torstai 27. marraskuuta 2014

Lapsi leipoo

Tulipa tuossa eilen luettua Meidän Perhe-lehteä ja bongattua Sikke Sumarin vinkit lasten kanssa kokkaamiseen ja leipomiseen: päällimäisenä mieleeni jäi yksi kohta, "kouluikäiselle lapselle voi jo antaa terävän veitsen". Auts, pisto omassatunnossa (taas), olen antanut kahdelle isommalle terävän veitsen vihannesten leikkaamiseen jo heidän ollessa 4-vuotiaita. Njoo, meidän "terävät" veitset eivät ole ihan hirmu teräviä, enkä uskalla itsekään käyttää super-terävää tomaattiveistä kun ihan vaan silloin, kun on pakko. Terävimmät lihapuukot ovat lasten ulottumattomissa.

Mutta siis, aloin tätä iltamyöhään vielä oikein todenteolla pohtimaan: lukemattomien jauhotahrojen, sotkujen, lattialle hajonneiden kananmunien sun muiden jälkeen voin iloisena todeta: meidän lapsista on ihan aikuisten oikeasti apua leivonnassa ja ruoanlaitossa. Tai no, kahdesta isommasta (6v. ja 4v.) ainakin, pienin on tällä hetkellä äärimmäisen kiinnostunut kaikesta, mitä pöydillä ja kipoissa on, eli en sanoisi häntä ihan vielä iloiseksi apuriksi. Sulon lempparipuuhaa on sekoittaminen ja hän tekee sen oikeasti hyvin, vähän liiankin hyvin, sillä kun sekoitettava seos pitäisi saada käyttöön, hän suuttuu ihan vietävästi. Hän vaan sekoittaisi ja sekoittaisi ja sekoittaisi.. Kunnes saa vispilän tai lusikan nuoltavaksi.

Aino ja Eino osaavat ja haluavat vatkata ja sekoittaa, rikkoa kananmunat (sekin sujuu jo hienosti) mitata jauhot ja muut ainekset, voidella ja koristella. He osaavat kumpikin pilkkoa, viipaloida ja raastaa. He tunnistavat ja osaavat hakea kaapeista oikeat tavarat, mikä on äärimmäisen kätevää, kun omat sormet ovat taikinassa.

Miten tähän on tultu? En oikein itsekään tiedä, sillä en ole koskaan tietoisesti ajatellut, että "opetetaas nyt tenavat laittamaan ruokaa/pyörittämään sämpylöitä". He ovat vain aina olleet siinä, kun jotakin olen tehnyt. He ovat olleet alusta asti kiinnostuneita ja suorastaan vaativat, että saavat osallistua. Aluksi touhu on tietenkin mennyt jokaisella joko taikinan syömiseksi tai sotkemiseksi, mutta tässä jos missä sitkeys ja (minun) pitkä pinna palkitaan. Lopputulos on aina ollut lastennäköinen, mutta onnistunut.

Talonrakennusaikana meillä ei ollut juuri muuta tekemistä kuin ulkona samoilu ja leipominen. Pienessä asunnossa ei lapsillakaan riittänyt loputtomiin touhuamista, joten mikä olisikaan ollut parempaa tekemistä kun leipominen ja ruoan laittaminen. 

Kokkaaminen lasten kanssa vaatii hermoja ja alituista valppautta. Hetkeksikin jos keksittyminen herpaantuu, joku on kaatanut jotain tai lähtenyt suklaisin käsin vaeltamaan olohuoneeseen ja pyyhkinyt sormet sohvaan. Nykyään isommat osaavat mennä automaattisesti käsipesulle ennen ja jälkeen leipomisen. Pitkä ja kivinen tie on kuljettu, mutta lopputulos on todellakin palkitseva.

En ole sitä mieltä, että kaikkien neljävuotiaiden pitäisi osata rikkoa kananmuna kakkutaikinaan ilman yhtäkään kulhoon kuulumatonta kuorenpalaa. Muutama vuosi sitten en olisi itsekään uskonut, että jonain päivänä leivon lasten kanssa oikeasti mielelläni, jos ollenkaan. Eikä kaikki lapsia edes välttämättä kiinnosta koko kokkaaminen, he tekevät jotain muuta paljon mieluummin. Havahduin itse tähän tosiseikkaan lehden artikkelia lukiessani, enpä ollut koko asiaa aikaisemmin edes kummemmin ajatellut: kyllä vain, niin vauhdikas kuin Eino onkin, jaksaa hän kököttää pöydän äärellä ja vatkata munista ja sokerista ihanan kuohkeaa vaahtoa!

Eikä meillä mitään gourmeeta laiteta. Ihan perusruokaa, mihin käytetään perusaineksia. Perussämpylöitä, pullaa, kääretorttua, juustokakkua, kakkua, muffineja. Huonoja päivä on jokaisella ja joskus vatkaamiset ja sekoittamiset jää kesken jo ennenkuin he ovat ehtineet oikeastaan edes aloittamaan.

Hauskinta on huomata, kuinka tarkkaavaisia lapset ovat, tässäkin asiassa. Muutama päivä sitten teimme sämpylätaikinan, mihin lorautin hunajaa sekaan. Eino julisti myöhemmin ruokapöydässä syövänsä hunaja-sämpylöitä.     

Lopuksi tunnustus: joskus, ihan vaan joskus, leivon jotakin iltamyöhällä, kun lapset ovat jo nukkumassa. On ihan kivaa välillä leipoa ihan yksin.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti