torstai 1. tammikuuta 2015

Kun olet poissa

Ajattelin ensin otsikoida tämän postauksen jotenkin vähän perinteisemmin, esimerkiksi "Onnea ja iloa uudelle vuodelle", "Hyvää uutta vuotta!" tai jotain sinne päin, mutta nyt päällimmäisenä on mielessä vuoron perään "poissa oleva" lapsi. Aino ja Eino ovat saaneet yökyläillä mummulassa, ensin oli Einon vuoro, tänään Ainon. Ja minusta vaan aina tuntuu siltä, että minusta puuttuu palanen, kun joku on poissa kotoa. Nyyh.

En ole tavannut potea ikävää mitenkään erityisemmin, koska muut lapset pitävät huolen siitä, että tekemistä riittää, vaikka yksi olisikin poissa. Mutta kannan jatkuvasti mukanani kummaa tunnetta, ihan kuin olisin unohtanut tehdä jotain, mutta en muista mitä. Tunnetta on hankala selittää, se vaan on. Se ei vedä alakuloiseksi tai surulliseksi, eikä se todellakaan johdu siitä, että ajattelisin lasten asioiden olevan jotenkin kehnosti: päinvastoin, he nauttivat yökyläilystä suunnattomasti ja saavat ihan erityisen huomion ja rauhan touhuta omiaan hyvässä (lasten mielestä varmasti paremmassa kuin kotona) seurassa. 

Meillä yhden lapsen "puuttuminen" ei tuo mitään isompaa muutosta päiväjärjestykseen, mutta jos kaksi lasta on yhtäaikaa pois kotoa, sen huomaa. Lapset ovat poissa kotoa muutenkin todella harvoin, turhankin harvoin ilmeisesti, koska itse reagoin siihen suhteellisen voimakkaasti. Eli on outoa, kun joku on pois. Jotenkin sitä ajattelisi, että mitä isommiksi lapset kasvavat, sitä helpompaa ja helpottavampaa heistä on olla erossa. Mutta ei, ei se ole mennytkään niin. Höh.

Huomenna saan hakea esikoiseni kotiin, joskin veikkaan, ettei hän ole asiasta yhtä innoissaan kun minä. ;)

Uusi vuosi otettiin vastaan hyvin rauhallisesti, meillä jokainen lapsi pelkää rakettien pauketta. Rehellisesti sanoen en ymmärrä miksi, monesti he pitävät itse suuremman metelin kuin yksikään niistä raketeista, mitä yhdessä ostimme. Ja raketteja olemme ampuneet uudenvuoden aikaan aina, eli tottumisestakaan en usko olevan kyse. Ikkunasta he kyllä katsoivat ilotulitusta mielellään ja rohkenivat lopulta polttamaan muutaman tähtisädetikun ulkona. 

Muuten aatto sujui hyvin perinteisesti mummulassa: valettiin tinat, möykkyjen analysointi on aina parasta; Sulo sai krokotiilin, lasten eno (Ainon mukaan) tissiliivit, minä Jeesuksen äidin Marian, Eino korallin, Touko herkkuvadin, Aino kalan ja iskä kulhon (omien sanojensa mukaan Tupperin ämpärin); syötiin nakkeja ja perunasalaattia. Lapset innostuivat erityisen paljon valotikuista, mitkä hohtivat neonsävyisiä värejä. 



Kiitos kaikille menneestä vuodesta, toivottavasti uusi on vähintään yhtä hieno. Toivon jokaiselle oikein onnellista tulevaa vuotta, kiva kun jaksatte roikkua mukana! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti