sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Löhöillen mökillä #2

Loma lusittu, pöh. Mutta nyt olo on virkistynyt, rentoutunut, levännyt, seesteinen. Mitähän vielä? Onnellinen, koti on paras paikka: lapset olivat keränneet minulle kukkia (heinää), järjestäneet juhlat (tarjoiluna mm. legopalikoista rakennettuja muffinseja) ja tehneet lahjoja (piirrustuksia).  

Ihan käsittämätöntä kuinka nopeasti voi yksi viikonloppu kulua. Mökille lähdettiin nauttimaan hyvästä ruoasta, vielä paremmasta seurasta ja rennosta tunnelmasta. Ja sitä siellä toden totta riitti: syötiin, pötköteltiin, löhöiltiin, syötiin lisää, saunottiin ja poreiltiin. Yksi lisäpäivä olisi tullut tarpeeseen.   

Eilen tehtiin "belly painting"-taideteoksia. Lopputuloksena viisi ihan mielettömän hienoa maalausta! Oma mahani näytti entistä pallommalta kun se oli maalattu. :D Kaikilla on lasketut ajat maaliskuun puolenvälin ja huhtikuun lopun välillä.





Paljon muuta ei sitten varsinaisesti tehtykään. Taisi joku varovaisesti jossain vaiheessa ehdottaa, että pitäisikö käydä kohta ulkona vaikka vähän kävelemässä, mutta kukaan ei kuitenkaan missään vaiheessa edes yrittänyt esittää reipasta. Minullehan tämä sopi vallan mainiosti, totaalinen löhöily oli virkistävää vastapainoa toimeliaalle arjelle.

Sunnuntai-aamuna kello näytti 10.36 kun nousin ylös. Heräsin yöllä kerran vessaan ja jossain vaiheessa kuuntelin ulkona riehuvaa kovaa tuulta, mutta kyllä nyt täytyy myöntää: levätty on. Seuraavaa reissua suunniteltiin marraskuulle, jolloin pian syntyvät vauvat olisivat vähintään puoli vuotiaita. Olisi lasten kanssa kotiin jäävillä isillä hieman helpompaa. 

Kiitos kaikille mukana olleille, ruoka-ostoksista huolehtineille, ruoan valmistajille, mahamaalaus-vastaavalle, kaikille ihan super-tärkeille ihmisille, joita ilman ei yksinkertaisesti tulisi toimeen. <3

Tästä on hyvä ponnistaa tulevaan viikkoon, kaikkea mukavaa on taas tiedossa: lasten uusi Nosh-mallisto julkaistaan keskiviikkona (eikä kukaan jaksaisi kauempaa enää odottaakaan!) ja minä pääsen hipeltelemään vaatteita heti viikonloppuna. Hee. 

Mukavaa alkavaa viikkoa! 

4 kommenttia: