maanantai 16. maaliskuuta 2015

Edelleen yhtenä kappaleena

Hei vaan, täällä siis edelleen odotellaan! Vielä oli ruvettava pitkän päivän päälle kirjoittamaan tänne, että saan pidettyä ajatukset kasassa.

Tämä päivä tulee päätökseensä siis ihan kohta, huomenna lusittavana viimeinen päivä viikkoa 41 eli viikkoja aamulla kasassa 40+6. Eino on meillä viipynyt pisimpään, hän syntyi viikolla 40+6, mutta edelleenkään tämä seuraava tulokas ei anna syntymästään minkäänlaisia merkkejä. Viikonloppuna huomasin pari jämäkämpää "supistusta", samoin tänään aamupäivällä, mutta kun sitä tietää, millaisia niiden "oikeiden" supistusten tulee olla, ovat nämä jääneet melko laimeiksi. Pistän ne lähinnä rasituksen (mikäli minun suhteellisen epäaktiivisia päiviä voi rasittaviksi kutsua :D) piikkiin.

Täytyy kyllä sanoa, että olen saanut mielettömästi tukea lähipiiriltä, vaikka koko tilanne ei tämän vakavampi olekaan: onhan tämä kuitenkin täysin normaalia eikä mistään hengenhädästä ole kyse. Nämä raskauden viimeiset päivät ovat tuntuneet raastavilta, ihan mielettömän pitkiltä ja juuri nyt tuntuu siltä, että tämä ei lopu ikinä. Olen puolivahingossa ruvennut jännittämään ystävien synnytyksiä, mitkä tässä lähipäivinä ja -viikkoina varmasti koittavat. Välillä tuntuu, että olen heittänyt oman kirveeni kaivoon ja hyväskynyt kohtaloni: tässä sitä ollaan ja pysytään. Aamut ovat pahimpia: jälleen yksi päivä edessä; illat parhaimpia: tämäkään päivä ei enää takaisin tule. Mennyt viikko tuntuu ikuisuudelta, vähäsen ehkä ahdistaa ajatella, että samanlainen on taas edessä. 

Mutta, kuinka paljon minulle onkaan ympärillä tyyppejä, jotka elävät mukana näissä hetkissä. Kiitos siitä.

Olen kärsimättömyydestä huolimatta yrittänyt "nauttia" näistä ihanista, keväisistä päivistä, mikä on välillä ehkä vähän hankalaa koska ajatukset harhailevat jatkuvasti enkä osaa olla normaalisti oikein mitenkään missään tilanteessa, mutta parhaani yritän. Viikonloppuna lapset pääsivät järven jäälle luistelemaan, säästä täytyy sanoa yksinkertaisesti: aivan mahtavaa! Mieheni, isäni ja vanhin veljeni siistivät äitini mummulan pihasta ikivanhoja pihapuita, me muut keskityimme lähinnä ulkoiluun ja makkaranpaistoon.

Serkkutyttö, Touko ja meidän koira

Aino ja Eino
Serkukset <3


Touko ja Sulo

Isäni, mieheni ja etualalla veljeni
Nyt käyn nukkumaan ja odottamaan huomista ja sitä, mitä se mahtaakaan tuoda tullessaan. Nukkuminen on muuten aika ärsyttävää juuri nyt, aina kylkeä kääntäessä kuuluu hirvittäviä pamauksia lantiosta ja jatkuvasti on hiki. Toivottavasti teidän yönne sujuvat mukavammin, siis hyviä öitä!

P.s. Ainon lasketteluretki perjantaina oli sujunut mainiosti, kaikki oli mennyt hyvin ja pienimmät oppilaat olivat saaneet ohjausta kahdelta lasketteluopettajalta. Itse hieman jännitin koko reissua, eihän meillä lapset ole koskaan vielä päässeet laskettelemaan, mutta Aino oli tykännyt kovasti ja matkasta jäi hyvä muisto. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti