keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Tilannepäivitys, 41+0

Enpä olisi ikinä uskonut, että vielä jonain päivänä koen raskauden 42. viikon. Tänään neuvolassakin terveydenhoitaja myönsi, että vaikka tilanne on periaatteessa tavallinen, on se minun kohdallani melko epätavallinen. Kukaan ei uskonut, että olisin vielä tässä - en minä itsekään. Mutta, jos tästä tilanteesta nyt jotakin positiivista koetan saada irti, voin ainakin sanoa olevani taas yhtä kokemusta rikkaampi.

Neuvolassa oli kaikki hyvin, minua tässä kohtaa stressaa erityisen paljon vauvan hyvinvointi: olen lähes hysteerisen tarkasti seurannut vauvan liikkeitä ja vaikka hän on selkeästi rauhoittunut viime päivien aikana, liikkeitä tuntuu tasaiseen tahtiin. Lisäksi olen miettinyt, että kuinka suureksi vauva vielä ehtii kasvaa: Eino oli syntyessään viikolla 40+6 4340 g ja 53 cm, tosin itselläni on nyt sellainen fiilis, ettei tämä ihan niin iso (vielä) ole. Mutta sen näkee sitten.  

Vauvan pää on nyt kuulemma todella alhaalla eli ilmeisesti se tarkoittaa sitä, että vauva on laskeutunut lähtökuoppiinsa. Näin pitkälle edennessä raskaudessa koen paljon ihan uusiakin juttuja, mitä ei aiemmin ole tullut eteen: yhtenä hyvänä esimerkkinä nimenomaan tämä laskeutuminen, mikä on aiheuttanut mm. inhottavia liitoskipuja, mistä ajattelin päässeeni jo eroon. Sf-mitta oli 36, sentti oli tullut mittaa lisää viimeviikosta.  

Jos maanantaihin mennessä ei ole tapahtunut mitään, on meidän lähdettävä sairaalaan kontrolliin. Viikkoja on silloin kasassa 41+5. Nyt on helpottavaa tietää, että tämä loppuu viimeistään ensiviikon aikana ja maanantaina saan vastauksia moniin kysymyksiin.

Vaikka olen nukkunut yöt surkeasti, minulla on jatkuvasti hiki, vatsa painaa aika tavalla ja kaikki fyysinen aktiivisuus on tipotiessään, mikään niistä ei vedä vertoja niille ajatuksille, mitä olen viimeisen viikon aikana pyöritellyt päässäni. Sanoinkin tänään terveydenhoitajalle eläneeni juuri elämäni pisimmän viikon ikinä - mikä parasta, terveydenhoitaja ymmärsi eikä ihmetellyt asiaa yhtään. Sinänsä ihan hölmöä, eihän tässä mitään hätää ole ja olen kyllä tietoinen siitä, että raskaus kestää tavallisesti 38-42 viikkoa, mutta silti, tätä ei kyllä pysty sanoin kuvailemaan. Kun minä niin mielelläni pitelisin jo tätä pientä sylissäni.

Hieman yllättäen minua ei ole häirinnyt niinkään kyselyt tilanteestani, päinvastoin on ollut mukavaa, kun läheiset ovat jaksaneet kysellä vointia ja sitä, miten jaksan - kaikkein ärsyttävimpinä koen kommentit, mitkä viittaavat siihen, että minun pitäisi yrittää tehdä jotakin synnytyksen käynnistymisen eteen. Huumorillahan nekin tokaisut pitäisi ottaa, mutta joskus tekisi mieli huutaa, että jos kirkon torniin kiipeäminen tässä tilanteessa edistäisi jotenkin synnytyksen alkamista, ravaisin portaita ylös tälläkin hetkellä. Ja että maailman varmin asia on se, että kukaan, ei kukaan odota vauvan syntymää niin paljon kuin minä.

Ei auta kuin odottaa.

Kevät rullaa kaikesta huolimatta kovaa vauhtia eteenpäin: Aino ja Eino kylvivät jo kerhossa pääsiäisruohot, jos viikonlopun aikana laittaisi pari ruohoa lisää kasvamaan. Minulle kevääseen kuuluu jotenkin automaattisesti kukat ja kasvit, niillä saa ihanasti raikkautta ja pirteyttä kotiin. Pisteeksi i:n päälle aurinko on hellinyt meitä jo monta päivää, meillä se paistaa tuvan isoista ikkunoista sisälle lähes koko päivän. Toki valo tuo esiin lukemattomat sormenjäljet, kärpäsenkakat ja koirankarvat, mutta ei anneta niiden häiritä!

1 kommentti:

  1. Tsemppiä!! Meidän lapsista yksi syntyi juurikin viikoilla 41+6. Seuraavana päivänä olisi ollut käynnistys. Mutta tiedän tunteen, miten pitkiltä päivät tuossa vaiheessa tuntuukaan! Täällä ollaan peukut pystyssä että jo pian!! <3

    VastaaPoista