummius on minusta yksi hienoimmista luottamuksenosoituksista, minkä ystävät voivat meille suoda, kiitos siitä. Ja kiitos ihanista juhlista. <3

Veimme yksivuotiaalle oman kirsikkapuun, toivottavasti sille löytyy sopiva paikka uuden omakotitalon pihasta. Korttiin kirjoitin seuraavan pätkän löytämästäni värssystä:

"Ei pieni puu vielä myrskystä tiedä,
ei pieni puu vielä myrskyä siedä.
Olethan suojana pienelle, suuri puu,
jotta pienellä juuret vahvistuu."

Aina tulee itku kun näitä käy läpi. Viikolla selailin meidän lasten "muistolaatikoita", joihin olen kerännyt kortteja ristiäisistä lähtien. Niitä ei herkistymättä voi lukea.

Kummitytön isosisko täytti kolme vuotta, hänelle vietiin tulevaa syksyä ajatellen ihana Sammakko-kerhoreppu. Sopii hänelle mielestäni kuin nakutettu. :) Tämä löytyi Tohvelisankarin sivulta. Meillä on Ainolla samasta sarjasta Leppäkerttu-reppu ja Einolla Apina-reppu, mikähän olisi kiva sitten kahden vuoden päästä pienemmälle tytölle? ;)


Sammakko Kerhoreppu

Huomenna meillä alkaa "arkinen aherrus", kun iskä palaa neljän viikon kesälomalta töihin. Onneksi kesä on ihan parhaimmillaan juuri nyt, ei ihanan loman loppuminen harmita niin paljon. ;) Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa!

P.s. Kumpihan voittaa jalkapallon MM-mestaruuden? Jännää. Katsottava se on, vaikka olenkin enemmän jääkiekon ystävä. 

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Perfektionistin päiväkirja, osa 1

Mistä tietää, että äiskä on lomalla? No siitä, että vasta nyt vaihdoin kalenterin kesäkuusta heinäkuulle. Meidän seinäkalenteri on eksynyt yhteen keittiön laatikkoon, mikä näyttää tältä:


Minulla, järjestyksen super-hyper-friikillä, jolla oli aikanaan vaatteetkin kaapissa väreittäin, on tämän näköinen keittiönlaatikko. Servettejä, mehujätskimuotteja, kakkukynttilöitä, eväspulloja, äitienpäivälahjoja, nauhoja (?) ja kaikkea muuta, mitä lie. Eikä tämä ole todellakaan ainoa.

Ihmettelin aikanaan lapsena (olin myös järjestysfriikki-kakara) vieraassa sekasotkuisessa kodissa, että miten laatikot VOIVAT olla niin sotkuisia ja täynnä kaikkea turhaa kamaa. En ihmettele enää. Meillä ei tosin ole mitään turhaa, mutta sekaisin ne on silti.

Siis, järjestelemisen sijaan, nautitaan kesästä ja elämästä! <3

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Mä löhöön, mä löhöön, mä löhöön

Kuuma päivä, hiontaa, hikeä ja TRX-tunti takana. Uskallampas sanoa, että nyt on hyvä fiilis. Edes masentava kodinhoitohuone ei jaksa lannistaa, ei pysty. Selätän sen kaaoksen aamulla, tuskin ne vaatekasat mihinkään yön aikana katoaa. Nyt oikaisen jalkani ja nautiskelen Pappilan kaalikääryleistä (näitä ei tarvitse jakaa ;)). 



lauantai 5. heinäkuuta 2014

Kuusi reissu-vanhempaa

Tämän päivän Ti-Ti Nalle-talo-reissun jälkitunteista päällimmäisiä ovat helpotus (vihdoinkin se on ohi), onnellisuus (lapset nauttivat oikeasti) ja närkästyneisyys. Viimeinen nousi ihan loppumetreillä, kun ehdin seurata hetken kanssaihmisiä: kun omat lapset tutkivat tuhatta kertaa paloauton vilkkuvaloja ja maalasivat ties kuinka monetta maalausta (joista jok'ikinen unohtui sinne) on aikaa tehdä sitä kaikkein säälittävintä, eli seurata mitä muut vanhemmat tekevät.

Närkästyneisyys kuitenkin hävisi nopeasti ja tilalle nousi huvittuneisuus. Loppujenlopuksi en itse varmastikaan ole yhtään parempi, enkä tiedän ihmisten taustoja, tarinoita tai syitä siihen, miksi he minusta vaikuttivat siltä mitä olivat. Tässä siis minulle nopeasti mieleen tulevat kuvaukset tietynlaisista reissu-vanhemmista. Ottakaahan ihan huumorilla!

1. Kärtty-kaket

Nämä vanhemmat näyttävät juuri siltä, etteivät voisi keksiä mitään niin kamalaa, kuin lasten kanssa puuha-paikassa oleminen. Ja he todella näyttävät sen. He huutavat, sättivät, kieltävät, nalkuttavat ja valittavat kovaan ääneen joko lapsille ja/tai mukana olleelle/olleille vanhemmille. He eivät hymyile, he huokailevat.

Itse ärsyynnyin tällaisista tänään. Taas. Näitä on nimittäin jokapaikassa: kaupassa, uimahallissa, tivolissa, leikkikentillä. Onko lasten kanssa pakko lähteä, jos se tuntuu niin tuskaiselta? "Lasten vuoksi". No, ne lapsetkin varmasti nauttivat ihan hirveästi kaikesta jos äiti ja isi raivoavat jatkuvasti. Tiedän kieltäväni ja neuvovani itsekin, JOO, ja pitääkin kieltää, jos tekee väärin, mutta silti. Ihan jatkuvasti?

2. Yli-pirteät 

Edellisen vastakohta. Kaikki on ihanaa, lapsi on ihana, sää on ihana, muiden lapset ovat ihania. Kakka vaipassa on ihana, ylikallis ruoka on ihanaa. Ihanaa. Nämä jaksavat tauotta touhuta lasten kanssa, tutkia paikkoja, leikittää, kantaa paikasta toiseen, innostaa, kannustaa. He eivät katso kelloa, mieti, kuinka paljon yli-hinnoitellut tuliaiset maksavat ja ovat ihan että voooooi rakas lapseni, nytkö sinua jo väsyttää, minä olisin voinut leikkiä vielä hetken.

3. Sivustaseuraajat

Nämä katsovat kummissaan ja hieman kateellisina yli-pirteitä: miten nuo jaksaa? Minä en ainakaan jaksa, leikkiköön keskenään. Ja toisaalta: voi kun kehtaisin/jaksaisin itse heittäytyä lattialle lasten seuraan samalla tavalla. Nämä hivuttautuvat höpisemään muiden aikuisten kanssa jotain ja puoli-innokkaasti kommentoivat lasten "kato sitä, kato tätä"-kommentteihin. Sivusta-seuraajat käyvät jatkuvasti sisäistä taistelua siitä, ottaakko älypuhelin taskusta ja ihan vaan nopeasti katsoa, mitä muulle maailmalle kuuluu. Useimmiten eivät ota, etteivät näyttäisi yhtä poissaolevilta kuin seuraava ryhmä.

4. Poissaolevat

Nämä tekevät rehellisesi ja rohkeasti sen, mitä edelliset eivät kehdanneet: pläräävät kännykästä uutisia, Facebookkia, karkaavat tupakalle nurkan taakse, ovat läsnä, mutta omissa maailmoissaan. He eivät nalkuta, mutta vilkuilevat vähän väliä kelloa: joko kohta lähdetään? Toisinaan he ovat hyvin perillä siitä, missä lapset ovat ja mitä he tekevät, mutta sen sijaan, että nousisivat nurkasta auttamaan tai neuvomaan lapsia, he huutelevat ohjeita paikaltaan, kunnes: lapsi uskoo tai onnistuu ja tilanne menee ohi; yli-pirteä tulee ja selvittää tilanteen, taluttaa lapsen poissaolevan luokse ja selostaa tilanteen pirteästi, vakuuttaa, ettei kehenkään sattunut ja kuinka ihana lapsesi onkaan; sivustaseuraaja menee väliin hieman poissaolevaa mulkoillen, mutta jättää asian sikseen, ei viitsi sekaantua.

5. Säntäilijät

Nämä eivät ole säntäilijöitä omasta tahdostaan, vaan joutuvat alituiseen juoksemaan sinkoilevan lapsen perässä. He eivät huomaa kärtty-kakeja, pirteitä eivätkä mitään tai ketään muitakaan, koska hukkasivat lapsensa taas. Johonkin se juoksi. Viisi tuntia jatkuvaa vahtaamista, houkuttelua ja lopuksi kiristämistä takaavat sen, että säntäilijä vannoo, ettei lähde enää ikinä lasten kanssa mihinkään. Vaikka lähtee sitten kuitenkin.

6. Kuvaajat

Näillä menee päivä täysin siihen, että etsivät sopivaa kuvakulmaa, paikkaa tai aikaa täydellisen kuvan ottamiseen. Jälkeenpäin he muistavat vain sen, että lapsista oli mahdoton saada hyvää kuvaa. Lapset muistavat sen, että heidän piti poseerata milloin missäkin tai milloin kenenkäkin kanssa. Kun olisi saanut vaan leikkiä. Kuvaajat nauttivat kaikesta linssin takaa. Suurin osa hienouksista tai lasten ilosta meni ohi, kun piti etsiä sopivaa kuvauspaikkaa.


Tuleeko mieleen muita? Vähän kun sekoittaa kaikkia näitä, niin saadaan varmaan aika perus-vanhempi, eikö vain? ;)

perjantai 4. heinäkuuta 2014

Rannalla

Käytiin uimassa. Oli kivaa, paljon hiekkaa. Ei se ole mikään ihme, että lapsuuden kesät tuntuivat aina olevan aurinkoisia, paahtavan kuumia eikä järvivesi ollut koskaan kylmää: sinne ne Aino ja Eino molskahtivat, tuosta vaan. Suloa vähän epäilytti, hän kasteli varpaansa vasta ihan loppumetreillä, vähän taisi pieni aallokkokin hämmentää. Hän keskittyi heittelemään keppejä. Toukokin kävi koittamassa, mutta ei mennyt enää uudestaan, kun oli saanut aallonroiskeet päälleen. 

Mun akkavalta-varpaat ja äitini Espanjasta tuomat sandaalit. 


Toukon ihanat pullero-varpaat, aina sitä vaan ihmetellään, miten hän pystyy kävelemään noilla pulleilla pikku-jaloillaan. <3 Alempana Aino, Eino ja Touko (Sulo epäröi vielä), pussauskuva Einon kanssa ja Touko joogaa (yrittää kuperkeikkaa). :D 




Huomenna me suunnataan Ikaalisiin Ti-Ti Nalle-taloon jo kolmatta kertaa! Lämmintä viikonloppua, ihmiset! 

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Perussettii

Hirveesti on tullut viimeaikoina kirjoitettua kaikesta erilaisesta, tuntuu, että kesä on yhtä hulinaa. Niinhän se tavallaan onkin, varsinkin nyt, kun iskä on lomalla. Arjessa ei ole oikein päätä eikä häntää, kun ei tarvitse tuijottaa kelloa tai kalenteria. MUTTA silti lomalla (tämähän on minullekin tietenkin yhtä lomaa, se on aina yhtä kummallista, kun toinen on kokoajan kotona) tehdään ihan perusjuttuja: nukahdetaan tiettyyn aikaan (suunnilleen), siivotaan, tehdään ruokaa, pestään pyykkiä. Tänään tein lasagnea. Ja pesin pyykkiä. Ja imuroin. Maalasin sänkyä.

Nyt iskä on kalastamassa. Ja minä istun tässä, kuuntelen lasten unituhinaa. Ja Wrecking Ball-biisiä. Go Miley Cyrus!

Mitäs muuta tänään? Illemmalla kolme isompaa kävivät iskän kanssa pelaamassa sählyä, minä jäin Toukon kanssa tekemään huomisen ruokaa ja lämmittämään saunaa. Siinä keittiössä hääräillessä ihmettelin hiljaisuutta, kodinhoitohuoneesta kuuului kummaa rapinaa. Kurkistin ovenraosta, koira se siellä vahtasi jotain.


Ah, Toukohan se siellä syötti sille nappuloita. Namnam.
  
Toukolla ihana Metsolan froteebody, bongasin kirpparilta.
Viikonloppuna käytiin juna-ajelulla, Pro-Haapamäki-päivien yhteydessä juna kulki koko lauantai-päivän asemalta toiselle. Sulo on meidän varsinainen höyryveturi-fani, mutta taisi junassa istuminen olla muidenkin mielestä aika jännää. Lapsista Aino on ainoastaan matkustanut junalla, mutta silloin hän oli niin pieni, ettei muista siitä mitään.


Juna-asemien rakennukset ovat mielettömiä. Millaisia tarinoita nämä aikoinaan vilkaat asemat ja rakennukset ovat nähneetkään. Aika nostalgista.


Meidän chili (joo, yksi chili jäi henkiin!) voi hyvin. Nostin ne kaikki alkukesästä ulos, mutta kylmien öiden takia otin sen yhden ainoan hyvän sisälle. Nyt se on taas ulkona, toivottavasti ei tykkää huonoa kun vaihtelen sen paikkaa jatkuvasti. Eino on malttamattomana maistellut chili-jauhetta suoraan maustepurkista.


Ainon kanssa ollaan höpötelty syntyjä syviä, tänään hän ihmetteli, kun iskä oli käynyt parturissa: Miksi iskällä on toinen pää? 

Pari päivää sitten hän kysyi, ihan sillei ohimennen, ihan kuin oltaisiin puhuttu säästä, että milloin hän alkaa polttaa tupakkaa. Minä siihen sitten töksäytin, että toivottavasti et ikinä, se on paha tapa ja haisee pahalle. Olisin tietenkin voinut perustella tätä pikkuisen paremmin, mutta riittänee taas vähäksi aikaa. Aino heitti siihen heti jatkokysymyksen: Miksi iskä sitten polttaa? Noniin, hyvä kysymys, sitä voit mennä iskältä itseltään kysymään. Sitten puhuttiinkin jo jostain muusta, en tiedä kysyikö. 

Loppuun superhyper-arki-asia: meillä menee ihan jäätävästi maitoa. Litratolkulla. Maito on monesti se, minkä takia kauppaan lähdetään. Sitä laitetaan ruokaan ja sitä juodaan. Joskus herjalla heitänkin, että oma lehmä olisi "kätevä". Ja vaikka maitoa ostaisi kuinka paljon, kaikki aina menee! Kumma.


Terve vaan, Urpo ja Turpo!

Lähdettiin tänään sadetta pakoon Urpon ja Turpon kesäkotiin. Tässä "muutama" otos talon hulinoista meidän näkökulmasta, eipä olisi voinut paljon mukavammin tätä päivää viettää! Askartelua, nikkarointia, salaperäinen "avaruus"...Kesäajanvietettä minun makuuni, talo oli suunniteltu juuri niin, että tekemistä riitti niin pienille kuin isoillekin. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. 



Portaat avaruuteen, tämä oli Einon ehdoton lemppari. Ylös, alas, ylös, alas..Avaruudessa sai kuunnella satuja ja tutkia planeettoja. Itse olisin voinut jäädä avaruuden patjoille pötköttämään. ;)



Touko toimi Ainon kauppa-apulaisena. Sulon mieleen oli automatto ja pikkuautot, dinosaurukset ja kalastuspeli. 




Verstaalla sai nikkaroida kaarnaveneitä ja mikä parasta, naputella nauloja isoon puupölkkyyn ihan luvan kanssa. :)  


Isommat olisivat viihtyneet varmasti koko päivän nikkaroiden ja askarrelleen: askartelu-huone oli täynnä erilaisia askarteluvälineitä, malleja ja ohjeita.



Aino askarteli naamarin, Eino raketin. Paremmalla säällä kaarnaveneitä saa uittaa ihan talon läheisyydessä olevalla rannalla. Yhdellä samalla leimalla olisi saanut käydä talossa koko päivän, täytynee mennä käymään uudestaa joku tiistai, kun talo on pitkän päivän auki: välillä voisi käydä syömässä sekä ulkoilemassa ja mennä takaisin taloon touhuamaan.


Einoa nauratti jopa vessassa, kun pöntöllä istuessa sai onkia pönttökalastus-purkista! :D Nähtiin me myös itse nallet: Urpo tuli vastaan ovella kun oltiin menossa, tässä lapsia tervehtimässä Turpo. Vai onko se sittenkin Urpo?