keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Hetkiä

Hetkiä, ajatuksia, ihmetyksiä muutaman päivän ajalta:

Touko on oppinut puremaan. Ei hän huvikseen pure, vaan lähinnä puolustaakseen itseään tai yrittäessään saada tahtonsa väkisin läpi. Tästä on todisteena mahtavat hampaanjäljet mm. Sulon selässä ja käsivarressa sekä iskän takareidessä. Lisäksi olen entistä varmempi siitä, että Touko on pahasisuisin, sitkein ja periksiantamattomin koko tästä porukasta. Jos jokin ei mene hänen mielensä mukaan, hän karjuu ja huutaa ihan kuin häntä sattuisi johonkin. 

Eino julisti pari päivää sitten, että sitten ihmisenä (aikuisena) hänestä tulee oikea jääkiekkoilija. Hän onkin lyhyen ajan sisään edistynyt huimasti ja luistelu sujuu jo erinomaisesti - olen hänen puolestaan niin onnellinen, luistelu (ja jääkiekko) tuntuu olevan hänelle todella tärkeä juttu.

Tänään alkoi raskauden 36. viikko. Hurjaa, ei enää montaa viikkoa jäljellä. Uusina "oireina" mainittakoon suonenvedot (lähinnä yöllä) sekä korvien tukkeutuminen: korvat menevät vähän väliä "lukkoon" enkä hetkeen kuule kunnolla muuta kuin oman ääneni kaiun. Se on todella ärsyttävää, mutta olen kuullut tätä esiintyvän muillakin, joten en ole hullu. Selkä- ja lantiosärkyä on sen sijaan ollut vähemmän.

Olen niin iloinen, kun ulkona on kunnolla lunta. Lapset viihtyvät lumileikeissä tuntitolkulla eikä pakkastakaan ole ollut liikaa. 

Meidän vessa on aina likainen. Siis koko vessa: pönttö, lavuaari, lattia, kaikki, jopa seinät. Vuosi vuodelta meitä vessan käyttäjiä on enemmän, joten luonnollisesti paikat likaantuvat nopeammin. Ja siinä missä ruokaa kuluu entistä enemmän, myös vessapaperia menee rullakaupalla.

Touko kaatoi pari aamua sitten itselleen muroja. Kas näin:



Tänään hän löysi keittiöstä kaksi konetiskitablettia ja levitteli niissä olevat "jauheet" meidän sängylle. En edes tiedä miten ihmeessä hän sai ne muovikelmut auki. Hampailla varmaan, niissähän hänellä riittää voimaa.

Tänään oli myös ensimmäinen päivä varmaan viikkoon kun emme käyneet luistelemassa. Aino luisteli kyllä päivällä koulussa, mutta Eino oli kovin harmistunut, kun emme illalla enää lähteneetkään jäälle. Kyläkoulun pihalla näkee ja kuulee jos jonkinlaista: eilen illalla kuuntelin (sivukorvalla taas) jonkun äidin ja lapsen keskustelua; he olivat tulleet kirjastoon ja lapsi olisi halunnut myös luistelemaan (olihan jäällä taas mukavasti porukkaa, tuttujakin), mutta äiti papatti kiireessä, että ei sinulla ole aikaa luistella kun tänään on ollut kerhoa ja tanssituntia ja mitä lie, en enää edes muista mitä kaikkea hän mainitsi. Aikaa? Viisivuotiaalla? Siis ei mene minun jakeluun. Olisiko paikallaan karsia järjestetyistä harrastuksista, jotta lapsi pääsisi kavereiden kanssa luistelemaan, ihan omilla ehdoilla? Ymmärrän kyllä, ettei kaikilla yksinkertaisesti ole mahdollisuutta kököttää tuntitolkulla luistelukentän laidassa töiden vuoksi, mutta silti: ei sinulla ole aikaa?! Itku silmässä lähti lapsi pois.

En oikein tiedä, huvittiko vaiko potuttiko enemmän: bongasin tämän päivän Lidl-mainoslehdestä kivoja lasten farkkuja. Ajattelin heti, että siinähän on täydelliset oranssi housut Einolle, jolle ei kesää vasten kannata ostaa Me&I:lta melkein viidenkympin farkkuja, Lidlistä saisi alle kympillä varmaan ihan mukiinmenevät. Kunnes huomasin, että kivan väriset olivat "tytöille" ja pojille oli vaihtoehtoina mitäpä muutakaan kuin tummia sävyjä. Kas näin:



Ihan hölmöä oikeasti, vaikka en ole mikään kiihkoilija näiden asioiden suhteen, niin tämä pisti silmään ja pahasti. Toivottavasti nuo tyttöjen mallit sopivat myös pojille.

Me&I:sta puheenollen, tilasin lauantain kutsuilta itselleni "migreenipaidan" eli tämän raitapaidan (minulla ei vilise kovin pahasti nuo raidat silmissä):

striped batwing top

Olisi ollut paljon kivoja vaatteita naisille, mutta en raaski tilata esimerkiksi housuja jemmaan sitä päivää varten, kun taas joskus mahdun oman koon vaatteisiin. Tämä paita toivottavasti menee hyvin synnytyksen jälkeen ja ylimääräisille kiloillekin on kivasti tilaa. Lapsille en tilannut (vielä) mitään.

En meinaa pysyä kärryillä lasten kasvussa: väkisin vaan ängen Ainolle 110/116-kokoisia vaatteita päälle vaikka hänen kokonsa on oikeasti joko 122/128 tai siitä seuraava. Sama poikien kanssa. Eikä ole kyse siitä, ettenkö hyväksyisi sitä, että he kasvavat vaan siitä, etten tajua sitä. Sukkien ja kenkien kanssa on aina ollut ihan sama homma: tajuan vasta siinä vaiheessa, että ehkä kengät ovat kolme numeroa liian pienet kun joko mieheni ihmettelee asiaa ääneen tai lapsi itse sanoo, että "äiti, nämä kengät puristavat". Siis mitä, vastahan ne olivat reilut! Kamala äiti. Lapsiraukat.

Lueskelin muutama päivä sitten keskustelua siitä, kuinka paljon perheillä menee rahaa ruokaan ja perustarvikkeisiin (esim. pesuaineet) kuukaudessa. Joku oli vissiin väittänyt pärjäävänsä 200 eurolla kuussa, tappeluhan siitäkin oli tullut: "kuka muka syö terveellisesti niin pienellä rahalla". No, en lukenut enempää, mutta pistäähän se mietityttämään: paljonko on paljon? Ja miten määritellään "terveellinen ruoka"? Itse myönnän tekeväni perusruokaa, mikä ei itsessään ole ehkä niin järin terveellistä vaan terveellisen ruokavaliosta tekee lisukkeet: raasteet, salaatit, leivät, välipalaksi syötävät hedelmät, marjat jne. Tietenkin makaronilaatikon voi tehdä täsyjyväpastasta ja rasvattomalla maidolla mutta loppupeleistä se on kuitenkin vain makaronia ja jauhelihaa. Se pelkästään ei kata minusta koko terveellisen ruokavalion määritelmää. Siksi minusta 200 euroa kuussa on aika vähän, riippuen tietenkin perheen koosta.

Odotan perjantaita kuin kuuta nousevaa: silloin lähdemme tyttö-porukalla Himokseen viikonlopuksi. Ei voisi osuvampaan paikkaan tämä viikonloppu tulla, sen jälkeen voikin rauhassa ruveta odottelemaan maaliskuuta. <3



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti