keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Minä mietin

Minähän mietin aina ja jatkuvasti. Yölläkin mietin, vaikka en haluaisi. Joskus on mahtavaa havahtua siihen, ettei varsinaisesti mieti mitään. 

Paljon on mietteitä nytkin. Puran niitä nyt tähän sekalaisessa järjestyksessä, josko saisin niistä sitten itsekin paremmin selvää.

Välillä ekaluokkalainen huvittaa vallan mahdottomasti. Varsinkin näsäviisaus: "No eihän oo! No eipäs! SÄ et tässä talossa määrää! Emmä kuullu kun sä sanoit! (sanottuani samasta asiasta viisi kertaa ja oli kun ei olisi ollut kuulevinaan)" ja niin pois päin. Ja vaikka hän juuri äsken uhkasi olla tekemättä läksyt, hän tekee ne silti, pyytää tarkistamaan ja sen jälkeen auttaa siivoamaan ruokapöydän. Hirmuisten raivareiden sijaan hän testailee vanhempien hirmuvaltaa ennemmin älyllisin keinoin kun pakko-saada-tahto-läpi-heti-nyt-itkupotkuraivareilla. Ovelaa. Tästäkö alkaa se monen vuoden harhaluulo siitä, että vanhemmat eivät tajua yhtään mitään?

Pari viikkoa sitten törmäsin yhteen puoli-tuttuun. Olin juuri tulossa spinningistä ja hän tokaisi ylen kohteliaasti, että "Ei sinusta kyllä uskoisi, että sinulla on niitä lapsia niin monta. Siskoksi sinua luulevat, kun vähän lapset kasvavat." Varsin kuuma peruna: miltä viiden lapsen äidin pitäisi näyttää? Olen tietenkin äärimmäisen otettu aina tällaisista kommenteista, mutta samalla en voi olla ajattelematta sitä, että millainen mielikuva ihmisillä suurperheen äideistä on. Ei ollut nimittäin ensimmäinen kerta, kun ulkonäköäni kommentoidaan ihan ääneen: "Voi kun on siloset sääret, ei suonikohjujakaan ollenkaan! Tuossa ei paljoa kyllä raskaudet näy, ei ylimääräistäkään yhtään." Krhm, kiva kun tuijottelette sääriäni JA olette väärässä, ylimääräisiä kiloja on ainakin neljä! Tämän mietteen kunniaksi otin pari kuvaa tänään, toisen heti aamulla herättyäni ja käytyäni aamupissalla ja toisen odotellessani Ainoa pianotunnilta. Piti ottaa enemmän mutta en muistanut ja nyt on jo vähän turhan pimeää. Ehkä huomenna. Olen ihan tavis, tavismutsi.



En voi liiaksi korostaa tukiverkoston tärkeyttä arjen (joskus jopa kaaokseksi kutsutaan) pyörityksessä. Meidän verkosto on mahdottoman laaja, olen erittäin kiitollinen siitä. Mummut, papat, isomummu, kummit, tädit, enot, ystävät, kaverit, meillä on näitä kaikkia tässä ihan tosi lähellä. Viimeisimpänä sattumuksena mainittakoon bensan loppuminen autosta, mitä seurasi ärsyyntymis-puhelu miehelleni ja sen jälkeen valivali-entiedämitäteen-puhelu omalle isälleni, joka keskeytti omat hommansa ja lähti avustamaan uuvatti-tytärtään auto-asioissa. Ja lapsia nauratti, voi että.

Aamulla katselin huuli pyöreänä Huomenta Suomea, missä joku psykologi varoitteli perustelemasta lapsille mitään koskaan tyyliin "koska minä sanon niin". Se on kuulemma narsistin ominaisuus. Ja samaan syssyn se sanoi, että narsisti pitää toisille tiukempia sääntöjä kuin itselleen. OMG, olen joskus kieltänyt lapsilta herkut ja syönyt niitä lasten huomaamatta kuitenkin itse. Mutta en kyllä ihan hirveän paljon harrasta näitä, jos en ihan niin paha olekaan? '

Ohjelman jälkeen luin Elina Tanskasen kolumnin nimeltä "Ovatko lapset muovailuvahaa?" (KaksPlus 9/2015). Hyvä pätkä, kannattaa lukea kokonaan jos mahdollista, tässä pieni ote siitä:

"...Niinpä olen reipastanut herkkäsieluista jalkapallotreeneissä ja suitsinut hurjapäätä vesiliukumäessä - huonolla menestyksellä. Saatuani riittävän monta kertaa näpeilleni olen tajunnut, että lapseen kannattaa ensin tutustua ja sitten vasta miettiä, mistä tämä elämässään hyötyisi ja huvittuisi."

Minulle tulee ensimmäisenä mieleen eräs poika, jota vietiin sitkeästi jääkiekkoharjoituksiin, kunnes vanhemmat parin vuoden yrittämisen jälkeen luovuttivat ja myönsivät, että tämä ei ole pojan juttu ollenkaan. Pojan äiti kertoi minulle vielä jälkeenpäin, että poika oli seissyt jossain ´vaiheessa jäällä ja kysynyt, että miksi hänen täytyy tulla tänne vaikka hän ei itse halua.

Itse toivon, että meidän lapset löytäisivät jokainen jonkin oman jutun. Jutun, mitä on kiva tehdä ja missä on hyvä. Ihan sama mitä se on, ihan sama missä vaiheessa sen keksii. Me sitten tuemme, kannustamme ja viemme eteenpäin. Niin herkkää kuin hurjapäätäkin.

Loput mietinnät hävisivät juuri mielestä. Jos menen mietiskelemään tuonne petiin, puran taas huomenna uusia mietteitä tänne, hah!

Sanokaas nyt te, mitä tulee ensimmäisenä mieleen sanoista suurperheen äiti? ;) 

11 kommenttia:

  1. Mä kuulen tuota myös usein. Siis että ei uskois että sulla on viis lasta jne. Ei kait sitä nyt päältä päin voikkaan nähdä :D :D Ja miltä sit tosiaan pitäisi näyttää että olisi katu-uskottava perheen äiti?? :D Tuun kyllä kurkkimaan mitä vastauksia saat tähän :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, hah! Emmää tiiä, jos oikein olis tositositosi ärsyyntyneen ja raihnaisen ja väsyneen näköinen niin ehkä sitten joku voisi arvata, että kotona on hulinata ihan 24/7. :D Hyväähän ihmiset tarkoittavat, en minä sillä. :)

      Poista
  2. Silmäpussit ja aina vähä väsyny; oikeesti energinen, aikaansaava ja tehokas - tai sitten noi kaikki yhdessä ja välillä erikseen. Pikkuisen "hullu" hyvällä tavalla. Toi tuli nyt ekana mieleen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvin sanottu! Tunnistan itseni, tosin minulla ei ole ikinä silmäpusseja vaikka joskus tosi väsynyt olenkin. :) Hullu kyllä olen, omasta ja varmasti monen muunkin mielestä. :D

      Poista
  3. Kitta kirjoitti tosi hyvin. Tehokas, aikaansaava, ripeä, positiivinen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin! Ja positiivisuus kantaa muuten yllättävän pitkälle. ;)

      Poista
  4. Kuulostaa niin tutulta tuo taivastelu omasta ulkonäöstä ja lapsien määrästä. Mä olen kans miettinyt että miltä sen viiden lapsen äidin sitten pitäis muka näyttää? :)

    VastaaPoista
  5. Kuulostaa niin tutulta tuo päivittely että "montakos lasta sulla olikaan? VIISI!? Ja sen jälkeen herranjestastellaan niin ettei paremmasta väliä :D tulee tosiaan olo, että anteeks miltä mun pitäis näyttää!! Oon tosiaan itsekin lyhyt ja pieni ollut aina..
    Mutta, kohteliaisuutena se kai on otettava ;) että kuusitoista kesäiseksi luullaan, herranjestas! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin kohteliaisuutena, en minä sillä, ihanaahan se on kuulla näyttävänsä hyvältä ja nuorelta. ;) Mutta miettiihän sitä, pitää kysyä seuraavan kerran kun osuu taivastelija kohdalle! :)

      Poista
  6. Tsih...jouduin vasta aikamoiseen väittelyyn yhen mummon kans :D Olin kyll toisaalta aika otettuki...Mulla oli 7/ 10s.tä lapsesta mukana ja tuo mummo väitti kiven kovaan,ettei kaikki voi olla mun omia vaan osa on hoito-lapsia.( ku sä oot niin nuori vasta !) Meidät tunteva sai sit lopulta mummon uskomaan,ett oikeesti oon 10.nen lapset äiti :D Kerrassaan huvittavaa! Suurperheen äiti:monta rautaa tulessa yhtä aikaa,organisaattori, "muumi-mamma",joka omien lisäksi jaksaa surra/huolehtia myös muista lapsista.Mitä vielä ? :D

    VastaaPoista