torstai 4. joulukuuta 2014

Pikkupoikien neuvolakuulumisia

Ja kuinka se aika kiitääkään, tänään avattiin jo joulukalenterin neljäs luukku! Enää kaksikymmentä yötä jouluaattoon, kääk.

Eilen meidän kalenterin kolmannesta luukusta paljastui karkkiaskit. Samalla sovittiin, että kalenterin avaajaa ei enää arvota: tähän mennessä olemme laittaneet nimet hattuun ja nostaneet sieltä yhden onnekkaan nimen. Sulo on avannut kaksi ensimmäistä, Eino kolmannen. Noh, tämä harmitti Ainoa suunnattomasti ja sitten mietittiin yhdessä, että neljännestä luukusta eteenpäin avataan ikäjärjestyksessä eli Aino saisi avata neljännen ja niin edespäin.   
Iltapäivällä kävin Sulon ja Toukon kanssa neuvolassa, Sulo 3-vuotistarkastuksessa ja Touko puolitoistavuotistarkastuksessa. Sulo sai tehdä "tehtäviä", joskin hän hieman vastahakoisesti suostui aluksi yhtään mihinkään. Neuvolakortissa lukeekin, että "hieman ujostelee alkuun", mutta pian hän reipastui. Sulo on uusissa tilanteissa todella hidas lämpenemään, vaikka sainkin hänet houkuteltua huoneeseen sisälle, olisi hän halunnut lähteä sieltä heti pois. Onneksi Touko oli mukana ja käveli muina miehinä sisälle, Sulokin rohkaistui. Tehtävät sujuivat hienosti, itse en edes tiennyt, että hän osaa avata ja sulkea kierrekorkkipullon (kuinka paljon sitä jääkään huomaamatta?). Torneja Sulo on rakentanut jo kauan, pallonheittelyt ja yhdellä jalalla pomppimiset sujuivat niinkuin pitikin. Värejä hän ei vielä tunnistanut ja kun piti piirtää suoria viivoja, Sulo piirsi suureellisesti koko paperin kokoisia ympyröitä. :D Mutta kynä on ja pysyy kädessä jo ihan oikein. Sulo oli 97,5 cm pitkä ja painoi 17 kg. Ihan samoissa mitoissa menee kuin isommat sisaruksensa, oikeastaan aika tasan Ainon ja Einon välistä: Aino on ollut samassa iässä muutaman sentin pidempi mutta saman painoinen ja Eino taas pari senttiä lyhyempi mutta kilon kevyempi. 

Vaikka Eino on ollut syntyessään näistä kolmesta suurin (4340g, 53cm), on hän kolmevuotiaana ollut "pienin".

Touko mitattiin ja punnittiin, mittaaminen oli kamalaa kun piti makoilla "vauvana" pöydällä. Touko teki meidän lasten kasvukäyrien historiaa: ensimmäistä kertaa kukaan meidän lapsista asettui alle nollakäyrän. Pituus meni samoja ratoja kuin kolmella isommallakin, mutta paino oli kääntynyt laskuun. Ei mitenkään radikaalisti, Toukolla on pulleat posket ja pakarat ja kasvu on ihan täysin normaalia, itselleni se oli vain todella kummallista, yleensä meidän lapset ovat hiihtäneet reilusti plussalla. Pojalle maistuu ruoka todella hyvin ja hän on hyvin perso kaikille herkuille eli syömisestä kasvu ei ainakaan ole kiinni.

Touko painoi nyt 11,155 kg ja oli 83 cm pitkä. Kolme isompaa ovat olleet samassa iässä ihan saman mittaisia mutta pari kiloa painavampia.

Ei sillä, että näistä nyt mitään johtopäätöksiä pääsisi vetämään, mutta vertailu on kivaa. Vuoden päästä tilanne voi olla jo ihan toinen.

Oli hassua olla liikenteessä pelkästään kahden pienimmän kanssa. Neuvolan jälkeen tein aloittelijan virheen, kun ajattelin, että käyn poikien kanssa nopeasti kaupassa OTTAMATTA KÄRRYÄ. Loppujen lopuksi kannoin Toukoa koko kauppareissun ajan, hän olisi pysähtynyt jokaiselle hyllylle lappamaan tavaraa koriin. Suosikkeja olivat ehdottomasti murot, piparit ja isot karkkipussit. Sulon kanssa tuli pientä riitaa leluhyllyjen kohdalla, joskin siitä tilanteesta selvittiin nopeasti verrattuna siihen, kun Touko olisi halunnut ostaa kokonaisen laatikollisen koirien herkkutikkuja.

Lelut ja herkkutikut jäivät kauppaan, tosin vannoin, että Touko saa kököttää tulevilla kauppareissuilla kärryn kyydissä ainakin seuraavan vuoden. 

Tänään joulukalenterista tuli nuotion kuva. Innoissaan lapset päättivät, että mennään kodalle paistamaan makkaraa, mutta koska iskällä venähti töissä eikä meillä ollut autoa millä lähteä, väsäsimme nuotion takapihalle. Me asutaan keskellä metsää eli lähti ovesta sitten mihin suuntaan tahansa, aina on metsä edessä.

Toisaalta ratkaisu oli erinoimainen, ei tarvinnut rämpiä ison eväslaukun kanssa kovin pitkälle ja kuivat puut saimme omasta liiteristä. Ja onhan siinä paljaan taivaan alla, nuotion äärellä istumisessa sitä jotakin. Lapset olivat mielettömän innoissaan, ihan liian harvoin tulee istuttua heidän kanssaan nuotion äärellä. Suloa vähän aluksi pelotti, kun Eino höpötti jotain "suojakepistään", millä hän voisi huitoa avaruusolioita pimeässä. Kun olin selittänyt sataan kertaan, että omassa pihassa ei tarvitse pelätä, vaikka on pimeää ja että koira kyllä varoittaa, jos metsässä liikkuu jotain ja ei, taivaalla liitävä lentokone ei ole tulossa meidän pihaan ja että metsässä EI ole mörköjä (EINO!), Sulokin rauhoittui ja söi kaksi ja puoli makkaraa, kaakaota ja eväsleipää. Tavallinen ruisleipäkin maistuu sata kertaa paremmalle, kun se on eväs ja sen syö ulkona.




Tässä vielä Einon taideteoksia tältä päivältä, tontun hän askarteli aamupäivällä perhekerhossa ja papukaijan hän piirsi minulle ennen saunomista. <3 Unohdin muuten kysyä, onko papukaijalla siipi myös jalkojen välissä vai onko se jokin muu uloke. Einosta ei ikinä tiedä. 




     

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti