tiistai 18. elokuuta 2015

Perfektionistin päiväkirja, osa 3

Piti kirjoittaa ihan jotain muuta, mutta tämä meni nyt kaiken edelle, koska viikonloppuna sattui sattumus: mies petasi sängyn. Tämä sattumus on melko harvinainen, mutta miellyttävä kaikessa yksinkertaisuudessaan. On kiva, kun joku muukin jaksaa nähdä vaivaa tämän huushollin ainaisen kaaoksen selättämiseksi. Olen siitä kiitollinen, erittäin, ja sattumusta seurannut lyhyt ja hauska kohtaus ei ole niin paha kun miltä ehkä saan sen kuulostamaan.

Mutta kun se meni vinoon. Kaikella rakkaudella, päiväpeitto meni vinoon. Tuijotin hetken sängyn päätyä ja yritin, minä todella yritin. Hoin itselleni, että se ei haittaa, en mene korjaamaan, olkoon, se on vinossa kuitenkin kohta kun joku hyppää sängylle leikkimään jotain. 

Ei pysty. Päiväpeiton toinen kulma oli ainakin kymmenen senttiä korkeammalla kuin toinen kulma. Se oli siis TODELLA vinossa. Hipsin paikalle ja hyvin ystävällällismielisesti kysäisin mieheltä, että katso tuota, eikö sinua oikeasti haittaa, että se on noin vinossa? En antanut hänen edes korjata vinoutta, tämä on minun ongelmani, ei hänen. Suoristin itse. Ah. Suora.

Ei kuulemma haitannut. Häntä haittaisi enemmän se, että sänky olisi petaamatta. No niin, niinhän sitä normaalisti ajatteleva ihminen varmasti ajattelee. Mutta kun minusta täysin petaamaton sänky on parempi kuin vähän niin ja näin pedattu sänky. Mieluummin täysin solmussa kuin pikkuisen vinossa. 

Tämä sama koskee ruokapöytää (muun muassa). Se pitää pyyhkiä kunnolla, ei niin, että valoa vasten siitä erottuu rasvatahroja tai jämähtänyttä kaurapuuroa. Joku voisi ajatella, että kunhan isoimmat on pyyhitty pois. 

Ei. Kun ei se käy.

Minussa asuu myös pieni (lue: tosi iso) pyykkinatsi. Minä pyykkään meidän pyykit, sillä sipuli. Muuten menee pieleen. Mies onkin suonut tämän "ilon" kokonaan minulle, omasta mielestäänkin hänen pesemät pyykit olisivat kasa harmaantuneita ja värjääntyneitä renttuja (aika taktinen veto: "pyykkää sinä, kun osaat paremmin"). 

Lisäksi minulla on jonkinasteinen aistiyliherkkyys mitä tulee ainakin haju-ja kuuloaistiin. Hyvä kuulo on jees. Mutta liian hyvä hajuaisti ei ole aina niin jees. Tupakoivat ihmiset haisevat etenkin juuri polttaneena ihan hirveälle (voi kun he itsekin tajuaisivat sen). Useasti tai/ja paljon ryypiskelevät ihmiset haisevat ihan karmealle. Hiki, voimakkaat hajuvedet, valkosipuli, muut eritteet. Yh. Raskausaikana hajuaisti vain tarkentui, silloin jopa hajusteelliset pyykinpesuaineet tai niillä pestyt vaatteet etoivat.

Olen kävelevä pilkunviilaaja. Vaikka kanssaihmisten on varmasti aika ajoin hankala elää kanssani, ei ole helppoa minulla itsellänikään.  

12 kommenttia:

  1. sama se on täällä :) tosin tuosta petin petaamisesta,mies on jo pitemmän päälle vihjaillu ett sais naiset hommata paremman päivä-peitteen :D pyykki-hommat on täysin mun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! VIELÄ ei ole tullut eteen tilannetta, että pyykkääminen pitäisi jättää toisen vastuulle. :)

      Poista
  2. Voih, tunnistin niin itseni tuosta sun tekstistä!
    Täällä siis toinen pilkun viilaaja.
    Tekisin mieluiten kaiken itse tässä taloudessa, että ne tulisi tehtyä just niin ku pitää :D lasten sängyt, pöytien pyyhkiminen, juurikin ne pyykit, pukemiset.. ja kuljen ja järjestelen päivät pitkät toisten jälkiä :) kun ne vain ovat just niin väärin tehty!

    Tuonkin tunteen tunnistan itsessäni, ei ole helppoa olla tämmöinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, onneksi on kanssasisaria, jotka ymmärtävät täysin mitä tarkoitan! :D

      Poista
  3. "Pyykkinatsi" laitto hymyilyttää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensin mietin, että onkohan turhan radikaali nimitys..mutta se kuvaa minua oikeasti aika hyvin. ;)

      Poista
  4. Eikää :D Mä olisin voinut itse kirjoittaa tämän, ei vaan voi mitään :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah niinkö? En siis todellakaan ole yksin, huh! :D

      Poista