sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Ei nimi miestä pahenna

Tätä olen miettinyt siitä lähtien, kun rupesin blogia kirjoittamaan: millä nimellä tai miten kutsuisin näissä teksteissä aviomiestäni? Hän on kuitenkin aika olennainen osa jokaista arkipäivää, joten oli päivänselvää, etten pysty kirjoittamaan meidän elämästä mainitsematta häntä. Enkä haluakaan. Mutta että millä nimellä? Sen verran yskityisyyttä haluaisin hänelle suoda (tämä on kuitenkin minun harrastukseni), että oikeata nimeä en täällä huutelisi. Lapsilla on "bloginimet", mutta jotenkin minusta olisi hölmöä kutsua miestäkin jollain tekonimellä. Paavo. Pekka. Urpo. Tai ehkä Uuno? Pian saattaisin kutsua häntä sillä nimellä ihan oikeassa elämässä (eh eh). 

Jotkut bloggaajat kirjoittavat puolisoistaan pelkällä etunimellä, siinä tapauksessa tähän blogiin ilmestyisi eräs J. Ei hullumpi vaihtoehto. Tähän asti olen tyytynyt risteilemään mies ja iskä nimien välillä: jos kyse on ollut selkeästi jostain, mikä liittyy lapsiin, nimi on iskä. Jos taas jotakin yleistä tai ihan vain meihin kahteen liittyvää, niin mies. Tai sitten sekaisin miten sattuu, itsekin välillä hämmennyn kun en tiedä mikä olisi järkevää. Joskus olen kirjoittanut, että "menivät isänsä kanssa sinne ja tänne, blaa, blaa..", mutta olen pyyhkinyt sen heti pois, koska se kuulostaa minusta siltä, kun se iskä ei asuisi meillä ollenkaan. Että olisi tullut avioero ja nyt he asuvat vuoroviikoin "isänsä" luona.

Mies, aviomies, siippa, puoliso, ukko, isäntä, äijä, iskä, isi, isukki, isä. Mies, joka meillä asuu. 

Näitä pyörittelin eräänä iltana, nyt yritän summata tähän sen, mitä minulle näistä kutsumanimistä tulee mieleen. Itseänikin ehkä vähän nauratti: miksi ihmeessä minun täytyy tästäkin asiasta tehdä näin vaikeaa? 

Mies = joku epämääräinen, toista sukupuolta edustava ihminen nurkissa pyörimässä.

Aviomies = ehkä vähän turhan virallinen, ihan kuin olisin jäänyt jumiin siihen päivää, kun sanoimme toisillemme tahdon.

Siippa = eih. Ei, ja ei. Mitä tästä nyt sanoisi? 

Puoliso = vähän niinkuin kumppani, ihan kun en haluaisi paljastaa, onko puoliso mies vai nainen. Puoliso on kanssa ehkä vähän turhan virallinen.

Ukko = veljeni sanovat meidän, siis minun ja heidän, isää ukoksi. Ei pysty. Ukkometso. Lumiukko. Ja niin edelleen.

Isäntä = apua, ei pysty. Tulee mieleen Duudsonit ja sellainen vanhanaikainen ajattelumalli siitä, että joku on ISÄNTÄ TALOSSA. Yäk. Minäkään en haluisi että minua sanottaisiin emännäksi. Hei oon menossa lypsylle. Vaikka ei lehmissä ja lypsämisessä mitään vikaa ole, oma mummuni oli emäntä ja mielleyhtymä on liian voimakas. Vaikka ei mummussanikaan mitään vikaa ollut. Huivi päähän ja menoks! Ammuu.

Äijä = "Moro, toi on mun äijä ja mää oon sen ämmä." Ei, ei pysty.

Iskä = tällä nimellä olen kutsunut omaa miestäni tähän asti, ei sinänsä mitään vikaa ja itselleni aika luonnollinen, koska omaa isääni olen aina kutsunut iskäksi. Mutta ehkä juuri siksi, onko se vähän hölmöä?

Isi = viisivuotias voi sanoa isäänsä isiksi.

Isukki = sanooko joku isäänsä tai miestään isukiksi? Oikeasti? Minulle tulee mieleen joku huono pehmoporno-elokuva, vaikka en tietenkään ole koskaan sellaisia nähnyt enkä katsonut. 

Isä = Taivaan Isä. Hallelujah!

Mies, joka meillä asuu = tämä tuli mieleeni suoraan Kai Lehtisen kolumneista, joissa hän kutsuu vaimoaan "naiseksi, joka meillä asuu". Minusta "mies, joka meillä asuu" kuulostaa juurikin siltä, että mies todella vain asuu meillä, ei siis osallistu muun perheen elämään millään tavalla. Kunhan pyörii nurkissa ja on tiellä. Jos tietäisin, että oma mieheni ei lue näitä kirjoituksia, sanoisin, että joskus tuo tuntuu todellakin pitävän paikkansa, mutta koska mieheni lukee näitä, en sano, ettei vaan loukkaannu. Ja koska meidän perheen iskä (voi jestas, kohta olen oikeasti ihan sekaisin) oikeasti osallistuu. 

Painotan siis sanaa joskus. Joskus vain on vähän tiellä ja pyörii nurkissa.

Mitä vaihtoehtoja jää jäljelle? Hän? Kauhean kohtalokasta, "minä ja hän, tiedän sen..." ja niin edespäin.

Ehkä keksin jonkun ratkaisun. Jos en, epämääräisten miestä tarkoittavien sanojen käyttö blogiteksteissä jatkuu. Koettakaa kestää.

P.s. Minua mies, joka meillä asuu, kutsuu muuten mammaksi. Lasten kuullen äiskäksi, muille puhuessaan mammaksi. Ei emäntä, ei vaimo, vaan mamma. Alkuun se kuulosti vähän hassulta, mutta sittemmin olen tottunut siihen ja nyt se kuulostaa jo aika hauskalta.

Kerronpa myös, että Einolta kysyttiin kerran minun nimeäni, siis tyyliin "mikäs se teidän äitin nimi on?". Eino hetken tuumi ja vastasi Äiti Heikkilä. Hahaha, minua nauratti ja tajusin nopeasti, että lapset eivät oikeasti kuule minun oikeata nimeä hirveän usein: kotona olen aina äiti tai äiskä. Tämän "äiti Heikkilä"-jutun jälkeen nimestä on ollut kyllä puhetta ja isommat sen jo muistavatkin. ;)

4 kommenttia:

  1. Mietin ihan samaa kun aloitin kirjoittamaan blogia. Lapsia kutsun omilla nimillään. Miestäni kutsun lempinimellä jolla ei ole mitään tekemistä hänen oikean nimen kanssa mutta jolla varsinkin mun perhe häntä kutsuu. Juuri huomasin että itse taidan olla vaan nimimerkki, tarkoitus ei kyllä ole ollut salailla omaa nimeä kun lapsetkin on oikeilla nimillä mutta se nimimerkki vaan jäi siksi mikä oli bloggerissa mulla valmiina :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin tuli mieleen tuo lempinimen käyttö, minunkin miehellä on parikin sellaista mitä on käytetty joskus ajat sitten. Mutta toisaalta, siinäpä se ongelma juuri onkin: niitä ei ole käytetty aktiivisesti moneen vuoteen JA lisäksi ne ovat niin hassuja että taitaa olla parempi jättää ne käyttämättä. xD

      Poista
  2. Hahaha, "joskus on vähän tiellä". Ihan kun meidän perhe-elämästä. Toivotavasti en koko taloa herättänyt kun naureskelin tälle jutulle. Samoja pohdintoja täälläkin nimiasioissa ja mieheksi kutsun, vaikka onkin avomies. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, hauska tämän nimenomaan pitikin olla, hyvä että jotakuta muutakin naurattaa! :D

      Poista