perjantai 30. tammikuuta 2015

Mitä vauva tarvitsee + laiskan äidin sämpylät

Eilen pyörittelin koko illan päässäni ajatusta siitä, minkälaisia tarvikkeita pieni vauva tarvitsee. Esikoistaan odottava ystäväni käväisi eilen kahvilla ja puheenaiheeet pyörivät (missäpä muussakaan) kuin raskauksissa ja vauvoissa ja myös hankittavista tavaroista oli puhe. 

Tässä karkea lista niistä tavaroista, mitä meillekin on joskus hankittu/mitä meille ei koskaan hankittu/mikä on ollut hyödyllistä/mikä ei todellakaan ole ollut hyödyllistä.

Hoitopöytä. Esikoista odottaessa minulle oli päivänselvää, että hoitopöytä jos jotakin tarvitaan. Äitini kertoi heidän aina vaihtaneen vaipat ja vaatteet meille milloin missäkin, sohvalla, sängyllä, pöydällä. Tämän jälkeen vähän epäröin koko hoitopöydän hankintaa, ovathan ne parhaimmillaan monen sadan euron arvoisia. Kiertoteitä saimme perushyvän hoitopöydän, kaksitasoisen ja näppärän kokoisen ja otimme sen iloisina vastaan. Onneksi emme sitten koskaan ostaneet hoitopöytää, sillä muutamia kertoja lukuunottamatta vaippojen vaihdot ym. on tehty sohvalla, sängyllä, ruokapöydällä, kodinhoitohuoneen pöydällä tai lattialla. Hoitopöytä oli lähinnä säilytyskaluste, epäkäytännöllinen sellainen. Ei siis toiminut meillä.

Vauvojen tyyny. Senkin saimme jostain, taisi oma mummuni roudata kirpputorilta sellaisen ohuen, pikkuisen tyynyn. Kaikki nämä vuodet se on joko lojunut kaapissa tai ollut nukeilla tyynynä. Täysi turhake meillä, Toukokaan ei vielä nuku pää tyynyssä vaan miten sattuu missä asennossa milloinkin.

Vauvojen vanupuikot. Ne sellaiset muotoillut korvatopsit, mitkä lie. Ostin sellaisia paketin esikoista odottaessa, loppuun ne taidettiin käyttää vasta kolmannen lapsen kanssa. Ovathan ne varmasti äärimmäisen käteviä, mutta meillä ne unohtuivat kokonaan. Putsasin vauvojen korvat (sen kerran kun muistin) tavallisilla vanupuikoilla.

Mobile, kävelytuoli, lelukaari. Kahta ensimmäistä ei meillä koskaan ole ollut, eikä varmaan tulekaan. En ole muutenkaan koskaan innostunut mistään muovisista, isoista härveleistä, mitä on äärimmäisen ärsyttävä säilyttää. Kävelemään lapset ovat oppineet vallan hienosti ilman minkäänlaisia apuvälineitä (on meillä sellainen brion kävelykärry, mutta silläkin isommat ovat lähinnä kuljetelleet joko toisiaan tai tavaraa) ja viihdykettä heille ei pinnasänkyyn ole koskaan tarvinnut tarjota. Toukolla on sänkynsä päällä Afrikasta tuotu, käsin tehty "mobile" mikä on lähinnä hieno koriste. Lelukaari meillä oli joskus, mummuni senkin kirpparilta löysi, mutta sekin oli lähinnä tiellä. Loppupeleistä heitin sen (aika innoissani) pois, kun joku isommista nojasi siihen niin, että kovamuovinen runko halkesi. Jo ihan pienenä lapset ovat viihtyneet vallan mainiosti lattialla seuraillen ympäristöä, liikkumaan opittuaan ovat he löytäneet lattioilta kaiken muun paitsi lelut - johdot, kengät, roskat, muurahaiset ynnä muut ihanuudet.

Pinnasängyn pehmusteet. Jostain kumman syytä en ole niitä ikinä ostanut, tarkoitus on kyllä ollut mutta sitten se on jotenkin jäänyt. Lapsiraukat ovat joutuneet nukkumaan poski vasten kovia pinnoja ja kolauttelemaan raajojaan päin seiniä.

Itkuhälytin. On meillä sellainen ja esikoisella sitä käytettiinkin. Mutta sitten taisi loppua patterit, vai tulikohan siihen joku kosketushäiriö kun joku pudotti sen lattialle? No, hyvin on toimeen tultu ilmankin, tosin vuokra-asunnossa vaunut olivat aina ison ikkunan alla tuuletusikkunan läheisyydessä. Nyt omakotitalossa asuessamme olemme tyytyneet välillä vilkaisemaan kuistille. JA minulla on tämän asian suhteen kuudes aisti: koskaan (okei, ehkä kerran) ei ole yksikään vauva itkenyt vaunussa lohduttomuuteen saakka.

Kantoreppu. Mikä lie oikealta nimeltään. On meillä sellainenkin ja olen sitä varmuuden vuoksi säilyttänyt, olisikohan siinä jokaista vauvaa ehkä kerran kannettu markkinoilla, tivolissa tai metsäretkellä. Mistä sitä tietää, vaikka sitä tämän viidennen kanssa tarvitsisikin ihan oikeasti. Tai mistä sitä tietää, vaikka tämä vauva vaatisi enemmän kantamista ja joutuisimme hankkimaan kantoliinan.

Imetystyyny. En ole kaivannut, koristetyynyt ym. käsillä olevat pehmoiset ovat riittäneet vallan mainiosti.

Kaikkein hyödyllisimmäksi hankinnaksi ikinä on osoittautunut sitteri (turvaistuinta ja vaunuja lukuunottamatta). Emme olisi yksinkertaisesti tullut toimeen ilman sitä. Nyt meillä onkin edessä uuden sitterin hankkiminen, isommat makoilivat lyttyyn edellisen. Uusi tulee olemaan varmaan tämäntyyppinen, perusmalli on paras:


    

Meillä on tarvittu paljon myös niitä sellaisia harsoja, mitä minä kutsun pugluräteiksi. Ihan ehdottomia. Ja lisäksi meidän vauvat ovat tarvinneet vaatteita, vaippoja, talkkia, tutin, itseäni varten ostin nyt parit uudet imetysliivit (niitä on oltava ainakin kahdet), liivinsuojia menee aina pakettikaupalla ja käsikäyttöinen rintapumppukin on ollut ihan kätevä, sen kerran kun jossain olen ollut ilman vauvaa tai johonkin olen itsekseni lähtenyt ja pumpannut maitoa talteen. Äitiyspakkauksen makuupussikin on ollut kovassa käytössä jokaisella. 

Unohtuikohan tästä nyt jotain elintärkeää? :D Joka tapauksessa, meillä näin. Kaikki lapset ovat samasta puusta veistetty eli sitä mitä edellinen ei ole tarvinnut, ei seuraavakaan ole kaivannut. Jonkun tuttipullon olen säilyttänyt, ihan varmuuden vuoksi.

Lopuksi ajattelin jakaa teille mitä mahtavimman sämpyläreseptin ja sen, miten minä ne teen. Nämä ovat oikeasti laiskan äidin pelastus, näitä tehdessä ei tarvitse sotkea edes käsiä (halleluja!).

Laiskan äidin vehnäsämpylät:

5 dl kädenlämpöistä maitoa tai vettä

pussi kuivahiivaa tai 50 g tuorehiivaa

1 rkl hunajaa tai sokeria

2 tl suolaa

litra vehnäjauhoja (osan voi korvata terveellisimmillä jauhoilla)

loraus rypsiöljyä

Vesi/maito ja hiiva sekaisin, joukkoon hunaja/sokeri ja suola. Ensin puolet vehnäjauhoista, loraus öljyä ja loput jauhot. Itse sekoitan koko sotkun puukauhalla/lastalla enkä vaivaa liikaa ettei tule sitkeää. Taikinan kohottua kaksinkertaiseksi nostelen löysästä taikinasta kekoja kahdella lusikalla pellille. Pitäisi jaksaa odottaa, että sämpylät nousevat pellillä vielä hetken, mutta aina en jaksa sitäkään vaan survaisen leivät suoraan 225- asteiseen uuniin reiluksi kymmenenksi minuutiksi.




Lopputuloksena ei ehkä niin kauniita mutta ah niin hyviä, tuoreita sämpylöitä koko porukalle. Yleensä teen kaksinkertaisen annoksen, siitä tulee noin neljä pellillistä sämpylöiden koosta riippuen, 30-40 kpl. Jos ei laiskota niin paljoa, voi voidella ja heittää päälle vaikka unikonsiemeniä tai pellavansiemenrouhetta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti