torstai 3. joulukuuta 2015

Joulua tupaan

Minä olen ihan henkeen ja vereen joulutyyppi. Ensimmäiset glögit juotiin lokakuussa, joululauluja olemme kuunnelleen jo kuukauden. Joulussa parasta on sen odotus: pikkuhiljaa joulufiilis hivuttautuu meidänkin arkeen ja kun ensimmäinen kalenterin luukku aukeaa, alkaa ikäänkuin lähtölaskenta aattoon. Joulua on laitettu pikkuhiljaa jo kauan ennen joulukuun alkua: koriste sinne, toinen tuonne. Ajatukset joulukalentereista on toteutettu ja joulukorttien suunnittelu alkaa. Hankin silloin tällöin jonkin joulukukan, valot on viritelty jo kauan sitten.

Vaikka en ole perinteisten joulukoristeiden (tai koriste-esineiden ylipäätään) kummoinen ripustelija, jotakin jouluista meilläkin siis joka vuosi on. Lasten askartelut on tietenkin laitettava esille, on kynttilää, joulukuusta jne., mutta minusta valoilla, kynttilöillä, kukilla ja pienillä yksityiskohdilla saa tyylikkään ja tunnelmallisen kokonaisuuden aikaan.   







Meidän yhteisessä joulukalenterissa on tänä vuonna hieman vaaleanpunaista (mitä muuta voi odottaa, kun hurahtaa kaikkeen hempeään?). Askartelin jokaisesta luukusta erilaisen (ihan kuin tekemistä ei olisi edelleenkään tarpeeksi) ja osassa luukuista on jotain pientä herkkua, osassa jotain yhteistä tekemistä, tänään esimerkiksi aarteenetsintä (väänsin yöllä vielä puolilta öin aarrekarttaa ja muuta tarpeellista, mistä näitä pähkähulluja ajatuksia oikein tulee?!).



Vielä sananen "pakkomielteistä". Tiedättekö sen fiiliksen, kun saa päähänsä jonkin ajatuksen eikä pääse siitä eroon ennen kuin sen on toteuttanut? No, minulle niitä tulee vähän väliä. Viimeisimpinä myrskylyhdyt. Jostain tuli ajatus, sitten myrskylyhdyt. Onneksi ideat on usein aika helposti toteutettavissa ja pienellä vaivalla (ja rahalla) saa paljon kivaa aikaan.


2 kommenttia:

  1. ihania joulujuttuja :) meillä ei vieläkään oo tullu otettua glögiä,tai tarkotus on ollu tehä sitä ite...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, minä en ole koskaan tehnyt itse! Pitäisköhän kokeilla? Se on varmasti ihan tosi hyvää.

      Poista