torstai 18. syyskuuta 2014

Ensimmäinen neuvola + ensimmäinen ultra

Olen menossa maanantaina käymään neuvolassa eli nyt jos koskaan on hyvä kirjoittaa siitä ensimmäisestä neuvolakäynnistä ja ensimmäisestä ultrasta (ei yhtään pitkissä kantimissa nämä kirjoitukset, ei!).

Nyt ollaan siis menossa viikolla 16 (15+1). Kaikkein "pahin" alkaa olla takana, väsymys ja paha olo ovat hieman hellittäneet. Tilalle tulee kuitenkin aina jotain uutta, lempparifarkutkaan eivät mene enää kiinni, byyh. Onneksi ne menevät kuitenkin vielä jalkaan (ei ole siis vielä perä levinnyt hirveästi :D), pienellä kikkailulla voin niitä vielä pitää. Ja onneksi päivittäiset vaatekokonaisuuteni koostuvat lähinnä lasten kanssa ulkoiluun sopivista vaatteista ELI vielä ei ole hirveästi vaateongelmia tullut.

Ensimmäisellä neuvolakäynnillä kävin yli kuukausi sitten, elokuun alussa. Olen saanut käydä kaikkien raskauksien aikana samalla terveydenhoitajalla, mutta juuri ensimmäisen käynnin aikaan hän oli kesälomalla. Sijainen oli lukioaikainen tuttu. Mitään kovin uutta käynnillä ei ilmennyt, mitä nyt olin käynnin jälkeen ihan paniikissa kaikista bakteereista ja vitamiinien liika-annostuksesta. Minähän sotken käteni multaan päivittäin, kun salaatit ja porkkanat haetaan suoraan kasvimaalta! Hemmetti. Äh. Onneksi paniikki laantui nopeasti ja päätin taas kerran suhtautua rajoituksiin maalaisjärjellä.

Olen käynyt sokerirasitustestissä toisessa ja kolmannessa raskaudessa ihan varmuuden vuoksi, koska vauvat ovat olleet isohkoja syntyessään. Nyt päätettiin yhdessä, että niissä ei ole mitään järkeä käydä (niinkuin neljännenkin raskauden alussa sovittiin) koska aiemmin arvot ovat olleet normaalit eikä mikään muukaan ehto täyty. Verenpaine oli 97/59 ja hemoglobiini 111. Nämä arvot ovat olleet jokaisen raskauden kohdalla hyvin alhaiset, hemoglobiinilla on ollut tapana laskea vielä entisestään. Huimaa, pyörryttää, heikottaa. Näihin ei oikein mikään auta, paitsi rautatabletit vähän, ja niistäkin menee maha aina ihan sekaisin. Kotona on onneksi helppo ennakoida huimauksia ja perunoita kuoriessa voi istahtaa jakkaralle. Maiseman mustuminen nopeasti noustessa ja on seurannut minua koko elämäni, joten siinä ei sinänsä ole mitään uutta.

Muuten kaikki oli hyvin. Täyttelin jotain lomakkeitakin, taisi olla ainakin joku alkoholi-kysely. Niihin on helppo vastata: eipä ole tullut eikä tule paljoa käytettyä. :D 

Ensimmäisessä ultrassa kävin Jyväskylässä elokuun lopussa. Olin koko päivän ihan hepulissa, ensimmäistä kertaa minulla oli sellainen fiilis, että kaikki on kuitenkin ihan pielessä. Yleensä olen mennyt kaikkiin tutkimuksiin luottavaisin mielin, mutta nyt kehittelin kaikenmaailman kauhuskenaarioita jo hyvissä ajoin ennen tutkimusta. Onneksi kaikki oli hyvin ja ONNEKSI sain käydä tutkimuksessa yhdessä hyvän ystävän kanssa, joka odottaa heille kolmatta lasta melkein samoilla viikoilla. Ette ikinä arvaa kuka? Vihjeeksi voin sanoa, että näille serkuksille ei tule ikäeroa (jos kaikki menee niinkuin pitää) kuin kymmenisen päivää! ;) Saimme vaihdettua ultra-ajat kätevästi samalle päivälle. Ja sainpa olla mukana myös hänen ultrauksessa, oli jännä katsoa tutkimusta kerrankin sivusta eli puolison paikalta.

Alkuperäinen laskettu aika oli 4.3., ultrassa se tarkentui ja lopulliseksi lasketuksi ajaksi tuli 11.3. Rakenneultra on "jo" lokakuun lopussa. 



Toisen kolmanneksen sanotaan olevan varsinaisen raskaus-hehkun aikaa. Itse en varsinaisesti hehku, naamassa on jatkuvasti näppylöitä (mitä minulla ei normaalisti juuri ole) ja lähestulkoon pysähtynyt aineenvaihdunta saa olon tuntumaan ihan turvonneelta pallolta. Vielä uskallan nukkua vatsallani eivätkä selkävaivat ole olleet vielä läheskään niin pahoja, kun aikaisemmissa raskauksissa samoilla viikoilla. Olen saanut ryhdin pysymään hyvänä liikunnalla, toivottavasti reippus jatkuu mahdollisimman pitkään. Liitoskipujakaan ei ole ollut vielä vaivaksi asti. 

Kun kerroin lapsille tulevasta vauvasta, Sulolla ja Toukolla uutinen meni täysin yli hilseen. Luulen, että Touko ei tajua muutosta edes vauvan synnyttyä, Sulo kyllä varmasti viimeistään sitten. Näytin ultrasta saamaani kuvaa, Aino ja Eino yrittivät arvata, kuka heistä se oikein oli. Minä siinä yritin toitottaa, että ei, se ei ole kukaan teistä, vaan UUSI vauva. Kumpikin meni hiljaiseksi, kunnes Aino ehdotti vauvalle nimeä Arska. Siihen se keskustelu päättyikin, uutinen jäi jollain tasolla muhimaan isompien ajatuksiin, sillä vauvasta on puhuttu enemmän myöhemmin.

Eilen Aino kysyi, kumpi vauva oikein on, tyttö vai poika. Kun vastasin, että en tiedä, hän ilmoitti, että haluaisi heitä olevan kolme poikaa ja kaksi tyttöä. Eino väitti vieressä, että se on pikkuveli. Kun selvensin, että mekin tiedämme sen vasta sairaalassa vauvan synnyttyä, Eino selitti tietäväisesti siskolle, että ne hoitajat sitten päättävät, kumpi se on. :D

Emme siis aio selvittää sukupuolta etukäteen, kaikki muutkin ovat pysyneet salaisuutena synnytykseen asti myös meille, ja samalla tavalla ajattelimme toimia tälläkin kertaa. 

Maanantaina pääsen toivottavasti kuuntelemaan sydänääniä. Liikkeitä olen ollut tuntevinani jo monta viikkoa, mutta nyt ne tuntuvat jo niin selkeästi, ettei enää tarvitse arpoa, oliko se liike vai joku suolistossa kiertävä kaasu.

Vaikka olen nyt jo totaalisen kyllästynyt koko raskaana olemiseen, en voi olla ajattelematta, kuinka ihmeellistä ja erilaista tämä aina vaan on. <3

P.s. Saahan ihminen syödä rajattomasti leipäjuustoa, saahan?
      

   

2 kommenttia:

  1. Ihana tuo kommetti "hoitajat sitten päättävät, kumpi se on". :D
    Kiva että ultrassa oli kaikki hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös! Yritä siinä nyt sitten selittää, että ei sitä sukupuolta varsinaisesti kukaan päätä. ;)

      Poista