keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Ensimmäinen arkipäivä

Tänään oli virallisesti ensimmäinen "tavallinen" arkipäivä meidän huushollissa sitten vauvan syntymän. Iskältä loppui siis isyysvapaa ja hän palasi takaisin töihin. Pitkään saatiinkin olla koko porukan voimin kotona ja on kyllä pakko myöntää, että ihan pikkasen paljon harmittaa, ettei vapaa enää jatkunut (vaikka minun harmistukseni ei varmastikaan ole mitään verrattuna mieheni harmistukseen). Lapset kyselivät aamulla moneen otteeseen, että missä iskä on JA mikä parasta, päivän aikana oli monta sellaista hetkeä, että lapset aloittivat lauseensa iskä-sanalla: minä kun aina tykkään peräänkuuluttaa sitä tosiasiaa, että iskäkin osaa tarjoilla vettä/purkkaa/apua tai tulla pyyhkimään tai korjata kirjaa tai laittaa elokuvan jne. eli kaikkea voi kinuta myös iskältä. Hurraa!

Jos meillä päivät täällä kotona kuluivat ennen nopeasti, nyt ne kuluvat super-nopeasti. Yhtäkkiä kello onkin niin paljon, että kaikilla on nälkä ja väsy ja kaaoksen kaikki ainekset ovat kasassa. No ei, ihan kivasti meidän päivä tänään meni, mutta sitä taas jossain vaiheessa oikein ääneen ihmettelin, että miten kaikki sattuu aina yhtäaikaa? Ensin kaikki on hyvin, vauva kököttää tyytyväisenä sitterissä, isommat leikkivät keskenään, minä tuusaan jotain (eli siivoan tai teen ruokaa), mutta sitten alkaa tapahtua: vauva känisee, Toukolle iskee yhtäkkiä ihan hirveä nälkä ja päiväuniaika puskee päälle, Sulo haluaa ihan välttämättä juuri sen lelun minkä Eino äsken kaivoi laatikosta. TADAA. Soppa on jälleen keitetty. Tai olisikin, siivoilun tuoksinnassa olen menettänyt ajantajun ja ruoanlaitto venähtää ihan liikaa (ennakointi, taas se ennakointi!), Touko kiipeilee nälissään pöydille etsimään kiivejä ja hapankorppuja ja suuttuu verisesti, kun nostan tavaraa hänen ulottumattomiinsa. Isommat pojat tappelevat ja huutavat kuin hyeenat ja minä yritän samalla syöttää vauvaa.

Sekunnissa järjestyksestä kaaokseen. Mahtavaa. Että pitikin ruveta siivoamaan, tosi järkevää. Oikeasti minun piti kylläkin vain imuroida, mutta sitten rupesin järjestelemään Ainon ja Einon huoneita: meillä ikuisuusongelmaksi on muodostunut isompien lasten tavaroiden järkevä säilytys. Miten järkätä pelit, askarteluvehkeet ja cd-levyt niin, että isommat ylttyvät niihin mutta pienemmät eivät? Olen kuukausien aikana pyöritellyt ja testaillut jos jonkinmoista ratkaisua, mutta mikään ei ole vielä toiminut kovinkaan loistavasti: Touko keksii aina keinon kiivetä levittämään hama-helmiä tai sitten isompien on hankala saada piirrustuspaperia hyllystä ilman, että koko pakka leviää pitkin lattioita. Täydellistä ratkaisua tuskin tuleekaan niin kauan, kun talossa on yksikin alle kaksivuotias, mutta jotain pitää aina vähän yrittää kehitellä. 

No, kaaoksesta ja tästä päivästä selvittiin vähin vaurioin, oikeastaan ainoat "kovemmat iskut" sai juustoköntti aamulla, kun imetin vauvaa sohvalla: seurailen Toukon puuhia noin yleisestikin ottaen kaikessa rauhassa, enkä käestä hänen tekemisiinsä kuin vasta sitten, jos hän keksii tai löytää jotain vaarallista. Yllättävän hyvin hän uskoo puhetta, mutta joskus minun on estettävä milloin mikäkin päähänpisto. Vauvan tissihetki ehkä vähän silloin häiriintyy, mutta minkäs teet. Raukkaparka.

Juustoa mehulla, namnam. Juustohöylällä mehua juustolle. Mehua juustolla, oli miten oli, näin siinä kävi. Onneksi tuo levite-purkki ei ollut auki.


Minut muuten aina, jokaikinen kevät, yllättää se jäätävä kuran ja hiekan määrä mitä ulkoa sisälle kulkeutuu. Kyllähän minä sen tiedän, että kun kuusi ihmistä ja koira ravaavat monta kertaa päivässä ulos ja sisälle, hiekkaa ja kuraa kertyy ensin kodinhoitohuoneeseen ja sitä kautta pitkin kämppää. Mutta silti se pääsee yllättämään. Tähän kun vielä lisätään koiran karvanlähtöaika niin avot, imurin kanssa saa nuohota pitkin nurkkia ihan joka päivä.

Kaikesta huolimatta oli oikein mukava päivä. Huomenna en järjestele. Ainakaan paljoa. Ruokaa on onneksi valmiina. ;) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti