torstai 16. huhtikuuta 2015

Muisti pätkii

Tällä hetkellä kärsin jonkinsorttisesta synnytyksen jälkeisestä dementiasta. Ihan varmasti. Kun en meinaa muistaa mitään ja ajatukset harhailevat. Toivon todella, että tämä on vain väliaikaista, sillä auta armias jos sekoilen yhtälailla koko loppuelämäni. Voi jee.

Sekoilu ilmenee ihan pienissä jutuissa: kun juuri äsken oli mielessä jokin, mikä pitäisi muistaa tehdä parin päivän päästä. Sitten parin päivän päästä muistan, että muistelin jotain, mutta mikäköhän se oli? 

Nytkin tuli tenkkapoo. Mitäs minun pitikään kirjoittaa? En enää muista.

Viikonloppuna kysyin veljeltäni samaa asiaa kaksi kertaa. Sillä sekunnilla, kun kysyin asiaa uudestaan, tuli itellenikin sellainen olo, että kysyinköhän tätä jo. Viimeistään kanssaihmisten ilmeistä huomaa, että jotain meni nyt pieleen: kulmat kurtussa he katsovat, että mitähän tuo nyt sekoilee. Eikä tätä tapahdu minulle normaalisti, siksi se onkin niin outoa.

Sitten en muista, kenelle olen puhunut mitäkin. Voin hyvillä mielin selittää jollekin saman asian kahteen kertaan. Tai sitten olla selittämättä jotain tärkeää jollekin tärkeälle. Eniten tästä varmasti kärsii mieheni, jolle unohdan kertoa vaikka mitä, oleellisia ja epäolennaisia asioita. Ja lastenkin puolesta vähän harmittaa, sillä entistä enemmän he joutuvat pyytämään ja muistuttamaan minua juuri lupaamistani asioista.

Vauvalle saatan tyrkyttää samasta tissistä maitoa monta kertaa peräkkäin. Ei sillä sinällään mitään väliä ole, tuleehan maitoa kummastakin, mutta kun aloitustissi on monta kertaa peräkkäin sama, toinen tissi on pian räjähtämispisteessä. En siis muista, kummasta tissistä vauva viimeksi söi. Toisaalta tämä korjaantuu aika nopeasti, sillä räjähtämispistetissin havaitsee kyllä ennemmin tai myöhemmin. 

Ja sitten, kaikkein kamalin fiilis on se, kun yhtäkkiä autoa ajaessa iskee paniikki: ovatkohan kaikki mukana? Otinko vauvan mukaan? Verkkokalvoille piirtyy kuvajainen kotona sängyllä tai turvakaukalossa tai ulkona keskellä pihaa itkevästä vauvasta, jonka unohdin kun lähtö oli taas hirveää sähläystä.

Ikinä en ole ketään unohtanut (vielä).

Olen joutunut kirjoittamaan kalenteriin ihan kaiken, mikä on edes jossain suhteessa tärkeää muistaa. Kun pari päivää sitten mietin kauppalistaa tälle viikolle, aivot menivät ihan jumiin. Onko maailmassa olemassa joitain muitakin ruokia kuin makaronilaatikko? Kaupassa ajatukset menevät ihan sekaisin ja unohdan ostaa maitoa mutta juustoa ostan, vaikka jääkaapissa on melkein täysi köntti jäljellä. 

Muistamattomuus ei johdu väsymyksestä, olen nimittäin ollut väsyneempikin. Kai minulla on ollut vähän samaa vaivaa jokaisen vauva-aikana, mutta joka kerta se tuntuu pahenevan. Onneksi minulla on paljon kanssasisaria, jotka ovat samassa elämäntilanteessa ja joilla tuntuu olevan samanlaisia oireita. En ole yksin, hurraa. <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti