keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Keskiviikkotörinät

Ette ikinä arvaa, mitä Touko tänään teki? Kaatoi maidon lasista suoraan omaan päähänsä! Kaikki tapahtui taas niin nopeasti, etten ehtinyt muuta kuin huutaa EIIIII. Ja tiedättekö mitä, MINÄ PESIN EILEN LATTIAT. Tästähän tulee ihan perinne, siivouspäivänä tai sen jälkeen on hyvä heittää maidot pitkin lattiaa. Ja hoksasi hän tänään myös sen, kuinka keittiön laatikoiden vetimiä pitkin pääsee kiipeämään tiskipöydille. Hurraa. 

Kuumetauti on ilmeisesti poistunut keskuudestamme. Toinen hurraa! Sulo, minä ja vauva säästyttiin. Kävin eilen vauvan kanssa neuvolassa peruspunnituksella: ensimmäisen viikon kotikäynnillä vauva oli saanut painoa lisää melkein kaksisataa grammaa kolmessa päivässä (kuulemma 150g/viikko riittää, ainakin hän on saanut syödäkseen) ja eilen hän painoi jo yli syntymäpainon, 4370 g. Pituutta oli tullut puoli senttiä ja päänympärys kasvanut melkein sentin eli kasvanut hän ainakin on. Toisaalta, on hän sen verran perustyytyväinen, ettei olisi epäilystäkään etteikö hän saisi tarpeeksi apetta. Yöllä hän herää noin kolmen tunnin välein syömään, yhtenä yönä tyttö nukkui melkein viiden tunnin pätkän. En ole siis aikoihin nukkunut näin makeasti: ei ole enää särkyjä, alaselässä ei pauku jokin epämääräinen eikä vessassa tarvitse käydä yön aikana ollenkaan. Nyt, kun alun runsas maidontuotanto alkaa tasaantua eikä tissit ole enää kipeät, elämä alkaa tuntua taas normaalilta. On mahtavaa saada oma "energia" takaisin ja kaikenlainen arkinen touhuaminen tuntuu taas ihanalta ja kevyeltä.

Muuten olemme touhunneet ihan perusjuttuja: Aino on aamupäivät eskarissa, iskä on ulkoillut paljon poikien kanssa, kesäaikaan siirtyminen on tasoittanut arkirytmin (meillä lapset alkavat heräillä turhan aikaisin pari-kolme viikkoa ennen kesäaikaan siirtymistä, kun valon määrä aamuisin lisääntyy) ja iltaisin olemme nauttineet vauvan "seurasta".

Aamulla kaivoin ihmeissäni pikkuruisia sukkahousuja kaapista: en olisi sellaista päivää uskonut enää näkeväni, että saan pukea meidän vauvalle vaaleanpunaiset sukkahousut jalkaan. Iltapäivällä lasten täti tuli ja jäi yökyläilemään. Samalla lasten mummu ja pappa toivat täytekakun, minkä kolme isompaa saivat koristella värikkäillä karkeilla.

Kohta lähden kuskaamaan Ainon satujumppaan, samalla reissulla ajattelin hakea muutaman kaalikääryleen iltapalaksi, ah nam. Täytynee ottaa vauva mukaan, nyt hän vetää sikeitä jo toista tuntia ja kun hän niiltä herää, veikkaan, että maito maistuu.

Täällä paistaa pitkästä aikaa aurinko, kyllä se kesä sieltä tulee! Aurinkoista pääsiäisen odotusta! 

<3
Keinukin löysi viimein paikkansa, hurraa taas!









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti