sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Nainen rengaskaupassa

Vähän nyt yleistän. Otsikko voisi olla ihan yhtä hyvin "Minä rengaskaupassa". Mutta se ei ole, koska otsikon on tarkoitus herättää sellaista hörähtelevää hilpeyttä ja tietynlaisia mielikuvia jo ennen kuin tätää tekstiä alkaa lukeakaan. Ihan rehellisesti, kuinka moni teistä, arvon leidit, on koskaan käynyt ostamassa autoon renkaita?

Minä yritin. En mene enää ikinä. 

Parisen viikkoa sitten ajelin kolmen pienimmän lapsen kanssa naapuri-paikkakunnalta kotiin päin. Olin ihan muilla asioilla, mutta mieleeni pälkähti yhtäkkiä, että olisiko järkevää käydä samalla katsomassa autoon kesärenkaita. Muistin sanomalehdessä olleen mainoksen ja meinasin, että voisin käydä kysäisemässä tarjouksen meidän auton renkaista. Kun nyt kuitenkin sen hyvää tarjousta mainostaneen liikkeen ohi ajelisin. 

Soitin miehelle, että menenkö katsomaan. Juu, hyvä ajatus. Noh, ajoin autolla pihaan ja löysin jopa parkkipaikan ihan liikkeen oven vierestä. Uskokaa pois, sekin oli jo saavutus, sillä alue oli täynnä sellaista suurta peltihallia, isoja ovia, isoja ja pieniä autoja, isoja kasoja renkaita ja sellainen polttoaineen ja öljyn sekainen käry. Siis erittäin outo kokonaisuus rengasliikettä ja autokorjaamoa. En erottanut mihin edellinen korjaamo loppuu ja mistä seuraava alkaa. Tai että missä hitossa niitä renkaita oikein myydään. Vähän liioiteltuna.

Päätin ottaa lapset mukaan, kurja heidän olisi autossa odotella. Jo liikkeen sisään astuessa hämmennyin hieman: "kauppa" oli täynnä urheiluvälineitä. Jääkiekkomailoja, jalkapalloja, maaleja, varusteita. Hyvää kamaa, ei siinä mitään. Odottelin hetken, ajattelin, että joku tulee kyselemään tarvitsenko apua. Kun pojat rupesivat pelaamaan jalkapalloa malliksi kasatulla maalilla ja puolityhjällä pallolla, oli minun pakko lähteä etsimään henkilökuntaa. Astuin avoimesta ovesta ilmeisesti korjaamon puolelle, koska eteisessä istui muutama ihminen, selkeästi odottaen. Kaikki miehiä. Klup. Voi paska. Mitä minä täällä teen? 

Sain osakseni hieman, ööööö, hämmentyneitä katseita. Kuvittelen vain, eihän se nyt hirveän harvinaista enää tämän päivän tasa-arvoisessa yhteiskunnassa voi olla, pöllämystynyt nainen kolmen alle neljävuotiaan kanssa autokorjaamon eteisessä. 

Juuri kun ajattelin juoksevani karkuun, ilmeisesti henkilökuntaan kuuluva mies-henkilö (niin päättelin, koska: pitkä tukka, möhömaha, mustat kädet, kauhea kiire, säälivä katse) huikkaa mennessään, että "mitäs sulle?".

"Hmmmm, kesärenkaita." mumisin, kunnes huomasin hokevani mielessäni yhtä asiaa: ÄLÄ KYSY MINKÄ KOKOISIA, ÄLÄ KYSY MINKÄ KOKOISIA. 

"No, minkä kokoisia?". 

Voi paska. Tai Homeria lainatakseni. D'OH!


Hmmm. Lisää hämmennystä, hermostunutta naurua ja vastaus, mistä en itsekään muista oikein mitään. Jotakin höpisin "tuosta pihassa olevasta Nissanista" ja siitä, että tämä ei nyt varsinaisesti ole minun alaani. Myyjäkin taisi huomata sen, sillä sain melko kattavan selityksen jostakin renkaiden kokoon liittyvästä jutusta, mistä en nyt enää muista yhtään mitään. Enkä siksi etten oikeasti ymmärtänyt siitä mitään. Muistan vain sanoneeni "joo" ja riensin ovesta ulos, räpläten puhelinta, tarkoitukseni oli soittaa miehelle ja kysyä tarkennusta renkaiden kokoon. En saanut miestäni kiinni. Katsoin parhaakseni paeta paikalta, lapset äkkiä autoon ja niin pois päin.

Ukkeli tuli perässäni ja lupasi käydä katsomassa sen kokoisille renkaille, mitkä nyt auton alla oli, hinnan. Samalla kun lastasin ipanoita autoon (jotka olivat vähintäänkin yhtä hämmentyneitä tilanteesta kuin minä itse), kuulin taas selostuksen kolmesta eri rengasmerkistä ja niiden hinnoista.

Muistan vain luvanneeni ottaa yhteyttä myöhemmin. 

Ja paskat. Siinä kohtaa kun kurvasin pois liikkeen pihasta päätin, etten enää ikinä palaa sinne takaisin. Millään muotoa. 

Kyllä hävetti. Mikä ihmeen päähänpisto se nyt oli, mennä hoitamaan asiaa mistä en ymmärrä hölkäsen pöläystä? Kauppareissua seurasi pari äkäistä puhelua miehelleni, jolle marmatin jotakin asioiden viimetinkaan jättämisestä ja siitä, miksi ihmeessä minun pitää hoitaa tällaisetkin asiat. Oikeasti ei täydy. Kukaan ei pyytänyt minua menemään siihen liikkeeseen, omapa oli ideani. Mutta kun nolotti. Ja otti päähän. Minä en yleensä joudu tällaisiin tilanteisiin, minä en yleensä hämmenny niin paljon, että ajatukset menevät ihan mutkalle. Vaikka eihän mitään vakavaa ollut oikeastaan edes tapahtunut.

Jätän tästedes kaikki autoon liittyvät asiat edelleen miehelleni, joka on ne tähänkin asti osannut hoitaa ilman minun apuani.

"Nainen rengaskaupassa" voisi olla verrattavissa esimerkiksi siihen, jos mies menisi hakemaan vaimolleen apteekista apua hiivatulehdukseen, ilman alustavia tietoja. "Niin että onkohan minkälaista kutinaa?". Hehheh.

Täytynee vielä sanoa, että tuo rengaskauppias oli vallan mukava ja asiantunteva mies. Asiakas vaan ei osannut suhtautua siinä kohtaa oikein juuri mihinkään.

Muistin sentään sanoa kiitos. Huh. 

8 kommenttia:

  1. Ei voi olla. Nauratti kyllä. Mutta vain koska kerroit niin hyvin - ainakin melkein vain :D

    Olen asioinut pari kertaa, aion mennä jatkossakin. Yritän ajatella että ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa osata autokieltä. Hyväksi esimerkiksi riittää jo se, että kaikilla sedilläni on erimerkkiset autot ja eri rengasmerkkisuosikkinsa.

    -Kaislakerttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei olekaan. Ja kyllähän auto-asiat hoituvat varmasti myös meiltä naisilta, tämä nyt oli vain äärimmäisen surkea yritys kaikenkaikkiaan! :)

      Poista
  2. Olen lueskellut blogiasi,saamatta kuitenkaan aikaiseksi kommentoida mitään. Ihanaa että joku samassa elämäntilanteessa oleva kirjoittelee juttua elävästä elämästä :)

    Itse olen pyörähtänyt kyllä aina silloin tällöin rengasostoksilla ja se kyllä alkaa mennä jo aika rutiinilla; mutta voin kyllä kuvitella että sormi menee suuhun jos ei se koko ole ihan hallussa :)
    - Nim. Kohta viisi lasta

    ps. Meillä mies voisi kyllä poiketa apteekin kautta niissä hiiva-asioissakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, ehkä minäkin siis joku päivä uskaltaudun uudelleen auto-asioille! :) Jos siihen jotenkin valmistautuisi hieman etukäteen. Musta tuntuu, että meillä mies toisi apteekista vähän kaikenlaista varmuuden vuoksi, jos hänet jollekin hiiva-asialle lähettäisin. :D

      Poista
  3. Hih, mun piti myös mennä kerran ostamaan rengasta puhjenneen tilalle. Jännitti tosi paljon, mutta onneksi olin ainut asiakas ja myyjä tuli itse katsomaan autosta millainen rengas tarvitaan. Hyvää palvelua ja jäi kyllä tosi hyvä mieli, mutta silti kiva kun mies nykyään hoitaa meillä nuo asiat! :) Eiköhän anneta vaan miesten tehdä ne hommat mitkä luonnistuu ja samalla antaa niiden tuntea itsensä tarpeellisiksi?! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, oikeassa olet! Minunkin reissuni olisi voinut päättyä vähän onnellisemmin, jos liikkeessä ei olisi juuri sillä hetkellä ollut niin kauhea ruuhka. Tällaisissa tilanteissa asiakaspalvelun merkitys korostuu, sillä aina ei asiakkaalla ole mitään hajua siitä, mitä tarvitsee. :)

      Poista