keskiviikko 14. tammikuuta 2015

Arkiviikko: maanantai

Tämä viikko on ensimmäinen kokonainen arki-viikko joululoman jälkeen, loppuviikon tykitän teille siis tuutin täydeltä meidän arkipäiviä! :)

Maanantai

Iskä menee poikkeuksellisesti pitkästä aikaa iltavuoroon. Heräilemme vasta kahdeksan aikaan, vien Ainon itse kouluun yhdeksäksi (aamupalaksi kaurapuuroa, ohhoh). Kun palaan, syömme poikien kanssa puuroa ja mustikkakiisseliä: olen himoinnut monta viikkoa itse tehtyjä kiisseleitä ja meinasin jo käydä epätoivoiseksi, kun pakastimesta alkaa marjat käymään vähiin. Onneksi sain äitiltäni mustikoita, niillä mennään taas vähän aikaa.

Ulkona on pakkasta noin 15 astetta, joten puemme poikien kanssa kahta kauheammin päälle ja lähdemme koulun pihalle ulkoilemaan. Pääsemme liikenteeseen jo kymmenen aikaan, iskä jää tekemään ruoan ja lumityöt. Huusholli jää suhteellisen hyvään järjestykseen, pojat eivät ehtineet levittää vielä kovin paljoa leluja ympäriinsä, ainostaan iso kasa duploja jäi tuvan lattialle. 

Oma pukemiseni alkaa olla aika haastavaa, talvitakki menee vielä juuri ja juuri kiinni, mutta kiinni meneviä ulkohousuja ei ole. Kerrospukeutuminen on a ja o, että saan mahan pysymään lämpimänä. Hiki tulee aina pukiessa ja kovaan pakkaseen astuessa alkaa sitten melkein heti palella. Koululla olemme tunnin, sitten on pakko lähteä kotiin, koska erityisesti Toukoa alkaa paleltaa. Pojilla on ihan punaiset posket ja Toukolla kylmät kädet kun palaamme kotiin. Hän ei vielä touhua ulkona niin paljoa kuin isommat pojat, eikä siksi pysy yhtä kauan lämpimänä.

Kotona laitan pyykkikoneen pesemään ja teen salaatin valmiiksi. Keräilen aamulla hujan hajan jääneet vaatteet ja houkuttelen pojat korjaamaan legot laatikkoon. Puoliltapäivin syömme, Sulo ei suostu syömään, jostain syystä hän ei tykkää kinkkukiusauksesta. Häneltä jää siis tämä ruoka väliin. Juomme iskän kanssa kahvit ja siivoamme pöydän.

Ennen yhtä on ruvettava pukemaan taas. Meillä on vain yksi auto, joten koska iskä menee iltaan töihin, on hieman säädettävä: nappaamme Ainon yhdeltä koulusta ja ajelemme yhdessä iskän työpaikalle. Iskä jää töihin, me lähdemme takaisin kotiin. Minä mietiskelen automatkan syntyjä syviä: kuulin sukulaistädin kuolemasta aamupäivällä ja vaikka hän ei ollut meille läheinen, poisnukkuminen pistää aina miettimään: ajattelen poismennyttä ystävää sekä jostain kumman syystä vanhimpaa veljeäni, joka menetti ensimmäisen ajokoiransa ennen aikojaan sairaudelle. Se harmittaa pirusti vieläkin, menetys on aina menetys, oli kyse sitten kenestä tai mistä tahansa. 

Touko nukahtaa autoon, samoin meinaa käydä Sulolle ja Einolle. Siirrän Toukon kotona sänkyyn, hän jatkaa onneksi uniaan siellä eivätkä isommat pojat torkahda kuin viideksi minuutiksi.

Kotona olemme kahden maissa. Aino syö ja minä touhuan hetken pyykkien kanssa. Ainolla on pianotunti puoli neljältä, joten vilkuilen kelloa vähän väliä. Tunnin aikana laitan kodin järjestykseen ja kaivelen talvivaatekaappia sekä laatikoita etsiäkseni lämpöhaalareita ja lämpöisempiä pipoja, villasukkia ja hanskoja iltaa varten. Einolle katselen pidemmät toppahousut, hänelle on taas jäänyt pieneksi yhdet. Meillä lasten kaksiosaiset toppa-asut ovat aina eri paria, todella harvoin takki ja housut ovat samaa merkkiä. Tämä johtunee siitä, että olemme saaneet paljon erillisiä käytettyjä takkeja ja housuja ja minä niitä yritän sitten parhaani mukaan yhdistellä kokojen ja värien mukaan. 

Kolmen jälkeen puemme taas. Joudun herättämään Toukon, toisaalta ihan hyvä, saapahan illalla aikaisemmin unenpäästä kiinni. Ulkona on melkein 20 astetta pakkasta. Aino menee pianotunnille, me odottelemme poikien kanssa koulun käytävällä. Soittotunti kestää vartin ja pakkaan koko porukan jälleen kerran autoon. 

Kotona syömme koko porukka ja lapset rauhoittuvat hetkeksi telkkarin ääreen. Maanantaisin on kaikilla lapsilla muskari, joten kellon vilkuilu jatkuu. Olen tässä kohtaa jo ihan naatti, lasten jatkuva pukeminen ja nostelu ottaa todella voimille. Lähdemme silti, lapset ovat joululoman jälkeen odottaneet muskarin alkamista kuin kuuta nousevaa. Viideltä olen saanut koko porukan ulos, silti olemme pari minuuttia myöhässä (Ainon muskari alkaa 17.15). Olemme poikien kanssa hetken ulkona koulun pihassa, mutta pakkanen (ja Einon pissahätä) vie lopulta voiton: odottelemme poikien muskarin alkua sisällä. Vaihdan Toukolle vaipan ja vaatteet, onneksi hoksasin ottaa varavaatteet mukaan, viikonlopun nopean kuumetaudin jäljiltä pojalla on vatsa kuralla. 

Touko kävi muskarissa itsekseen, koska en viitsinyt jättää kolmea isompaa yksin muskarin ajaksi. Onneksi muskarin pitäjä (kälyni) lupasi leikkiä Toukon kanssa eikä Touko saa hepulia, vaikka kumpikaan meistä vanhemmista ei ole mukana.

Olemme kotona seitsemältä. Laitan puurot tulille ja etsin lapsille yökkärit. Iltapalan jälkeen pesemme hampaat ja kahdeksalta koko porukka on sängyssä. Luen heille muumikirjaa "Taikurin hattu". Aino, Eino ja Sulo nukahtavat kymmenessä minuutissa, Toukolla kestää hieman kauemmin. Kun kaikki nukkuvat, laitan saunan lämpiämään, siivoan keittiön, laitan loput pyykit ja etsin Ainolle seuraavaksi päiväksi vaatteet valmiiksi. Tsekkaan facebookin sun muut, päivitän blogia. Käyn itsekseni saunassa ennen kymmentä ja lysähdän sohvalle. Syön mustikkakiisseliä ja banaanin, vaikka tiedän, että se alkaa närästää. Toisaalta, viime aikoina kaikki mitä syön illalla, alkaa närästää, joten samapa tuo. Touko herää pari kertaa itkien, kiireinen päivä vaatii veronsa niin lapsilta kuin minultakin. Odottelen miestä kotiin, hänen äitinsä lupasi tuoda hänet kotiin, ettei minun tarvinnut enää iltamyöhään lähteä lasten kanssa ajelemaan. Mies tulee puoli yhdentoista jälkeen ja käy saunassa. Jumitumme telkkarin ääreen katsomaan rikossarjaa, vaikka nukkumaan olisi pitänyt mennä jo ajat sitten. Pääsen uneen vasta ennen puoltayötä, koko päivän ravaaminen särkee paikkoja. Onneksi minulla on "yksinäisiä" iltoja nykyään todella vähän. 

Olen onnellinen siitä saumattomasta yhteistyöstä, mitä lapset tekevät minun kanssani (koko päivänä ei tarvinnut juurikaan korottaa ääntään, vaikka kiire oli periaatteessa jatkuvasti) sekä ympärillämme olevista läheisistä, jotka jaksavat aina auttaa kiireisinä päivinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti