torstai 11. joulukuuta 2014

Seitsemäs, kahdeksas, yhdeksäs ja kymmenes

Monen monta joulukalenterin luukkua on avattu ja vasta nyt ehdin kirjaamaan niiden satoa tänne: alkuviikko on mennyt niin nopeasti, että illalla istuessani (uudelle, siitä lisää myöhemmin) sohvalle mietin, että mihin se päivä taas katosi. 

Sunnuntain luukusta tuli suklaata, maanantaina kalenterissa oli joulutortun kuva eli alkuilta meni torttuja taitellessa. Joulutortut ovat oikeita laiskan äidin unelmaleivottavia: valmis taikina kaupasta, törys marmeladia keskelle ja avot, johan on herkkua! Itse en saanut taitella kuin yhden tortut, Aino ja Eino hoiteli loput. Yritin johonkin väliin tunkea, mutta ei, he suorastaan häätivät minut pois tieltä. Touko yritti syödä tuubillisen omena-kaneli-hilloa, hänen mielestään oli selkeästikin hirveää tuhlausta laittaa hillo torttuun kun sen olisi voinut syödä pelkästäänkin.






Tiistaina ja keskiviikkona lapset saivat kalenterista karkkia: marmeladia ja Haribon hampurilaisen näköisiä karkkeja. Tiistaina lapsilla oli päiväkerhossa nyyttäritkin, eli herkuttelulle ei meinannyt tulla loppua koko päivänä. 

Eilen jouduin väittelemään hetken Ainon kanssa siitä, kuka ihme niitä kalenterin laatikoita täyttää: hän oli (ja on varmasti edelleen) sitä mieltä, että minä laitan niihin aina jotain, minä väitin kivenkovaa, että tonttu niihin käy yllätyksiä piilottamassa.

Varmasti on sanomattakin selvää, että lapset yllättävät minut lähestulkoon joka päivä, hyvässä tai pahassa: viime viikolla ajelin lasten kanssa yhden kahvilan ohi, missä kävimme viime kesänä jätskillä. Sulo osoitti innolla kahvilaa ja höpötti koko matkan siitä, että kävimme siellä syömässä jäätelöä ja että mummukin oli mukana. Lapsilla on käsittämätön muisti. Eilen ja tänään Eino on halunnut "ommella", eli hän on pujotellut lankaa kuvioituun pahviin. Eino jos joku yllättää minut lähestulkoon aina näppäryydellään, sillä jokainen, joka tuntee pojan, on nähnyt kuinka hän kulkee pienetkin matkat hyppien ja pomppien eikä paikallaan olo ole oikein koskaan ollut hänen vahvuuksiaan. Siltikin hän jaksaa kärsivällisesti taitella joulutortut oikein, koristella pipareita, ommella kuviot tarkasti ja pujottaa langan neulaan. Laastari ei ole tullut neulasta vaan hänelle tuli henkinen pipi, kun minä astuin vahingossa hänen kätensä päälle (kamala äiti).




Tänään aamulla lapset yllättivät vähän toisenlaisissa merkeissä, taas tapahtui sata asiaa yhtäaikaa: Eino räyhäsi ensin minulle, kun en heti ehtinyt piirtämään valasta hänen kanssaan. Samalla Sulo oli napannut pöydältä violetin tussin ja kohta hän piirsi isoja ympyröitä meidän valkoiseen päiväpeitoon. Touko säikähti, kun räyhäsin Sulolle sotkemisesta ja hyppäsi hädissään (puoli-vahingossa) pää edellä sängystä lattialle. Siinä ei autannut muu kuin laskea sataan ja istua hetki koko porukan kanssa paikoillaan.

Tälle päivälle tonttu on piilottanut kalenteriin paperisen tontun: iltapäivä vietetään joulukoristeita askarrellen. Kukahan tällä kertaa yllättää ja miten? ;) 


2 kommenttia:

  1. Näitä teidän perheen juttuja on hirmu kiva lukea :) Juttu Ainostakin oli ihana. Odotan jo aina seuraavaa kirjoitusta innolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On myös aina mukavampi kirjoittaa, kun tietää että joku näitä tykkää lukeakin. :)

      Poista