torstai 17. heinäkuuta 2014

Yökirja, osa 3

Tiistai:

Talo on helteiden jäljiltä kuin pätsi, mittari näyttää pahimmillaan melkein kolmeakymmentä astetta. Illalla hieman viilenee, mutta yöllä on silti nihkeää ja hikisistä. 

Ensimmäisenä viereen mönkii Aino. Tulee entistä nihkeämpi ja hikisempi olo. Vaihdan päätyä. Aino tulee perässä. Hetken päästä herään, kun Eino laahustaa tyynynsä kanssa meidän sänkyyn ja haluaa vettä. Kylmää vettä. Lähden puoliunessa suunnistamaan keittiöön, Eino ähkäisee vielä perään ja painottaa, että KYLMÄÄ vettä. Palaan vesimukin kanssa takaisin ja Eino kysyy vielä, että onko se kylmää.

On, on kylmää, juo nyt vain. Hän juo koko mukillisen, yli kaksi desilitraa ja toivon, ettei hän pyydä enää lisää. En jaksaisi kävellä. Ei pyydä vaan syrjäyttää omalla tyynyllään minun tyynyni. Etsin itselleni Einon vierestä kolon, tyynyn laitan pystypäin myttyyn, niin se mahtuu paremmin.

Pian herään hikisenä ja huomaan, että myös Sulo on ilmestynyt viereen. Aino on vaihtanut päätyä ja minun on lähestulkoon mahdotonta yrittää mahtua kaikkien kolmen kanssa puolikkaalle sängylle. Kaikki tyynytkin on varattu ja lapset makaavat peiton päällä x-asennossa. Hapuilen lattialta koristetyynyn, myttään sen pääni alle ja nukahdan sekunnissa.

Keskiviikko:

Aino höpisee unissaan jotain, kun me vielä katsomme iskän kanssa telkkaria. "Söin jo kaikki." ja jotain muuta, ei saada selvää. 

Joskus suunnilleen yhden ja kolmen välillä herään, vaikka en ollut vielä edes kunnolla nukahtanutkaan, kun Eino tulee itkien sänkyyn ja sanoo, ettei löydä tyynyään. Pakotan itseni ylös tyynyä hakemaan. Siinähän se oli, samalla paikalla kuin aina ennenkin. Otan tyynyn mukaan Einolle ja yritän saada unen päästä kiinni. 

Ennen viittä huomaan tarkistavani minuutin välein, että joko iskä olisi noussut ja lähtenyt töihin, siihen asti yö on mennyt taas nihkeissä olosuhteissa: Aino ja Sulo olivat tulleet viereen jossain vaiheessa, minä vaihdoin paikkaa, sitten vaihdoin taas päätyä, myttäsin peitonreunan pään alle tyynyksi, en jaksanut etsiä koristetyynyä. Peittomytty tuntuu taivaalliselta ilman tyynyä nukkumisen jälkeen. Yritän saada omat jalkani mahtumaan kuuden pienemmän jalan sekaan, huonoin tuloksin. 

Kun huomaan toisen puolikkaan sängystä olevan tyhjillään, valtaan paikan itselleni. Jalkojen suoristaminen tuntuu mahtavalta. Aamulla nousemme vasta ennen yhdeksää, Touko-rukka on nukkunut taas yksin omassa sängyssään.

Torstai:

Toukolle paras nukkumapaikka on omassa sängyssä. Ei Touko-rukka, vaan äiti-rukka: Alkuyöstä Touko saa itku-kohtauksen. Odotan hetken, yleensä hän rauhoittuu nopeasti itsekseen. Mutta ei tänä yönä. Käyn silittelemässä ja hyräilemässä ja palaan takaisin sänkyyn. Virhe. Olisi ollut järkevämpää jäädä odottelemaan hetkeksi, ei tarvitsisi hiissata. Käyn Toukon luona uudestaan, hän rauhoittuu, jään odottamaan ovelle. Puoli minuuttia tuntuu ikuisuudelta ja itku alkaa uudestaan. Päätän ottaa hänet viereen ettei itkullaan herätä koko taloa. 

Vieressä Touko mönkii levottomasti, yrittää etsiä hyvää asentoa, mutta itku ei lakkaa. Hän työntää itseään jaloilla eteenpäin ja törmää kohta nukkuvaan iskään. Vaikka Touko huutaa kurkku suorana ihan iskän korvan juuressa, iskä korkeintaa liikahtaa levottomasti ja jatkaa kuorsaamista. Uskomattomat unenlahjat.

Silittelen Toukon selkää, hän rauhoittuu hetkeksi ja pieraisee kuuluvasti. Okei, mahaan sattuu, onkohan hän taas nielaissut jotain outoa? Vai syönyt jotain uutta? Olisiko se se puolukkahillo? No, oli mikä oli, olisi kiva jos se nyt helpottaisi. Touko kääntyy selälleen ja potkaisee minua otsaan. Sitten hän puristaa minua nenästä. Nice. Jos ei väsyttäisi niin armottomasti niin ehkä vähän jopa naurattaisi. 

Seuraavaksi herään Einon tuloon, Touko on jossain vaiheessa rauhoittunut meidän väliin ja vetää nyt sikeitä tyytyväisenä minun tyynyllä. Eino on hukannut osan unikaverista, onneksi hänkin on sen verran väsynyt, ettei minun tarvitse lähteä jotain hukkunutta osaa etsimään. Se jokin voisi olla nimittäin ihan missä tahansa: sängyn alla, patjan välissä, tyynyn sisällä, peiton seassa. 

Aamulla herään, kun Touko istuu naamani päälle ja käkättää. Sulo on nukkunut koko yön omassa sängyssä, muut ovat sikinsokin meidän sängyssä. 



5 kommenttia:

  1. Anteeks, naurahdin ;) ! Meillä on ollut usein peittovaeltajaisia kun tytöt oli pieniä, koskaan ei illalla tiennyt kuka herää kenenkin sängystä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usko tai älä, kyllä minuakin aina näin jälkeenpäin naurattaa! :D

      Poista
  2. Ah, niin tuttua! :)
    Ei tilaa itselle. ei ainakaan jaloille, tyyny anastettu, jotain muuta taiottava pään alle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä me vielä joskus saadaan nukkua ihan rauhassa? ;)

      Poista
  3. Kuulostaa jokseenkin tutulta, ainakin näinä kuumina aikoina :)

    VastaaPoista