perjantai 16. tammikuuta 2015

Arkiviikko: torstai

Heräsimme Ainon kanssa yhtäaikaa, puoli kahdeksan maissa. Touko ja Sulo heräsivät melkein heti meidän jälkeen. Aamu sujui hyvin tavanomaisesti, mitä nyt Touko suuttui Ainolle kun tämä ei laittanut dvd-ltä Ti-Ti Nallea pyörimään. Touko on äärimmäisen jääräpäinen, sitkeästi hän huutaa kurkku suorana kunnes joko saa tahtonsa läpi tai tuhahtaa loukkaantuneena. Aino lähti kouluun ja me aloimme poikien kanssa aamupalalle.

Aamupäivä kului siivoillessa, tai lähinnä järjestellessä, tarkoituksenani oli imuroida jossakin vaiheessa viiden päivän tauon jälkeen (mikä on meillä siis ihan todella pitkä aika), mutta ennenkuin pääsen imuroimaan, on tavarat raivattava omalle paikalleen. Lisähaastetta tuo jatkuvasti lisää leviävät lelut: kun saan yhden paikan järjestykseen, seuraava odottaa siivoojaansa. Hermoan hetken pojille sekasotkusta, mutta melkein heti luovutan. Järjestelen sitten ruoan jälkeen loppuun. Touko syö ja nukahtaa päiväunille puolenpäivän jälkeen. Syömme Einon ja Sulon kanssa loput makkarakastikkeet ja spagetit, joten siivoamista ennen väsään makaronilaatikon uuniin. Pojat leikkivät sillä aikaa keskenään jotain ritari-leikkiä eikä riidoilta vältytä taaskaan: ehdin juuri ja juuri väliin, kun Sulo yrittää haukata Einon käsivarresta palan pois ja Eino puristaa täysiä Sulon poskea. Leikit jatkuvat niinkuin mitään ei olisi tapahtunutkaan, onneksi Touko on tottunut veljiensä ääniin eikä herää vaikka välillä meteli yltyykin. 

Aino tuli kotiin yhden jälkeen, juuri kun sain ruoan uuniin. Hänellä oli jo kova nälkä ja napisi melkein puoli tuntia, että eikö ruoka ole jo kohta valmis. Koulussa hän oli syönyt kaksi annosta nakkikastiketta ja perunoita. 

Pojatkin rauhoittuvat hetkeksi television ääreen. Laitan Ainolle ruoan, makaronilaatikkoa hän syö kaksi lautasellista (illalla ihmettelinkin miehelle ääneen, miten paljon meidän lapset syövät ruokaa). Iskä tulee kotiin kolmen maissa. Touko herää.

Raivaan loput lelut ja tavarat omille paikoilleen ja siivoan keittiön. Heitän olohuoneen puuvillamaton pesukoneeseen ja imuroin. Olohuoneen sohvapöydän alta löydän kasan kaurahiutaleita (Touko levitteli niitä eräänä päivänä pitkin poikin) sekä muutaman Sulon lelurekan puutukin. Vaihdoin pariin koristetyynyyn päälliset: violetit Finlaysonin Taimi-päälliset vaihtuivat raikkaisiin vihreisiin Taimiin. Eino huomaa muutoksen melkein heti: onko nuo äiti uudet?

Imuroinnin jälkeen alan touhuta Ainolle ja Einolla ulkokamppeita, lupasin lähteä heidän kanssaan hiihtämään pururadalle. Einolle on aina etsittävä vaatteet ihan alusta asti, harvoin hänellä on edes kalsareita jalassa kun pitää lähteä jonnekin. Paita löytyy yhdestä huoneesta, housut toisesta. Sukat taisivat olla vessassa. Pääsemme lähtemään vasta viiden jälkeen, iskä laittaa saunan lämpiämään ja lähtee pikkupoikien kanssa ulos. 

Hiihtäminen lasten kanssa on mukavaa, hiihto sujuu hyvin kummaltakin kunhan keskittyvät itse hiihtämiseen. Vauhtiamme hidastaa lähinnä tappelut siitä, kumpi saa mennä edellä ja kun jompikumpi on nopeampi, sitä jäädään märehtimään. Aino malttaa mennä jo rauhallisesti, Einolla on hirveä kiire pysyä perässä. Välillä Eino pysähtyy syömään lunta tai ihmettelemään, miksi valotolppa on tehty puusta. Loppumetreillä kiroan itsekseni, että seuraavalla kerralla otan vain yhden lapsen kerrallaan mukaan. Kunnes kohta kiroan omaa jääräpäisyyttäni: olisi ollut viisaampaa lähteä kävellen, sillä kaadun kankulleni viimeisessä pienessä mäessä, koska kiirehdin lasten edelle ennen tien ylitystä. Lumi oli onneksi pehmoista ja pääsin suhteellisen nopeasti ylös - keksivartalon tuki taitaa olla hiihdossa aika tärkeää, joten ehkä näin kookkaan etupainon kanssa ei ole enää järkeä lähteä ladulle lykkimään. Ihan vain turvallisuuden vuoksi. 

Hiihtoreissussa menee tunti, kotona pääsemme suoraan saunaan. Iskä on pikkupoikien kanssa mennyt edeltä. Ilta sujuu jouhevasti, koko sakki on aika poikki kaikesta ulkoilusta. Itse liikun hitaasti paikasta toiseen, kankkua ja reittä särkee. Seuraan vaistomaisesti vauvan liikkeitä, onneksi niitä riittää eikä mihinkään kriittiseen paikkaan satu. Lapset syövät hyvällä ruokahalulla iltapalan, kaurapuuroa, ruisleipää ja hedelmiä. Sulo rakastaa banaania, hän voisi syödä niitä vaikka kokonaisen tertullisen. Kun banaanit loppuvat, korvaukseksi kelpaa onneksi banaani-jogurtti.

Lapset ovat sängyissä jo ennen kahdeksaa, iskä jää lukemaan heille ja minä lähden lainaamaan mummulasta muutaman kilometrin päästä suodatinpusseja ja ketsuppia. 

Kotiin päästyäni katsomme The Voice of Finlandin ääni ratkaisee-jakson, serkkuni oli siellä esiintymässä. Hikoilin ja jännitin, huh kun olikin outoa nähdä hänet telkkarissa. Löhöämme vielä tunnin sohvalla. Minä luen sängyssä vielä hetken, kunnes on pakko laittaa silmät kiinni. Ei särkyä, mieletöntä.  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti