keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Viisvee

Meidän Eino täyttää viisi vuotta! VIISI vuotta, käsittämätöntä, hassua, kummaa ja mitä kaikkea. Epäreilua ja toisaalta tosi reilua: kun on kiva, että lapsi kasvaa, oppii uusia juttuja, itsenäistyy ja tulee omatoimiseksi, mutta ei ole kiva, että yhä kauempana ovat ne ajat, kun kuuntelin pikkuisen tuhinaa vierelläni, katselin kun hän lähti konttaamaan, kävelemään, kuuntelin ensimmäiset sanat. Ne päivät eivät koskaan tule takaisin. Koskaan. Kaihoisasti voin vain yrittää muistella, miltä silloin tuntui, kun pieni rauhoittui silmänräpäyksessä syliini tai nukahti uudelleen, kun kävin silittelemään hänen poskeaan. 

Nyyh.

Toisaalta, ei tämä nykyinenkään yhtään huono ole: tuo vauhdikas tyyppi (plus kaikki neljä muuta tyyppiä) on osoitus siitä, että jotakin olemme varmasti osanneet tehdä oikein. Usein jään itsekseni ihmettelemään seuratessani lasten touhuja, että nämä ovat meidän lapsia: ME olemme "kasvattaneet" heidät ja päässeet heidän kanssaan näin pitkälle. Lapset kasvavat hienosti, he ovat onnellisia, heillä on turvallinen koti, paljon kavereita, heillä on toisensa ja meidät. Se on paljon, kuulkaas. Heillä on kadehdittavan paljon kaikkea, sitä pitäisi muistaa arvostaa paljon enemmän. 

*huokaus*

Eino on lapsi, joka ei halua kävellä. Hän mieluummin juoksee, pomppii tai loikkii paikasta toiseen. Oikeasti, aika harvassa ovat ne kerrat, kun pojan näkee rauhallisesti kävelevän jonnekin. Eino rakastaa pelaamista ja liikuntaa: jääkiekko, jalkapallo, pesäpallo, koripallo, sähly, uiminen, pyöräily, nintendo-pelit, Afrikan tähti, muistipeli... Peli kun peli, laji kun laji, Eino on aina mukana. Ja on hän kyllä hyvä. Ikäisekseen hän on oppinut esimerkiksi luistelemaan ja lyömään pesäpalloa huikeaa vauhtia, en edes muista, kuinka monta kertaa meiltä tultiin viime talvena kysymään minkä ikäinen poika oikein on, kun noin hienosti jo luistelee ja pelaa. 

Mutta se on hänelle intohimo. Tietysti asiaa auttaa se, että Eino on fyysisesti hyvin kehittynyt pienestä pitäen ja kun hän jotakin päättää opetella, sen hän  myös opettelee. Vaikka verenmaku suussa. Kompastumisilta ja haavereilta ei olla säästytty (vauhdikkuutensa ansiosta Eino on myös aika etevä kaatuilemaan), mutta ne eivät ole poikaa koskaan haitanneet eikä hän lannistu, vaikka kuinka harmittaisi. 

Viikko sitten Eino oli aivan liekeissä, kun hän pääsi pelaamaan pesäpalloa itseään reilusti itseään vanhempien lasten ja nuorten kanssa. Kun sai oikeasti pelata, ihan tosissaan. Iskä on Einolle tärkeä pelikaveri, milloin mikäkin nurkka muuntuu peliareenaksi, kun Eino rakentaa maalin ja pistää pelin pystyyn. Iskä toimii yleensä maalivahtina. Ja superhyvänä "valmentajana" ja tsempparina myös. 

Vaikka joskus tuntuukin, että tämä poika ei pysy paikallaan sitten hetkeäkään, on hänellä uskomaton taito pysähtyä tekemään tarkkuutta vaativia juttuja. Olenkin täällä blogissa monesti äimistellyt sitä, kuinka hyvin kaikki askartelu- ja näpertelyhommat pojalta sujuvat. Esteettisyys on hänelle myös tärkeää, se ei olekaan ihan sama, minkä värinen helmi kaulakoruun pujotetaan. Sama koskee vaatteita ja kenkiä: hän on hirveän tarkka siitä, että vaatteet ja kengät ovat sekä mukavia päällä että hyvän näköisiä. Pieniä neuroosejakin hänellä on havaittu, esimerkiksi kengännauhat eivät saa lepattaa vapaana vaan ne pitää tunkea kengän sisään. Lepattavat nauhat, vähänkään märkä vaate, rullaantuneet hihat tai lahkeet = itkupotkuraivari ja katastrofi. Eino on hyvin onnellinen uusista vaatteista eikä häntä todellakaan haittaa saada pehmeää pakettia. 

Eino on lapsi, joka kömpii viereeni aamulla ja mumisee "äiti, rakastan sinua.". Hän on herkkä ja arka uusissa tilanteissa. Äärimmäisen äkäinen ja lyhytpinnainen nälkäisenä ja väsyneenä. Eino syö paljon. Siis todella paljon. Hän on ennakkoluuloton maistelija, kaupasta hän valitsee kaikkein eksoottisimmat hedelmät ja vihannekset. Hänen lemppariruokiaan ovat lasagne ja kananmunakastike. Lempparihedelmiä omena, päärynä ja kiivi. Eino nukkuu paljon, nukahtaa nopeasti mutta on hidas herääjä. Hän on myös vetkuttelija, joka keksii kaikki mahdolliset tekosyyt sille, miksei voi siivota, pukea tai mennä nukkumaan silloin, kun pitäisi. Einon hampaiden pesussa menee sama aika kun muiden kolmen pesussa yhteensä. Hän ihmettelee ja kyselee edelleen loputtomiin, hän on äärimmäisen utelias, kiinnostunut yksityiskohdista, luonnosta, kasveista, eläimistä, luonnonilmiöistä ja toisinaan asioista, joita minun on hirvittävän vaikea selittää hänelle tyhjentävästi (esimerkiksi ukkonen, kuolema ja Jeesus). Hänellä (niinkuin kaikilla lapsilla, ainakin välillä tuntuu siltä) on erinomainen muisti, kun hänelle jotain lupaa, on se myös toteutettava. Eino on reilu kaveri, joka tulee toimeen kaikkien kanssa (sisaruksia lukuunottamatta, joiden kanssa hänellä on jonkinsorttinen viha-rakkaus-suhde ;)). Mieluiten Eino kulkisi aina alasti eikä hän siedä kuumia löylyjä.

Einolle koti on kaikki kaikessa. Vaikka hän tykkää reissaamisesta, retkistä ja yökyläilyistä, on hän vähän ajan päästä sitä mieltä, että "eikö voitaisi mennä jo kotiin?". Eino haluaisi kuulemma olla isona jääkiekkoilija ja kasvitieteilijä. <3











3 kommenttia:

  1. Parissa blogissa on ollut kommenttiosiossa hauskoja havaintoja useamman lapsen äideiltä. Luin alkukesän Hesarista uutisen, jonka mukaan poikia syntyy usein leppoisaan, tasaiseen elämänvaiheeseen ja silloin kun äidillä on erityisen huoletonta. Tyttöjä syntyisi taas silloin, kun nainen tuntee itsensä ujoksi tai jännittää, esim. saako töitä jne. Olisi huippua kuulla näetkö itse tällaista korrelaatiota. Itselläni esikoinen poika, ja minusta arki ennen lasta oli kaikkein leppoisinta. Kun taas paljon äidillistä stressiä oli kun tytär syntyi. Ihmettelenkin tämän teorian valossa miten jollekin syntyy vaikka ensin tyttöjä ja sitten poikia. Mutta niinkin tapahtuu, mikä saa kyseenalaistamaan koko teorian :)

    Kaislakerttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei hitsi miten mielenkiintoinen juttu, aloin heti miettimään, että miten meillä on mennyt! Kirjoitan tästä ehdottomasti oman postauksen, kiitos aiheesta! :)

      Poista
  2. Jes! Tämä on varmasti aihe, jota voi kunnolla pohtia vasta viiden lapsen otannalla.

    Olen tuon Hesarin jutun jälkeen pyöritellyt omaa sukua mielessä. Yhdellä tädeistäni on tyttö-poika-poika-poika-sarja. Hän on lapsesta asti ollut säpäkkä ja suoranainen pomottaja, joka on pitänyt jöötä isommille veljilleenkin. Vähän kova, eikä stressaa. Sitkeä ja suora. Jos tälle tädille kertoisi odottavansa kolmosia, vastaus olisi "no siinähän se rantapallo vasta venyy"

    Toinen tätini taas on saanut tyttö-tyttö-sarjan. Hän on maltillisempi, ei sano vastaan jos tulee jotain missä saattaisi olla tarvettakin puolustautua. Iloinen, hersyvän nauravainen, mutta myös empaattinen, tuntee toisten kivun omissa luissaankin asti. Alistuvainen ja herkkä. Jos tälle tädille ilmoittaisi odottavansa kolmosia, vastaus olisi "mitenhän sen kivun kanssa, pärjäätköhän varmasti"

    Väkisinkin teoriaa puskee, odotan niin innolla mitä tästä löydät!

    Kaislakerttu

    VastaaPoista