sunnuntai 23. elokuuta 2015

Meidän talo - ennen ja jälkeen

Olemme asuneet tässä kodissa nyt reilut kolme vuotta. Kun muutimme, talo oli lähestulkoon joka paikasta enemmän tai vähemmän kesken. Ainut valmis huone tai kokonaisuus oli sauna ja pesuhuone. Muuttaessamme vaatehuoneessa ei ollut hyllyn hyllyä, kodinhoitohuoneesta puuttui kaapistot, listoja puuttui sieltä täältä, eteisestä ja aulasta puuttui kaapit, keittiön kaappien ovista ja laatikostoista puuttui vetimet ja mitähän muuta, en enää edes muista. Mutta tärkeimmät oli: keittiössä pystyi tehdä ruokaa, vessat toimivat, seinät olivat pystyssä ja sähköt pelasivat. Etenkin ulkopuolelta talo näytti - noh, keskeneräiseltä. Erittäin keskeneräiseltä. Rakennusaikaa oli takana vuosi: tämän vuoden aikana mieheni piti vain muutaman hassun lomapäivän, Sulon isyyslomakin käytettiin tehokkaasti hyödyksi taloa rakentaen. Kun muuttotarkastus oli tehty, emme epäröineet hetkeäkään, vaan jo samana iltana keitin iltapuuron lapsille kaiken keskeneräisyyden keskellä.

Näin jälkeenpäin ei ikinä uskoisi, että kaikki oli niin pahasti levällään. Vasta nyt kuvia katsoessa sitä tajuaa, kuinka paljon "pientä viimeistelyä" on muuton jälkeen tehty. Pihasta puhumattakaan, sitä ruvettiin suunnittelemaan ja tekemään vasta muuton jälkeen. Kaiken olemme jaksaneet tehdä muun arjen lomassa, se tuntuu uskomattomalta nyt.

Etsin muutaman kuvan, mitkä on otettu rakennusaikana ja muuton jälkeen. Eilen kuvasin taloa suunnilleen samoista kohdista ja täytyy myöntää: on näissä aika iso ero! Vähän on vielä hommia tekemättä mutta voiton puolella jo ollaan. 

Ulkorakennus

Ylempi kuva rakennusajalta.

Ylin kuva rakennusajalta, keskimmäinen on otettu vuosi muuton jälkeen kun takaterassin rakentaminen alkoi.

Talon toisessa päädyssä on tällä hetkellä projekti kesken. Ovi vie kodinhoitohuoneeseen.


Näkymä etupihalta.

Etuterassilta puuttui kaiteet ja rappuset. Lasten serkkutyttö myös kuvassa.

Ensimmäisen kesän keksimme mitä ihmeellisimpiä juttuja pihalla: kesä on aina kesä, oli tilanne mikä tahansa. :D





Ylempi kuva toiselta kesältä.

Ylempi kuva toiselta kesältä: vastasyntynyt Touko nukkuu isommissa vaunuissa. 
Ylempi kuva rakennusajalta, mummuni oli kaitsemassa lapsia maalaustalkoissa.

Ylempi kuva rakennusajalta.

Ylempi kuva rakennusajalta, keskimmäinen muuton  jälkeen.
Muistan, kuinka ensimmäisen kesän pelkästään siivosin pihaa kun en muutakaan osannut tehdä: rakennusajalta oli jäänyt hirvittävät kasat roskaa pitkin poikin. Erilaisia lautakasoja oli siellä täällä, kuten myös rakennustarvikkeita ja työkaluja. Jotenkin kummasti saimme pikkuhiljaa paikat siivottua ja nyt nuo kasat ovat muisto vain. :)

4 kommenttia:

  1. valtava urakka,mutta varmasti kannattanu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tämä on ollut kaiken vaivan väärti, vaikka en menisi vannomaan että lähtisimme uudestaan samaan projektiin - ainakaan ihan heti. ;)

      Poista
  2. Oi mikä työmaa teillä on ollut! Mutta hieno lopputulos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. <3 Kyllä täällä alkaa pikkuhiljaa näyttää siltä mistä olemme unelmoineet. :)

      Poista