tiistai 11. marraskuuta 2014

Sulo 3-vuotias

Tällä viikolla Sulo täyttää 3 vuotta. 

Sulo syntyi kolme vuotta sitten selkeänä ja lämpimänä marraskuun päivänä viikolla 40+1. Maanantai-iltana (laskettuna päivänä) tunsin ensimmäisen supistuksen, kun olin Ainon ja Einon kanssa leikkikentällä. En oikein uskaltanut toivoa vielä mitään, ja jatkoin iltaa ihan normaalisti: kävin lasten kanssa saunassa ulkoilun jälkeen, laitoin heidät nukkumaan ja jäin odottamaan iskää iltavuorosta töistä. En sanonut kellekään vielä mitään, koska en ollut varma, oliko lähtö lähellä. Yöllä sain nukuttua pätkittäin, enimmäkseen ihmettelin, että mitä tapahtuu: välillä supisti, sitten oli taas pitkä tauko. Supistukset eivät olleet edes kovin voimakkaita tai pitkiä, siksi jatkoin normaalisti unia. Aamulla heräsin itsekseni ennen lapsia ja kahvia juodessa katselin ikkunasta kadun toisella puolella olevien päiväkotilaisten touhuja. Laitoinkohan sovitulle lastenhoitajalle viestiä, että tänään saattaa lähtö tulla? Saatoin laittaakin. Vieläkään en oikein tiennyt, oliko tosi kyseessä vai ei. Hoidin aamutoimet lasten kanssa, kunnes yhdentoista aikaan soitin miehelleni rakennustyömaalle (hän oli nuorimman veljeni kanssa tekemässä tulevan kotimme ulkorakennuksen kattoa), että hän voisi lähteä mönkimään kotiin päin, jotain ehkä tapahtuu. Hetken jaksoin kököttää suihkussa, kunnes katsoin parhaaksi pakata lasten tavarat ja viedä heidät hoitoon. Edelleen tässä kohtaa hoin miehelleni, että käydään sairaalassa vaikka ihan vaan varmuuden vuoksi. Supistukset kävivät jatkuvasti voimakkaimmiksi, enkä oikein tiennyt, miten päin olisin autossa istunut.

Keskussairaalan aulassa, kahden aikaan päivällä, pyörin ympyrää ja yritin pidätellä sekä oksennusta että jotain, mistä en oikein vielä tiennyt, että mitä se oli. Mieheni vei auton parkkihalliin ja se tuntui sillä hetkellä kestävän ikuisuuden. Kun viimein lähdimme kohti oikeaa osastoa, halusin vielä itsepäisesti kävellä portaat ylös hissillä menon sijaan. Mieheni oli selkeästi sitä mieltä, että minulle olisi ollut mukavampi mennä hissillä. Kätilöt ottivat meidät hieman epäillen vastaan, tokaisivat vaan, että "no katsotaas, onko siellä tapahtunut vielä mitään". Hieman ehkä kärsimättömänä yksi kätilö odotti, että kampesin itseni tutkimuspöydälle (se tuntui oikeasti sietämättömältä) ensimmäisessä huoneessa, missä tarkistetaan kohdunsuun tilanne. Toistelin kätilölle, että paineen tunne on niin inhottava, että mikään asento ei tuntunut hyvältä. Nopeasti se sitten selvisikin, mistä paineen tunne ja se jokin, mitä ihmettelin aulassa, oikein johtui: kohdunsuu oli kokonaan auki ja vauva oli syntymässä ihan juuri. Sitten tapahtui todella monta asiaa niin nopeasti, etten itse tuskissani meinannyt pysyä perässä: minulta kiskottin vaatteet päältä, heitettiin sairaalakaapu tilalle, istutettiin pyörätuoliin ja kiidätettiin synnytyssaliin. Siellä nousin kiireesti sänkyyn ja puolen tunnin päästä sairaalaan tulosta Sulo oli syntynyt. Anturit ja kaikki mahdollinen jäi laittamatta, kivunlievitykseen ei ollut aikaa (eikä siinä kohtaa enää mitään tarvettakaan). Jälkeenpäin tajusin, että joukko opiskelijoita oli tullut seuraamaan ponnistusvaihetta, mikä kesti yhdeksän minuuttia. Kätilöni tokaisi ryhmälle synnytyksen ollessa ohi, että eivät olisi voineet paljon täydellisempää synnytystä päästä seuraamaan. 

Kieltämättä, näin jälkeenpäin on helppo sanoa, että kokemus oli täydellinen. Vaikka synnytyssaliin päästyämme minua pelotti ihan perkeleesti, ei mikään olisi voinut mennä paremmin: jos olisimme lähteneet puolikin tuntia myöhemmin, en tiedä, mitä olisi tapahtunut. Sulo oli täydellinen vauva, kymmenen pisteen potra poika, 4120 g ja 51 cm.

Kotona väki oli aivan äimänä: Eino ei ollut ehtinyt herätä edes päiväunilta (veljeni vaimo laittoi hänet nukkumaan melkein heti, kun olimme lähteneet ajamaan kohti Jyväskylää) ennen kuin pikkuveli oli jo syntynyt. Osastolla kaikki meni nappiin, Sulo oppi syömään nopeasti ja itse toivuin, ainakin fyysisesti, ennätysvauhtia: ensimmäinen ilta meni siinä, että yritin tajuta, mitä oli tapahtunut, söin suklaata ja katsoin Emmerdalea (huoneessa oli tv, aika luksusta!).

Sulo oli tosiaan ihan täydellinen vauva, hän nukkui ja söi hyvin. Hän syntyi parhaaseen mahdolliseen aikaan: talonrakennus oli pahimmassa mahdollisessa vaiheessa, oli pimeää, harmaata ja kylmää ja minä tunsin itseni maailman yksinäisemmäksi ihmiseksi pienessä kaksiossa keskenäni lasten kanssa. Sulon myötä masentava rakennusaika unohtui ja tilalle tuli muuta ajateltavaa. Sulo kasvoi enimmäisen puolen vuoden aikana uskomatonta vauhtia pelkällä rintamaidolla - puolen vuoden tarkastuksessa hän painoi 9 910 g ja oli 69 cm pitkä. Eivät oikein neuvolassakaan meinanneet uskoa, ettei Sulo saa mitään muuta ruokaa, eikä ihme, en meinannut uskoa sitä itsekään. Jatkuvasti odotin sitä päivää, kun maito ei enää riittäisi ja olisi aloitettava puuronsyönti. Sulo alkoi nukkua heräämättä yhdeksän tunnin yöunia kahden kuukauden iässä, ja minä haikein mielin siirsin hänet omaan sänkyyn nukkumaan, siihen asti hän oli nukkunut minun kyljessä kiinni. 

Sulolla ei ole koskaan ollut kiire minnekään: hän on harvinaisen rauhallinen tyyppi, joka ei juuri koskaan kiivennyt pöydille ja laskee vieläkin rappuset pylly edellä alas. Tämä oli meille hyvin outoa, olimme kahden ensimmäisen lapsen myötä tot tuneet hieman vauhdikkaampaan menoon. Sulo alkoi kävellä reilun vuoden ikäisenä, silloinkin hyvin varoen. Hän on täydellinen vastakohta isoveljelleen, joka hyppii ja pomppii lähes joka paikkaan.

Sulo rakastaa junia, höryvetureita, paloautoja, traktoreita, pakettiautoja, kuorma-autoja, Fröbelin Palikoita ja keinumista. Hänen lempiruokiansa ovat riisipuuro, makkara, makaronilaatikko ja jogurtti. Sulo pelkää ukkosta, pimeää ja kärpäsiä ja hän on muutenkin hyvin herkkä: hän takertuu helposti suosikki-tavaroihin, huomioi tarkasti yksityiskohtia ja on ujo uusissa tilanteissa. Sulo viihtyy pitkiä aikoja sylissä ja kiukkukohtaus menee nopeasti ohi, kun häntä halaa oikein kunnolla. Sulo on suurimman osan ajasta itse rauhallisuus, mutta kun hän jotain haluaa, hän myös näyttää sen eikä anna helposti periksi. Sulo onkin saanut lempinimen Kuningas Ei.

Sulo tulee hyvin toimeen muiden lasten kanssa, isompien sisarusten kanssa hän on oppinut väistelemään ja luovimaan hankalissa tilanteissa. Iän myötä hänelle on tullut omaa tahtoa ja nykyään hän osaa puolustaa itseään - mm. karjumalla. Sulo ei ole juuri sairastellut, nyt äkkiseltään muistan yhden korvatulehduksen ja yhden mahataudin. Noin puolen vuoden iässä Sulolla oli ilmeisesti vauva-rokko, koska hän oli yltäpäältä pientä, punaista näppyä täynnä.

Sulo on meidän perheen aamuvirkku, häneen vaikuttaa eniten esimerkiksi talvi-aikaan siirtyminen. Meidän perheessä "aamuvirkku" tarkoittaa tyyppiä, joka herää ennen kahdeksaa kun muut nukkuisivat ainakin yhdeksään. Sulolla on uskomaton rakko, hän saattaa olla pissaamatta reilusti yli yön, jopa neljätoista tuntia.

Suloksi poikaa sanottiin heti hänen synnyttyään, koska hän oli ihan mielettömän suloinen. Tietenkin vauvat ovat aina suloisia (ainakin omalla tavallaan), mutta Sulo oli ihan erityisen söpö: hänellä oli pyöreät kasvot ja posket ja mantelin muotoiset silmät.

Sulo on horoskoopiltaan skorpioni. Skorpioni-lapsesta sanotaan mm. näin:

"Kun tämä lapsi tahtoo jotain ja katsoo sinua läpitunkevilla silmillään, olet pahasti alakynnessä, vaikka hän on vasta muutaman kuukauden ikäinen. Skorpionilapsi kokee äitinsä ehdottomasti valtaa pitävänä vanhempana ja kohdistaakin suurimman energiansa valtataisteluun tämän kanssa. Isä on lapsen mielestä jo hävinnyt voimakastahtoiselle äidille, joten häneen ei kannata haaskata panoksia. 

Skorpionilapsi katsoo suoraan lävitsesi ja vaistoaa sinun mielialasi erehtymättömällä varmuudella. Turha luulla että hän antaisi sinulle mahdollisuuden noin vain vajota pahaan oloosi. Ei, sitä ei pääse tapahtumaan. Tämä lapsi on totuuden lapsi ja aidon rakkauden sanansaattaja, joka tekee varmasti kaikkensa saadakseen sinut voimaan paremmin. Lapsi tietää, että luonnon lakien mukaan hänellä on oikeus olla tärkeintä sinun elämässäsi ja tästä näkemyksestä hän ei tule tinkimään.

Toivottavasti sinulla on isänä tai äitinä rohkeutta niin varhain kuin mahdollista pitää oma pääsi ja estää lapsesi liiallinen takertuminen, jotta teidän kaikkien elämästä tulisi iloinen ja kasvattava tapahtuma. Vanhempien ja opettajien suuttuminen tälle joskus voimakkain ottein puoliaan pitävälle Skorpionilapselle on pahinta, mitä hänelle voi tapahtua. Kuria ja rakkautta Skorpionilapsi tarvitsee."

<3











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti