perjantai 16. tammikuuta 2015

Arkiviikko: keskiviikko

Aamu alkaa hitaasti. Herään ensimmäisenä ennen puolta kahdeksaa, Aino herää omaan herätyskelloonsa hetkeä myöhemmin. Letitän Ainon hiukset, hän syö aamupalaa ja lähtee eskariin. Itse en vielä jaksanut keittää edes kahvia, vaan pötkötän hetken Touko kainalossa sohvalla. Pikkupojat heräsivät ennen kahdeksaa, Eino vasta ennen yhdeksää: hän on nukkunut aamuisin pidempään, kun on alkanut nukkua yöt omassa sängyssä.

Aamupäivänkin käyn hitaalla, edellisen päivän hötkyily kostautuu nyt. Syömme aamupalan ja siivoilen hiljakseen edellisen päivän tiskit ja hujan hajan jääneet vaatteet. Pojat leikkivät taas duploilla, nyt on selkeästikin taas jonkinlainen rakentelu-kausi meneillään. Eino haluaisi pelata sisällä jääkiekkoa, mutta joudun takavarikoimaan mailan kun se nousee liian korkealle. Joulun jälkeen seinille ja oviin on ilmestynyt uudenlaisia mustia, viirumaisia tahroja, mitkä tulevat ilmeisesti jääkiekkomailasta. Seuraavaksi hän pelaa sählyä, jonka aikana myös duplo-palikat saavat kyytiä. Ennen ruokaa meneekin hetki kaikkien lelujen keräämiseen, pojat ovat onneksi suhteellisen vapaaehtoisia auttamaan, he saavat kätevästi kyykittyä leluja huonekalujen alta. 

Syömme edellisten päivien jämä-ruokia. Touko menee päiväunille puolenpäivän jälkeen, minä raivaan keittiön ja alan valmistautua Toukon lääkärineuvola-käyntiin. Aino tulee kotiin ja syö, heillä oli ollut mukava hiihto-päivä. Ainolla oli ollut hankaluuksia saada monot suksiin kiinni ja joku kuudesluokkalainen oli auttanut häntä niiden kanssa.

Toukon lääkäri-aika on tasan kolmelta, joudun herättelemään häntä puoli kolmen aikaan kun iskä tulee kotiin. Kiire meinaa tulla silti, autokin reistailee matkan varrella (nyt siihen on onneksi tilattu uusi osa, halleluja). Touko on ihan ihmeissään, kun olemme kahdestaan liikkeellä. Lääkärintarkastus menee hyvin, rehellisesti sanoen minulle tuli siellä hieman pönttö olo: Touko syö, nukkuu, kasvaa ja kehittyy hyvin, hän ei ole kummemmin sairastellut. Jossain vaiheessa lääkäri toteaa, että mimulla ei taida olla mitään erityistä huolta pojasta ja ihmettelee, onko lapsi aina näin rauhallinen. Touko tuijottaa mies-lääkäriä suoraan silmiin ja kurtistaa hieman kulmiaan, kun lääkäri painelee nivusia. Ei sen enempää. En oikein keksi mitään sanottavaa, hoen vain, että eipä meillä mitään ihmeellistä. Monesti tuntuu, että tilanne ei olisi niin kiusallinen, jos olisi edes jotain kysyttävää tai jos lapsi vaikka huutaisi kurkku suorana. Lääkäreissä ja heidän toimintatavoissaan on muuten aika suuria eroja: viimeisten vuosien aikana olemme käyneet ainakin kymmenellä eri lastenlääkärillä, ja minusta on ollut mukava huomata, että toiset huomioivat erilailla sen, että lapsella olisi oikeasti mahdollisimman mukava olla. Tämä lääkäri oli huoneessa ilman lääkärintakkia eikä Toukon tarvinnut riisua kaikkia vaatteita kerralla pois (sitäkin on tapahtunut). Kyllähän nyt kenestä tahansa on epämukavaa olla alasta viileässä huoneessa vieraan ihmisen tutkittavana.

Olimme kotona puoli neljältä, siivoilin keittiötä ja pistin hetkeksi selälleni sängylle. Torkahdinkin hetkeksi, jestas tätä väsymystä. Viiden maissa nousin ja aloin raivata. Aino halusi mennä koululle sekakerhoon kuudeksi, ajattelin samalla vielä lasit, metallit, paperit ja pahvit keräyspisteelle. Ja niitähän riittää, en käsitä, miten jotkut ihmiset voivat olla kierrättämättä, johan siinä tulisi kaatopaikkaroskaa jo niin paljon, että roskista olisi tyhjennettävä jatkuvasti. Meillä kierrätykseen kelpaamatonta jätettä tulee pussillinen päivässä, vaikka kompostoimme, kierrätämme ja poltamme kaiken mahdollisen. 

Vein Ainon koululle, sillä aikaa iskä puki poikia, jäimme heidän kanssaan saunan lämpiämisen ajaksi ulos. Siivosin samalla ulkovaraston, sinne tulee monesti kiireessä vain heitettyä tavaraa. Varasto ei ole suuri, mutta järjestelyn jälkeen siellä mahtuu hyvin jopa kääntymään. Mitä pienemmät varastotilat, sitä vähemmän tulee säilöttyä turhaa tavaraa.

Eino ja Sulo keksivät kaivaa tunneleita ja poteroita lumikasoihin, Touko pääsi lumikolan kyytiin (kunnon vapaamatkustaja). Iskä lähti poikien kanssa ennen seitsemää saunaan, minä lähdin hakemaan Ainon kerhosta. Siellä oli ihan jäätävästi porukkaa, varmaan puolet kyläkoulusta. Heillä oli siellä joku ulkoleikki vielä meneillään ja olimme vasta pitkälti seitsemän jälkeen kotona. Kävimme Ainon kanssa kahdestaan saunassa, iskä oli keittänyt sillä aikaa puuron.

Lapset olivat sängyssä kahdeksalta, kaikki nukahtivat nopeasti. Järjestelin hetken ja rauhoituimme katsomaan telkkaria (Top Chef, jes, lemppariohjelmiani). Sängyssä luin vielä hetken jotain lehteä ja törmäsin huvittuneena uutiseen, missä hehkutettiin jälleen kerran puurojen, erityisesti kaurapuuron terveysvaikutuksia ja että ne ovat juuri nyt ruoka-trendien kuuminta kärkeä. Olemme siis olleet jo vuosikausia muodin huipulla, lusikoimmehan kitusiimme aamuin illoin mitä helpointa ja edullisinta superfoodia.   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti