sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Aikaansaava

Olen ollut tällä viikolla harvinaisen aikaansaava. Koko syksyn ovat tietyt toimenpiteet odottaneet tekijäänsä, mutta kun ei pysty niin ei pysty. Tai ei kykene, ehdi, jaksa, muista. Ihan sellaisia simppeleitä, ei oikeastaan mihinkään vaikuttavia juttuja on jäänyt tekemättä, esimerkiksi:

  • jääkaapin siivoaminen, hyi, siellä varmaan asui jo kaikenlaista
  • vaatehuoneen järjesteleminen (ikuisuusprojekti, mitä saa tehdä aina ja jatkuvasti); vielä odottaisi järjestelijää sellainen puolitoista metriä korkea kasa pieneksi jääneitä vaatteita, tosin tässä olen pitkän aikaa tuudittautunut siihen tosiasiaan, että kohta vaatehuone on käännettävä ympäri jokatapauksessa jotta löydämme sieltä kaikki pikkuriikkiset (iiks) vauvanvaatteet lasten pian syntyvää serkkua varten
  • oman "ompelulaatikon" katsaus: laatikko, mikä sisältää lähestulkoon kaikkea muuta paitsi ompelutarvikkeita (mitkä ovat kummasti kadonneet johonkin lasten askarteluinnon myötä ja saaneet tilalle kaikkea epämääräistä sälää), on ollut pitkään ihan heitteillä; tänään kaivoin sieltä mm. noin kaksikymmentä heijastinta, jee
  • meidän pikkuruinen "kierrätyspiste" - tyhjennetty ja järjestely, miten se voikaan olla niin vaikeaa muistaa viedä jäätävä pussi lasia ja metallia isolle kierrätyspisteelle


Lasten synttäreiden kutsukortitkin on nyt lähettämistä vaille valmiit. Tekeekö kukaan enää nykyään kutsukortteja yhtään mihinkään? Mietin siinä niitä suunnitellessa, että olenkohan ihan vanhanaikainen. No, minulle kutsujen tekeminen kuuluu synttäreiden järjestämiseen vähän niin kuin joulukuusi kuuluu jouluun. Ei ne kortit mitään hirveän ihmeellisiä ole, jotain tosi simppeliä ja helposti tehtävää, koska minulla on usein aika monta pientä apuria. 

Helpommallakin tietenkin pääsisi, mutta kerrankos sitä päättää mieluummin näpertää sen sijaan, että tyhjentäisi tiskikoneen noin miljoonatta kertaa. Ja sitäpaitsi Aino sai hyvää kirjoitusharjoitusta, koska pestasin hänet kirjoittamaan tekstit kortin kääntöpuolelle. JA Sulo oli ihan innoissaan kirjoittaessaan omaa nimeään korttiin, hän on nyt pikkuhiljaa innostunut (lue: suostunut) pitämään kynää kädessään ja tekemään sillä jotain paperille. 


Meillä on poronsarvet. Siivosin aiemmin viikolla ulkovaraston (senkin olisi voinut lisätä tuohon aiempaan listaan!), että sain ulkokamppeita talveksi parempaan talteen. Lapset olivat kanssani ulkona ja luonnollisesti kytiksellä varaston ovella ihan koko ajan. "Äiti, mikä toi on? Näytä mulle! Mä haluun sen sisälle. Anna mulle! Mäkin tuun sinne varastoon (varasto on ehkä noin yhden neliömetrin kokoinen). Auta äiti, jäin jumiin. Oho, toi kaatu, oho, toi tippu. Äiti, mä en pääse pois! ÄITI, mä haluun poronsarvet (ym., mm. joulukoristeita)!"

Sain varaston siivottua ja sullottua ulkotavarat sinne sisälle. Poronsarvet (mitkä olemme joskus mieheni kanssa ostaneet lapin-reissulta) ovat kulkeneet mukanamme siitä lähtien, päivin ja öin. Ne ovat tällä hetkellä Sulon lemppari-lelu. Aamulla saa muuten olla suht onnellinen, ettei esimerkiksi silmä ole mennyt puhki, kun poika raahaa niitä jopa yöllä mukanaan. Puhuttiin, että laitettaisiin ne johonkin, ehkä seinälle (mihin ne oikeasti kuuluukin) ja ripustaisimme niihin itse tehtyjä joulukoristeita. Siten ei tarvitsisi pelätä lävistymistä yöllä kylkeä kääntäessään. On tämä kyllä uskomatonta välillä.


Terveiset myös meidän "vauvalta", joka on harjoitellut seisomaan nousua tukea vasten niin innoissaan, että mm. kaatoi tänään osan olohuoneen pöydällä olevista, palavista kynttilöistä. Sillä lailla. Tyttö täyttää ihan pian kahdeksan kuukautta (!!!). Ehkä jonain päivänä muistan kertoa tarkemmin hänen kuulumisiaan. 


Tapaturmista mainittakoon jälleen yksi hajonnut lasi, Eino sai tänään sählyssä mailasta huuleen (ei pahasti), pari päivää sitten Sulo kaatui nenälleen ja verta lensi sinne tänne. Poronsarvista huolimatta turmia on sattunut vähän. Ainiin, minä kaaaduin tänään lenkkipolulla, kun kaverina ollut pienempi koira pysähtyi arvaamatta eteen jotakin hajua nuuhkimaan. Siitä huolimatta kuusi kilometriä meni aika kevyesti juosten, jee. 

Nyt nukkumaan, huomenna juhlitaan isiä. <3
 



2 kommenttia:

  1. Sitä kaappien raikkoamista ja siivoomista piisaa,aina :) Ja hei,meillä pojat tykkää tehä synttäri-kutsuja itse ;) Suloinen tuo teidän vauva <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tuntuu olevan. XD Kiitos, hän on itse suloisuus. <3

      Poista