keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Nälkä on pahin vihollisemme

Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Kun tulee nälkä, kaikki on kamalaa. Ihan kamalaa. Kun lapsille tulee nälkä, äidin elämä on kamalaa. Eikä yhtään auta, että äidilläkin on niin iso nälkä, että näköä haittaa.

Meillä nälkä kulminoituu huutoon ja kaaokseen. Se iskee silmänräpäyksessä ja tulee aika-ajoin myös hyvin yllättäen. Niinkuin tänään. Kuvittelin, että kun saan ruoan valmiiksi kahdeksitoista, se riittää. Ei riittänyt. Tai riitti, kun oli pakko, mutta jo se olisi ollut valmista puoli tuntia aiemmin, meteli ei olisi ollut niin hirmuinen. Aamupalaa söimme kuitenkin vasta yhdeksän aikaan, yleensä kolmen tunnin "syömättömyys" ei ole niin vakavaa, mutta tänään se tuntui olevan.

Toukolla nälkä ilmenee jäätävänä äkäilynä ja hirvittävänä, jatkuvana huutona. Äsken hän huusi puoli tuntia putkeen. Eikä mikään tuntunut auttavan. Yritin hämätä ja keksiä tekemistä siksi aikaa, että saan lasagnen tehtyä. Muutama juttu onnistuikin: hetken hän viihtyi minun kanssani lieden äärellä. Kas näin:


Mutta ei kauaa. Hetken päästä hän hoksasi, että minun käsilaukussani on pieni jämäpussi piparin palasia. Kas näin:


Käytin tilaisuuden hyväksi ja jätin hänet laukkua kaivamaan, kunnes kuulin kamalan muksahduksen eteisestä - ei nyt ihan pää edellä, mutta melkein - tuli poika tuolista piparipussin kanssa alas. Huoh. Loppuajan Touko kiipeili tiskipöydille etsimään lisää pipareita (tai mitä vaan syötävää) ja meinasi pudottaa mm. pari Mariskoolia ja yhden ison lasipurnukan. 

Einolla ja Sulolla nälkä ilmenee lähinnä äkäilynä. Äkäily johtaa riitoihin ja riidat itkuun. Eino hokee (kiljuu) vähän väliä, että ON NÄLKÄ! EN JAKSA LEIKKIÄ! ja niin edelleen. Koko porukka pyörii keittiössä minun jaloissani kyselemässä, että kauanko ruoassa vielä kestää. Leikeissä ei oikein ole mitään järkeä, kukaan ei jaksa keskittyä mihinkään vaan tavaraa leviää ympäriinsä. Sitten alkaa hokeminen kaikenlaisesta pienestä naposteltavasta: banaania, jogurttia, omenaa, kiiviä, keksiä, karkkia, mitä tahansa. 

Hyvä ruoka, parempi mieli. Ero on mieletön. Kun ruoan jälkeen kysyn, haluaako joku nyt banaania, ketään ei enää kiinnosta. Karkit kyllä useimmiten kelpaavat.

No, onneksi ei ihan joka päivä tätä. Mutta tarpeeksi usein kuitenkin muistuttamaan, että ennakointi jos mikä estää kireitä tilanteita. Oli kyse sitten mistä tahansa.

Aamupalan jälkeen tunnelma oli vielä seesteinen. Jossain vaiheessa meinasi iskeä "äiti, meillä ei ole mitään tekemistä"-kohtaus, mutta sitten Eino keksi raahata legot olohuoneeseen (suurkiitos legojen keksijälle, maailman toiseksi paras lelu). Jossain vaiheessa havahduin siihen, että on ihan hiljaista. Pysähdyin ihmeissäni tuijottamaan näkyä, mikä meillä on aika harvinainen:



Kaikki kolme samassa leikissä. Hiljaa keskittyen. Mahtavaa. Ihanat legot! Sekasotkusta huolimatta, IHANAT LEGOT!

Kaksi isompaa askartelivat eilen kerhossa suloisia ystävänpäivä-kortteja. Kerhon jälkeen olimme ulkona kaksi ja puoli tuntia, Eino luistimilla puolet ajasta. Illalla menimme vielä uudestaan, Eino oli luistimilla melkein kaksi tuntia eikä meinannut saada sittenkään tarpeekseen. Huutohan siitä tuli, kun piti lähteä kotiin saunomaan. Uskomatonta.



Aino on nukkunut nyt kaksi kokonaista yötä omassa sängyssään heräämättä kertaakaan. Sekin on uskomatonta. Eino on nukkunut lähestulkoon poikkeuksetta omassa sängyssä, joitakin aamuöisiä jalkopäähän kömpimisiä lukuunottamatta. Yöt ovat olleet kerrassaan kummallisia ja jos joku olisi ennen joulua sanonut, että tilanne on nyt näin hyvä, en olisi ikinä uskonut.

Iskä tuli juuri töistä ja toi tullessaan Finlaysonilta tilaamani kernivahakankaan pöytäliinaksi. Nyt rupean sitä testailemaan, saatan ehkä innostuksissani napata siitä jokusen kuvan. :)

2 kommenttia:

  1. Niinpä se menee että nälkä on pahin vihollinen meilläkin. Kesäheinä on tytöistä se, jonka kohdalla nälkä tuntuu vahvimmin tekevän tekosiaan ja käytös ja meteli on sitten sen mukaista. Mutta täydellä vatsalla jaksaa paremmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä jännä miten eri tavalla ihmiset (niin lapset kuin aikuisetkin) kestävät nälkää: toiset paremmin, toiset eivät juuri lainkaan. Eikä tämä ominaisuus tunnu aina muuttuvan vuosienkaan saatossa. ;)

      Poista