keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Kaiken sen jälkeen..

Siis synnytyksen jälkeen. Kauhean kohtalokas otsikko. 

Mutta, viimeiset viikot ovat kuluneet toisaalta vauhdikkaasti, toisaalta hyvin hitaasti. Minun on ollut hirvittävän hankala jäsennellä ajatuksia järkeviksi teksteiksi, asiaa olisi kyllä paljon mutta ajatuskin kirjoittamisesta on tuntunut ylivoimaiselta - niin mukavaa kuin se onkin. Tuntuu, että viimeiset viikot ovat jakaantuneet kahteen osaan: elämä ennen synnytystä ja elämä sen jälkeen. Nytkin ajatukset haparoivat, ei väsymyksen vuoksi vaan silkasta hölläämisestä. Kun iskä on kotona isyyvapaata viettämässä, on minullakin loma. Yritän nyt epätoivosesti kasata tähän ajatuksia ja meidän tekemisiä viimeisiltä päiviltä.

On ihan parasta, että mieheni on ollut kotona. Siis aivan mahtavaa. On kivaa, että on aikuista seuraa koko päivän, joku muukin voi käydä kaupassa, tehdä ruokaa, lähteä päivällä lasten kanssa ulos ja niin pois päin. Iltaisin olemme katsoneen Poliisit-sarjaa ja syöneet valtavat kasat irtokarkkeja.

Meidän vauva on edelleen erittäin tyytyväinen, lukuunottamatta pieniä, satunnaisia mahakipuja. Hän on huomenna jo kolmen viikon ikäinen. Joinakin öinä hän on nukkunut melkein viiden tunnin pätkän: kun vauva on herännyt pitkän unen jälkeen, minulla on ollut niin levännyt olo, että olisin voinut nousta jo ylös. D-vitamiiniksi valitsimme maitohappobakteereja sisältävät Rela-tipat. Naamaan hänelle on tullut paljon hormoninäppylöitä ja tyytyväisestä yleisolotilasta päätellen hän saa tarpeeksi maitoa. 

Olemme nauraneet lasten hulvattomille jutuille: eräänä päivänä Eino kysyi pukiessaan minulta, että tiedänkö kuka on kakkapökäle. En tiennyt, joten hän vastasi minulle, että Jari Sillanpää. Ihmettelin hetken ja sitten hänkin ihmetteli, että kuka oikein on Jari Sillapää. Tänään Eino ja Sulo höpöttelivät keskenään ja Eino meni vessaan. Höpöttely jatkui, kunnes Eino sanoi, että on vessassa. Sulo siihen toisesta huoneesta, että "Ahaa, minä en ole.".

Lapsille syntyi kolmas serkku-tyttö vajaa kaksi viikkoa sitten. Nyt serkuksia on jo kahdeksan, meidän Aino on vanhin (6v.) ja nuorin siis puolitoistaviikkoinen. Pienille tytöille tuli kuin tulikin ikäeroa reilu viikko, vaikka jossain vaiheessa olinkin ihan varma, että serkku syntyy ennen meidän vauvaamme: loppujen lopuksi kumpikin syntyi viikolla 41+1. Pidämme vauvojen ristiäiset yhtäaikaa ja olemme niitä jo hyvin saaneet suunniteltua.

Ennen kuin vauva ehti täyttää yhtä viikkoa, minä olin tulla mökkihöperöksi. Toisaalta oli mukavaa saada levätä kunnolla, mutta ei minua ole tehty pötköttelemään. Muutama päivä riitti ja sitten oli jo sellainen olo, että on päästävä vähintäänkin ulos. Käytännössähän tämä ei ole niin yksinkertaista. Onneksi vauva on tykännyt nukkua turvakaukalossa, joten hän on nukkunut hyvin autossa sen aikaa, kun olemme ulkoilleet leikkikentällä isompien kanssa. Ulkona vaunussa vauva on nukkunut vasta kerran pienen pätkän, koska olen ollut niin laiska pukemaan vauvaa ulkovaatteisiin.

Vajaa viikko synnytyksen jälkeen kävin puntarilla: -10 kg. Muutama mokoma on vielä jäljellä. En muuten yhtään ihmettele, että raskauden viimeiset viikot tunsin oloni hieman painavaksi: vauva painoi 4320 g, istukka meille ennätysmäiset 750 g, lapsivettä oli jälleen kerran paljon plus sitten kaikki muu "töhnä" mikä tulee lapsen myötä pihalle. Aika pikainen painonpudotus. 

Mieheni lähtee huomenna työmatkalle Saksaan, joten minulla on edessä parin päivän tulikoe tämän jengin kanssa.

Pääsiäisenä pelasimme isompien lasten kanssa paljon lautapelejä. Sain myös napattua melko harvinaisen kuvan lapsista askartelemassa ja piirtämässä yhtäaikaa. Hetkeä myöhemmin Touko istui keskellä pöytää juomassa vesivärivettä mukista. Joskus vuosien päästä voin katsoa tällaisia kuvia ja muistella, että arki oli aina seesteistä eikä kukaan koskaan kiipeillyt pöydille tai piirrellyt seiniin.



Aino oli kasvattanut koulussa pääsiäisruohoa itse askarrellussa pupu-astiassa. Tämä oli jotenkin tosi ihana. <3



Pääsiäinen meni muutenkin ihan löhöillessä. Koko pitkän viikonlopun pääsiäispupu toi lapsille yön aikana suklaamunat hattuihin, mitkä oli aseteltu sänkyjen viereen. Koko pääsiäisen söimme niin hirveästi suklaata ja herkkuja, että kohta niitä tulee jo korvista pihalle.

Tänään Eino kysyi: "Onko tämä meidän viimeinen vauvamme?". Hämmennyin hieman enkä oikein osannut vastata mitään järkevää.

Laitoin aamulla pyykit kuivumaan ulos, jes! 

Melkoisesta tuulesta huolimatta täällä paistaa välillä aurinko. Oikein ihanaa loppupäivää teille, minä pääsen illalla vauvan kanssa kahdestaan ystävän vauva-kutsuille, hurraa! :)

   

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti