perjantai 10. heinäkuuta 2015

Lapsiblogit - vaippaihottumia ja nolaamista?

Minulta pyydettiin kannanottoa Lapsiblogit lukkojen taakse-aiheeseen. Alkuperäisessä, paljon keskustelua herättäneessä tekstissä ollaan sitä mieltä, että lasten yksityisyys kärsii "lapsiblogeissa". 

Olen hyvin pitkälti samaa mieltä kirjoittajan kanssa. Lasten yksityisyyttä pitää varjella. Ehdottomasti. Toisaalta haluaisin myös nähdä blogin, missä lasten yksityisyys kärsii. Olen avoin ajatuksille.

Itsehän kirjoitan blogia lapsiperheen elämästä äidin, siis minun, näkökulmasta. Kutsuisin blogiani ennemmin perhelifestyle-blogiksi, en lapsiblogiksi. Lapsilla on tässä blogissa "bloginimet" ja kuvia julkaisen harkiten. Tavoitteeni on kirjoittaa mahdollisimman rehellisesti omia näkemyksiäni - alun perinkin perustin tämän blogin itseäni varten, omien ajatusteni jakamiseen, vertaistuen saamiseen/antamiseen -  en lasteni esittelemiseen. En voisi ikinä kuvitella julkaisevani vaippaihottuma-kuvia tai kylpyhetkiä täällä saatika facebookissa, missä valitettavasti törmää vähän väliä kaikenlaiseen ajattelemattomuuteen. Sellaiset kuvat kuuluvat minusta kotialbumeihin, ei someen tai blogeihin. 

Lapset ovat totta kai iso osa elämääni ja sitä kautta iso osa myös tätä blogia. Olen pyrkinyt kirjoittamaan asioista niin, etteivät ne nolaisi ketään tai antaisi aihetta kiusaamiseen. Minulle tärkeää on saada kirjoittaa asioista, kuvat lasten tekemisistä ovat mukavaa plussaa. Vaikka kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, olen mielestäni onnistunut kuvailemaan asioita ihan hyvin myös sanallisesti. Tosiasiat eivät kuitenkaan muutu oli mukana kuva lapsesta tai ei. Ne, jotka meidät tuntevat, tunnistavat lapsemme kuvista ja jutuista varmasti, mutta minua se ei haittaa, kertoisin samat asiat heille kuitenkin. Mitä isommiksi lapsemme ovat tulleet, sitä vähemmän olen heidät henkilökohtaisista asioista tänne kirjoitellut. Kun kaikki lapset ovat isompia ja pahin ruuhka on ohi, kirjoitan varmasti jostain ihan muusta ja lapset jäävät taka-alalle. Se "jokin muu" voisi olla jotain itseeni liittyvää, mikäki minulla jonain päivänä on aikaa sellaiseen.

Minusta on ok pitää blogia, missä lapsi on esillä omana itsenään - kunhan se tehdään hyvän maun rajoissa. On eri asia kuvata lapsen vaippaihottumaa kuin asukokonaisuutta lapsen päällä. Viimeksi mainittuja on kuvastot ja perhelehdet pullollaan muutenkin. Jos olisin (no okei, vähän ehkä olen) innokas lastenvaate-harrastaja, joutuisin miettimään kuvien julkaisua uudestaan. Juuri nyt olen liian laiska houkutellakseni lapset sellaisiin asukuviin, mitkä olisivat sekä laadukkaita että suojelisivat lasten yksityisyyttä.

Itse luen ja bongaan "lapsiblogeja", joissa pääasiassa jaetaan ideoita, vinkkejä, esitellään omaa kekseliäisyyttä, sisustusoivalluksia ja lastenvaatelöytöjä. Harmittomia minusta. Uskon, että minulla on sama ajatus kuin monella muullakin bloggaajalla: itsekkäästi itsestään kirjoittaminen, omien onnistumisien ja epäonnistumisien vuodatus. Pääasiassa minäkin kirjoitan siitä, miten itse koen asioita, kuinka selviä arjen pyörityksestä, mitä mieltä minä olen asioista ja miten minä toimin missäkin tilanteessa. 

Tottakai mietin lasten yksityisyyttä aina kirjoittaessani. Niin pitäisi minusta kaikkien muidenkin. Koska kirjoitan blogia julkisesti omalla nimelläni, jokaisen minut edes kaukaisesti tietävän on niin halutessaan helppo päätellä, kenestä lapsesta puhun milloinkin. Oikeat nimetkin saa etsittyä jostain. Se ei varmasti ole vaikeaa. Jos jollakin on mielenkiintoa kaivaa törkyä meidän perheestä tai etsiä aihetta kiusaamiseen, se löytyy jostain joka tapauksessa. Minun melko surkeat turvatoimet tuskin sitä estävät.

Onko sellaisia vaippaihottuma-blogeja olemassa? Itse olen ponnisteluista huolimatta aika surkea surffailemaan blogien ihmeellisessä maailmassa, joten olen myös surkea sanomaan, kuinka kirjava blogimaailma on ja kuinka paljon niitä ihottuma-kuvia jaellaan. Ja onko jollakin oikeasti aikaa ja intressiä kirjata kaikki lasten lapsuusmuistot julkiseksi luettavaksi?

Juuri nyt pitelen käsissäni kesäkuun KaksPlus-lehteä ja artikkelia "Vaippa pois ja potalle". Onko tämä juttu hyväksyttävämpi kuin blogikirjoitus samasta aiheesta? Lapset ovat tässä artikkelissa täysin tunnistettavissa, kuvan alle on painettu nimet ja iät.  

Ja tämä lehtihän on ilmestynyt ties kuinka kauan. Hassua, onko lehtien artikkeleista kohkattu aikanaan tai koskaan yhtä paljon?

P.s. Nyt kun oikein muistelen, olen julkaissut kuvan mäkäräisten pistoista. Siis lähes alaston lapsi. Huutakaa hep! kun niitä vaippaihottuma-kuvia alkaa ilmestyä. 

8 kommenttia:

  1. Esiinnyt oikealla nimelläsi. Onko se ristiriidassa sille, että lapsilla on bloginimet? Mielestäsi blogisi on mukava, elämänmakuinen. Eikä lapsiesi oikeuksia tallata. Kerrotko täällä myös kotikuntasi? Tunnetaanko teidät hyvin siellä? Ajattelin paikkakunnan kokoa. Kiitos blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän minun nimestäni voi päätellä vaikka mitä - mikäli jollakulla riittää mielenkiintoa. Myös lasten henkilöllisyydet. Olen varmaan puhunut paikkakunnastamme jossain teksteissä ohimennen eli senkin saa kyllä selville. Paikkakuntamme on melko pieni, mutta en usko, että täällä blogiani tunnetaan kovin hyvin. Itse arvioin, että tätä lukee täällä kourallinen ihmisiä, hekin tuttuja jo ennestään. En siis usko siihenkään, että lapsemme muistettaisiin joskus "bloggaajan lapsina" tai blogini jutuista ja vaikka muistettaisiinkin, toivottavasti positiivisessa mielessä. Kiitos kivasta ja asiallisesta kommentista! :)

      Poista
  2. Just näin! Liikaa mun mielestä holhotaan aikuisia ihmisiä. Tietty hyvän maun raja voi joskus mennä yli, mutta välillä tuntuu, että mitä tahansa tekee/kirjottaa, niin se on jonkun mielestä väärin. Jatka samaan malliin, huippu blogi sulla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin, tämä nyt ei kuitenkaan yleisellä tasolla ole ihan hirvittävän iso ongelma, isompiakin on ja paljon. Kiitos! :)

      Poista
  3. Musta lapsesta voi julkaista kuvia ja kertoa asioita, kunhan miettii huolella mikä on sopivaa ja mikä taas jotakin muuta. Jokainenhan tämän tietää itse. Mulla on jonkin verran kuvia lapsista omassa blogissani - jonkin verran = vähän. Jonkin verran heistä myös blogissani kirjoittelen. Mutta vaippaihottumatyyppiset jutut saa kyllä jäädä ihan muihin keskusteluihin kuin blogini puolelle... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Juuri aamulla instagramia selaillessani mietin, että ihan yhtä lailla siellä ihmisten jullkaisevat kuvia lapsistaan, ystävistään, sukulaisistaan, puolisoistaan - ne ovat usein kaikkien nähtävillä. Minusta ihmisillä on hyvä käsitys siitä, mikä on sopivaa. Ylilyönteihin törmää tottakai, mutta niitä taitaisin tulla, vaikka koko somea ei olisi olemassakaan.

      Sulla on ihania kuvia teidän likoista. juuri "sopivia". :)

      Poista
  4. Hyvin kirjoitettu ja oon niin samaa mieltä sun kans :)
    Itsekin pidän blogia ja mielestäni ihan hyvän maun rajoissa.
    Lapsia näkyy kuvissa, nimiä ei ole mainittu eikä paikkakuntaa ym. Varmasti sellainen joka tietää ja tuntee niin osaa yhdistää mutta en näe siinä mitään ongelmaa.

    Kovin henkilökohtaisia asioita en blogissani jaa, enemmän sellaista normaalia lapsiperheen arkea.. Iloja, mutta myös ärsytyksiä!
    En kuitenkaan koe, että esimerkiksi parisuhdetta tarvisi sen kummemmin tuoda kaikkien spekuloitavaksi :)

    Tässäkin pätee kuitenkin hyvin pitkälle se, että jokainen tyylillään!
    Tämä some-maailma on kuitenkin niin tätä päivää, että en koe sitä itse mitenkään ongelmaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tässäkin minusta on ihan hyvä käyttää tervettä maalaisjärkeä. Minustakin meidän parisuhdeasiat saavat pääasiassa jäädä ihan meidän tiedoksi, joitain pieniä juttuja lukuunottamatta, mitkä olen tarkoittanut lähinnä kevennyksiksi. ;)

      Kiitos kivasta kommentista! :)

      Poista