tiistai 30. syyskuuta 2014

Selviytymissuunnitelma

Huomenna meille tulee "hoitoon" lapsia kahdessa satsissa: aamulla yhdeksän perästä kaksi (neljä-ja yksivuotias) sekä iltapäivällä kaksi lisää (kolme- ja yksivuotias). Aino pääsee eskarista yhdeltä ja Touko herää päiväunilta jossain vaiheessa iltapäivää. Parhaimmillaan (pahimmillaan) täällä pyörii siis kahdeksan lasta.

Eilen illalla pyörin sängyssä ja aloin miettiä, että mitähän kaikkea kannattaa tehdä ennenkuin keskiviikko koittaa. Kahdeksan lasta on sellainen porukka, ettei sitä kontrolloi yksin kukaan, varsinkin, kun joukossa on paljon pieniä. Joten, täysin itsekkäistä syistä, tein tänään muutaman omaa hommaani helpottavan toimenpiteen.

Olen huomannut, että kun lapset tulevat tänne meille, kaikki tulevat hetkeksi hulluiksi. Meidän omat lapset ja vieraat lapset. Ensimmäinen tunti menee siinä, että lapset sinkoilevat paikasta toiseen, tsekkailevat paikat, lelut, toisensa, "pientä" rähinääkin syntyy. Leikeissä ei ole vielä mitään päätä eikä häntää, vaan leluja ja tavaroita leviää sellaisella vauhdilla, että he eivät itsekään pysy perässä. Tähän soppaan kun sekoitetaan ilman mitään päämäärää lähestulkoon aina leikkivät yksivuotiaat, jotka lähinnä levittelevät ja kantelevat tavaroita paikasta toiseen, on lasten vahtijakin valmis tulemaan hulluksi. 

Joten: piilotin palapelit, nukkekodin tarvikkeet, puiset domino-palikat, pelikortit, muistipelin, muut pelit ja lukemattoman määrän Ainon koruja, pinnejä ja muuta tilpehööriä. Kärräsin kaikki nämä meidän ylimääräiseen huoneeseen tietokonepöydälle. Samaiseen huoneeseen aion myös ripustaa pyykit, joita kaikki yksivuotiaat tuntuvat rakastavan: olivat ne sitten märkiä tai kuivia, ne pitää repiä kuivaustelineestä ja roudata enemmän tai vähemmän kohti pyykkikoria. Huoneen oven meinaan laittaa lukkoon. JA jos joku haluaa näistä jotakin tiettyä tavaraa juuri huomenna käyttää, sen saa vain hirveän siivous-ja järjestelyuhkailun saattelemana. 

En tiedä mitään niin ärsyttävää, kuin ympäriinsä levitetyt palapelinpalaset. Ja niitähän riittää. 

Pikkulegot nostin kirjahyllyn päälle. Toukolla varsinkin on sellainen tapa, että minkä tahansa laatikon nähdessään hänelle tulee suorastaan pakottava tarve kaataa kaikki sisältö lattialle. Ja jatkaa sitten matkaa. 

Ainon ja Einon huoneessa on hylly, jonka olen sinne asentanut jonkin sisustus-puuskan vallassa. Ajatus oli, että hyllyllä olisi pari kaunista koriste-esinettä. Hylly on osoittautunut kuitenkin mitä mainioimmaksi paikaksi nostaa lasten ulottumattomille kaikenlaista pientä, mitä en edes meillä tiennyt olevan. Tai jotain särkyvää. Tai jotain sellaista, mitä ei ole edes tarkoitettu leluksi.




Hylly täyttyy, koska vaatekaapin päällinen on jo täynnä. Sinne olen nostanut mm. Muumi-talon ja Muumi-laivan ja kaikki niihin liittyvät pienet esineet. Talo ja laiva ovat juuri sellaista kovaa, ohkaista muovia, joka maahan läsähtäessä halkeaa, eikä sitä saa korjattua enää millään. Kaapin päällä säilyy hyvin myös irtohelmet.



Vielä kun keksisi, miten saan Ainon ja Einon vaatekaapin pidettyä kiinni. On ollut äärimmäisen surkea ratkaisu laittaa ääriään myöten täynnä oleva vaatekaappi sellaiseen huoneeseen, missä myös leikitään: milloin sieltä sullotaan vaatetta reppuun "retkelle", milloin esimerkiksi Touko käy kiskomassa sieltä itselleen "puettavaa".



Ehkä virittelen jonkun narusysteemin. 

Meillä on aulassa peiliovellinen vaatekaappi. Siellä on säilytetty muutamia kenkiä, nyt siirsin kaikki ne pikkueteisen eli tuuletuskaapin kaappeihin. Pikkueteisen oven aion laittaa lukkoon, josko se hieman vähentäisi sisätiloissa vaeltavien ulkokenkien määrää. Ja onhan aulassa oleva kaappi tietenkin yksi parhaista piiloista, alunperinkin on ollut tietenkin todella pönttöä meiltä aikuisilta sulloa se täyteen kenkiä.






Kodinhoitohuoneen ovenkin aion laittaa lukkoon, sillä siellä on lisää kenkiä. Ja koirannappuloita ja koiran vesikuppi. Ja sauna sekä kiukaan pesässä hiiliä. Ehkä vähän saattaa jossain vaiheessa ärsyttää, kun ovi on lukossa, sillä ennemmin tai myöhemmin koiralle tulee jano. Ja se ei tasan odota sekuntiakaan oven takana, vaan raapii puuoveen naarmuja niin kauan, että käyn päästämässä sen vesikupille.

Askartelulaatikko on meillä keittiössä, vieläpä alalaatikossa kaikkien ulottuvilla. Siihen voisi keksiä jonkun paniikkiratkaisun. Vesiväritkin piilotin, niillä saa toki maalata, mutta luvan kanssa ja yhdessä paikassa. Kerran joku oli nimittäin maalannut vessan allaslaatikoston.



Etsin tänään hampaat irvessä dvd-arkun (sohvapöydäksi ajateltu, valkoiseksi maalattu vanha armeijan varustelaatikko) lukon avainta. Meinasin jo turvautua nippusiteisiin, mutta sitten avain löytyi. Lähestulkoon aina tv:n katsomisesta tulee joku kärhämä ja tietenkin juuri arkun ollessa auki. Sillä aikaa, kun isommat tappelevat siitä, katsotaanko Muumia vai Babaria, Touko on ottanut hyvän asennon arkun sisällä ja alkanut heittelemään dvd-levyjä arkusta pois. Minun puolestani voidaan katsoa kyllä ohjelmaa, mutta ensin pidetään demokraattinen äänestys siitä, mitä katotaan. Ja minä (avaimenhaltija) avaan arkun ja etsin levyn.



Teinköhän vielä jotain muuta? Ainiin, nostelin alimpien hyllyjen tavarat hieman korkeammalle. 

Vielä kun löytäisin jostakin makuuhuoneiden ovien avaimen. Mikä ihme siinä on, että silloin, kun en todellakaan tarvitse avainta, niitä on jokapuolella. Sitten sen kerran, kun tarvitsisin edes yhden, niitä ei ole missään. Yksivuotiaiden kanssahan toimii vielä se, että ovet vaan suljetaan, raukkaparat eivät vielä onneksi ylty kahvoihin. Mutta kaikki muut ylttyvät, eli ovet on pakko lukita jos haluaa niiden pysyvän kiinni. Samalla estän isompien karkailun ulos, näillä nykyajan ulko-ovien lukoilla ei tee mitään, koska lapset saavat ne sisäpuolelta niin helposti auki. Vähän vaan kääntää lukkoa, niin kahvasta painamalla se aukeaa. Vanhoissa kunnon ovissa aikuinenkin saa vääntää lukkoa valkoisin rystysin päästäkseen ulos.

Nyt lähden etsimään sitä hemmetin avainta, koko suunnitelma on ihan hyödytön jos sitä ei löydy! 

2 kommenttia:

  1. Uuh, ei käy kateeksi. Mullakin täällä pyörii välillä jopa tusina lapsia, mutta niistä nyt yleensä suurin osa on sentään jo koulussa (ja täten paiskattavissa ulos riehumaan...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin niin odotan sitä päivää, että meillä on samoin.
      Isommat tietenkin pärjäävät ulkona keskenään, mutta pienimpiä on vielä vahdittava. Mutta kyllä meillä silti oli mukava päivä, lapset viihtyvät niin hyvin keskenään, että minun ei tarvinnut viihdyttää ketään, korkeintaan toimia erätuomarina. :)

      Poista