tiistai 25. marraskuuta 2014

Aamulla...

...olin erityisen onnellinen siitä, että lapset saavat herätä rauhassa, lämpöisessä ja turvallisessa kodissa ilman kummempia kiireitä. Välillä sitä havahtuu johonkin todella arkiseen tilanteeseen ajatellen, että onpas kiva, kun tämä menee näin. Ainon ja Toukon kanssa istuskeltiin kynttilän valossa sohvalla, pian Sulo hieraisi silmiään ja mönki saman viltin alle. Kun Aino oli lähtenyt eskariin, Eino nosti päätään meidän sängyssä, ummisti silmänsä uudelleen ja veti peittoa päänsä päälle. Kaikki varmasti tietävät sen tunteen, kun herää aamulla eikä tarvitsekaan heti nousta vaan saa vetää peiton korvin uudestaan. Hitsi kun teki mieli kaapata koko porukka kainaloon ja mennä takaisin nukkumaan. 

Einon kerhon aikana minun piti imuroida ja laittaa pyykit, mutta sen sijaan jumituin lajittelemaan Ainon uusia askartelu-helmiä, kyllä siinä sielu lepää kun saa laittaa tuhat helmeä väri-ja koko-järjestykseen (Toukoa harmitti vietävästi, kun hän ei saanut istua pöydällä heittelemässä helmiä lattialle, hänestä on tullut varsinainen mielensäpahoittaja). Ei haittannut, vaikka pölypallerot jäivät juhlimaan nurkkiin ja pöydän alle.

Kerhon jälkeen sain kaverilta pitkän, mustan talvitakin, mikä menee vielä mahan kohdalta kiinni. Aiemmin sain toiselta lainaan kolmet raskaus-ajan housut, onnea on joukko viisaita ja ajattelevaisia ystäviä. <3

Päivä oli tavallinen. Ulkoilun jälkeen tein ruoaksi jauhelihakastiketta ja spagettia, iloitsin, kun Eino pyysi ruokapöydässä salaattia ja söi sen kaiken. Illalla olimme kansalaisopiston Syyssoitto-tapahtumassa, Aino soitti siellä pianoa.

Kaipaamme lasten kanssa lunta. Toivottavasti sitä tulisi pian enemmän eikä kaikki sulaisi heti pois. 

Ennen saunaan menoa katselimme Disneyn Bambi-elokuvaa. Miksi minä olen aina se, joka ei meinaa pysyä kasassa, kun jotain surullista tapahtuu, Mufasa kuolee tai Bambin äiti ammutaan? Lapset eivät tunnu ottavan asiaa läheskään niin raskaasti, minä puolestani joudun keksimään itselleni jotain muuta tekemistä herkkien kohtauksien ajaksi, etten pillittäisi koko loppupäivää. Tosin en muista itsekään itkeneeni lapsena näiden kohtausten aikana, missä kohtaa se sellainen lapsuus oikein loppui?

Hain apteekista nestemäistä rauta-lisää, Maltoferia. Ajattelin kokeilla sitä, tabletit (Retafer ja Obsidan) ovat vetäneet aineenvaihdunnan joka kerta ihan päälaelleen, siksi ajattelin kokeilla vielä tuota nestemäistä versioita, minkä ei ilmeisesti pitäisi sekoittaa aineenvaihduntaa. Rautalisä näin raskausaikana olisi minulle kuitenkin suhteellisen tarpeellinen, huomasin heti uupuvani nopeammin kun jätin tabletit pois. 

Varasin myös ajan sokerirasitukseen, meillä on joulukuun kaksi ensimmäistä viikkoa varsinaista ramppaamista terveyskeskuksessa: minulla on sokerirasitus ja lääkärineuvola, Ainolla 6v.-tarkastus, Sulolla 3v.-tarkastus ja Toukolla 1,5v.-tarkastus. Poikien neuvolat saaatiin onneksi peräkkäin samalle päivälle.  
  
Nyt jos sitä heittäisi selälleen sängylle ja vähän lukisi, aamulla voisimme mahdollisesti singota poikien kanssa keskustaan perhekerhoon, siellä on kuulemma tarjolla joulupuuroa! Ah nam.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti