torstai 3. syyskuuta 2015

Keskiviikko

Oikeasti minun pitäisi olla jo nukkumassa. Piti kirjoittaa jo päivällä, mutta en muka ehtinyt ja tässä sitä ollaan. Taas.

Eilen heräsin seitsemän jälkeen herätyskelloon, lapset nukkuivat vielä. Otin kupin kahvia ja istuin olkkarissa hetken itsekseni. Aivan mahtava, ihana hiljaisuus. Pientä unituhinaa kuului sieltä täältä, katselin sumuista pihaa ja mietiskelin kaikenlaista. 

Herättelen Ainon puoli kahdeksan jälkeen, hän lähtee kouluun ja pojat ja Liina heräävät kahdeksan molemmin puolin, Touko vasta puoli yhdeksän jälkeen. 

Aamupuuron jälkeen pojat innostuvat leikkimään pikkuautoilla ja duploilla. Poikien leikit sujuvat aina ihan uskomattoman hyvin ja vaikka pieniltä (no okei, välillä aika isoiltakin) kiistoilta ei vältytä, heidän leikkejään on ihan mahtava seurata. Onnellinen saan olla, kun lapset viihtyvät niin hyvin yhdessä. Liinakin jaksaa seurata isompien leikkejä vaikka kuinka kauan, ei tarvitse minun olla leluja hänelle roudaamassa kun lattioilta löytyy milloin mitäkin - niin hyvässä kuin pahassakin. :D

Puoli kymmenen aikaan lähdemme käymään kirjastossa. Samalla olemme koulun pihalla pari tuntia, Liina nukkuu tirsat vaunuissa. Kotona puolen päivän aikaan kuorin perunat ja laitan kalaa uuniin. Keitän myös muutaman kananmunan, lohi on Ainon ja Toukon lemppariruokaa, mutta jostain syystä Eino ja Sulo eivät siitä tykkää. Maistavat he kyllä aina, mutta siihen se sitten jää. Siis keitettyä kananmunaa heille. Perunamuussi on meillä sellainen kunnon luottoruoka, se menee aina ja sen kanssa voi keksiä mitä ihmeellisimpiä lisukkeita.

Kun Liina on syönyt, pääsen minäkin poikien kanssa syömään. Aino tulee yhden jälkeen kotiin ja syö myös. Siivoilen ja leikin lasten kanssa aarteen etsintää. Valmistaudun samalla illan harrastusrumbaan: Ainolla on pianotunti ja jumppa peräkkäin ja minä menen vielä niiden jälkeen jumppaan. 

Iskä tulee kotiin kolmen jälkeen ja minä teen tyttöjen kanssa lähtöä kylille. Lähteminen on yhtä kaaosta, Einolle tulee paha mieli kun hän ei pääse mukaan, Liinalla on kakka vaipassa, Ainon tossut ja pianovihko ovat jossain hukassa, minun kamppeet ovat levällään. Emme ehdi iskän kanssa vaihtamaan päivän kuulumisia kun säntäilen sinne tänne ja yritän päästä ajoissa lähtemään. Samalla kuuntelen poikien mutinaa ja nostan Toukon pois tiskipöydältä varmaan sata kertaa.

Pääsemme kuin pääsemmekin ajoissa lähtemään, Aino ehtii soittotunnille neljäksi. Jumppaan siirtyminen käy ripeästi, ei tarvitse kuin kävellä naapurirakennukseen. Jumpan aikana käyn Liinan kanssa postissa ja kahvilla (omg), sen ihmeellisempiä asioita ei ollut hoidettavana. Liina nukkui koko kierroksen eli sain juoda latten ja syödä suklaaleivoksen ihan rauhassa, aika hassua.

Syötän Liinan koulun käytävällä kun odotan Ainoa. Puoli kuuden jälkeen vien tytöt mummuni luokse, en tiedä, kumpi on enemmän innoissaan, Aino vai isomummu. Aika harvinaista herkkua Ainollekin, isomummun luo ihan likkojen kesken. Painotan mummulleni vielä, että Liina ei ole sitten vielä syönyt muuta kuin rintamaitoa ja että jos nälkä yllättää, ei auta muuta kuin odottaa. Mummuni on nimittäin sellaista sorttia, että jos lapsella on nälkä, niin ruokaahan sen pitää saada. Ja mieluusti tietenkin puuroa, nakkia tai perunaa.

Hikoilen TRX:ssä tunnin, jonka jälkeen haen tytöt mummulasta (ei ollut Liinalle tullut nälkä) ja kauhean kasan kuunliljoja mummuni ystävän pihasta. Kotona iskä on kuskannut poikien kanssa polttopuita liiteriin. Käymme koko porukka saunassa. Iltapuuron jälkeen pesen lasten hampaat ja iskä jää heitä nukuttamaan. Yhdeksän jälkeen on koko talo hiljainen, Liinakin nukahtaa tissille. Syömme iltapalaa ja lojumme sohvalla telkkarin ääressä. Kirjoitan blogia ja kello onkin yhtäkkiä melkein kaksitoista. Ups. Iskä on mennyt jo aikaa sitten nukkumaan.

Vielä ennen nukkumaanmenoa teen periaatepäätöksen: selaan facebookia erittäin varovaisesti tai en ollenkaan, sillä menetän yöuneni jo pelkästään kaikista ajatuksista, mitä tämä pakolaiskaaos on saanut aikaiseksi. En varmaan koskaan saa pyyhittyä niitä kuvia mielestäni, mihin törmäsin vahingossa. Kunpa olisi tullut edes joku varoitus. Kyllä minä tiedän, että ihmisiä kuolee ihan jatkuvasti, että maailma on täynnä lapsia, joiden kohtalo on enemmän kuin surullinen, mutta mielikuva on jo tarpeeksi kamala ilman yhtäkään valokuvaa rannalla lojuvista kaksivuotiaista. Ajavat nämä kuvat sitten kenen etua tahansa, minä en niitä halua katsella. Kun jo pelkästä ajatuksesta tulee niin paha olo, että kurkkua kuristaa.

No, se siitä. Keskiviikko-iltana koti oli ihan hullunmyllyn partaallan, joten minun ei tarvinnut torstai-aamuna etsiä tekemistä. Hankalinta on aina päättää, että mistä sitä aloittaisi. ;)

1 kommentti: