lauantai 10. tammikuuta 2015

Kivunlievityksistä ja synnytykseen liittyvistä toiveista

Tänään hieman pintaraapaisua siitä, minkälaiset kokemukset minulle on jäänyt edellisistä synnytyksistä, lähinnä kivunlievityksistä ja mitä mietteitä minulla on tulevasta.

Kivunlievityksenä minulla oli ensimmäisessä synnytyksessä epiduraali, toisessa kohdunkaulan puudutus, kolmannessa ei mitään ja neljännessä spinaalipuudutus. Joissain synnytyksissä kätilö laittoi jonkun piikin, minkä oli tarkoitus rentouttaa lihaksia. Kahdessa ensimmäisessä ainakin, tosin minulla ei ole kovin hyvää muistikuvaa siitä, toimiko ne.

Epiduraali toimi minulla hyvin, tosin toiseen synnytykseen valmistautuessa olin päättänyt, että uudestaan en sitä ota, syytä en vielä siinä kohtaa tiennyt oikein itsekään. Puudutus vei supistuskivun pois, mutta minun kohdallani esimerkiksi ajatus "nukkumisesta ja lepäämisestä ennen ponnistuvaihetta" jäi vain ajatuksen tasolle: puudutuksen laiton jälkeen tärisin ja palelin niin rajusti, että keskityin vain pysymään paikoillani. Ja toisaalta synnytys eteni loppua kohden niin nopeasti, etten kauaa ehtinyt puudutuksen "ihanuuksista" nauttia, kun sain jo luvan ponnistaa.

Kohdunkaulan puudutus ei minulla toiminut, ei sitten ollenkaan. Jos olisin etukäteen tiennyt, kuinka inhottavalta sen laittaminen tuntuu, olisin päättänyt olla ilman. Se oli karmeaa, hirveää kipua lisää tyhjän takia. Pitkällä piikillä suoraan kohdunkaulaan, yäk. Toinen synnytys meni siis käytännössä ilman apuja, koska puudutuksesta ei ollut hyötyä enkä enää tajunnut pyytää loppuun mitään muuta, kun odotin vain kärsivällisesti, että juuri laitettu puudutus alkaisi vaikuttaa. Kuumapussi ja täsmähieronta selkään (miehelle tuli varmaan jännetuppitulehdus kaikesta siitä hieromisesta) olivat tässä synnytyksessä kaikkein paras apu.

Kolmas synnytys oli niin nopea, että mitään kivunlievitystä ei ehditty laittaa. Mutta kuuma suihku, voi elämän kevät, se auttoi supistuksiin ihan valtavasti ennen kuin lähdimme sairaalaan.

Neljännessä synnytyksessä minulle laitettiin spinaalipuudutus. Se tuntui hyvältä idealta jo pelkästään se takia, että olin melko varma, että sairaalassa meidän ei tarvitsisi kauaa olla: spinaali vaikuttaa muistaakseni 1,5-2 tuntia, epiduraalista se eroaa nimenomaan siinä, että se laitetaan vain kerran ja kun sen vaikutus lakkaa, se on laitettava uudestaan. Epiduraalihan kestää juuri niin kauan kun sen halutaan kestävän eli sitä ei tarvitse pistää kuin sen kerran. Arvioimme kätilön kanssa, että spinaali ajoittuisi juuri sopivasti niin, että juuri ennen ponnistusvaihetta sen vaikutus lakkaisi ja tuntisin ponnistamisen tarpeen paremmin. Kaikki meni niinkuin pitikin ja puudutus loppui juuri sopivasti puolentoista tunnin jälkeen.

Mutta se päänsärky, mikä puudutuksesta tuli jälkeenpäin. Se oli karmeaa. 

Synnytyksen jälkeisenä päivänä ihmettelin, miksi päätäni alkoi pikkuhiljaa särkeä enemmän ja enemmän. Ensin olin varma, että se johtui silkasta väsymyksestä, huonosta nukkuma-asennosta ja kovasta tyynystä. Mutta sitten särky sai kummallisia piirteitä: istuessa särki eniten, vaakatasossa ei yhtään. Se oli sellaista jomottavaa särkyä, mikä tuntui ikäänkuin laskevan jo nousevan. Vauvan kotiinlähtötarkastuksessa seistessäni silmissä musteni niin, että minun oli istuttava lääkärin tuolille. Istuminen auttoi hetken, ja sopersin hätääntyneelle kätilölle, että aamupalan jälkeen olo varmasti helpottaa. Tässä vaiheessa olin uteliaisuuttani lukenut sen vähän tiedon spinaali-puudutuksen jälkeisistä oireista mitä googlen ihmeellinen maailma tarjoaa, mutta en halunnut uskoa sitä.

Vauvalla oli kaikki kunnossa, joten lähdimme kotiin. Ajattelin, että kunhan pääsen omaan sänkyyn lepäämään, särky menee ohi. Mutta ei se mennyt. Seurasi monta puhelua neuvolaan ja synnytysvastaanottoon, litratolkulla coca-colan juomista (sen neuvottiin auttavan särkyyn, en todellakaan tiedä miksi) ja makoilemista. Kolmantena tai neljäntenä päivänä minulla meni hermo, kun en kyennyt päänsäryltäni tekemään mitään muuta kuin pötköttämään vauvan kanssa. Veimme lapset mummulaan ja lähdimme mieheni ja vauvan kanssa takaisin synnärille: minulle sanottiin puhelimessa aiemmin, että jos särky ei mene ohi, on lähdettävä takaisin sairaalaan ns. veripaikan laittamista varten. Jos oikein olen ymmärtänyt, se olisi tehty leikkaussalissa niin, että minun omasta verestäni olisi laitettu paikka spinaalipuudutuksen laitto-kohtaan, koska epäiltiin, että puudutuksen laittamisesta olisi jäänyt selkäytimeen pieni reikä, mikä loi painetta selkärankaan ja sitä myöten sietämätöntä päänsärkyä. Sairaalassa oli kuitenkin ihan hirvittävä ruuhka eli meillä ei ollut mitään mahdollisuuksia päästä leikkaussaliin toimenpidettä varten. Vaihtoehtoja oli kaksi: joko jäisin vauvan kanssa osastolle odottamaan tai lähtisin kotiin särkylääkkeiden kanssa ja toivoisin, että vaiva menisi itsekseen ohi (sekin on mahdollista, kukaan ei vain osannut sanoa, kuinka kauan siinä saattaisi mennä: joillakin oli mennyt päivä, joillakin viikkoja). Valitsin jälkimmäisen, osastolle ei tehnyt mieli jäädä kököttämään.

Minulla kävi tuuri. Kovien kipulääkkeiden avulla sain vihdoin nukuttua ja särky meni pikkuhiljaa itsekseen ohi. Suurempiin toimenpiteisiin ei tarvinnut ryhtyä, mutta niiden päivien jälkeen päätin, että selkäytimeeni ei kajota enää ikinä. Ainakaan näissä merkeissä. 

Vaiva on ilmeisesti hyvin harvinainen siihen verrattuna, kuinka paljon selkäytimeen pistettäviä puudutuksia nykyään laitetaan. Minulla oli siis harvinaisen huono tuuri. Jos olisin puudutusta toivoessani tiennyt, kuinka paljon kärsin seuraavina päivinä, olisin tietenkin ollut ilman. Mutta sepä minua jälkikäteen vähän ihmetyttikin: kuinka monelle näistä puudutusten mahdollisista haittavaikutuksista on kerrottu? Ei minulle ainakaan. Toisaalta, vaikka olisin niistä tiennyt, olisinko jättänyt väliin? En tiedä, voi olla, etten olisi uskonut tämän vaivan osuvan omalle kohdalle.

Toivon, ettei kukaan nyt minun (äärimmäisen harvinaisen) kokemukseni jälkeen tee hätiköityjä muutoksia omien suunnitelmiensa suhteen, mutta toisaalta, jos jollekin sattuu käymään samalla tavalla, haluan rohkaisuksi sanoa: siitä selviää hengissä. Toki mietin välillä edelleen, että olenko ollut vainoharhainen, mutta kerrottuani tästä pari päivää sitten omalle terveydenhoitajalleni (joka oli juuri silloin lomalla kun tämä sattui minulle puolitoista vuotta sitten) hän vakuutti, että en ole vainoharhainen.   

Kaikesta tästä huolimatta minulle jäi neljännestä synnytyksestä erittäin hyvät kokemukset: kätilöt olivat erittäin  mukavia (mukana oli opiskelija), vauvan synnyttyä toinen kätilöistä huomasi vauvalla kireän kielijänteen, mikä saatiin hoidettua pois heti eikä se tullut siis koskaan hankaloittamaan imetystä.

Kaikenkaikkiaan minulle on sattunut mukavat kätilöt ja tarpeitani on kuunneltu jokaisessa synnytyksessä. Olen toki törmännyt myös ajattelemattomiin töksäytyksiin, mutta ne ovat lähinnä huvittaneet minua. Toivon siis tietenkin, että kaikki menee vähintäänkin yhtä hyvin tulevan synnytyksen suhteen, entistä enemmän vaan jännittää se, kuinka synnytys tulee alkamaan ja kuinka nopeasti se etenee. 

Kaikki neljä edellistä ovat alkaneet supistuksilla: kahdesta ensimmäisestä en muista limatulpan irtoamista, se on irronnut siis varmaankin vasta sairaalassa tai sitten aiemmin huomaamattani. Kahdessa viimeisessä limatulppa irtosi kotona: kolmannessa synnytyspäivänä, neljännessä muistaakseni synnytystä edeltävänä päivänä. Jos synnytys käynnistyy lapsiveden menolla, olemme ihan uuden ja jännän äärellä.

Kivunlievityksen suhteen minulla on vaihtoehdot vähissä. Ns. lääkkeellisiä en halua (epiduraalia en muuten halunnut enkä halua enää sen takia, että minusta synnytys oli "kokonaisempi" kokemus ilman sitä, hankala selittää) joten tulen todennäköisesti sinnittelemään kuumien pussien ja suihkun avulla. Ilokaasua ei Jyväskylässä ole saanut enää moneen vuoteen, ilmeisesti joissain muissa sairaaloissa se on vielä yksi vaihtoehto.

Saas nähdä, miten käy. Olen joulukiireiden jälkeen pikkuhiljaa herännyt siihen todellisuuteen, että vauvan saapumiseen ei ole loppupeleissä enää ihan hirvittävästi aikaa. 

Tämä ei välttämättä jää ihan viimeiseksi synnytystä koskevaksi tekstiksi, jossain vaiheessa voi tulla tarve jorista vielä muistakin yksityiskohdista. ;)

Jos siellä ruudun toisella puolella on joku, jota on vaivannut spinaali- tai epiduraalipuudutuksen jälkeinen päänsärky, kuulisin mieluusti kokemuksia siitä toipumisesta.  :)

4 kommenttia:

  1. Vierailin ekaa kertaa blogissasi. Mukavia ja järkeviä ajatuksia synnytystä koskien. Itsel koin samaisen spinaali-päänsäryn heinäkuussa toisen lapsen syntymän jälkeen. Tarkoitus oli tuolloin saada epiduraalipuudutus, mutta puudute menikin vahingossa spinaalitilaan... Kipuun puudutus auttoi mahtavasti ja 20 minuutissa päädyttiin ponnistusvaiheeseen. Päänsärky sitten alkoi oikeastaan vasta reilu vuorokausi lapsen syntymästä. Ensin itsekin ajattelin sen johtuvan niskasta ja hartioista, mutta kipu tosiaan oli infernaalista vain pystyssä ja siihen liittyi voimakas valonarkuus ja huonovointisuus. Lapsen kellastuminen vuoksi oltiin useampi päivä osastolla ja ehdin saada sitten veripaikankin, jossa tosiaan käsivarresta otetulla laskimoverellä "paikattiin" puudutukšessa tehty reikä. Omalla kohdalla tuosta operaatiosta ei kuitenkaan ollut mitään hyötyä ja särky jatkui yhteensä viikon ajan ennen kuin lähti hiljalleen helpottamaan. Pahimmillaan pystyin olemaan pystyssä vajaa kaksi minuuttia kerralla, mutta onneksi jo tieto siitä, että kyseessä ei ollut kivusta huolimatta vaarallinen vaiva ja että se oli lisäksi itsestään paraneva helpotti oloa huomattavasti. Ja vaikka tuska olikin aikamoinen, niin loppupeleissä olen kuitenkin ihan tyytyväinen siihen, että otin puudutuksen. Nyt synnytyksestä jäi kaunis muisto ja tärkeintä oli, että vauva syntyi hyvävointisena.

    Iloa ja onnea sinulle loppu odotukseen ja toivottavasti toiveesi synnytyksen suhteen toteutuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurensuuri kiitos kommentista! Ja hatunnosto sinulle siitä, että jaksoit päänsärkyä noin kauan, minä meinasin tulla hulluksi jo parissa päivässä. Kumma, ettei tuo veripaikka aina kuitenkaan toimi, itse luulin sen olevan paras hoitokeino tähän vaivaa.

      Vaarallinenhan vaiva ei tietenkään ole, kokonaisvaltainen vain. Kaikki sympatiat heille, jotka kärsivät esimerkiksi kroonisesta migreenistä, mikä on varmasti jotain hyvin samankaltaista, mutta mihin ei oikeasti auta juuri mikään.

      Kiitos! :)

      Poista
  2. Mä olen saanut spinaalin yhteensä kolmessa synnytyksessä ja joka kerran jälkeen tullut päänsärkyä, mutta se on kestänyt yleensä vain päivän. Sillä olen sen uskaltanut ottaa. :)
    Onnesksi sinulla särky meni kuitenkin itsestään ohitse. Mä kuulin tuosta veripaikasta silloin kun toisen lapsen syntymässä sain spinaalin ja sitten osastolla mainitsin päänsärystä.

    Ja niin ihana tuo kuva lapsistasi ja masustasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi päänsärkysi on kestänyt vain lyhyen aikaa ja olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että lääkkeellisistä kivunlievityksistä spinaali on paras. Minulle vain jäi sellainen fiilis jälkiseurauksista, että kärsin mieluummin synnytyskivusta kun siitä päänsärystä. :)

      Kiitos. <3

      Poista