torstai 22. tammikuuta 2015

Yöllisiä toivonpilkahduksia

Siis että toivoa on, rauhallisten öiden suhteen. Ehkä meillä vielä jonain päivänä nukutaan suurinpiirtein omissa sängyissä, suurinpiirtein koko yö.

Oikeasti omissa sängyissä nukkuminen on onnistunut paremmin kuin olisin ikinä voinut kuvitella: kaksi isompaa ovat ottaneet oikein asiakseen pisteiden keräämisen ja ovat selkeästikin nukkuneet paljon paremmin omassa rauhassa. Sovimme, että jos/kun he yöllä heräävät, he voivat tulla hakemaan minut peittelemään uudestaan. Viime yönä kävin Ainon luona vain kerran ja hän nukahti nopeasti uudestaan, Einolla oli hieman levottomampi yö vuorostaan, kävin hänen luonaan kahdesti kunnes sitten kuuden jälkeen hän jäi meidän sänkyymme nukkumaan lyhyen "taksi-episodin" jälkeen: heräsin ennen kuutta siihen, kun Eino hätiköi korvani juuressa, että taksi tuli pihaan. Jouduin ihan hirmuiseen paniikkiin, luulin, että olin itse nukkunut pommiin ja nyt taksi odottaisi Ainoa pihassa. Sanoin monta kertaa, että ei siellä ketään ole, käy vielä nukkumaan. Eino intti ja intti, kunnes jaksoin katsoa kelloa: vähän vaille kuusi, huh. Kävin Einon kanssa katsomassa ikkunasta, kun hän ei suostunut uskomaan, että iskä siellä vain on lähdössä töihin. Peittelin hänet omaan sänkyynsä, mutta hetken kuluttua poika kipitti meidän sänkyyn enkä jaksanut enää patistaa takaisin, herätyskello soisi reilun tunnin päästä.

Yöt ovat olleet vaihtelevia: pahimpina öinä olen noussut sängystä vähintään seitsemän kertaa, kolme kertaa Ainon luokse, kaksi Einon luokse, loput Toukoa rauhoittelemaan tai pissalle. Parhaimpina öinä olen noussut vain kaksi kertaa. On ollut öitä, jolloin jompikumpi on halunnut tulla viereen nukkumaan, mutta niitä on ollut huomattavasti vähemmän kuin uskalsin toivoa. Hienointa on herätä siihen, kun kumpikin kömpii aamulla olkkariin omasta sängystään. Kertaakaan ei ole ollut koko porukka samassa sängyssä, minun totaalisesta väsähtämisestä ahtaaseen sänkyyn on nyt siis parisen viikkoa.

Sulo tulee yöllä meidän viereemme, mutta hänen kanssaan en ole vielä jaksanut nähdä vaivaa: periaatteessa riittäisi, että hänet kantaisi takaisin omaan sänkyynsä, mutta minä en kykene yöllä kantamaan, paikat paukkuvat tarpeeksi jo muutenkin. Ja toisaalta, tässä kohtaa on jo riemuvoitto jos kaksi isompaa oppivat omiin sänkyihin. Kun lapsia on aamulla vieressä kolmen sijaan yksi, tilaa tuntuu olevan monta hehtaaria. Touko-rukka nukkuu aina vaan itsekseen.

Luotan siihen, että jossain hamassa tulevaisuudessa häämöttää vielä yö, jolloin minun ei tarvitse peitellä isompia takaisin sänkyihin. Näin pitkän yöllisen hulabaloon jälkeen tottuminen vie aikaa, niin lapsilla kuin minullakin. Uusi hulabaloo voikin alkaa sitten, kun vauva syntyy.

Muuten meidän arki on kulkenut tavallisia ratoja: viikonloppuna Aino oli kaverisynttäreillä, Eino kävi iskän kanssa sählyssä ja käytiin pari kertaa luistelemassa. Aino oli maanantain pois eskarista pienen lämpöilyn ja yleisen uupumuksen vuoksi (uupumuksesta ei tosin näkynyt illalla enää jälkeäkään), tiistaina alkoi vihdoin lasten odottama päiväkerho pitkän joulutauon jälkeen, saman päivän iltana jaksoimme lähteä vielä uimahalliin ("nukkumis-pisteitä" on kertynyt isommille jo aikamoinen kasa). Huomenna menen taas neuvolaan ja toivon todella, että hemoglobiini on lähtenyt nousemaan.

Valoisammat ja pidemmät päivät herättelevät kummasti koko porukkaa talviunesta. Itse odotan erityisesti ensi viikolla julkaistavaa uutta Me&I-mallistoa, helmikussaa julkaistavaa Nosh-mallistoa sekä helmikuista Himos-reissua hyvien ystävien kesken. <3

P.s. Kokeilin Ainolle lauantaina (silkkaa uteliaisuuttani, en todellakaan ole taitava tässä lajissa) koko pään kiertävää lettiä, mikä onnistui ihan yllättävän hyvin! Kun vielä saisi kampaukset pysymään kasassa edes muutaman tunnin, synttäreiltä kotiutuessaan osa tytön hiuksista oli jo karannut omille teilleen. Vähän hiuslakkaa suihkautin, mutta jotenkin en osaa vielä pienen lapsen päätä sellaisilla mönjillä kyllästää. 

Kuva on otettu minun lapsuudenkodistani eli lasten mummulasta, eikö olekin kauniit sävyt? :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti