sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Leikkimökki

Olisin halunnut esitellä meidän hienon leikkimökin vasta sitten, kun se on lopullisesti valmis. Mutta koska meillä ei ikipäivänä mikään tule täysin valmiiksi enkä malta odottaa enää niin tässä se tulee, tattadaa, meidän lasten oma kioski! Ihan itse suunniteltiin. Ihan itse iskä teki. Ihan itse hengitin niskaan tyyliin joka päivä ja vaadin tämän(kin) projektin aloittamista. Mutta se kannatti, sillä tästä on ollut iloa ihan jokaikinen päivä. Pariin otteeseen olen itsekin innostunut niin, että olen kaivanut salaiset tikkarikätköt sekä tehnyt mehua "pillimukeihin" kioskileikkiä varten. Einon syntymäpäivillä Aino myi vieraille kioskista ihan oikeaa jätskiä. 

Alunperin meidän piti maalata mökki samalla sävyllä kuin talokin on maalattu, mutta väriksi valikoitui sittenkin keltainen. Tai oranssi, kumpikohan tuo nyt sitten on. Minusta talon väri olisi ollut vähän liian tylsä. Terassin maalasin mustaksi.



Yllä oleva kuva on otettu muistaakseni puoli yhdentoista aikaan illalla: saatuamme isommat nukkumaan pakkasin Liinan vaunuihin ja lähdin maalaamaan. Iskä asentaa kattoa.

Luukusta puuttuu vielä se varsinainen luukku eikä oveakaan ole vielä olemassa, mutta saranat on jo ostettu eli eiköhän nämä viimeisetkin jutut valmistu vielä tämän kesän aikana. ;)








Kaiken hyvän lisäksi sain vihdoin ja viimein kaikki vuosikausia jemmaamani, sisällä käyttämättä jääneet tavarat käyttöön leikkimökkiin. Vaikka mökki on kioski, voi siellä silti leikkiä kaikkia muitakin leikkejä. Mm. vanha peilipöytä ja nuken sänky tarvikkeineen ovat mökissä kovassa käytössä.

  
    



8 kommenttia:

  1. Hei niin upea <3 kyllä teidän lasten kelpaa :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin kelpaa! On se kätevää kun tuo mies suostuu mun ihmeellisimpiinkin päähänpistoihin. :D

      Poista
  2. Ihana :) tulee mieleen järvellä seilaava lautta,jossa pieni mökki :) meilläkin kaikki tahtoo jäädä vähän kesken-eräiseksi...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En usko, että on olemassakaan sellaista taloa tai asuntoa, missä kaikki olisi ihan viimeisen päälle valmista. :D No mutta, hyvä näin, tästä tuli kyllä kiva, kiitos. <3

      Poista
  3. Voi ei, ihan kateellisena täällä! Meidän leikkimökki nimittäin on jo monta kesää odottanut tuolla että sille joku heilauttais jotain taikasauvaa :D
    Tällä hetkellä siellä on tasan hiekkaa ja kiviä enemmän kuin hiekkalaatikolla ja pihalla :)) mutta todellakin odotan sen sisustuskärpäsen puremaa joka pistäis vähän vauhtia tähän hommaan :)
    Niin kaunis mökki teillä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, meilläkin tämä on ollut työn alla siitä asti, kun taloon muutettiin. Vaatiihan nämä projektit aina hirveästi aikaa ja panostusta, vaikka sitä luulisi, että ihan käden käänteessähän tuollaisen mökin rakentaa tai tuunaa...Aloittaminen on aina hankalinta. :) Kiitos. <3

      Poista