keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Päivän asut #1

En ikinä, ikinä olisi osannut kuvitella, että tällainen postaus näkisi minun blogissani päivänvalon. Eihän tästä nyt sellaista muoti- ja tyyliblogien asu-postausta saa tekemälläkään, mutta olkoon tämä nyt sellainen asu-postaus meidän tyyliin.

Kaikki lähti siitä, kun bongasin jonkilaisen haasteen kiertävän blogeissa. Ideana on ilmeisesti kuvata omat ja lasten asut esimerkiksi viikon ajan. Nooooh, ei tarvinnut tätä hölmöläistä kauaa yllyttää kun näin jo asukuvien vilisevän silmissä. Vaikka en alkuperäisen haasteen varsinaisia sääntöjä tiedä JA vaikka tiedän, että onnistuneiden asukuvien ottaminen ei ole tehtävä sieltä helpoimmasta päästä, päätin silti kokeilla. 

Näin jälkeenpäin voin sanoa, että lasten kohdalla kuvaaminen olikin oikeasti ihan suht iisiä, itseni kohdalla oli suurensuuria vaikeuksia: en osaa ottaa itsestäni kuvaa, apua, tuo peilikin on ihan täynnä sormenjälkiä, YÄK onpa pöhkö asentoa, valaistuskin on huono jne. Lasten kuvat osoittautuivat siis paljon helpommiksi ottaa eikä omani ole ollenkaan parhaimmasta päästä (tätä pitää vielä harjoitella), mutta laitan sen tänne kuitenkin.

Sulo ehti riisua vaatteensa matkalla saunaan enkä siis ehtinyt napata hänestä kuvaa, joten otin kuvan hänen vaatteistaan. Einon päivän asuista saisi tehtyä vaikka ihan oman kirjoituksen, hän nimittäin saattaa vaihtaa päivän aikana vaatteet viisi kertaa. Kun pojat lähtivät illalla iskän kanssa hirviseuran kokoukseen, ei hänellä todellakaan enää ollut niitä vaatteita, mitkä hän aamulla kaapista haki. Välillä on liian kuuma, sitten liian kylmä, housut kiristää, paita ahdistaa ja niin päin pois. Hän pukeutuu täysin fiiliksen mukaan.

Pitäiskö minun oikein ottaa ja yrittää muistella, että minkä merkkisiä nämä tämän päivän vaatteet ovat? Jep, koitetaan.

Ainolla Noshin huppari ja Me&I:n keltaiset jogapantsit.
Einolla Me&I:n haamupaita ja Noshin baggy-housut.

Sulolla oli Lindexin kettu-paita ja Me&I:n vihreät pökät.

Toukolla Metsolan huppari ja Lindexin housut. Huomatkaa punainen kynsilakka!

Liinalla Lindexin housut. Bodyn merkki on muistaakseni Tutta, kokolappu on jo haalistunut kun on niin monta vuotta ollut tämä vaate käytössä.

Oman paitani merkkiä en muista, leggarit ovat Noshin uusimmasta lastenmallistosta.

Se pitää vielä sanoa, että tänään pukeuduttiin ihan tavallisesti eli en miettinyt "asukokonaisuuksia" niin, että kehtaan niitä tänne tulla esittelemään. Lapset pukeutuvat VIELÄ ja lähes aina niihin vaatteisiin, mitkä minä heille kaapista kaivan, mutta mietin kyllä tarkkaan, että mitä päivän aikana mahdollisesti tapahtuu ja millaisissa vaatteissa mitäkin voi tehdä: tärkeintä on mukavuus ja käytännöllisyys. Onneksi nykyään mukavat ja käytännölliset vaatteet ovat myös hyvän näköisiä. ;)

Hurlumhei!

Parempaakaan otsikkoa en nyt tälle tekstille keksinyt, mutta se kyllä kuvaa aika hyvin tämän hetken tuntemuksia. Yhtä hurlumheitä tämä meidän meno, ei jösses. Tasan viikko sitten olen viimeksi kirjoittanut yhtään mitään ja nyt, kun olisi hetki istua aloillaan, kaikki ajatukset karkaavat. Tässä siis jälleen kerran yksi ajatusten purkamis-kirjoitus ja kooste menneiltä päiviltä. 

Torstaina aamupäivällä kävimme pienempien kanssa ihailemassa meidän hiekkatien varrella työskenteleviä metsäkoneita. Siis ihan parasta viihdettä ikinä, pojat voisivat tuijotella puiden pinoamista ties kuinka kauan. Metsäkonekuskit heiluttelivat pienelle yleisölle ja saivat pojat hykertelemään ilosta. Illalla olimme taas koko porukalla muskareissa: meidän perhe on edustettuna jokaisessa neljässä ryhmässä. Vuoron perään lapset käyvät omassaan ja muut ulkoilevat sillä aikaa koulun pihassa. Olemme iskän kanssa käyneet nyt vuorotellen Toukon ja Liinan kanssa, minä olin viimeksi Toukon kanssa. Mikähän sana kuvaisi Toukoa muskarissa parhaiten? Hassu, ehkä. Minusta on äärimmäisen epä-Toukomaista istua puoli tuntia aloillaan ja vain seurata muiden puuhia.



Perjantai-päivä meni koululla. Koululaisilla oli perinteinen puolukkaretki eli he keräsivät koulun lähimetsästä koululle puolukoita. Olin pienempien kanssa mukana, lopuksi pojat paistoivat koululaisten kanssa nuotiolla makkaraa. Illalla kävimme koko porukalla kaupassa ja saunan jälkeen vedimme karkki-ja popcorni-överit.

Lauantaina iskä kävi jossain metsästysretkellä aamupäivällä. Iltapäivällä veimme Ainon, Toukon ja Liinan mummulaan, iskä meni Einon kanssa sählyyn ja minä Sulon kanssa seurakunnan järjestämään 4-vuotiaiden synttäritapahtumaan. Liina oli syönyt mummulassa hedelmäsosetta ja nukkunut. Illalla lähdin (YKSIN!) ystävien luokse iltaa viettämään ja siitä paria bändiä katsomaan. Lapset jäivät iskän kanssa kotiin, Liina oli syönyt kaurapuuroa ja hedelmäsosetta ja nukahtanut yöunille samaan aikaan isompien kanssa. Edelleenkään emme siis tiedä, miten tyttö suhtautuu tuttipulloon, vaikka pullo oli lauantai-illaksi kaivettu esille. Ehkä minä tästä vauva-kuplasta pääsen taas pikkuhiljaa ulos, oli hauska ilta, täytyy myöntää. ;)

Sunnuntaina sain nukkua kymmeneen, hassua. Iskä teki ruokaa (lintupataa) ja kävi koiranpennun kanssa metsässä. Illemmalla pesin mummulassa matot (halleluja!), tällä viikolla voisi siis yrittää jaksaa pestä lattiat. 

Tämä alkuviikko on mennyt taas ihan hirveällä vauhdilla. On ulkoiltu kivassa säässä, pojat kävivät kerhossa ja Liinalla oli neuvola. Iskä on tehnyt ulkona keskeneräisiä rakennushommia. Tänään Ainolla on pianotuntia ja jumppa, ajattelin ottaa sille reissulle tällä kertaa Toukon (ja Liinan) mukaan: olen käynyt vuorotellen jokaisen lapsen kanssa kahvilassa Ainon jumpan aikana. Lapset ovat olleet ihan intona, kun ovat päässeet "yksin" johonkin. Tänään on siis Toukon vuoro, perjantaina täytynee käydä Ainon kanssa hänen pianotuntinsa jälkeen. 

Eilen kävin siis Liinan kanssa puolivuotis-neuvolassa. Mitään kummempaa siellä ei tapahtunut, Liina painaa nyt 7945 g ja on 66,5 cm pitkä. Vertasin tuossa ihan huvin vuoksi mittoja isompien mittoihin: pojat ovat olleet ihan omaa luokkaansa, Eino ja Sulo ovat painaneet puolivuotiaana melkein kymmenen kiloa ja olleet noin 70 cm pitkiä (Sulo 69, Eino 71). Touko oli reilu 9-kiloinen ja pari senttiä Liinaa pidempi, Aino on ollut saman mittainen kuin Liina, mutta reilun kilon painavampi. :D Soseet ja puuro maistuvat Liinalle yllättävän hyvin, muistan, että Sulon ja Toukon kanssa kiinteiden aloittaminen oli paljon takkuisempaa. Liina kököttää edelleen paljon kontallaan, mutta ei pääse sillä tyylillä vielä eteenpäin. Hän osaa jopa istua ilman tukea, tosin en ole vielä uskaltanut jättää häntä itsekseen istumaan. Syöttötuolissa ja keinussa hän istuu hienosti.




Ups, tein Liinalle puuroa mikrossa. 
Noin niinkun muuten meille kuuluu hyvää. Minulla on flunssa, mutta ei paha. Lapsilla valuu vähän räkä, mutta ei pahasti. Touko on välillä todella ööööh rasittava, hänessä on yhtä suuri "työ" kun neljässä muussa yhteensä. Aika nopeasti sen unohtaa, että kuinka rassaavia kaksivuotiaat oikeasti osaavat ollakaan. Lohdutan itseäni sillä, että on se pahin uhma mennyt isommiltakin joskus ohi enkä ole vielä(kään) tullut hulluksi eli kyllä tästäkin selvitään. Koirasta lähtee edelleen ihan jäätävästi karvaa, senkin aina unohtaa että kuinka paljon sitä karvaa oikeasti karvanlähtöaikana lähtee. Meidän koiralla onneksi on ihan selkeät karvanlähtöajat eli ihan koko vuotta ei onneksi tarvitse imuroida ihan joka päivä. Tänään(kin) on pyykkipäivä ihan vain sen takia, että vielä pyykit kuivuvat ulkona. Saan siis kuivata pyykkejä ulkona melkein puolet vuodesta, se on aika ruhtinaallista. Talvella pyykit kuivataan pääasiassa kuivausrummussa.

Eino haluaisi rakentaa kaksi robottia, toinen siivoaisi kuulemma huoneet ja toinen hoitaisi pipit. Sopii minulle. 

Otin vähän aikaa sitten oikein asiakseni istahtaa joka päivä lasten kanssa lukemaan. Kyllästyin siihen, että kaikki aikani menee yleisen kaaoksen selvittelyyn ynnä muuhun pakolliseen ja päivän jälkeen tuntui aina siltä, että en ole ehtinyt keksittyä mihinkään tiettyyn asiaan kunnolla. Varsinkin koulun ja harrastusten alettua olen sinkoillut päättömästi pitkin poikin. Nyt meillä onkin olkkarin hyllyt ja nurkat täynnä kirja-kasoja, sillä luemme yhdessä kirjoja pitkästä aikaa aina ennen nukkumaanmenoa. Lapset ovat asiasta tietysti aivan innoissaan. Eikä se kaaos ole vielä tähänkään päivään mennessä karannut mihinkään vaikka istuisinkin hetkeksi alas.


Alemmassa kuvassa Touko ryöstösaaliin, eli siskolta jääneen aamupalaleivän, kanssa sohvalla. Mm. tästä on pojalle sanottu noin satamiljoonaa kertaa, mutta ei, sinne se vaan aina säntää milloin minkäkin herkun kanssa. :D 



Touko kutsuu Palomies Sami-ohjelmaa nimellä Diapami. En tiedä miksi, mutta siksi hän sitä kutsuu. Eräänäkin aamuna heräsin siihen, kun Touko kapusi ylös sängystään ja alkoi toistaa maanisesti diapamidiapamidiapami. Elämäni on siis tämän hulluden partaalle ajavan taaperon kanssa sitten kuitenkin ihan mahtavaa. 

Nyt on ruvettava ruoanlaittoon ja äkkiä, ettei tule hermoromahduksia. Tsau ja mukavaa päivää! 



keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Minä mietin

Minähän mietin aina ja jatkuvasti. Yölläkin mietin, vaikka en haluaisi. Joskus on mahtavaa havahtua siihen, ettei varsinaisesti mieti mitään. 

Paljon on mietteitä nytkin. Puran niitä nyt tähän sekalaisessa järjestyksessä, josko saisin niistä sitten itsekin paremmin selvää.

Välillä ekaluokkalainen huvittaa vallan mahdottomasti. Varsinkin näsäviisaus: "No eihän oo! No eipäs! SÄ et tässä talossa määrää! Emmä kuullu kun sä sanoit! (sanottuani samasta asiasta viisi kertaa ja oli kun ei olisi ollut kuulevinaan)" ja niin pois päin. Ja vaikka hän juuri äsken uhkasi olla tekemättä läksyt, hän tekee ne silti, pyytää tarkistamaan ja sen jälkeen auttaa siivoamaan ruokapöydän. Hirmuisten raivareiden sijaan hän testailee vanhempien hirmuvaltaa ennemmin älyllisin keinoin kun pakko-saada-tahto-läpi-heti-nyt-itkupotkuraivareilla. Ovelaa. Tästäkö alkaa se monen vuoden harhaluulo siitä, että vanhemmat eivät tajua yhtään mitään?

Pari viikkoa sitten törmäsin yhteen puoli-tuttuun. Olin juuri tulossa spinningistä ja hän tokaisi ylen kohteliaasti, että "Ei sinusta kyllä uskoisi, että sinulla on niitä lapsia niin monta. Siskoksi sinua luulevat, kun vähän lapset kasvavat." Varsin kuuma peruna: miltä viiden lapsen äidin pitäisi näyttää? Olen tietenkin äärimmäisen otettu aina tällaisista kommenteista, mutta samalla en voi olla ajattelematta sitä, että millainen mielikuva ihmisillä suurperheen äideistä on. Ei ollut nimittäin ensimmäinen kerta, kun ulkonäköäni kommentoidaan ihan ääneen: "Voi kun on siloset sääret, ei suonikohjujakaan ollenkaan! Tuossa ei paljoa kyllä raskaudet näy, ei ylimääräistäkään yhtään." Krhm, kiva kun tuijottelette sääriäni JA olette väärässä, ylimääräisiä kiloja on ainakin neljä! Tämän mietteen kunniaksi otin pari kuvaa tänään, toisen heti aamulla herättyäni ja käytyäni aamupissalla ja toisen odotellessani Ainoa pianotunnilta. Piti ottaa enemmän mutta en muistanut ja nyt on jo vähän turhan pimeää. Ehkä huomenna. Olen ihan tavis, tavismutsi.



En voi liiaksi korostaa tukiverkoston tärkeyttä arjen (joskus jopa kaaokseksi kutsutaan) pyörityksessä. Meidän verkosto on mahdottoman laaja, olen erittäin kiitollinen siitä. Mummut, papat, isomummu, kummit, tädit, enot, ystävät, kaverit, meillä on näitä kaikkia tässä ihan tosi lähellä. Viimeisimpänä sattumuksena mainittakoon bensan loppuminen autosta, mitä seurasi ärsyyntymis-puhelu miehelleni ja sen jälkeen valivali-entiedämitäteen-puhelu omalle isälleni, joka keskeytti omat hommansa ja lähti avustamaan uuvatti-tytärtään auto-asioissa. Ja lapsia nauratti, voi että.

Aamulla katselin huuli pyöreänä Huomenta Suomea, missä joku psykologi varoitteli perustelemasta lapsille mitään koskaan tyyliin "koska minä sanon niin". Se on kuulemma narsistin ominaisuus. Ja samaan syssyn se sanoi, että narsisti pitää toisille tiukempia sääntöjä kuin itselleen. OMG, olen joskus kieltänyt lapsilta herkut ja syönyt niitä lasten huomaamatta kuitenkin itse. Mutta en kyllä ihan hirveän paljon harrasta näitä, jos en ihan niin paha olekaan? '

Ohjelman jälkeen luin Elina Tanskasen kolumnin nimeltä "Ovatko lapset muovailuvahaa?" (KaksPlus 9/2015). Hyvä pätkä, kannattaa lukea kokonaan jos mahdollista, tässä pieni ote siitä:

"...Niinpä olen reipastanut herkkäsieluista jalkapallotreeneissä ja suitsinut hurjapäätä vesiliukumäessä - huonolla menestyksellä. Saatuani riittävän monta kertaa näpeilleni olen tajunnut, että lapseen kannattaa ensin tutustua ja sitten vasta miettiä, mistä tämä elämässään hyötyisi ja huvittuisi."

Minulle tulee ensimmäisenä mieleen eräs poika, jota vietiin sitkeästi jääkiekkoharjoituksiin, kunnes vanhemmat parin vuoden yrittämisen jälkeen luovuttivat ja myönsivät, että tämä ei ole pojan juttu ollenkaan. Pojan äiti kertoi minulle vielä jälkeenpäin, että poika oli seissyt jossain ´vaiheessa jäällä ja kysynyt, että miksi hänen täytyy tulla tänne vaikka hän ei itse halua.

Itse toivon, että meidän lapset löytäisivät jokainen jonkin oman jutun. Jutun, mitä on kiva tehdä ja missä on hyvä. Ihan sama mitä se on, ihan sama missä vaiheessa sen keksii. Me sitten tuemme, kannustamme ja viemme eteenpäin. Niin herkkää kuin hurjapäätäkin.

Loput mietinnät hävisivät juuri mielestä. Jos menen mietiskelemään tuonne petiin, puran taas huomenna uusia mietteitä tänne, hah!

Sanokaas nyt te, mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanoista suurperheen äiti? ;) 

tiistai 22. syyskuuta 2015

Aamusella

Hyvää huomenta! Kello on ihan kohta puoli yhdeksän, Aino lähti reilu vartti sitten kouluun ja loput neljä nukkuvat vielä. Huomenta Suomi pyörii taustalla. Touko heräsi. 

Tässä rauhassa itsekseni istuessa mietiskelin ja katselin meidän kotia. Mietin, että mistähän sitä kirjoittaisi. Mietin, että miten saisi aamun seesteyden ja hiljaisuuden säilymään - no, ei mitenkään, sillä kun loput lapsista heräävät ja show alkaa, se loppuu vasta illalla kaikkien mentyä nukkumaan. Touko piirsi juuri leikisti kuulakärkikynällä sohvapöytään, kävi hakemassa rätin ja ilmoitti "pyyhkin!". 

Otin muutama kuvan. Eilisen jäljiltä kämppä on yllättävän kivassa kuosissa, tosin imuroida pitäisi. Nyt, kun ulkoa tulee hiekkaa ja koiralla on karvanlähtöaika, saisi imuroida ihan joka päivä. Postissa odottaa muuten uusi rikkaimuri. Touko yritti piirtää oikeasti kuulakärkikynällä sohvaan.

Niin ne kuvat. Liina heräsi. Otin siis muutaman kuvan kännykällä aamuhämärissä eli tältä näyttää meidän koti aamusella. Sulo heräsi. Päivän ensimmäinen riita: kuka saa laittaa Palomies Sami-levyn koneeseen. Touko karjuu täysiä, minä laitan levyn. Eino nukkuu edelleen.









Hämärää ja pimeää on. Liinan vaunut ovat eteisessä, Ainon aamutakki olohuoneen lattialla, Liina meidän sängyssä, hän heräsi seitsemältä tissille ja nukahti vielä uudestaan. Sulo oli kömpinyt yöllä viereen, joten aamulla sängyssä oli myös Palomies Sami (jee). Eino heräsi. Iso eteinen on vielä pimeä, unituhinaa kuului ovien takaa. Iso kamera odottaa eteisen lipaston päällä, muistikortti (mikä on edelleen kiinni tässä koneessa) pitäisi tyhjentää, jotta kamera olisi valmiina kun tulee jotain kivaa kuvattavaa. Muutama vaatekin lipaston päälle on jo kertynyt, nyt kun ne veisi pois niin kasa ei välttämättä kasvaisi isoksi. Kodinhoitohuone on - no, kodinhoitohuone. Puhdasta pyykkiä, likaista pyykkiä, sikinsokin olevia kenkiä, puukoppa, hiekkaa lattialla. Kesäsandaalit voisi varmasti jo pikkuhiljaa laittaa pois, ei tursuaisi kenkäteline niin pahasti.

Nyt pitäisi ruveta aamupalalle pienten kanssa. Liinallekin kaurapuuroa, laitoin mustikoita sekaan. Einolla ja Sulolla on tänään kerhopäivä, vajaan parin tunnin päästä pitäisi siis olla jo liikenteessä. Eiköhän tämä tästä taas. Pojat katsovat hipihiljaa Palomies Samia. Liina löysi lattialta sählymailan ja mäiskii sillä parhaansa mukaan lattiaa.

Oikein mukavaa päivää! 

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Mitä kuuluu vauvalle?

Meidän vauvalle tuli eilen ikää kuusi kuukautta. Minun piti kirjoittaa Liinan kuulumisia jo kuukausi sitten, mutta sitten viikot jotenkin vahingossa vierähtivät ja nyt hän on jo puolivuotias. En kestä, puolivuotias.

Liinalle kuuluu hyvää. Hän on edelleen erittäin tyytyväinen typy: hän nukkuu hyvin, viihtyy hyvin ja on äärimmäisen sopeutuvainen, joskin välillä hieman ujo. Äkkinäinen sylinvaihto saattaa aiheuttaa jäätävän huutokohtauksen, etenkin, jos syli on vieraampi ja hetki on "väärä". Muuten hän on varsinainen hangonkeksi, joka hurmaa suurilla silmillään jokaisen.

Muutama yö sitten Liinalla oli hieman vatsavaivoja ja ne aiheuttivat yöllä levottomuutta, mutta muuten Liina nukkuu pitkät, hyvät yöunet. Päivällä hän nukkuu oikeastaan missä vaan: autossa, vaunuissa, sängyssä, sitterissä. Nyt, kun ilmat ovat viilenneet, parhaat kolmen-neljän tunnin unet hän nukkuu ulkona vaunuissa. 

Viiden kuukauden neuvolassa hän painoi 7570 g ja oli 65 cm pitkä. Rokotuksista ei tullut kummempia vaivoja, pistokohdat vain olivat turvoksissa ja punoittivat vielä pari päivää neuvolakäynnin jälkeen. 

Eilen Liina aloitti päivänsä kaurapuurolla. Siinä sitä olikin isommilla sisaruksilla ihmettelemistä, kun sisko maisteli ensimmäistä ruoka-annostaan. Joku käkätti ja hihkui selkäni takana koko ajan ja jouduin jossain vaiheessa ajamaan koko porukan pois, että Liina sai syödä rauhassa. Yllättävän hyvin kaurapuuro upposi ja syöminen sujui, vaikka hän ei ollut vielä koskaan rintamaidon lisäksi muuta syönytkään. Päivällä annoin vielä porkkanasosetta ja illalla uudestaan kaurapuuroa. Tänään hän "söi" lisäksi banaanin paloja, tosin niillä leikkiminen tuntui olevan paljon hauskempaa kuin suuhun laittaminen. Vatsavaivoja kiinteistä ruoista ei ole (ainakaan vielä) tullut ja todistettavasti jotain on mennyt ihan mahaankin asti, sillä tänään vaipassa oli porkkanan värinen kakka.

Ryömimisen lisäksi Liina nousee kontilleen ja yrittää sitkeästi päästä eteenpäin, mutta ainakin vielä ryöminen on päivän sana. Ryömimällä pääsee nimittäin salamannopeasti käsiksi mm. lattialla lojuviin värikyniin, laastareihin, perunoihin ynnä muuhun superkiinnostavaan. Lisäksi ryömimällä saa kerättyä kaamean kasan koirankarvoja ja pölyä vaatteisiin. :)





keskiviikko 16. syyskuuta 2015

Pipopäät

Olen varmasti maininnut ainakin sata kertaa, että minusta ei lastenvaate-kuvaajaksi ole. Ja aikanaan myös vannoin suureen ääneen, että minähän en sitten omia lapsiani samanlaisiin vaatteisiin pue. 

Jälleen kerran syön sanani: lapsilla on taas samis-asusteet JA nautin tänään niiden kuvaamisesta oikeasti tosi paljon.

Kaikkihan lähti siitä, että pyysin Ainon super-taitavaa kummitätiä ompelemaan tytöille syksyksi pipot. No, pian olin sitten sitä mieltä, että olisipa ihanaa, jos pojillakin olisi pipot - samanlaiset tietenkin. Toiveeni toteutui. Kun tänään olin lähdössä viemään Einoa ja Suloa kerhoon, koin tilaisuuteni tulleen: pojat olivat aurinkoisella pihalla samis-pipot päässään. Ryntäsin puolialasti kumisaappaat jalassa ja kamera kaulassa ulos ja houkuttelin heidät vierekkäin istumaan (palkkioksi purkkaa, jee). Kaksi isompaa tietävät jo mikä on homman nimi, mutta Touko pysyy paikallaan ehkä sekunnin. Siitä huolimatta sain napattua heistä muutaman ihan kelpo otoksen.

Illemmalla napsin myös tytöistä pipo-kuvia, Aino on tässä hommassa jo ihan pro. <3 












maanantai 14. syyskuuta 2015

Miten meni tämä päivä?

Oikein hyvin, kiitos kysymästä. Aamupäivä meni ulkoillessa, ruoanlaitto sujui ilman minkäänlaista katastrofia, iskä kävi töiden jälkeen Einon ja Sulon kanssa lintuja metsästämässä, minä sillä aikaa Ainon, Toukon ja Liinan kanssa kaupassa ja illalla kävin vielä koiranpennun kanssa juoksulenkillä.

Tässä kuva pojista ja päivän saaliista. Lintuja on kuulemma nyt hyvin pelloilla kun viljaa puidaan. 


Ostin kaupasta TAAS uusia muovailuvahoja, entiset olivat jo "hieman" koppuroituneita. Välillä toivon salaa, että meidän lapsia ei kiinnostaisi mitkään hama-helmet tai pikkiriikkisten muffinssien teko muovailuvahoista tai mitkään muutkaan pikkutarkat näpertelyt. Puuuh.. Keittiö on nimittäin päivittäin sellainen askartelijan taivas että oksat pois. Liinallakin on hirmu kivaa lattialla ryömiessä ja kaikkea pikkusälää maistellessa (jipii). Kaksivuotiaskin on jo pitkän aikaa iloinnut suuresti siitä, että on saanut jonkun epämääräisen kuvion muutamalla helmellä aikaiseksi. :)


Ja kaiken tämän marmatuksen jälkeen olen kuitenkin samalla sekä iloinen että ylpeä kaikista lasten aikaansaannoksista, Einokin väsää aina tosi hienoja teoksia, Ainosta puhumattakaan. Sulo on erityisen innostunut muovailuvahoista ja hänen lempimuovailuvaha-leikki on ehdottomasti pizzeria: hän "leipoo" aina hienoja pizzoja ja kaupittelee niitä omassa pizzeriassaan.

Tässä esimerkki Einon toissapäiväisistä teoksista:



Juoksulenkki sujui (hmmm, mitenkäs se nyt sanoisi) siedettävästi. Otin ensimmäistä kertaa pennun mukaani ja senhän nyt tiedät millaista haparointia se näin ekalla kerralla on: ensin koira poukkoilee hirveällä alkuinnolla sinne tänne ja haistelee kaikkea, hiissaa edestakaisin, välillä pysähtyy, välillä ryntäilee. Kun alkuinnostus lopahtaa, pentu hiissaa jaloissa niin, että meinaan kompastua noin tuhat kertaa. Oma rytmi meni jatkuvasti sekaisin, mutta sain kun sainkin reilun neljän kilometrin lenkin juostua. Muutaman pidemmän juoksulenkin jälkeen toinen polveni rasittui jotenkin kummasti ja se on ollut kipeä pitkän aikaa. Juostessa en saa varattua koko painoa jalalle vaan varon sitä automaattisesti. Juoksu näyttää ja tuntuu ihan hölmöltä, tosin sujui se nyt jo paremmin kuin viikko sitten. Toivottavasti vaiva menisi ohi eikä pahentuisi entisestään.

Viikonloppukin meni mukavasti. Perjantaina minulla oli syntymäpäivä (lapset arvioivat iäkseni 103), sain anopilta aika osuvan kortin:


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin, oikein mukavaa alkanutta viikkoa! Sitä kelpaa paistatella näin upeassa säässä. 

lauantai 12. syyskuuta 2015

Mihin päivät katoavat?

Minun piti kirjoittaa kauhean pitkä pohdinta siitä, että mihin aika oikein katoaa, mutta päätinkin kiteyttää koko tarinan yhteen kuvaan. Uskon, että suurin osa siellä ruudun toisella puolella ymmärtää kun ihmettelen, miten illalla tuntuu ettei ole saanut mitään aikaiseksi mutta on silti touhunnut koko päivän jotain. "Ei mitään" sisältää kuitenkin valtavan paljon kaikkea, aamusta iltaan, yölläkin: ruoanlaittoa, pyllyjen pyyhkimistä, katastrofien selvittelyä, pukemista, ulkoilua, riisumista, kynien teroittamista, kadonneiden tavaroiden etsimistä, hama-helmien keräämistä, pyykinpesua, lelujen korjaamista, nukuttamista, lohduttelua, pipien puhaltamista, siivoamista, harrastuksia, väittelyä itsestäänselvistä asioista, temppujen ja tanssien katsomista. Muun muassa. 

Tässä se kuva:


Älkää käsittäkö väärin, lapset ovat minulle kaikki kaikessa ja ihan äärimmäisen rakkaita, mutta välillä he ovat maailman suurimpia pönttöpäitä. Noin niinkuin nätisti sanottuna. Kun nämä pönttöpäät lyövät viisaat päänsä yhteen tai keksivät jotakin "mahtavaa" ihan yksilöinä, kädet ovat täynnä hommaa ihan jatkuvasti. En selittele enempää, mutta siihenhän ne päivät kuluvat.

Eli oikein kun tarkkaan miettiin uudestaan sitä "ei mitään", onkin tehnyt aika paljon kaikkea aika tosi tärkeää. <3 
 

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Nakkikeittoa kaurahiutaleilla

Noniin. Aamulla olin oikein - sanoisinko vallan mahdottoman - fiksu ja kuorin ja pilkoin perunat ja porkkanat kattilaan valmiiksi, että kirjastoreissun jälkeen saisin laittaa nakkikeiton alulle heti (on suhteellisen v-mäistä alkaa kuoria niitä perunoita vasta sitten, kun kaikki lapset huutavat MULLA ON NÄLKÄ). Noh, parin tunnin ulkoilureissun jälkeen napsautin tyytyväisenä lieden päälle ja istahdin sohvalle Liinaa syöttämään. 

Jossain ihmeen välissä meidän ääri-ehtiväinen Touko kiipesi tiskipöydälle ja kippasi kattilaan muutaman desin kaurahiutaleita. Siinä meni ne minun esivalmistelut, noin parin sekunnin aikana kaikki työ valui hukkaan, sillä jouduin huuhtelemaan kaikki peruna- ja porkkanapalat, koska kaurahiutaleet ehtivät siinä puolen minuutin aikana (kun heivasin Liinan lattialle ja itsekseni hyvin hissukseen kiroillen nostin Toukon pois pöydältä plus kaivoin kameran esiin) mössööntyä niin, että vesi piti vaihtaa kokonaan.

Enkä edes voinut torua Toukoa mistään muusta kun pöydälle kiipeämisestä, koska hän ajatteli oikeasti olevansa avuksi. Loppujen lopuksi en oikeastaan voi syyttää tästä ketään muuta kuin itseäni - mitäs jätin kaurahiutalepurnukan auki enkä täyttänytkään sitä ennen lähtöä niin kuin alunperin ajattelin. 

Äidin syytä on kaikki, ettäs sen tiedätte.


Sain kun sainkin pojille nakkikeittoa pöytään. Siinä syömisen lomassa Eino tutkaili juomalasiaan, missä on muumien kuvia. Häntä kiinnosti kovasti, että kuka ne muumit oikein on keksinyt ja piirtänyt. No Tove Jansson. Sitten häntä kiinnosti, että onko tämä Tove minun kaverini. Sanoin vain, että ei, harmi. Tästä samasta aiheesta käytiin keskustelua myös tunnin päästä, kun Ainokin oli tullut kotiin ja oli kovasti sitä mieltä, että tämä Tove Jansson esiintyi siinä Putouksessa. Korjasin, että aika lähellä: ohjelma oli Kingi ja tyyppi oli Tove Hansson (korjatkaa jos olen väärässä). Lisäksi tein hyvin selväksi, että Tove Hanssonilla ei ollut mitään tekemistä muumien kanssa.

Liina muuten mönkii menemään niin, että olen joutunut useampaan otteeseen muistuttamaan isompia, että pikkulegot on pidettävä niille tarkoitetussa matalassa laatikossa. Arvatkaa, onko ne pysyneet? No ei ihan, mutta melkein. Liinaa on onneksi tähän saakka kiinnostanut paljon muukin, esimerkiksi pölypallerot (lue = kaameat kasat pölyä, koirien karvaa ja minun hiuksiani) ruokapöydän alla. Toiset vauvat ne saavat ensimmäisenä maisteltavakseen herkullisia soseita, meidän vauva maistelee lattialta minkä kerkiää esimerkiksi juuri kasvimaalta haetun porkkanan vartta, omenan karaa tai Hevisaurus-cd-levyn kansipaperia. Naminami.

No, on noista isommistakin tullut ihan kelpoja ihmisiä, vaikka hekin ovat joskus joutuneet maistamaan (isompien sisarustensa toimesta) kuukauden ikäisenä tikkaria tai näkkileipää. <3



tiistai 8. syyskuuta 2015

Arvonta suoritettu!

Pikkunorsun personoidun julisteen voitti Netteriina, onneksi olkoon! <3 Tarkkailehan sähköpostiasi, olen pikimmiten yhteydessä sinuun. :)

Arvonta suoritettiin hyvin perinteisin menoin, kirjoitin jokaisen osallistujan nimen lapulle ja innokas onnetar Eino nosti lapun kupista. Harmikseen Eino sai nostaa vain yhden lapun, mutta toivottavasti tästä voitosta on iloa ja se tuo piristystä lastenhuoneeseen. :)

maanantai 7. syyskuuta 2015

Muistutus arvonnasta

Hellurei ja hyvää alkanutta viikkoa! Vielä on tämä ilta aikaa osallistua Pikkunorsun julisteen arvontaan! Otan huomioon ennen puolta yötä tulleet osallistujat ja annan jokun lapsista nostaa huomenna hatusta yhden onnekkaan nimen. :)

Onnea vielä arvontaan ja mukavaa iltaa! 

lauantai 5. syyskuuta 2015

Torstai ja perjantai

Nyt tulee pikakelauksella torstain ja perjantain puuhat (ennen kuin unohdan tyystin, mitä kaikkea silloin oikein tapahtui..).

Torstaina heräsin muistaakseni seitsemän aikaan, kun Liina heräsi syömään. Nousin hetken päästä ylös, lapset vuoron perään ennen ja jälkeen kahdeksan. Kun Aino oli saateltu taksiin, söimme poikien kanssa aamupuurot. Edellisen illan laiskottelu kostautui tänään: kaikki paikat ovat (taas) täynnä kaikkea, lähinnä vaatteita ja edellisinä päivinä tarvittuja tavaroita. Ei auta, ei, raivuu alkakoon.

Ensin mylläsin vaatehuoneen (sekin on odottanut järjestelijää ties kuinka monta viikkoa), etsin Liinalle kasan sopivampia vaatteita ja haalareita. Samalla laitoin muiltakin pieneksi jääneitä vaatteita talteen vaatehuoneeseen. Samalla tuli siis järjesteltyä kaikkien vaatekaapit (halleluja!). Sillä välin kun minä järjestelin "näkymättömiä" paikkoja, pojat ovat saaneet kaikki näkyvät paikat totaalisesti mullin mallin. Monta tuntia vierähtää järjestellessä ja sen jälkeen siivotessa poikien kanssa leluja, peittoja, tyynyjä, vaatteita ja kirjoja lattioilta.

Vasta kahdentoista jälkeen teemme yhdessä kaksi pellillistä lihapullia. Eino, Sulo ja Touko pyörittelevät kaikki persoonallisia palloja. Juuri kun saan omat käteni taikinaan, Liina hermostuu lattialla. Hoen hänelle, että ei mene enää kauaa ja yritän saada lihapullat mahdollisimman nopeasti uuniin. Itku vain yltyy ja yltyy, kunnes lopulta saamme kaikki lihapullat tehtyä, kädet pestyä ja haen Liinan syliin. Tyttö rauhoittuu heti, mutta nyyhkyttää vielä hetken lohduttomasti, minä hoen vain "anna anteeksi, ei hätää". Liina syö ja nukahtaa tissille, vien hänet ulos vaunuihin. 

Lämmitän lihapullien kanssa eilistä perunamuussia, pojilla on jo ihan julmettu nälkä. Syön itsekin, Aino tulee kotiin. Saan puhelun iskältä töistä, että hän jää ylitöihin. Saan siivottua loppuun, Aino syö, pelaamme korttipelejä ja katsomme Aladdinia. Liina herää jossain vaiheessa, iskä tulee kotiin ennen viittä. Vaihdamme vaatteet, lähden Ainon ja Einon kanssa puoli kuuden jälkeen jumppaan pururadalle, minä juosten ja lapset pyörillä. Minusta tuntuu, että juoksen kahdella puupölkyllä, niin jumissa lihakset ovat edellisen illan trx:stä. Iskä tulee pienempien ja koiranpennun kanssa autolla perässä. Iskä hengailee lasten kanssa leikkikentällä jumpan ajan, seitsemän jälkeen lähdemme kaikki yhdessä autolla kotiin. Kotona keitän lapsille puuron, nukkumassa he ovat ennen yhdeksää. Käymme iskän kanssa vielä vuorotellen saunassa, toinen odottaa Liinan kanssa olkkarissa. Aino ei meinaa saada unta, hän lueskelee ja kirjoittelee omassa sängyssään. 


Liina nukahtaa tissille, Ainokin nukahtaa viimein, iskä lähtee nukkumaan. Minä jumitan vielä hetken tietokoneella ja kun yritän nousta sohvalta hampaita pesemään, totean, että jalat ovat edelleen aivan jökissä. Laitan villasukat jalkaan ja kömmin nukkumaan.

Perjantaina Touko herättää minut seitsemältä, hänelle on tullut jano. Laitan telkkarin päälle, juon kupin kahvia ja autan Ainon matkaan. Syömme poikien kanssa aamupalan, petailen sängyt ja siivoan keittiön. Etsin pienille vaatteet päälle, syötän Liinan. Ennen kymmentä lähdemme ystävän ja hänen lastensa kanssa käymään kirpputorilla järjestelemässä pöydät: käymme vuorotellen, toinen odottaa autossa lasten kanssa kun toinen käy sisällä. Kirpparireissun jälkeen menemme vielä yhdessä koulun pihalle ulkoilemaan.

Puoli yhden jälkeen olemme kotona, lämmitän pojille perunamuussia ja lihapullia, paistan minulle ja Ainolle pari kananmunaa ja laitan ison kattilallisen riisipuuroa kiehumaan. Kun iskä tulee kotiin puoli kolmen jälkeen, lähden Liinan kanssa viemään Ainoa pianotunnille kolmeksi. Samalla käyn pankissa (onnistuin lukitsemaan verkkopankkipalvelun), pianotunnin jälkeen käymme yhdessä kaupassa. Ennen viittä olemme kotona, iskä lähtee Einon ja Sulon kanssa lintumetsälle. Laitan saunan lämpiämään ennen kuutta, pojat tulevat pian sen jälkeen kotiin, koska iskä lähtee kolaripaikalle etsimään auton alle jäänyttä ilvestä.

Käyn lasten kanssa saunassa, laitan pannarin uuniin ja lämmitän lapsille riisipuuroa iltapalaksi. Ainolla on laulu-esitys, pojatkin vetävät mekkoja niskaan ja tekevät hienoja piruetteja. Pannarin jälkeen teemme vielä popcorneja. Iskä tulee kotiin (ei löytynyt ilvestä), lapset ovat sängyissä puoli kymmenen aikaan. Liina nukahtaa tissille, siivoilen loput lelut pois lattioilta ja lösähdän sohvalle uutisia katsomaan. Jalat eivät ole enää niin jökissä, jos niillä jo huomenna pääsisi juoksemaan. Nukun alkuyön levottomasti, ei olisi pitänyt katsoa uutisia. Olemme mieheni kanssa täysin erilaisia mitä tulee kauhuelokuvien ja järkyttävien uutisten katsomiseen: hän pystyy katsomaan oikeastaan mitä vain ja unohtamaan ne helposti sen jälkeen. Minä jään vellomaan ja vatvomaa ja kaikki pyörii päässä vielä pitkään. Mielikuvitukseni lähtee laukkaamaan ihan ihmeellisille urille ja vaikka kuinka yritän olla miettimättä, mietin silti. Kauhukuvat tulevat uniin ja valtaavat mielen pitkäksi aikaa. Siksi onkin parempi, etten katso mitään. Miehenikin tietää, että alle 16-vuotiaille suunnattuja sarjoja tai elokuvia on minun kanssani ihan turha katsoa. Jotkut K12-elokuvatkin ovat toisinaan turhan jännittäviä. :D Ei pysty, ei kykene. 

Nyt, rentouttavaa viikonloppua ja muistakaahan osallistua arvontaan! :)   

torstai 3. syyskuuta 2015

Keskiviikko

Oikeasti minun pitäisi olla jo nukkumassa. Piti kirjoittaa jo päivällä, mutta en muka ehtinyt ja tässä sitä ollaan. Taas.

Eilen heräsin seitsemän jälkeen herätyskelloon, lapset nukkuivat vielä. Otin kupin kahvia ja istuin olkkarissa hetken itsekseni. Aivan mahtava, ihana hiljaisuus. Pientä unituhinaa kuului sieltä täältä, katselin sumuista pihaa ja mietiskelin kaikenlaista. 

Herättelen Ainon puoli kahdeksan jälkeen, hän lähtee kouluun ja pojat ja Liina heräävät kahdeksan molemmin puolin, Touko vasta puoli yhdeksän jälkeen. 

Aamupuuron jälkeen pojat innostuvat leikkimään pikkuautoilla ja duploilla. Poikien leikit sujuvat aina ihan uskomattoman hyvin ja vaikka pieniltä (no okei, välillä aika isoiltakin) kiistoilta ei vältytä, heidän leikkejään on ihan mahtava seurata. Onnellinen saan olla, kun lapset viihtyvät niin hyvin yhdessä. Liinakin jaksaa seurata isompien leikkejä vaikka kuinka kauan, ei tarvitse minun olla leluja hänelle roudaamassa kun lattioilta löytyy milloin mitäkin - niin hyvässä kuin pahassakin. :D

Puoli kymmenen aikaan lähdemme käymään kirjastossa. Samalla olemme koulun pihalla pari tuntia, Liina nukkuu tirsat vaunuissa. Kotona puolen päivän aikaan kuorin perunat ja laitan kalaa uuniin. Keitän myös muutaman kananmunan, lohi on Ainon ja Toukon lemppariruokaa, mutta jostain syystä Eino ja Sulo eivät siitä tykkää. Maistavat he kyllä aina, mutta siihen se sitten jää. Siis keitettyä kananmunaa heille. Perunamuussi on meillä sellainen kunnon luottoruoka, se menee aina ja sen kanssa voi keksiä mitä ihmeellisimpiä lisukkeita.

Kun Liina on syönyt, pääsen minäkin poikien kanssa syömään. Aino tulee yhden jälkeen kotiin ja syö myös. Siivoilen ja leikin lasten kanssa aarteen etsintää. Valmistaudun samalla illan harrastusrumbaan: Ainolla on pianotunti ja jumppa peräkkäin ja minä menen vielä niiden jälkeen jumppaan. 

Iskä tulee kotiin kolmen jälkeen ja minä teen tyttöjen kanssa lähtöä kylille. Lähteminen on yhtä kaaosta, Einolle tulee paha mieli kun hän ei pääse mukaan, Liinalla on kakka vaipassa, Ainon tossut ja pianovihko ovat jossain hukassa, minun kamppeet ovat levällään. Emme ehdi iskän kanssa vaihtamaan päivän kuulumisia kun säntäilen sinne tänne ja yritän päästä ajoissa lähtemään. Samalla kuuntelen poikien mutinaa ja nostan Toukon pois tiskipöydältä varmaan sata kertaa.

Pääsemme kuin pääsemmekin ajoissa lähtemään, Aino ehtii soittotunnille neljäksi. Jumppaan siirtyminen käy ripeästi, ei tarvitse kuin kävellä naapurirakennukseen. Jumpan aikana käyn Liinan kanssa postissa ja kahvilla (omg), sen ihmeellisempiä asioita ei ollut hoidettavana. Liina nukkui koko kierroksen eli sain juoda latten ja syödä suklaaleivoksen ihan rauhassa, aika hassua.

Syötän Liinan koulun käytävällä kun odotan Ainoa. Puoli kuuden jälkeen vien tytöt mummuni luokse, en tiedä, kumpi on enemmän innoissaan, Aino vai isomummu. Aika harvinaista herkkua Ainollekin, isomummun luo ihan likkojen kesken. Painotan mummulleni vielä, että Liina ei ole sitten vielä syönyt muuta kuin rintamaitoa ja että jos nälkä yllättää, ei auta muuta kuin odottaa. Mummuni on nimittäin sellaista sorttia, että jos lapsella on nälkä, niin ruokaahan sen pitää saada. Ja mieluusti tietenkin puuroa, nakkia tai perunaa.

Hikoilen TRX:ssä tunnin, jonka jälkeen haen tytöt mummulasta (ei ollut Liinalle tullut nälkä) ja kauhean kasan kuunliljoja mummuni ystävän pihasta. Kotona iskä on kuskannut poikien kanssa polttopuita liiteriin. Käymme koko porukka saunassa. Iltapuuron jälkeen pesen lasten hampaat ja iskä jää heitä nukuttamaan. Yhdeksän jälkeen on koko talo hiljainen, Liinakin nukahtaa tissille. Syömme iltapalaa ja lojumme sohvalla telkkarin ääressä. Kirjoitan blogia ja kello onkin yhtäkkiä melkein kaksitoista. Ups. Iskä on mennyt jo aikaa sitten nukkumaan.

Vielä ennen nukkumaanmenoa teen periaatepäätöksen: selaan facebookia erittäin varovaisesti tai en ollenkaan, sillä menetän yöuneni jo pelkästään kaikista ajatuksista, mitä tämä pakolaiskaaos on saanut aikaiseksi. En varmaan koskaan saa pyyhittyä niitä kuvia mielestäni, mihin törmäsin vahingossa. Kunpa olisi tullut edes joku varoitus. Kyllä minä tiedän, että ihmisiä kuolee ihan jatkuvasti, että maailma on täynnä lapsia, joiden kohtalo on enemmän kuin surullinen, mutta mielikuva on jo tarpeeksi kamala ilman yhtäkään valokuvaa rannalla lojuvista kaksivuotiaista. Ajavat nämä kuvat sitten kenen etua tahansa, minä en niitä halua katsella. Kun jo pelkästä ajatuksesta tulee niin paha olo, että kurkkua kuristaa.

No, se siitä. Keskiviikko-iltana koti oli ihan hullunmyllyn partaallan, joten minun ei tarvinnut torstai-aamuna etsiä tekemistä. Hankalinta on aina päättää, että mistä sitä aloittaisi. ;)

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Tiistai

On muuten yllättävän hankala yrittää näin myöhään illalla muistella, että mitä tapahtui eilen. Menee puurot ja vellit, pyykkikasat ja hiekkakasat sekaisin: olikos se eilen kun pyykkejä pesin? Ja niin edelleen. 

Todella yllättävän hankalaa.

Tiistai alkoi tuttuun tapaan seitsemän jälkeen. Aino lähti kahdeksan perästä kouluun syötyään ensin aamupalan ja pussailtuaan pikkusiskon. Aamupalan jälkeen, noin yhdeksän maissa aloin valmistella pienempiä koululle lähtöön. Syötän Liinan ennen lähtöä ja hän nukahtaa sopivasti autoon. Koululla olemme jo ennen puolta kymmentä, siirrän Liinan vaunuun ja siinä hän nukkuu siihen saakka, kunnes lähdemme puolen päivän aikaan. Minä olen parhaani mukaan apuna yleisurheilukisojen järjestelyissä (mm. pallonheitossa mittaamassa heittoja) muutaman muun vanhemman kanssa. Onneksi koulun pihalle tulee paljon muitakin äitejä lapsineen, he katsovat samalla myös meidän lasten perään.

Kun pääsemme kotiin, laitan ruoan uuniin ja järjestelen keittiön ja olkkarin. Ruoan jälkeen imuroin ja yritän hallita pyykkikaaosta, mikä on syntynyt, koska en ole moneen päivään jaksanut pestä pyykkiä. Meillä ilmestyy ihan käsittämättömän nopeasti ihan todella isoja kasoja vaatteita sinne tänne ja varsinkin nyt, kun on pitänyt alkaa kaivaa pipoja, takkeja ja sukkia (iskää lukuunottamatta meillä ei kukaan käytä kesällä sukkia muuta kuin ihan todella harvinaisissa tapauksissa), koska aamut ovat jo tosi viileitä. Kaivaminen ei käykään ihan käden käänteessä, sillä vaatteita on säilössä vähän siellä sun täällä: tuulikaapin korkeassa kaapissa, kodinhoitohuoneen kaapeissa, vaatehuoneessa, eteisen lipastossa..Ja sitten kun vaatteet tuntuvat jotenkin kummasti kutistuvan kesän aikana, niin eipä muuten mahdukaan mikään kenellekään vaan on ruvettava alusta asti sovittamaan, että mikä sopii kenellekin. Ja tämä kaikki pitää tietenkin tehdä siinä kaikkein kamalimmassa kiireessä, juuri ennen lähtöä. NICE, hyvä minä.

No mutta, saan kasattua meidän sängylle puhtaiden vaatteiden vuoren, likaisia laitan koneeseen pyörimään. Imuroin. Koiralla on juuri nyt ihan hirveä karvanlähtöaika, joten imuroitavaahan olisi ihan jatkuvasti. Välillä imuroiminen tuntuu ihan turhalta työltä, mutta pakkohan sitä on joskus tehdä, muuten tulen hulluksi. Anyway, Aino tulee kotiin, hän syö, minä syötän Liinan ja vien pyykit ulos kuivumaan. Kolmen maissa iskä tulee kotiin lasten täti mukanaan. Minä lähden käymään kirpputorilla, missä minulla ja ystävälläni on tavaraa myynnissä. Kaikki lapset jäävät iskän ja tädin kanssa kotiin. Lähtemisestäni ei tule edes hirveästi sanomista (lapsilta siis), yleensä aina joku on väkisin lähdössä mukaan.

Ennen viittä olen kotona, meikkaan pikaisesti, syötän Liinan ja vaihdan vaatteet. Lähdemme iskän kanssa puoli kuudelta koulun vanhempainiltaan, Liina lähtee mukaan, isommat jäävät kotiin tädin kanssa. Vanhempainillan jälkeen olemme yhtä hammashoitoluentoa (taas tuli sellainen fiilis, että vanhempiin ei luoteta pätkän vertaa mitä tulee lasten hampaiden hoitoon) ja vanhempaintoimikunta-paikkaa rikkaampia (jee, taas hyvä minä XD). Lapset ovat sängyissä vasta pitkälti yhdeksän jälkeen, koska olimme kotona vasta kahdeksalta. Kun iskä laittaa isompia nukkumaan, minä siivoan keittiön ja viikkaan pyykit. Liina jää vielä hetkeksi hereille, hän ei malta nukkua kun koiranpentu tulee hetkeksi sisälle. Ennen yhtätoista Liinakin kuitenkin nukahtaa, iskä lähtee nukkumaan ja minä syvennyn kirjoittamaan maanantain tapahtumista. Silmät ristissä saan jotakin julkaisukelpoista kyhättyä. Vasta puolen yön jälkeen maltan lähteä nukkumaan.

Päivän kohokohta: Liina lähti ryömimään. Siinä sitä vasta olikin sellaista oikean kansanjuhlan tuntua kun isommat sisarukset tajusivat, että pikkusisko osaa mennä itse eteenpäin. Voi jestas, Liinan ryömimishalut katosivat varmaan sen siliän tien, kun isommat hurrasivat ja houkuttelivat häntä ryömimään milloin minkäkin lelun luo. No hermohan hänellä loppupeleistä meni, kun koskaan ei päässyt lelun luo vaan aina joku kiskaisi sitä kauemmaksi. Voi lapsiraukka.

  

Nyt menen nukkumaan. Aamulla olen varmasti jo tyystin unohtanut, että mitä TÄNÄÄN tapahtui, joten sekavia höpötyksiä on luvassa edelleen. Hauskaa huomista! :)

Maanantai

Mikä ihmeen taika siinä on, että viikonloppuna (kun voisi nukkua) lapset heräävät normaaliin tapaan seitsemän-kahdeksan maissa, MUTTA kun maanantai-aamuna pitäisi nousta hyvissä ajoin aamupalalle ynnä muille arkihössötyksille, KAIKKI nukkuisivat ties kuinka pitkään? Paitsi minä. Ja iskä. Aino piti oikein erikseen herättää puoli kahdeksan jälkeen.

Se on inhottavaa. Toisen herättäminen. Eipä siinä, hyvin hän heräsi ja oli ihan virkeäkin, mutta silti.

No siis, olemme kaikki hereillä kahdeksan aikaan, Aino lähtee kahdeksan jälkeen kouluun. Aamupalan jälkeen yritän vähän siivoilla, petailen sängyt ja keräilen pitkin poikin lojuvia vaatteita, mutta en saa oikein mitään varsinaisesti aikaan. Yhdeksän jälkeen lapset ovat pukeissa, pakkaan evääksi pari banaania, omenaa ja vettä ja lähdemme reippaillen koulun pihalle: Eino ajaa pyörällä ja minä työnnän kolmea pienintä tupla-rattaissa. Onneksi on seisomalauta, Sulo matkustaa kätevästi siinä. Ennen kymmentä olemme perillä, puoli tuntia meni vajaan kolmen kilometrin taittamisessa. Hiki tuli.

Koulun pihalla vierähtää mukavassa seurassa reilut kaksi tuntia, kahdentoista aikaan lähdemme kävelemään takaisin kotiin. Matkan alussa pojat syövät banaania ja omenaa. Eino kaatuu kerran ja ajaa vahingossa peltoon kerran, kotimatka menee vähän niin ja näin, poika jaksaa kyllä polkea hyvin mutta vastoinkäymiset vähän harmittaa. Minulla on ihan jäätävä hiki kun pääsemme kotiin, aurinko on alkanut paistaa ja paksussa hupparissa tulee kuuma. Liina on nukahtanut matkalla rattaisiin. Teen kana-feta-ananas-sipuli-pizzan uuniin ja lämmitän pojille perunamuussia ja lihapullia. Samalla yritän raivata keittiötä.

Kun saan itselleni pizzaa lautaselle, tapahtuu monta asiaa yhtä aikaa: Ainon taksi tulee pihaan, koira haukkuu ja ryntää ulos, pojat ryntäävät ulos, etupihalla nukkunut Liina säikähtää meteliä ja herää. Hotkaisen vähän pizzaa ensihätään, laitan Ainolle ruoan ja syötän Liinan. Syön vähän lisää, kyselen Ainolta päivän kuulumiset, mukava päivä oli kuulemma ollut. Siivoan ruokapöydän ja keittiön. Laitamme lasten kanssa terassille pikkuisen uima-altaan ja he viihtyvät pitkään auringonpaisteessa. Yhtäkkiä kello onkin kolme. Iskä käy kotona vaihtamassa vaatteet, nappaa Einon, Sulon ja koiran autoon ja lähtee heidän kanssaan lintumetsälle. Minä syötän Liinan, hän nukahtaa tissille. Katsomme Toukon ja Ainon kanssa hetken elokuvaa, Touko nukahtaa sohvalle ja Aino kasailee pöydälle askartelutarvikkeita. Laitan elokuvan pauselle, ei sitä kukaan sitten katsonutkaan. Kirjoitan blogia. Hetken päästä herättelen Toukoa, hän on äkäinen kuin ampiainen. Laitan lapsille välipalaa, Touko on edelleen ärtynyt. Innokkaat metsästäjät tulevat kotiin ennen kuutta, iskä oli ampunut kyyhkyn. Touko piristyy, ärtyisyys on tiessään. Melkein heti lähdemme käymään kaupassa ja hakemassa toisen auton, että pääsen seuraavana aamuna koululle auttamaan yleisurheilukisojen järjestämisessä.

Sulo ja kyyhky
Minä jään pikaiselta kauppa- ja autonhakureissulta pururadan varteen, käymme taas kuuden kilometrin juoksulenkillä. Olen kotona vasta kahdeksan jälkeen, autan Ainoa askartelu-jutussa, käymme saunassa ja laitamme iltapalaa. Iltapalan jälkeen autan Ainoa läksyissä, iskä syö poikien kanssa kasvimaalta haettuja herneitä ja porkkanoita. Lapset ovat sängyssä vasta yhdeksän jälkeen, mutta nukahtavat nopeasti. Liina nukahtaa tissille. Kämppä on vähän mullin mallin ja jalat huutavat hoosiannaa (vajaa 12 km kävelyä ja juoksua tälle päivälle), mutta olo on silti tosi jees. Koiranpentu käy sisällä riehumassa isomman koiran kanssa. Yhdentoista aikaan iskä on jo täydessä unessa, minä nukun ensimmäisen tunnin levottomasti, kaikki maailmalla tapahtuva pyörii mielessä. Puolen yön jälkeen käyn peittelemässä lapset vielä uudestaan ja mietin, kuinka onnellisia olemmekaan. <3

Kiva maanantai. Tosi kiva.