torstai 29. tammikuuta 2015

Viikko 34+0

Eilen pärähti käyntiin 35. viikko. Taas on pari viikkoa takana, enää muutama edessä - ounou. 

Kävin neuvolassa viime perjantaina, viikolla 33+2. Hemoglobiini oli noussut, nyt se oli 117. Vähän alhainen vielä omasta mielestäni, olenhan vetänyt Obsidania ensin viikon 100mg ja toisen viikon tupla-annoksen. Mutta noussut oli kuitenkin, se on tärkeintä. Nyt otan vielä toisen viikon raudan tuplana, sitten pudotan siihen yhteen tablettiin päivässä. Sf-mitta oli 30,5 ja ultralla tarkistettiin, että vauva on oikeassa asennossa pää alaspäin. 

Iltaisin vaivannut lantionseudun särky hävisi melkein samantien, kun vaihdoin rauta-lisää. Liekö särky ollut yhdenlainen oire raudanpuutteesta. Illalla on ihanaa, kun nukkumaanmeno ei ole niin hankalaa, tosin kaipaan kovasti selällään ja mahallaan nukkumista, kyljen kääntäminen kun on tässä kohtaa jo aika vaivalloista ja herään siihen joka kerta. Lapset ovat nukkuneet nyt viikon verran verrattaen erinomaisesti, joku yö minun ei tarvinnut nousta kuin kerran sängystä, isommat ovat nukkuneet omissa sängyissään hienosti. Unen laatu on minusta ollut parempaa kuin pitkiin aikoihin, eikä päivällä ole ole niin uupunut olo kuin aiemmin - johtuneeko levollisimmista öistä, paremmasta hemoglobiinista vai jatkuvasti valoisimmista päivistä - varmasti kaikista, mutta nyt on sellainen olo, että ehkä nämä viimeiset viikot jaksaa vielä kituutella. Toisaalta, vaihtoehtoja ei ole joten äärimmäisen positiivista latausta on yritettävä pitää yllä. :)

Vauva (meinasin kirjoittaa "vaiva" :D) liikkuu (lähinnä potkii ja kääntää kylkeä) edelleen paljon ja painaa entistä alemmas, välillä on tunne, että jotain luiskahtaa kohta pihalle. Hän hikkaa päivittäin ja pyörittää päätään alaspäin niin, että oikein sattuu. Harjoitussupistuksia (vatsan kovettumista ja paineentunnetta) on paljon etenkin illalla kun päivän touhut alkavat painaa, ja ne ovat entistä pidempiä ja inhottavampia. Keskimäärin vauvat painavat tässä kohtaa raskautta noin 2300 g eli meidän vauvamme painaa varmaan 2500-3000 g, veikkaisin ennemmin tuota kolmea kiloa.  

Vatsa on jo niin iso, että minun on pitänyt kaivaa miehen henkseli-toppahousut kaapista, että saan pidettyä itseni lämpimänä ulkona. Olo on välillä todella tukala, varsinkin kun lapsia pukiessa täytyy kyykkiä ja kumarrella jatkuvasti. Ja tähän vuodenaikaan pukemista ja riisumista riittää kyllä ihan kyllästymiseen saakka. Lisäksi maha on jotenkin lörpsähtänyt entistä alemmas ja eteen. Se näyttää suorastaan roikkuvan.




Olen yrittänyt päästää itseni mahdollisimman vähällä, onneksi välillä tulee sellaisia kummallisia innostuspuuskia ja saan pidettyä huushollin suhteellisen hyvässä järjestyksessä. Olen vakaasti sitä mieltä, että puuskat eivät liity mihinkään pesänrakennusviettiin vaan siihen toiasiaan, että jos en välillä raivaa, hukumme sotkuun. Lasten kanssa jaksan touhuta entiseen malliin ja vaikka uloslähteminen on vaivalloista, se tekee meille kaikille hyvää. Jos joskus sattuu olemaan sellainen aamupäivä, että emme ole ehtineet/jaksaneet/päässet ulos, sen huomaa yleisenä ärtymyksenä: lapset hyppivät seinille ja minä olen äkäinen. Onneksi nyt on ollut mahtavia ulkoilukelejä ja jos itselläni on sellainen olo, ettei mihinkään jaksaisi raahautua, lapset pitävät kyllä huolen siitä, että pääsevät luistelemaan. En oikein osaa käyttää tekosyynä sitä, ettei äiti nyt vaan jaksaisi lähteä ulos. 

Kun vielä pari viikkoa sitten teki mieli kiisseleitä ja mandariineja, nyt tekee mieli suklaata. Yleensä suklaan himo on iskenyt vasta vauvan synnyttyä, mutta tällä kertaa suklaata menisi (menee) levykaupalla jo nyt. Vaikka olen syönyt (välillä vähän huonolla omallatunnolla) aika paljon mm. sitä suklaata, turvotusta sormissa tai jaloissa ei ole ollut juuri lainkaan. Ei ole ollut aikaisemmissakaan raskauksissa, eli kaikki yhdeksän kuukauden aikana kertynyt on ihan sitä itseään - rasvaa. ;) Toinen jokaisessa raskaudessa ihmetystä herättänyt himo on ollut Coca Cola. Sitä en tosin ole juonut nyt raskaudenkaan aikana himosta huolimatta paljoa emmekä juuri osta limsaa kotiin, mutta kun sitä jossain tarjotaan, menee lasillinen tai pari ihan heittämällä. Tai pullollinen. Pieni. Eikä mitään maxia tai zeroa vai mitä ne nyt on, vaan sitä ihan perus-colaa. 

Aamulla Touko paineli ihmeissään napaani. Muuten hänellä ei ole tulevasta sisaruksesta mitään käsitystä, puolitoistavuotiaalle on äärimmäisen hankala yrittää edes selittää koko asiaa. Kolme isompaa hoksaavat kyllä, että miksi maha on niin suuri. Sulolla on tapana osoitella vuoroin seinällä olevaa ultra-kuvaa ja mahaani ja hokea, että tuo vauva on äidin mahassa. Eino jaksaa aina ihmeissään kysellä, miksi napa on pullahtanut ulos ja että palaako se enää koskaan paikalleen. 

Äsken hän kävi ihmettelemässä miksi olen vessassa kännykän kanssa, maha paljaana.



Minulla on ollut uudet silmälasit käytössä jo monta viikkoa. Ajattelin ottaa niistäkin kuvan tänne, mutta Touko änki väkisin kuvaan myös. Loppupeleissä tämä on ehkä paljon kivempi. <3



Ihanaista päivää, kohta on jo viikonloppu!




2 kommenttia:

  1. Ihania kuvia, varsinkin nuo kaksi viimeistä! :) Tsemppiä viimeisiin viikkoihin, vaikka tässä vaihessa se ajankulu saattaa välillä tuntua tosi hitaalta! Minulla on yleensä pukiessa itsellä pikkujakkara, jolloin kumartelu/kyykistely jää vähemmälle...siis yleensä aina jos muistan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Minäkin yritän mahdollisimman paljon hyödyntää kaikkia penkkejä, jakkaroita ja tuoleja sekä istua lattialla pukiessa lapsia, tosin ylös nouseminen näyttää kyllä huvittavalta. :D

      Poista