keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Raskausfiiliksiä viikolla 30+0

Kymmenen viikkoa jäljellä! Ihan huikeeta, tässä raskaudessa aika on kulunut kyllä ennätysnopeasti. Tuntuu aika mielettömältä, että parin viikon päästä voin todeta raskautta olevan jäljellä "vain" kaksi kuukautta.

Kävin lääkärintarkastuksessa joulukuun alussa. Kaikki oli hyvin, kuulin samanlaisia "ylistypuheita" kuin yleensäkin lääkäreiltä olen tottunut kuulemaan: 

"Sinut taitaa sitten olla luotu tähän touhuun."

"Kaikesta päätellen olet hyvä synnyttäjä."

"On kyllä ihailtava jaksamistasi."

Itse en pidä itseäni edelleenkään mitenkään ihmeellisenä, mutta kai heidän silmissä olen aika harvinainen tapaus: kuka hullu sitä uhmaa omaa jaksamistaan vuosi toisensa jälkeen ja toteaa kerta toisensa jälkeen, että alhaisesta verenpaineesta ja hemoglobiinista sekä liitoskivuista huolimatta voi erinomaisesti?  Minulla on tässä asiassa ehkä vähän vanhanaikainen ajattelutapa: olen taipuvainen aliarvioimaan vaivoja ja vihlontaa ja kurjaa oloa valitan lähinnä miehelleni, koska en koe valittamista aiheelliseksi, onhan raskaus ollut jälleen kerran hartain toiveeni. 

Eli ulkoisesta habituksestani huolimatta fiilikset eivät ole välttämättä aina ihan huipussaan. :D 

No joo, vaikka olen monesti miettinyt, että voi kun voisin skipata raskausajan ja hypätä suoraan synnytykseen, olen sitä mieltä, että raskaus on kaikkien kannalta välttämätön asia: tietenkin vauvan kasvun ja kehityksen mutta myös oman valmistautumisen kannalta. Kun on tarpeeksi monta viikkoa kituutellut ison mahan kanssa ja koko olotila alkaa totaalisesti kyllästyttää, on varmasti valmis kestämään mitä kamalimmankin synnytyksen tehdäkseen raskaudesta lopun.  

Hemoglobiini oli rautakuurista huolimatta hieman alhainen, 110. Lääkäri suositteli tuplaamaan annoksen lähinnä synnytyksen jälkeistä aikaa ajatellen: synnytyksessä menettää kuitenkin aina enemmän tai vähemmän verta, eikä alhaiset arvot ainakaan piristä valmiiksi uupunutta olotilaa. Painoa on tullut tasaisesti, ei onneksi liikaa (hirvittää kyllä vähän hypätä ensi viikolla puntarille kaiken jouluherkuttelun jälkeen :D), verenpaine on ja pysyy alhaalla, mutta sille ei voi mitään. Sf-mitta oli 25 cm (viikolla 26+5), hyvin samoissa mitoissa mennään kuin aikaisemminkin. Sokeriarvot olivat olleet sokerirasituksessa täysin normaalit (HAH!). 

Ilmaisin lääkärille huoleni aikaisempien synnytyksien nopeudesta: hän oli myös sitä mieltä, että harvoin seuraava synnytys on edellistä pidempi, mutta päädyimme yhdessä siihen lopputulokseen, että jos synnytys alkaa supistuksilla, riittää, kun lähdemme heti. Jos synnytys käynnistyisi lapsiveden menolla (mikään aikaisemmista ei ole vielä alkanut niin) lähdemme heti ja soitamme ambulanssin vastaan (yleensä vauvat ovat syntyneet kymmenen minuutin sisällä lapsiveden menosta, tuolloin olemme olleet jo synnytyssalissa). Meidän on siis tehtävä sata varasuunnitelmaa synnytyksen lähestyessä, sillä "lähteminen heti" ei ole ihan niin yksinkertaista. On mietittävä kourallinen ihmisiä, joille kehtaa soittaa vaikka keskellä yötä ja toivottava, että joku ehtii lastenvahdiksi HETI. Yksin en nimittäin haluaisi sairaalaan lähteä, mies on ollut sen verran korvaamaton tuki jokaisessa synnytyksessä.

Vauva likkuu kohdussa paljon, isot liikkeet näkyvät päälle päin hyvin selkeästi. Hänellä on hikka päivittäin ja voimakkaat potkut eriyisesti alas saavat virtsarakon tuntumaan entistä täydemmältä. Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia virtsankarkailun kanssa (tätäkin lääkärit jaksavat aina ihmetellä, erityisesti kerran eräs naisläääri, jolle kerroin pomppineeni trampoliinilla lasten kanssa vain viikko neljännen synnytyksen jälkeen), mutta pissalla saan ravata monta kertaa päivässä ja yölläkin. Synnytyksen jälkeen yksi mahtavimmista tunteista on se, kun ei tarvitse käydä pissalla kuin "kerran päivässä". Ainakin entiseen verrattuna se tuntuu siltä.

Selkäkivut, lähinnä iskias-tyyppinen vihlonta, ovat pysyneet aisoissa aiempiin raskauksiin verrattuna hyvin, mutta sitäkin enemmän kärsin liitosten ja koko alapään (mitä kaikkea siellä nyt sitten onkaan) särystä ja kivusta, erityisesti illalla. Nukkumaan meno on täyttä tuskaa, koska hyvän asennon löytäminen on hyvin hankalaa: kun makaan selälläni, kaikki veri tuntuu pakenevan päästä ja alkaa pyörryttää (kai vauva painaa jotain isoja suonia), kummallakaan kyljellään ei ole hyvä olla, sisäreisien ja liitosten vihlonta alkaa välittömästi. Tämä on minulle uusi juttu, ennen olen saanut nukuttua jommallakummalla kyljellä tyyny jalkojen välissä. Kaikesta huolimatta hyvä asento löytyy enemmin tai myöhemmin, koska joka ilta kuitenkin nukahdan. Särky on pahinta silloin, kun on ollut koko päivän jaloillaan ja touhunnut paljon fyysisesti: eilen aamupäivällä kolasin pihaa ja - no, illalla sitten tiesin kolanneeni. Eikä mikään venyttely tai rentoutuminen auta, miten ihmeessä sitä voisi venytellä jotain häpyliitosta? :D

Eivätkä nämä vaivat ole tavanneet helpottaa loppuraskautta kohden, päinvastoin. Onneksi on vain kymmenen viikkoa jäljellä!

Lapset eivät ole noteeranneet raskautta kasvaneesta vatsasta huolimatta sen enempää kuin aiemminkaan. Ainoat isot muutokset ovat oikeastaan ne, kun en jaksa isoimpia lapsia kantaa sylissäni enää juuri ollenkaan ja syliini mahtuu entistä huonommin. Muuten pystyn toimimaan normaalisti. Joskus joku käy silittelemässä vatsaani ja toteaa, että siellä on vauva, Aino ja Eino osaavat jo ajatella aikaa synnytyksen jälkeen: saavatko he vaihtaa vaippaa tai harjata "Arskan" hiuksia. Pari päivää sitten puhuimme Ainon kanssa iskän isyyslomasta, kun mietimme, milloin seuraavan kerran koko porukalla on loma. 

Maha tuntuu minusta välillä ihan tosi pieneltä, välillä tosi jättimäiseltä. Kun itse katson ottamaani kuvaa, vatsa näyttää tosi pieneltä entisiin verrattuna, mutta  eikös vauva kasva kokoa eniten vasta viimeisten viikkojen aikana? Ou nou.

2 kommenttia:

  1. Ihana vauvamaha!! <3 Omasta kokemuksesta täytyy kyllä sanoa että kaikki viisi synnytystä ovat olleet omansalaisia käynnistymisen suhteen. Ensimmäisen synnytyksen kesto oli 9 tuntia, toisen 2 tuntia, kolmas syntyi syöksynä melkein sairaalan ovelle, neljäs kesti 3 tuntia ja viides 5 tuntia. Eli edellisestä ei voinut päätellä mikä seuraavassa odotti. Tsemppiä teille ja oikein, oikein HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, lohduttavaa kuulla, että en välttämättä ole ihan tuhoon tuomittu! ;) Kiitos ja oikein hyvää tulevaa vuotta teillekin! :)

      Poista