keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Vertailussa raskaudet

Vihdoin tämä aihe näkee päivänvalon. Minun on jo ajat sitten pitänyt ottaa asiakseni pohtia raskauksia ja niiden samanlaisuutta/erilaisuutta, mutta aiheen laajuuden vuoksi en ole saanut aikaiseksi. Mutta nyt. Tämäkin teksti on pidemmän päälle pelkkä pintaraapaisu jo pelkästään siksi, että mitä enemmän aikaa kuluu, sitä huonommin muistan menneistä raskauksista oikeastaan yhtään mitään. Olen siis joutunut kulkemaan pitkän matkan muistojen äärelle, selailemaan satoja kuvia ja kaikkia neuvolakortteja muistaakseni näistä ajoista edes vähäsen.

Jokaisen kohdalla olen tulet pariin tiettyyn johtopäätökseen:

Raskauteni ovat olleet suhteellisen tylsiä. Kaikki ovat kulkeneet suunnilleen samoja ratoja, mikä on toisaalta ehkä ihan hyvä: tasaista ja normaalia, mitäpä sitä enempää toivomaan.

Halu saada odottaa ja synnyttää lapsia on ollut aina suurempi kuin raskausaikojen ja synnytysten "kurjuudet". Mitä monennes raskaus on ollut menossa, sitä vakavammin olen miettinyt, kannattaako tähän ryhtyä enää ikinä uudestaan: lasten pienet ikäerot, ruuhkavuodet ja enenevät vaivat raskauksissa ovat pistäneet miettimään omaa jaksamista ja mielenterveyttä. Mutta tässä sitä silti taas ollaan.

Ensimmäinen raskaus oli sanalla sanoen helppo. Tai no, ainakin näihin muihin verrattuna: kun väsytti, nukuin. Kun nälätti, söin. Oli vain minä ja minun raskauteni, kykenin täysin keskittymään itseeni ja hurjaan hormonimyrskyyn. Suurempia vaivoja ei ollut, mihinkään ei särkenyt, kaikki oli uutta ja ihmeellistä. Mikä parasta: en osannut stressata mistään. Ajatus synnytyksestä ja elämästä sen jälkeen oli niin äärimmäisen absurdi ja kaukainen, että en liiemmin ajatellut koko asiaa. Olin vain valmis ottamaan vastaan se, mitä tulevaisuus toisi tullessaan sitä sen kummemmin suunnittelematta.

Alkuraskauden ultraääni-tutkimus tehtiin oman kunnan terveyskeskuksessa. Sen jälkeen emme vauvaamme nähneetkään ennen hänen syntymäänsä, sillä rakenne-ultra oli tuolloin vielä maksullinen eikä sitä tavattu tarjota kaikille odottajille. Lääkärintarkastuksessa käytiin nykyisen yhden sijaan kolmesti. Nykyiseen verrattuna esimerkiksi hemoglobiini oli ihan loistava (rautalisällä se pysyi melkein aina yli 120:ssä), vain loppuvaiheessa se laski alle 110:nen. Painoa minulle tuli yli 20 kg, mutta koska lähtöpaino ja painoindeksi olivat normaalit, ei siitä tehty suurta numeroa. Alussa olin turhan tarkka siitä, etten söisi mitään eilistä tai pilaantunutta (kerran en suostunut syömään edellisenä päivänä paistettuja kananmunia, haha) ja kerran muistan hermoilleeni terveydenhoitajalle, että olisinko mahdollisesti pilannut vauvan elämän syömällä paristi maksalaatikkoa. Terveydenhoitaja siihen vähän huvittuneena tokaisi, että et sinä maksalaatikon syömisellä ihan hirvittävän suurta vahinkoa ole voinut saada aikaan.¨

Ensimmäisen raskauden aikana minulla ei onneksi ehtinyt käydä aika kovin tylsäksi, kouluhommat laskettuun aikaan asti pitivät ajatukset poissa pitkältä tuntuvasta loppuajasta. Raskaus päättyi synnytykseen viikolla 40+4, esikoisemme, nykyisen eskarilaisen syntymään.

Alla oleva kuva on otettu elokuussa 2008, alempi 12.11., laskettu aika oli 27.11. Katselin itse näitä kuvia hämmentyneenä, maha on näihin neljään seuraavaan verrattuna suoraan sanottuna ihan todella pieni. 








Toinen raskaus alkoi, kun esikoinen oli noin kymmenen kuukautta vanha. Minun puolestani toinen olisi voinut ilmoittaa tulostaan jo aiemmin, mutta minulla imetys ja sen myötä jökkiintynyt hormonitoiminta on toiminut ihan täydellisenä ehkäisukeinona.

Toinen raskaus sujui fyysisesti hyvin samalla tavalla kuin ensimmäinen. Rakenne-ultrassa emme käyneet ja lääkärintarkastuksiakin oli vain yksi. Vatsa tuntui alusta asti paljon isommalta kuin ensimmäisellä kerralla. Pahoinvointia minulla on ollut jokaisessa raskaudessa lähinnä aamuisin ja aamupäivisin. Toisen raskauden alussa aikaiset kouluaamut olivatkin hankalia, kun en oikein tiennyt miten päin olisin ollut. Väsymys ei ollut niin uuvuttavaa, tosin esikoinen oli suhteellisen hyvä nukkumaan joten sain levättyä hyvin. Päiväuniaikoina muistan haaveilleeni itsekin päiväunista, mutta esikoisen nukkuessa oli koulutehtävät tehtävänä. Uutena "vaivana" tulivat lantion pauke ja hankaluus löytää hyvä nukkuma-asento: kylkeä kääntäessä koko lantion seutu rutisi eikä ylös nouseminen ja esikoisen sylissä kantaminen ollut enää yhtään niin helppoa kuin aikaisemmin.

Henkisesti toinen raskausaika oli rankkaa: läheisen ihmisen itsemurha ja sitä seurannut huoli muiden jaksamisesta veivät energiaa. Olenkin miettinyt näin jälkeenpäin tuota aikaa: toinen lapsemme on luonteeltaan hyvin herkkä ja hän reagoi tarkasti esimerkiksi minun mielialoihini; voiko raskausajan huolet vaikuttaa myös lapsen luonteeseen? Toisaalta raskaus ja vilkas esikoinen toivat omalla tavallaan voimaa tuona hankalana aikana, kun oli pakko jaksaa huolehtia sekä lapsesta että itsestään. Tunsin myös syyllisyyttä omasta onnestani: kuinka voin iloita omasta raskaudestani, kun joku muu on juuri menettänyt läheisen mitä inhottavimmalla tavalla?

Samoihin aikoihin jylläsi myös sikainfluenssa-epidemia. Minä mieti pääni puhki, että otanko rokotuksen vai enkö ota. Rokotus oli uusi eikä oikein kukaan osannut vastata vakuuttavasti siihen, onko se turvallinen. Päätin lopulta olla itse ottamatta rokotusta, esikoiselle otimme. Onneksi hänelle ei tullut siitä mitään oireita.

Jossakin vaiheessa sairastimme koko perhe oksennustaudin. Sen sortin sairastaminen raskausaikana oli minulle uutta, mutta meni minulta itseltäni onneksi nopeasti ohi. Silloin ajattelin, että olisi kamalaa lähteä synnyttämään ja potea jotain noro-virusta samaan aikaan.

Toisen raskauden aikana osasin jo ajatella synnytystä hieman etukäteen, tosin en edelleenkään tehnyt suurempia suunnitelmia sen suhteen. Uutena tunteena mukana oli pelko: mitä jos kaikki ei menekään hyvin? Jo yhden lapsen äitinä pelko esimerkiksi lapsen menettämisestä oli ihan toista luokkaa. Eniten muistan miettineeni kuitenkin sitä, kuinka esikoinen suhtautuu tulokkaaseen ja kuinka aikani riittää heille kummallekin.

Tämän raskauden aikana painoa tuli 15 kg, kävin myös sokerirasituksessa: esikoinen painoi muutaman gramman yli neljä kiloa joten minut passitettiin testiin. Tulokset olivat kuitenkin normaalit. 4 340 g painava poika syntyi viikolla 40+6 eturaivotarjonnassa (otsa kohti kattoa, yleensä vauvat syntyvät siis otsa kohti lattiaa) puolentoista tunnin ponnistamisen jälkeen.

Ensimmäinen kuva on otettu jossain vaiheessa alkuraskautta, toinen kesäkuussa 26 päivää ennen vauvan syntymää.



Kolmannen raskauden alussa viimeistelin opinnäytetyötä ja muutimme pienempään asuntoon: päätös talon rakentamisesta oli tehty ja keväällä alkoi tontin raivaaminen.

Kolmannessa raskaudessa kävin kaksi kertaa ultrassa Jyväskylässä, rakenne-ultra oli meille ihan uusi juttu. Lääkärintarkastuksia oli yksi. Fyysisesti raskaus oli taas hyvin samanlainen kuin kaksi aiempaa, vaikka nyt liitoskivut ja selkäkivut olivat entistä pahempia: välillä iskias-tyyppinen särky veti minut ihan kaksinkerroin, mutta onneksi pahoinvointi ei ollut tuttua aamuyökötystä karmeampaa.

Henkisesti kolmas raskaus oli jälleen uudenlainen: rakennusaikana olin paljon yksin kahden isomman kanssa ja väsymyksen ja rakennusajan tuoman stressin sietäminen vei oman jaksamisen ihan äärimmilleen. Onneksi isommat lapset viihtyivät hyvin yhdessä ja olivat hyviä nukkumaan: Aino nukkui päiväunia harvakseltaan, mutta Eino vielä joka päivä pari kolme tuntia. Yöt olivat suhteellisen rauhallisia joten sain itsekin levättyä ihan hyvin.

Koko raskauden ajan pysyin erinomaisessa kunnossa: meillä ei lasten kanssa ollut paljon muuta tekemistä kuin ulkoilla ja käydä uimahallissa, joten minä kävelin ja työnsin tupla-rattaita. Saatoin käydä lasten kanssa kolme kertaa viikossa uimassa ja päivässä kävelin parhaimmillaan monta kilometriä - kauppaan, leikkikentälle, kotiin. Painoa tuli vain reilu kymmenen kiloa (maha oli silti ihan jättimäinen) ja niistäkin suurin osa jäi synnärille. Tosin ensimmäistä kertaa hemoglobiini laski melkein sataan ja verenpaine kävi välillä todella alhaalla, mutta muuten jaksoin hyvin. Sokerirasituksessakin kävin, mutta tulos oli jälleen kerran normaali. Ihan raskauden lopussa sain lähetteen vauvan koko-arvioon Jyväskylään: lääkärin arvion mukaan vauva painoi n. 4100-4300 g, eikä mihinkään jatkotoimenpiteisiin ryhdytty, olinhan aiemmin synnyttänyt vielä suuremman vauvan joka oli kaiken hyvän lisäksi tilaa vievässä asennossa. Sulo syntyi viikolla 40+1 ja painoin 4120 g. 

Kaksi ensimmäistä kuvaa on otettu jossain vaiheessa kesää, viimeinen marraskuun aikoihin hetki ennen laskettua aikaa. Siinä mahan päällä istuu lasten vanhempi serkku. Näin jälkeenpäin vähän harmittaa, ettei ole tullut otettua parempia kuvia, mutta jotakin sentään on jäänyt muistoksi.




Neljäs raskaus oli yhtä autuutta. Ei kouluhommia, ei stressaavaa rakennusaikaa (vaikka rakentaminen ei ole vieläkään ohi), oma piha, enemmän tilaa, pyykinpesukone muutaman metrin päässä, iso jääkaappi. Vaikka väsymys oli pahempaa kuin koskaan aikaisemmin eikä alkuraskauden pahoinvointi ollut helpompaa tälläkään kertaan, oli mahtavaa, kun elämä oli normaalia ja tasaisen tylsää. Kolme isompaa pitivät minut kiireisenä, vain Sulo nukkui enää päiväunia ja yöt olivat katkonaisia. Kävimme kahdessa ultrassa ja yhdessä lääkärintarkastuksessa. Hb pysyi rautalisällä hyvänä, painoa tuli 15 kg eikä sokerirasitukseen tarvinnut mennä. Liitoskivut ja iskias vaivasivat jälleen kerran pahemmin, maha oli alusta asti iso, mutta niiden kanssa pärjäsi, kun muisti levätä välillä.

Jossain vaiheessa sairastimme mahataudin ja kuumetaudin. Hyi, vieläkin puistattaa kun muistelen niitä kuumehouruisia öitä. Pian sen jälkeen pitkittyneen flunssan seurauksena minulle tuli poskiontelotulehdus. Sain siihen antibioottikuurin: sitä taas seurasi hiivatulehdus, mistä en meinannut päästä eroon, en sitten millään. Se oli kyllä varmaan hirvein vaiva tähän mennessä, hatunnosto teille, jotka joudutte siitä kärsimään enemmän.

Touko syntyi viikolla 39+3.

Kuva on otettu muistaakseni kuukausi ennen laskettua aikaa.




Tämä viides raskaus on ollut fyysisesti hyvin samanlainen: selkä- ja liitoskivut tuntuvat pahenevan joka raskaudessa, väsymys on ollut kamalaa ja alkuraskaudessa pahoinvointia lisäsi raskausvitamiini. Selittämätön pelko siitä, onko meille suotu onnea jo tarpeeksi ja että voiko tässä raskaudessa ja synnytyksessä kaikki mennä tosiaankin yhtä hyvin kuin aiemmin, ovat olleet mukana vahvana alusta asti. Neljän lapsen kanssa arki on aika kiireistä, mutta se ei ole tullut minulle yllätyksenä. Lepohetkiä on vain löydettävä jostain välistä, onneksi isommat viihtyvät keskenään todella hyvin.

Vertasin neljän aiemman raskauden neuvolakäyntejä: ensimmäisessä raskaudessa olen känyt ekassa neuvolassa viikolla 6+6, toisessa 10+5, kolmannessa 8+0, neljännessä 7+4 ja viidennessä 9+2. Käyntikertoja on joka kerta yksi vähemmän, ensimmäisessä siis eniten ja neljännessä muutama kerta vähemmän. Sitä en tiedä, mistä erot johtuvat, jossain vaiheessa terveyskeskus liittyi seututerveyskeskukseen ja ainakin minun terveydenhoitajani mukaan kaikki toiminnot harppasivat monta askelta taaksepäin tämän yhdistymisen takia. Lääkärikäyntejä on harvennettu ilmeisesti säästösyistä, tosin itse olen sitä mieltä, että yksi kerta riittää hyvin jos raskaudessa ei ilmene ongelmia.

Emme ole missään raskaudessa osallistuneet sikiöseulontoihin emmekä ole ottaneet selvää vauvan sukupuolesta. Samoilla mennään tälläkin kertaa.

Vaikka minulla ei ole ollut minkään raskauden aikana tapana stressata pienistä ja olen jotenkin kummasti luottanut omaan vaistooni, on varmasti sanomattakin selvää, että viides raskaus kulkee kuin omalla painollaan. Aika kuluu ihan hirmu nopeasti, eikä jokaista vihlaisua tai särkyä välttämättä edes huomaa. Luotan omaan kehooni ja siihen, että vaistoni sanoo, jos jotakin on pielessä. Vaikka en vieläkään tunne olevani mikään raskauksien asiantuntija, ovathan kaikki raskaudet olleet "normaaleja", uskallan silti jo ajatella, että tiedän mistä tässä hommassa on kyse.

Huh. Synnytyksien jälkeisistä ajoista ja pikkuvauva-kuukausista ajattelin kirjoittaa erikseen (toivottavasti pian), sillä jos olisin ympännyt ne tähän samaan niin tekstistä olisi tullut vieläkin pidempi. Kysykää, jos haluatte tietää jotain yksityiskohtia, omat ajatukseni ovat nyt juuri ihan tukossa. :)



2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tätä oli myös yllättävän mukava kirjoittaa! Ei ole tullut koskaan aikaisemmin näin perinpohjin mietittyä kyseistä aihetta. ;)

      Poista